Ossin Blogi

Esko Seppänen Mistä Suomi vaikenee Into 2016. 281 sivua Entinen terävyys on tallella ja ruoska viuhuu kirjoilijoiden selkänahkoja sivallellen. Seppäsen juuri hiljan ilmestynyt kirja sattui käteeni odottamatta ja pyytämättä, mutta mielihyvää se kuitenkin tuotti. Ekonomiksi opiskellut ja toimittajana eritoten Yeisradiossa toiminut Seppänen toimi vasemmistoliiton kansanedustaja vuosina 1987 – 1996 ja sen jälkeen Euroopan unionin parlamentissa vuosina 1996 -2009. Taloustieteellisen koulutuksen saaneena hän on todella runsaassa kirjallisesta tuotannossaan käsitellyt pääsääntöisesti talouteen, talouspolitiikkaan ja talousvaikuttajiaan liittyviä asioita. Näin hän tekee tälläkin kertaa. Seppäsen kirja ei ole mikä tahansa huitaisu, sillä hän perustelee näkökantansa ja perustelee ne hyvin. Keskeiseksi luvuksi muodostuu ensimmäinen, joka on nimetty ”Kun raha puhuu, Suomi vaikenee…” Tämä kuvaa hyvin koko kirja teemaa, oli kyse sitten kansallisista asioista, päätöksissä Euroopan Unionin tasolla tai Euroopan Keskuspankissa, jossa muuten päätöksistä ei saa kertoa, ellei sitä erityisesti sallita. EKP:n päätöksistä ei saa kertoa omaa kantaansa käsiteltyihin asioihin. Eli kyseessä on kaikkea muuta kuin läpinäkyvyyttä harrastava kansainväline ja eurooppalainen organisaatio. Mistä ”Suomi vaikenee kirja” on enemmän kuin ajankohtainen. Olemme saanet juuri lehdistö ja netistä lukea Nokian renkaiden suuresta testihuijauksesta. Testituloksia manipuloimalle on synnytetty hyvän laadun vaikutelma. Näin on saatu myynti kohoamaan ja samalla yhtiön tulos paranemaan. Tämä on taannut johdolle vuosittaiset miljoonapalkkiot ja bonukset…

Erkki Wuolijoki Silinteri ja silkkihuivi Sylvi ja Wäinö Wuolijoen elämää Suomessa ja Euroopassa toim. Pekka Tuomisto Karisto 213, 245 sivua Talonpoikaisyhteiskuntaan ja säätyvaltiopäiviin nojaavassa autonomisessa Suomessa tapahtui 1800 luvun lopulla ja aivan 1900 luvun alussa kaksi todella merkittävää ideologista muutosta. Toinen oli tietenkin fennomania, eli suomenkielisyys, johon liittyi suomenkielisyys ja kansallistunteen rakentaminen hegeliläiselle maailmankuvalle. Toinen oli tietenkin marxilainen työväenliike erilaisine tulkintoineen. Nämä molemmat kohtasivat vuoden 1905 valtiopäiväuudistuksessa ja vuoden 1907 valtiopäivävaaleissa. Tämän kirjan päähenkilö on eittämättä juuri Hugo Robert Wäinö Wuolijoki (1872 – 1947) hauholaisen rusthollarin ja valtiopäivämiehen Juho Wuolijoen vanhin poika sekä hänen aviopuolisonsa Sylvi Adelaide Roschier. Isä Juho edusti säätyvaltiopäivillä vanhasuomalaista ja konservatiivista maailmankuvaa, mutta kun hän oli päättämässä säätyvaltiopäivien lopettamisesta ja niiden korvaamisesta kansanvaltaisella eduskunnalla, niin hänen poikansa Wäinö, että tämän nuorempi veli Sulo tulivat molemmat valituiksi uuden eduskunnan jäseniksi. Molemmat vieläpä sosialidemokraattien listoilta. Wäinö Wuolijoki oli todella monessa mukana, oikeastaan hän ehti suorittaa elinaikanaan vähintään kahden tavallisen uurastajan tehtävät, tämä käy hyvin selville mm. Häme-Wikissä olevasta artikkelista ( http://www.hamewiki.fi/wiki/W%C3%A4in%C3%B6_Wuolijoki ). Onneksi hänellä oli uskollisena apunaan kaikessa tässä todella monipuolisessa toimessa aviopuolisonsa Sylvi, joka ei tyytynyt tuohon aikaan tavanomaiseen passiivisen kotiäidin rooliin. Olihan Sylvi saanut Ruotsissa lääkintävoimistelijan koulutuksen. Hyvin henkilökohtaisella tavalla kirjoittaja Erkki Wuolijoki, jonka isoisä Wäinö…

