Paavo tietää!

21.3.2016

Paavo_Lipponen_2004Paavo Lipponen
Järki voittaa
WSOY 2008, 240 sivua

Kansanedustaja, puoluejohtaja, pääministeri, eduskunnan puhemies jne. jne. on taasa, tässä ja nyt ajankohtainen. Ottihan hän kantaa todella kovasanaisesti Nordea pankin toimintaa vastaan ja varsinkin juuri meillä Suomessa. Yleisesti pidetään, että 1090-luvulta lähtien paras pääministeri on ollut juuri Lipponen, sen ovat todenneet jopa ministerit, jotka ovat olleet niin Lipposen hallituksessa kuin myöhemmissäkin. Tämän enempää en kuitenkaan halua puuttua nykyisen hallituksen supersurkeaan toimintaan, joka alaa ala suomalaisen koulutuksen tieteen ja tutkimuksen, ja kaiken muunkin köyhiä kyykyttäen.

Kutenkin hyvin onnistuneiden pääministerivuosiensa jälkeen Lipponen on elänyt hyvin yhteiskunnallisesti vetäytynyttä aikaa. Hän on suorittanut konsultointitehtäviä kansainvälisellä tasolla, mutta on ehtinyt myös julkaista nyt lukemani tekstin Järki voittaa. Kirjan nimi on tietenkin toivoa herättävä, tässäkin nykyisessä tilanteessa. Tietenkin voi käydä kuin mustalaisen hevoselle, että kun se oppi elämään syömättä niin se otti ja kuoli. Samoin voi käydä koko Suomelle nykyisen hallituksen touhuilujen aikana, että kun oppii elämään tyhjästä, niin kuolo korjaa.

Tosin kirjan nimeä ei ollut tarkoitettu antamaan toivoa nykyiseen hetkeen, vaan yksinkertaisesti Paavo Lipponen kirjoittaa suomalaisesta älymystöstä, jonka toimin kaikki muuttuu paremmaksi ja nousemme entistä parempaan. Kirjan ilmestymisvuosikin on 2008 eli juuri kun suuri taloudellinen myllerrys, jonka aikaansaivat kansainvälisten pankkien spekulantit ja tyhmät, asioita tajuamattomat poliittiset päättäjät. Samalla meidän pääministerimme ja hänen valtionvarainministerinä – taisi olla joku Käteinen, totesivat, että me tienataan tällä! Voiko poliitikot enempää erehtyä?

Ensiksi Lipponen pohtii kysymystä mitä sivistys on? Ja millainen on sivistynyt ihminen. Tämä osa kirjasta aiheutti aikoinaan melkoista kohinaa, sillä yksinkertaisesti suomalaisiksi älyköiksi Lipponen nimeää Georg Henrik von Wrightin, Max Jakobsonin, Jörn Donnerin ja Matti Klingen. lisäksi omalla tavallaan matalampaan kategoriaan Lipponen sijoittaa eräitä itselleen keskeisiä henkilöistä, jotka painottuvat tosin voimakkaasti demareiden suuntaan, mutta kyllä joukkoon mahtuu jokunen muukin.

Tällaisia älykköjä ovat Lipposen mielestä esimerkiksi:
* Filosofi-kuningas Mauno Koivisto (sd)
* Laajasti sivistynyt, intellektuelli ihminen Kalevi Sorsa (sd)
* Runoilija, valtio-oppinut ja talousmies Jan-Magnus Jansson (r)
* 1960-luvun ylivoimainen keskustelija-intellektuelli Arvo Salo (sd)
* Syvyyttä ja analyyttista lahjakkuutta: Ulf Sundqvist (sd)
* Avointa, intellektuaalista pohdintaa: Per-Erik Lundh (sd) ja Lauri Ihalainen (sd)
* Rohkeutta omaperäisiin mielipiteisiin: Osmo Soininvaara (vihr)
* Kunnostautuneet laaja-alaisilla eurooppalaisilla puheenvuoroillaan: Olli Rehn(kesk) ja Erkki Liikanen (sd)

Pitää nyt kuitenkin todeta, että Olli Rehn on nykyisessä hallituksessa ja on osoittautunut yhtä tumpeloksi kuin kaikki muutkin sen jäsenet. Eli Ollissa kyllä Paavo Lipponen on mennyt todella pieleen.

Ehkä pahimmin tölvitään Lipposen toimesta omasta mielestäni ehdottomasti erästä kotimaiseksi älymystön jäseneksi kuuluvaa henkilöä eli Erkki Tuomiojaa, jonka Lipponen sijoittaa varmasti helvetin peränurkkaan. Ehkä miesten kemiat eivät ole kohdanneet, vaikka molemmat ovat saman puolueen parissa tehneet melkoisen päivätyörupeaman.

Kirjasta suuri osa on omistettu aivan muulle kuin älymystön edustajien kehumiseksi tai Tuomiojan mollaamiseksi. Otsikolla Menneisyyden hallinta Lipponen oikeastaan käsittelee ja rakentaa suomalaisen koulun historian opetussuunnitelman, varsinkin Suomen historian osuuden kohdalla. Tosin nyt olemme luopumassa lähes koko historian opetuksesta, mutta on muistettava sellainen pieni ja vaatimaton yksityiskohta, että kansakunta joka ei tunne menneisyyttään ei omaa tulevaisuutta.

Mukaan on otettu lyhyet katsaukset myös joihinkin muihin eurooppalaisiin valtioihin. Eli pohditaan, miten noissa maissa tehdään politiikkaa ja millaista se ja sen tekeminen ovat.

Lipposen kirja on huvin kirjoittajansa näköinen ja oloinen. Jyrähtelyä ja selkeitä näkemyksiä, jotka esitetään riittävän yksinkertaisessa muodossa, että ne näkee sokea Kreetakin. Kirja on ulkoisesti silmää hivelevän kaunis. Eli en missään mielessä kadu Pelastusarmeijan kirpputorilla tekemääni 3 euroa investointia.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.