Kirjavisan visaisuus!

31.1.2016

Arvoisa Visaisäntä,

ei ole itsetyytyväisempää ja omaan minäänsä uskovaa henkilöä, kuin on visan uuden tehtävän lukenut ja itsevarmasi kirjoittajan tunnistanut visailija!

Riensin asiaa enempää tarkistamatta kertomaan veljenpoikani tyttärille juttua hienosta runoilijasta, jota kannattaa ehdottomasti kaikkien lukea ja vaikkapa ihan ulkoa oppia. Olin jo kirjoittanut muistiinkin tämän runon ja tietenkin innoissani pikkuneideille ( 8, 10 ja 12 v.) ääneen lukemaan.

Kaikki kolme tunnistivat runoa ja ilmoittivat, että heillä on jo se kirja, jossa tuo runoa on. Pyysin hakemaan kirjan, jotta voidaan enemmänkin lukea ja keskustella.

Näppärin tytöistä, siis Norppa, lähti hakemaan ja takaisin tultuaan aiheutti isosedälle vähintään uuden aivohalvauksen. Kirjan kannessa luki että Laura Ruohonen, ALLAKKA PULLAKKA, loruja lyyrisille lapsille, Erika Kovanen. Julistin kaikkitietävästi, että nyt neiti Noppa erehtyy, kirjan ja runo ovat ihan toisin hienon riimittelijän tuotantoa.

Kyllä se siellä vaan on, totesivat neidit. Ja toden totta, siellä se MAHTIMUMMELI MÄÄRÄÄ –runo todellakin oli. Minä väärässä ja nuoret neidit olivat oikeassa. Sitten me luimme yhdessä ne kaikki muutkin runot ja lopuksi vielä lainasi kirjan kotilukemiseksi.

Näin joutui suuri ja mahtava kirjallisuudentuntija taipumaan neitosten tahtoon.
allakka pullakka 3

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.