Ossin Blogi

Ernest Renan Qu’est-ce qu’une nation ? Conférance fait en Sorbonne, le 11 mars 1882 Calman Lévy, éditeur Paris, 1882 12 sivua Tämä esitelmä ei nyt ole aivan tänään pidetty, vaan se pitoajasta on vierähtänyt jo 133 vuotta. Vaan onko tuollaisella tekstillä sanomaa meille tulevan vuoden 2016 suomalaisille? Kannattaako tuollaisesta vanhasta tekstistä edes kirjoittaa, saati edes lukea? Varma vastaus kaikkeen epäilyyn on kyllä ja tosi painokkaasti, sillä tuo teksti antaa meille, varsinkin suomaisille, ajattelemisen aihetta ja samalla myös avaruutta katseeseemme. Ernest Renan (1823–1892) oli ranskalainen filosofi, historioitsija, uskontotieteilijä, orientalisti sekä kriittisen filosofian johtava hahmo Ranskassa. Hän toimia liukuisia vuosia heprean, syyrian ja aramean kielten professorina Collège de Francessa, joka on erityinen yliopistojen yliopisto ja jonka oppituolin hallitseminen on korkein akateeminen saavutus Ranskassa. Ehkä hänen tunnetuin teoksensa on La vie de Jésus eli Jeesuksen elämä, mutta hän kuitenkin piti kristinuskoa eräänlaisena illuusiona joskin arvokkaana ja ihmiskunnalle välttämättömänä asiana. Mitä tulee nyt käsiteltävään tekstiin, niin Qu’est-ce qu’une nation on aivan omana tekstinänsä joissakin Wikipedian erikielisissä versioissa. Tietenkin mukana on kirjoituksen alkuperäiskieli eli ranska ja nykyinen lingua franca eli englanti. Tämän lisäksi myös katalanin ja kurdien kielillä on omat artikkelinsa. Juuri nämä kaksi kieliryhmää, tai heidän edustamansa yhteisöt etsivät kiivaasti pohjaa omalle kansalliselle identiteetilleen….

Taas tuli vastattua Kirjavisaan, jotenkin runo olin niin perusjouluinen ja tutun tuntuinen, että piti hyllyille lähteä selaamaan teosta. Ja kuten näkyy niin… Arvoisa Isäntämme, Kun on jo päässyt eläkeikään, niin on oikeus ja kohtuus taantualapsuuteen. Näin käy tämänkin kirjavisan tehtävän kohdalla. Vuoden 1948 jouluaattona oli täsmälleen kuukauden ikäinen.En toki muista tuosta joulusta mitään, mutta varmasti nuortenvanhempien ensimmäisenä lapsen, olin onnistunut tuomaanmuutosta heidän elämäänsä ja varmaan siis jouluunkin. Tuona vuonna ilmestyi Otavan kustantamana Sydänjuuret-niminenrunoteos. Tekijänä oli turkulainen runoilija, kääntäjä ja sanakirjantekijä Anja Samooja, oikealta Anja Inkeri Gersov (1919-1966). EI minulla oikeastaan ole tuota runoteosta, mutta suuret runonystävät Satu Koskimies ja Juha Virkkunen julkaisivat Tammenkustantamana runokokoelman Lapsuuden joulu, jonka sivulla151 tuo uskomattoman kaunis lapsesta ja joulusta kertovaruno toki löytyy. Samalla toivotan Visaisännälle rauhaisaa joulua jauusiutuneen lehden mukana antoisaa Uutta vuotta,toivoen kisan jatkuvan tulevassakin! Joulumielellä

