Onko peili ihmisen suurin vihollinen?

Heikki A. Kovalainen Mädän elämän alkeet Kustannusyhtiö Teos Helsinki 2016, 239 sivua Ovat hyvin harvassa ne kotimaiset kaunokirjalliset teokset, joita jaksan lukea muutamaa sivua pidemmälle. Nyt käteeni sellainen sattui ja yhä ihmettelen, mikä kohtalo ohjasikaan minua tarttumaan juuri tähän teokseen? Jostain oudosta syystä pidin kirjanlukemisesta ja olen valmis suorittelemaan sitä kaikille. Kirjaa ei ole kirjoittanut entinen suomalainen Formula autojen kuljettaja, vaan aivan toisenmoinen kirjailija, jona on Tampereen yliopiston kaiken maailman dosentti ja vieläpä aate- ja oppihistoriasta. Hän opettaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Erikoisesti hän on kiinnostunut luovuuden ja ajattelun kohtaamisesta ja niiden limittämisestä. Kirjoittaja on syntynyt 1978 ja kyseessä on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa. Kirja on kirjoitettu eräänlaisessa minä muodossa, joskaan ei ole aina varmaa, että kuka se minä oikeastaan on. tumapaikka on automatka kuntoutuslaitokseen ja tapahtumat perillä kuntouttavaa toimintaa tarjoavassa laitoksessa. Kirjassa ei tarkemmin käy ilmi mistä laitoksesta tai kuntoutuksesta on kyse, mutta epävirallisena arviona voisin todeta, että kyseessä on mielenteveyskuntoutujat, joilla on enemmän kuin paljon vaikeuksia yhteiskunnan kanssa. Kovalainen on tehnyt kirjastaan eräänlaisen päiväkirjan ja raportin päähenkilöä laitokseen vieneelle ns. naisystävälle Karoliinalla. Joskin joukossa on vielä erotellummin suoraa naiselle osoitettuja kirjeitä, joista jutkut ovat merkitty lähettämättömiksi. Eräänlaisena tekstin tehokeinona Kovalainen on jättänyt pois kaikki isot kirjaimet ja varsinaisesta tekstistä…

UFO
taide / 5.4.2016

Onko katseiden kohteena oleva UFO, vai mikä ihme se lienee? Onko tämä tulevaisuuttamme?