Viikon kirjavisa on siis vuorossa ja täällä kertaa taas homma oli helpohko ja kirja yksi maailman tunnetuimmista. Arvoisa Visaisäntä, Miten on mahdollista, että osaat lukea omien lukijoittesi ajatuksia? Olen näet kuin ällikällä lyöty, sillä juuri mennen viikonlumilla katselin asiaan liittyviä kirjoituksia ja karttoja. Liitteenä on karttakuva, joka kertoo seuraavan tapahtumasarjan, eli palaamisen kotiin, joka ei sekään ollut kovin helppo ja yksinkertainen. Ymmärtää hyvin kaiken tämän jälkeen, miksi kirjoittaja oli hivenen vetäytyvä. Le Monde sanomalehti ja kirjakauppajätti Fnac järjestivät 1999 kyselyn, jossa valittiin 100 parasta kirjaa, jotka ovat ilmestyneet 1900-luvulla. Kyselyyn tuli 17.000 vastausta. Vuosisadan kirjaksi valittiin Albert Camus’n Sivullinen ja toiseksi nousi Marcel Proustin jättimäinen Kadonnut aikaa etsimässä. Nyt etsittävä kirja sijoittui tässä kyselyssä sijalle 57. Joka kertoo jopa ranskalaisten arvostavan kirjoittajan työtä. Myös Socialist Review piti teosta vuonna 1997 ilmestyneessä numerossaan 1900-luvun yhtenä keskeisimpänä teoksen. Myös Andrew Taylor teoksessaan Books That Changed World lukee teoksen viidenkymmen maailmaa mullistaneen joukkoon. Näin suuresti myöhemmin kehutulla teoksella ei alku ollut helppoa. Primo Levi kirjoitti teosta vuodet 1945-1947 ja yritti saada sitä julkaistuksi suurten kustantajien välityksellä. Siinä hän ei onnistunut ja lopulta eräs pieni kustantamo suostui ja otti siitä 15.000 kappaleen painoksen, joka meni huonosti kaupaksi. Viisikymmentäluvulla Primo Levi kirjoitti tavallaan teoksensa, Tällainenko…

Peter Kravanja Visconti, Proustin lukija Visconti, lecteur de Proust suom. Osmo Pekonen Kustannus Oy Minerva, 2006 85 sivua Kun kaksi suurta suosikkiani, eli Marcel Proust ja Luchino Visconti kohtaavat tavalla tai toisella, niin minuun on saatava selville kohtaamisen tulos. Voiko siis elämältä enää enempää edellyttää kun kirjallisuuden ehdoton suosikkini Marcel Proust ja hänen teoksensa Kadonnutta aikaa etsimässä törmäävät elokuvien suosikkimestariini Luchino Viscontiin. Olen lukenut toki kirjasen aiemminkin eli kesäkuussa 2012, eli vuosia sitten. Mutta se nyt vaan sattui käteeni pitkän aikaa vieneen Tarmo Kunnaksen teoksen lukemisen jälkeen, kirjasta tulee arviointi läheisinä aikoina. Nämä kaksi mestaria kohtaavat toisensa tässä Peter Kravanjan kirjassa, joka aluksi on ilmestynyt ranskaksi. Kirjan on pieni ja sen sivumäärä vähäinen ja niistä vähäisistäkin sivuista parisen kymmentä on omistettu erilaisilla Proustia ja Viscontia käsitteleville biografioille ja muilla liitetiedostoille. Kirjassa on Eric van Hoven piirroskuvitus, hänen tekoaan on myös kirjan kansi. Tämä pieni teos koostuu oikeastaan neljästä melko lyhyestä esseestä sekä yhdestä henkilöhaastattelusta. Tämän lisäksi en eräänlainen tekijän esipuhe, jossa hän käsittelee Marcel Proustin suurteoksen erilaisin filmatisointeja tai erilaisia aikomuksia niiden tekemiseksi. Useathan ovat todellakin jääneet käsikirjoituksen tasolla ja monet eivät olet edes tuolle tasolle edenneet. Näin saadaan toteutuneiden elokuvien lukumääräksi kolme ja samoin kolme käsikirjoituksen asteelle jäänyttä. Syystä…