Maria Lähteenmäki Väinö Voionmaa Puolue- ja geopoliitikko Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014 517 sivua Jos pitää henkilöä yhtenä suomen merkittävimmistä historioitsijoista ja jos arvostaa häntä erinomaisen suuresti poliitikkona ja jopa valtiomiehen. joka neuvotteli Suomen kaikki rauhat Neuvostoliiton kanssa, niin voiko olla objektiivinen kirjoittaessaan kirjasta, jonka on tehnyt vuoden professoriksi valittu henkilö, jonka vielä henkilökohtaisesti tunnen? Todennäköisesti vastaus on kaukana objektiivisuudesta, mutta yritän kuitenkin parhaani. Professori Maria Lähteenmäki on kirjoittanut monografian professori ja kansaedustaja Väinö Voionmaasta. Ei sellaista tavanomaista kaikkiin tavanomaisiin elämänaloihin liittyvää elämäkertaa, vaan keskittyen Voionmaan rooliin geopolitiikan asiantuntijana. Tässä erityisessä oman osaamisalueensa asiantuntijan roolissa hän oli varsinkin mukana kaikissa Suomen ja Neuvostoliiton välisissä rauhanneuvotteluissa. Väinö Voionmaan kanssa kävi samoin kuin minulla käy kaikkien hyvien kirjojen kanssa. Meni totaalisesti taju ajasta, vaan ei onneksi paikasta. Ennen Infarctus cérébral –tapahtumaa lukeminen olisi vaatinut huomattavasti vähemmän aikaa, mutta kun kulunopeus putosi on 10 prosenttiin, niin se vaan on hidasta. Mutta on se vaan niin perusteellisen nautinnollista. Kirjassa tulee hyvin esille erään laatuinen Voionmaan ainutlaatuisuus työväenliikkeessä. Onhan meillä vallalla yleisesti käsitys, että juuri Suomen järjestäytynyt työväenliike ei kannattanut oikeiston vouhotusta suursuomesta tai rajoista Karjalan kautta. Geopolitiikkona Voionmaa oli voimakkaasti erimielinen tässä asiassa puoluetovereidensa kanssa. Hänestä maalla pitäisi olla ns. luonnolliset rajat, joka oikeastaan sanelisi…

Alain Monchablon Histoire de l’UNEF de 1956 à 1968 Presses Universitaires de France, 1983 208 sivua Olin lupautunut kirjoittamaan Ranskan ja eritoten Pariisin opiskelijoiden mielenosoituksista Yhdysvaltojen Vietnamissa käymää sotaa vastaa. Tässä yhteydessä tietenkin piti hankkia asiaa käsittelevää materiaalia. Ehkä eräs parhaista mahdollisuuksista on ranskalaisen Amazonin palvelut ja eritoten sen käytettyjen kirjojen myynti. Se on helppoa ja vaivatonta, lisäksi hinnat ovat pääsääntöisesti erittäin edullisia ja postikulutkin kotimaisia kuluja pienempiä. Näin tuli hankittua tämäkin nyt käsittelemäni kirja. Kuten jo kirjan otsikostakin voi huomata, niin se käsittelee vain lyhyttä vähän yli kymmenen vuoden vaihetta järjestön sotavuotisessa historiassa. Tosin tuohon aikaan sijoittuu kaksi merkittävään tapahtumaa, joiden vaikutus opiskelijoiden elämään oli merkittävä. Ensimmäisenä merkittävistä tapahtumista oli Algeria sota, jossa maan asukkaat halusivat karistaa hartailtaan Ranskan siirtomaavallan. Aiemman Ranskan kokeman konfliktin aikana eli ns. Indokiinan sodan puitteissa eivät ranskalaiset opiskelijat olleet juurikaan aktiivisia tuon sodan vastustamisessa. He jopa reagoivat melkoisen negatiivisesti Indokiinasta tulleisiin opiskelijatovereihinsa. Yleensä tuos Vietnamin ensimmäiseksi sodaksi kutsuttu ei juurikaan herätellyt ranskalaisia tai saanut heitä kadulle. Ehkä kirjailija ja filosofi Jean Paul Sartre oli todella yksin kritisoidessaan sodan tapahtumia. Tässä hallituksen ja sodan vastaisessa taistossa opiskelijat ja samalla myös heidän edustayhdistyksensä, varsinkin UNEF, omaksuivat aivan uuden asenteen reagoida asioihin. Alkoi opiskelijoiden yhteistyön ja toiminnan…

