Minä niin nautin!

9.12.2015

anarkisti kravatti kaulassaMatti Klinge
Anarkisti kravatti kaulassa
Muistelmia 1971 – 1982

Siltala 2015
419 sivua

Nyt tuli siis kolmas osa professori Matti Klingen muistelmia, ja en lainkaan pettynyt, vaan yhtä innostunut kuin aiemmistakin osista hänen muistelmiaan. Olen vaan täysin lumoutunut Klingen tapaan esittää asiat. Onhan tavassa runsaasti elitismiä, snobismia, itsekehua ja kaikkea muutakin mitä kateelliset ihmiset Matti Klingen henkilöön pääsääntöisesti liittävät.

Edellisessä, eli muistelmien toisessa osassa matkustettiin Uppsalasta Sorbonneen ja nyt kolmas osa alaa paluulla kotiin hyvin onnistuneelta markalta. Tosin matka kesti muutaman vuoden, toimihan Klinge Suomen kielen ja kulttuurin lehtorina juuri Pariisin yliopistossa. Toisaalta olinhan siellä minäkin, vaan en Sorbonnessa vaan kieltä oppimassa Alliance Françaisessa. Vuonna 1968 keväästä tuli Ranskalle rankka, sillä toukokuussa ylioppilaat lopettivat Yhdysvaltain Vietnamissa käymän sodan vastustamisen ja ryhtyivät vaatimaan uudistuksia omiin opiskeluoloihinsa. Ehkä tämä osittain anarkistinen revoltti on antanut aihetta kirjan nimen luomiseen?

Nyt rakennetaan kotimaassa yliopistouraa ja tietenkin tähtäimessä on professorin virka. Ihan helposti se ei toki käy, sillä virkoja on vähän ja halukkaita viranhakijoita on runsaasti. Lopulta hänet valitaan sekä Åbo Akademin historian professoriksi ja samaan aikaan Helsingin yliopiston ruotsinkielisen historian professoriksi, josta hän siirtyy eläkkeelle täysin palvelleena emerituksena. Klinge teki pitkän ja monipuolisen akateemisen uran, josta ei puutu vauhtia ja uskomattomia käänteitä.
Oikeastaan tämän muistelmien osion huippukohta tai huippukohdat, minun henkilökohtaisen näkemykseni mukaan, ovat ne, joissa Matti Klinge selvittelee 70-luvun teostensa ongelmankäsittelyä. Juuri suomalainen identiteetti, miten ja milloin se oikein on rakentunut. Mitkä ovat olleet sen rakennusaiheet. Tämä on todella keskeinen ongelmanasettelu omien tutkimusteni kannalta. Ja kuinka en ole edes osannut ajatella, että jo 70-luvulla Klinge kirjoitti ja pohti samoja asioita. Taitavat jopa kirjatkin olla, mutta missä ne ovat? Olen jo tilannut uudet, sillä nyt pitää paneutua uudelleen ongelmaan, joka on oikeastaan ylipääsemätön.

Lähtökohta on tieteinkin se, että Suomi syntyi kansakuntana suurvaltojen, varsinkin Ranskan ja Venäjän, luomuksena, eikä mitenkään omaehtoisesti. Toisaalta se syntyi samoin valtiona, minun mielestäni, ensimmäisen maailmansodan ryminöissä ja jälleen kerran suurvaltapolitiikan seurauksena. Ja vielä kolmaskin kierros käytiin toisen maailmansodan jälkeen, ja taas olivat suurvallat asialla, eikä paljon suomalaisilta kyselty kuin nöyrtymistä muiden päätöksiin.

Tämä jo autonomian muodostuessa tarkoitti sitä, että oli luotava, keksittävä ja rakennettava oma identiteetti, johon kansan oli syytä samaistua. Mutta miten tämä toteutettiin ja miten pitkä aika siihen kului? Mielenkiintoista tämä on itselleni siksi, että Kustaa Paturi (1812 – 1868) ei koskaan missään vaiheessa pidä itseään suomalaisena, vana ihan aitona hämäläisenä. Hän käy jopa nuoruudessaan tiukkaa taistoa hämäläisyyden puolesta savolaisia vastaan. Tunsiko Paturi käsitteen isänmaa, isänmaallisuus ja jos tunsi, niin miten hän ne tunsi, koki tai tiedosti?

Kustaa Paturi oli uskollinen keisarin alamainen ja siis koko hämäläisyyden olevan osa valtakunnan kokonaisuutta, mutta siis Venäjän valtakunnan. Todennäköisesti yhteinen rahvas, siis talonpojat ja muu tavallinen kansa ovat kokeneet valtakunnan eli riken tai käsitteen l’état kautta juuri hallitsijan siksi käsitykseksi, johon he ovat identiteettinsä rakentaneet.

Tällaisia mielenkiintoisia kysymyksiä herättää Klingen uusi kirja, vaan kyllä siitä monta muutakin ajatusta ja mielleyhtymää kohoaa esille. Itse en, joidenkin kriitikoiden tavoin, koe kateutta kirjoittajan kielitaidon tai käyttäytymisen suhteen, sillä osaanhan aivan riittävän montaa kieltä ja sitten englantia ja amerikkaa. En kadehdi käyttäytymisen sujuvuutta, sillä osaan Brysselin Vapaan Yliopiston, vapaamuurareiden perustaman ja yhä omistaman ja hallitseman, antaman käytöskoulutuksen, johon liittyvät niin käsi- kuin poskisuudelmatkin.

Mielenkiintoisesti ja erinomaisen tarpeellisesti Klinge korostaa yliopiston alkuperäistä merkitystä eli universitas-käsitettä. Sehän on oikeastaan opettajien ja oppilaiden muodostama yhteisö. Nykyisin yliopistoissa taitaa olla hallinnon virkailijoita enemmän kuin oppilaita ja opettajia yhteensä. Juuri tällä tasolla järjestelmää voitaisiin yksinkertaistaa ja palauttaa yliopiston alkuperäinen tarkoitus ja merkitys.

Oman myönteisen merkityksensä on tietenkin sillä, että kirja toimii fyysisenä oliona. Se on painettu melkoisen paksulle paperille ja siksi sitä on todella mielenkiintoinen selailla. Se tuntuu hyppysissä ja antaa vaikutuksen sen sisällöstä eli painavaa ja luettavaa. Mutta onneksi taitaa vielä olla tulossa jatko-osia tähän teokseen sillä ainakin vielä 30 vuosikymmentä on käsittelemättä. Odotan innolla!

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.