Cappella degli Scrovegni, fresques de Giotto a Padova

Arvoisa Visaisäntä,

olipa jälleen kinkkinen tehtävä. Piti yrittää tietää, saada vihjeistä johdatusta, etsiä ja hikoilla tuskasta ja samalla onnesta. Se onni tuli lopulta kun tehtävä ratkaistiin.

Onneksi nykyisin ison kirkon kirjasto on sunnuntaisi avoinna omatoimikäyttäjälle. En niin hienosti kuin meidän oma kyläkirjastomme, jossa ei ole kuin käyttäjiä iltaisin ja viikonloppuisin. Vaan ei ole kyläkirjastossa runokirjojakaan.

Vihjeet luin huolella, sillä jos runoilija on tehnyt varsinaisen läpimurtonsa 1980-luvun alussa, niin hän on varmasti ollut tuolloin jo jonkin verran yli 20 vuotias. Ja kuollut maaliskuussa ei niin kauan sitten, eli sekin on lähtökohta.

Teksti kertoi lähes selvästi sen, että runoilija on elänyt kaupunkiympäristössä ja peräisin näin täkäläiseltä ja helsinkiläiseltä kielialueella, josta kertoo sanan mä käyttö jopa neljä kertaa melko lyhyessä runossa. Termi tulee tekstinkorjauksessa punaisella merkityksi ja virheelliseksi. Etenkin termit bummattiin, jonka tavallinen ei helsinkiläinen taapero kirjoittaisi työväen p-kirjaimella ei herrojen b:llä. Samoin tripissä, kyttiksellä, budjaa ovat juuri helsinkiläisen slangin tuotosta. Tosin runo ei ollut puhdasta slangia, eli osaaja ei ole vanhan polven Stadin Arska.

Mutta mitä runoilija tarkoitta sanalla kikkasi säkeessä mä oli menettänyt kikkani ja kämppäni? Olen moisesta aivan äimän käkenä!

Siis noin 50-luvulla syntynyt ja mahdollisesti helsinkiläinen runoilija, joka on kuollut hiljan helmikuussa, oli varmasti hakusessa. Syntyi poispudotusten leikki. Melleri se ei ollut, kuoli toukokuussa ja oli maalta. Eikä Leskisen Juice, kuoli marraskuussa ja oli kanssa maalta, eikä käyttänyt tuollaista kieltä. Näin sitä pohdittiin.

Lopulta tuli eteen maaliskuussa 2015 kuollut ja helsinkiläinen 1955 syntynyt runoilija Teemu Hirvilammi. Kaveri tuntui tutulta ja nimikin sopii ihan hämäläismurteen pariin, ei ole Lampi vaan Lammi kuten pitäjä ison kirkon yhteydessä. Ja nyt taas kerran toimi kuulomuisti, sillä runo tuntui tutulta ja Teemu esitti usein runojaan ihan itse.

Ja isolle kirkolle kirjastoon. Ja heureka, ihan melkein itse pihtisynnytyksellä sen löysin, eli runoteoksessaan Joukkohaudassa et ole yksin, vuodelta 1981 runo eli ihan siellä alkupäässä. Oli muuten viimeinen runokirja, josta sen ajattelin löytyvän, sillä venäjänkielinen antoi olettaa, että ei se siinä ainakaan ole. Vaan olipas ja sitten vielä Kotkanpääkeitto, valitut runot 1977 – 2001 ja sivu 30 vahvisti asia, se oli sijoitettu myös tuohon kokoomateokseen.

Sen pituinen se, vaan pieni runo teetatti melkoisesti työtä, vaan aina löytämisen ilo on iloista suurimpia. Ja koko runokirjan lukeminen oli antoisa jatke päivälle ja samalla meni myös valitut teokset.