Viikon 2 kirjavisa

Olemme tottuneet käsitykseen Miina Sillanpäästä maamme ensimmäisenä naisministeriä. Tämä on varmasti pätevä ja hyvä käsite, joka korostaa Tämä loistavan naisen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja työväenliikkeessä Voidaan kuitenkin keskustella, onko tarpeellista ottaa ministerien joukkoon esim. ennen itsenäistymistä vaikuttaneet senaattorit kuten Oskari Tokoi, joka oli senaatin puheenjohtaja eli pääministeri vuonna 1917. Muuten taisi olla maailman ensimmäinen sosialisti tuossa tehtävässä? Nyt kun vietämme sisällissodan satavuotista muistoa, niin minkä arvon annamme Punaisten kansanvaltuuskunnan jäsenyydelle, sillä toimihan se, tosin melko lyhyen aikaa, Suomen väestörikkaimmalla alueella. Jos heille kuuluu senaattorin arvoinen status, niin naisministereiden tai vastaavien lukumäärä lisääntyy kahdella eli Hanna Karhisella, joka oli sisäasian valtuutettu ja Hilja Pärssisellä, joka toimi sosiaaliasiain valtuutettuna, joka hoiti eritoten kuluasiat. Hilja Pärssinen os. Lindgren, käytti myös pseudonyymia Hilja Liinamaa ja vaikutti joukoissamme 1976 – 1935. Hän oli opettaja, toimittaja, kansanedustaja, kirjailija Työläisnaisliiton puheenjohtaja, poliittinen vanki, joka kuitenkin jäi henkiin. Nyt kyseessä oleva sitaatti on Hilja Liinamaan-Pärssisen teoksesta Muistojen mailta, Runoja, joka ilmestyi Helsingissä 1926. Runossa on vahva tuulahdus vankeusajalta, joka jatkui vuoteen 1923 saaja ja jonka jälkeen elämä ei koskaan palannut entiselleen. Professori Maria Lähteenmäki on kirjoittanut Kansallisbiografiaan todella ansiokkaan elämäkerran Hilja Pärssisestä.

Tarua vaiko totta?

Vilho Tahvanainen Erikoistehtävä Mannerheimin sellaisena asiamiehenä 1932 – 1945 Akateeminen kustannusliike Helsinki Hämeenlinna 1971, 332 sivua Joskus tulee elämässä eteen uskomattomia tekemisiä, niin oli nytkin. Hyvä, erittäin hyvä ystäväni, pyysi minua noutamaan antikvaarista teoksen, jonka hän oli sinne varannut. Tietenkin se teos piti myös lukea ja kirjoittaa ja sanoa mielipide hänelle koko hoidosta. Kirjasta on otettu uudempi painos vuonna 2008, eli yli 30 vuotta edellisen ja käyttämäni painoksen jälkeen. Riensin oitis isolle kirkolle tuota kirjaa hakemaan, vaan ei ollut kauppiaalla myymälässä, säilyttää suurta osaa kotonaan, varsinkin netissä myytäviä. Seuraavana päivänä tuli eteen reissuun uusinta, saatoin samalla pesettää autoni kroaattipoikien käsipesussa. Parempaa se on kuin hankaavat kylmät koneet, eikä maksa juurikaan sen enempää. Kiirehdin jo kirjan puliväliin luettuani soittamaan ystävälleni ja kertomaan ensivaikutelmat. Ilmeisesti hän halusi jonkun historioitsijan mielipiteen asiasta. En todellakaan ole toisen maailmansodan ja sen esileikkien erikoinen asiantuntiaja, Minun spesialiteettina on lähinnä satavuotinen sota keskiajan loppupuolella. Mutta varmoja mielipiteitä ja näkemyksiä minua ei kuitenkaan puutu, ei oikein mistään menneisyyden ja nykyisyyden asiasta. Vanamokirjaston sivulla teoksesta kirjoitetaan seuraavaa ja tässä melkoisen pitkä sitaati: ”Uusi Maailma nimisessä lehdessä talousneuvos Axel Hallberg kertoo saaneensa tehtäväksi ottaa Tahvanainen yhtiön palvelukseen jo 30-luvulla työtehtävään, josta hän tarpeen tullen voisi nopeasti olla poissa. Johtaessaan Joensuun…