Helene Schjerfbeck 150 vuottaAteneumin taidemuseo2012, 393 sivua Joskus kauan sitten nuoruudessani kävin lentäen Tukholmassa, samana päivänä meno ja paluu. Syys oli hyvin yksinkertainen, sillä Prins Eugens Waldemarsuddessa oli esillä loistava kokoelma suuren suosikkitaiteilijani Helenen Schjerfbeckin tuotantoa. Se matka oli ehdottomasti hintansa väärti ja edelleenkin seinälläni on kehitettynä näyttelyn hieno ja isokokoinen juliste, sama kuin on nyt ilmestyneen kirjan kansipaperissakin. Näyttely oli esillä vai pari kuukautta eli 17. syyskuuta ja 17. marraskuuta 1987. Vuonna 2012 järjestettiin Ateneumissa Schjerfbeckin suurnäyttely, joka puitteissa tämä nyt esillä oleva teos on rakennettu. Aikaisempi vuosina eri puolilla maailmaa oli järjestetty vastaavia kokonaisvaltaisia Schjerfbeckin teosten esityksiä, esimerkiksi Pariisissa, Hampurissa ja Haagissa vuonna 2007. Suomalaisittain ajatellen kaikki nuo näyttelyt olivat suuria menestyksiä. Nyt käsillä oleva teos on julkaistu myös ruotsiksi ja englanniksi. Itse valitan ranskankielisen versio puutetta. sillä olihan juuri Pariisi Helenen keskinen taiteilijakaupunki, niin koulutuksen kuin luomistyönkin kannalta. Suuren ja monipuolisen näyttelyn rakentaminen vaatii aina aikaa ja paljon työtä. Parhaiten tämä työ näkyy kiitoksissa, jotka näyttelyn kuraattori kohdistaa yhteistyössä olleille tahoilla. Ja tämän näyttelyn kiitokset leviävät todella laajalle sekä kotimaahan että myös kansainväliseen verkostoon. Näyttely vuonna 2012 oli jättiläismäinen menestys. Se tietenkin todistaa, että Suomen kansa rakastaa Helene Schjerfbeckin taidetta niin varhaisista luonnoksista, historiallisten maalausten kautta mahtaviin…

Monde Diplomatique (hors-sèrie) Maniel d’Histoire critique de la révolution industrielle à nos jours 2015, 179 sivua Kuukausittain ilmestyvän kansainvälisen Le Monde Diplomatique lehdellä on tapana julkaista lehden omaan aihepiiriinsä liittyviä erikoisnumeroita pääsääntöisesti joka toinen kuukausi teemalla Manière de voir. Viimeisimpiä numeroita ovat olleet: Libre-échange, la déferlante, Ce que manger veut dire, Afrique, enfer et eldorado, Environnement, climat: désordres et combats, L’emprise des religions. http://www.monde-diplomatique.fr/mav/. Koska nyt ei ole kyseessä kirja sanan traditionaalisessa tarkoituksessa, mutta ei aikakausikirja eikä aikakausilehti, vaan eränlainen A4 kokoa oleva 180 sivuinen hybridi-julkaisu, niin on syytä ensin tarkastella julkaisun rakennetta. Tämä hybridi-julkaisu on jaettu kymmeneen eri lukuun, jotka siis käsittelevät aikaa noin vuodesta 1830 aina tulevaan todennäköisyyteen saakka. Kaikki alkaa Le Monde Diplomatique lehden päätoimittajan Serge Halimin kirjoituksella ”Ei dogmeja, ei kieltoja eikä tabuja”, jossa hän käsittelee niitä arvoja, jotka yleensä edustavat lehden toimilinjaa ja niin myös nyt käsillä olevan julkaisun toimituksellisia periaatteita. Jokainen kirjan kymmenestä luvusta alkaa kahden sivun laajuisella mielenkiintoisella aikakauteen liittyvät kuvakoosteella. Kuva todellakin usein ilmentää aikakautta juuri sen oleellisen ja näkyvän välityksellä. – Ensimmäinen luku käsittelee vuosia 1830–1900 ja ne on otsikoitu ”Teollistuminen, kolonisaatio ja suurten massojen tulo politiikkaan”. – Toimen luku käsittelee vuosia 1914–1920 ja on otsikoitu ”Maailman konfliktista kansainvälisiin toiveisiin”. Kolmannen…