Matti Klinge Anarkisti kravatti kaulassa Muistelmia 1971 – 1982 Siltala 2015 419 sivua Nyt tuli siis kolmas osa professori Matti Klingen muistelmia, ja en lainkaan pettynyt, vaan yhtä innostunut kuin aiemmistakin osista hänen muistelmiaan. Olen vaan täysin lumoutunut Klingen tapaan esittää asiat. Onhan tavassa runsaasti elitismiä, snobismia, itsekehua ja kaikkea muutakin mitä kateelliset ihmiset Matti Klingen henkilöön pääsääntöisesti liittävät. Edellisessä, eli muistelmien toisessa osassa matkustettiin Uppsalasta Sorbonneen ja nyt kolmas osa alaa paluulla kotiin hyvin onnistuneelta markalta. Tosin matka kesti muutaman vuoden, toimihan Klinge Suomen kielen ja kulttuurin lehtorina juuri Pariisin yliopistossa. Toisaalta olinhan siellä minäkin, vaan en Sorbonnessa vaan kieltä oppimassa Alliance Françaisessa. Vuonna 1968 keväästä tuli Ranskalle rankka, sillä toukokuussa ylioppilaat lopettivat Yhdysvaltain Vietnamissa käymän sodan vastustamisen ja ryhtyivät vaatimaan uudistuksia omiin opiskeluoloihinsa. Ehkä tämä osittain anarkistinen revoltti on antanut aihetta kirjan nimen luomiseen? Nyt rakennetaan kotimaassa yliopistouraa ja tietenkin tähtäimessä on professorin virka. Ihan helposti se ei toki käy, sillä virkoja on vähän ja halukkaita viranhakijoita on runsaasti. Lopulta hänet valitaan sekä Åbo Akademin historian professoriksi ja samaan aikaan Helsingin yliopiston ruotsinkielisen historian professoriksi, josta hän siirtyy eläkkeelle täysin palvelleena emerituksena. Klinge teki pitkän ja monipuolisen akateemisen uran, josta ei puutu vauhtia ja uskomattomia käänteitä. Oikeastaan tämän…

¡NO PASARÁN! Espanjan sisällissodan kulttuurihistoriaa toimittaneet Hanne Koivisto & Raimo Parikka Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura Helsinki 2015, 464 sivua Keväällä 2014 pidetiin Turun yliopistossa ja sen Kulttuurihistorian laitoksen toimesta seminaari, jossa käsiteltiin Espanjan sisällissodan (1936–1938) historiaa, eritoten harvoin esille tulevaan näkökohtaa sodan kulttuuriin ja sen historiaan. Pitää tietenkin muistaa, että jo Turun yliopiston ensimmäinen kulttuurihistorian professori Veikko Litzen paalutti oppiaineen käsittelemään kulttuuria erinomaisen monipuolisesti ja laaja-alaisesti. Tämä hieno perinne näkyi myös seminaarissa ja se näkyy nyt seminaarin jälkeen toimitetussa kirjassa. Olin itse yksi niistä onnellisista, jotka osallistuivat tuohon seminaariin ja sen seurauksena olen saanut oikeuden kirjoittaa yhden artikkelin myös nyt ilmestyneeseen teokseen. Minusta se on enemmän kuin kunnia ja on mielenkiintoisia juuri siksi arvioida kirjaa kokonaisuutena, siis ilman omaa osuuttani, taidan olla aikuisen oikeasti jäävi omaani käsittelemään. Teoksen toimittajat Hanne Koivisto ja Raimo Parikka ovat laatineet hyvä ja kokonaisuutta monella tapaa selventävän esipuheen. Kun sisältö liikkuu teoksessa todella väkivallasta kirkkotaiteeseen, niin yhteen vedolta vaaditaan enemmän kuin paljon. Johdanto tuo esille tuon sisällissodan monitahoisuuden. Espanjalaiset taistelivat keskenään ja molemmilla kansainvälinen auttajajoukko ja varsinkin tasavaltalaisten vierasjoukkojen keskinäiset konfliktit. Olihan siellä myös suomalaisia. Osa sotijoista lähti Suomesta eri polkuja pitikin kohden Espanjaa. Osa tuli Yhdysvalloista, mutta joukossa oli myös Neuvostoliitosta tulleita…