Tehtävänä työväenhistoria
Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 30 vuotta
toim. Jarmo Peltola ja Erkki Vasara
THPTS, Turenki 2018, 225 sivua

Rakastettava Ylhäisyys,

Lähetin Sinulle jokunen aika sitten sähköpostin liitteenä skannauksen tämän teoksen eräistä sivuista. Samalla lupasin kertoa enemmän niin teoksesta kuin juuri tuosta skannatusta sivustosta. Lainaus tai oikeammin kopio oli peräisin sivuilta 28 – 31, ja ne ovat osa Markku Hykkäsen artikkelia Ajattelun historian anti, joka täyttää kirjan sivut 25 – 40. Eittämättä tämä artikkeli on koko melko suppean teoksen kaikkein mielenkiintoisin, siis henkilökohtaisesti ajateltuna.

Tämä kirja on eräänlainen yhteenveto THPTS:n 30 vuotisesta toiminnasta alusta asti mukana olleiden ja myöhemmin mukaan tulleiden musteluina ja tavallaan tieteelisien metodien mukaisesti kirjoitettuina. Mielenkiintoisella tavalla siinä yhdistyvätkin sekä tieteelliset metodit, että henkilökohtainen muistelu ja omat ja henkilökohtaiset preferenssit.

Kirjan omassa esittelyssä todetaan, että ”THPTS:n siipien suojissa harrastettu historian tutkimus on ehkä parhaimmillaan ollut yhteiskuntahistoriallista, laaja-alaista tutkimusta, jossa ilmiöihin on pureuduttu niin talouden, sosiaalisen kuin poliittisenkin kautta sukupuolinäkökulmaa unohtamatta. Myös perinteisempääkin työväen sosiaalihistoriaa ja poliittista historiaa puolue- ja järjestö -historioineen on hyvin siedetty. Erityisesti seuran toiminnan viimeisten vuosikymmenten aikana työväen tutkimuksen piiriin on yhä vahvemmin tullut työväenkulttuurin monimuotoinen tutkimus.”

Kirjan kirjoittajat ovat kaikki erityisen ansioituneita historioitsijoita, ja he toimivat joko professoreina tai dosentteina eri yliopistoissa. Eli kirjoitusten laatu on korkeatasoista. Miksi juuri lähettämän kohta kiinnostaa minua niin suuresti, että lähetin sen sinulla ja yritän keroilla syitä moiseen tekooni ja siten myös esittää ajatuksia, jotka tulvahtivat mieleeni, kun luin Hyrkkäsen artikkelia.

Tuon artikkelin keskeisintä antia on Hyrkkäsen näkemys saksalaisesta filosofista Eduard Bernsteinistä (6. 1. 1850 – 18. 12. 1932) ja tämän eräistä keskeisistä ajatuksista. Bernstein oli juutalaista syntyperään ja voidaan vain ihmetellä, sitä miten runsaasti tämä etninen ryhmä on vaikuttanut länsimaiseen filosofiaan, politiikkaan ja koko yhteiskunnalliseen elämään. Tämä marxilaiseksi kutsuttu poliitikko edusti teoreettisesti ns. sosialismin revisionismia. Kun annoin sinulle Lasse Lehtisen kirjan Väinö Tannerista, niin juuri Tanner on tyylipuhdas Bernsteinin revisionistisen suuntauksen toteuttaja meillä Suomessa. Suomessa tämän filosofin teki tunnetuksi presidentti Mauno Koivisto, tuo tunnettu fundeeraava tohtori, sosiologi ja valtiomies. Kun häneltä kysyttiin ensimmäisen vaalitentissä vuonna 1982, että minkä sortin sosialisti hän on, niin vastaus oli bernsteinilainen. Myöhemmin hän totesi, että hänelle kuten Eduard Bernsteinille matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Tämä jos mikä oli todella revisionistinen määritelmä.

Kuten tiedät, niin työpaikkasi Euroopan unioni on mielenkiintoinen ja toistaiseksi todella hyvin onnistunut rauhanprojekti, jonka aluksi on Saksan ja Ranskan hiili- ja terästeollisuuden kontrollointi. Tätä aspektia painotti nyt jo edesmennyt hämeenlinnalainen Jukka Oas, joka oli muuten ensimmäinen suomalainen Euroopan unionin organisaatiossa työskentelevä. Toisaalta kuitenkin pitää huomata Jukka Oaksen vaatimaton teoreettinen tausta, sillä hän ei varmaankaan ollut tietoinen juuri Edvard Bernsteinin ajatuksista ja pohdinnoista.

Myönnän toki avoimesti, että itsekin olin tietämätön Bersteinin ajatuksista, sillä ne valottavat sitä usein esille tuota ajatusta, että Euroopan Unioni on eräänlainen sosialidemokraattinen unelma ja sitä unelmaa toteuttava rakennelma. Nyt tiedän että tämän toisen ajatusmallin takana on juuri bernsteininlainen filosofinen ajattelu.

Tämän eräänlaiseksi bernsteinilaiseksi nimittämän politiikan vastaisesti toimii esim. juuri parhaillaan Britannia ja varsinkin ns. kovaa brexitiä kannattava konservatiivien ryhmä. Markku Hyrkkänen kirjoittaa sivulla 30 seuraavasti:

”Ulkopolitiikassa sosialistien piti edistää vapaakauppaa ja aseriisuntaa ja vastustaa suojatullipolitiikkaa, asevarustelua ja ’aggressiivista imperialismia’. Suojatullipolitiikka oli kansainvälisten konfliktien ’lähde’… Solidaarisuus nojautui alati tihentyvään taloudellisten, poliittisten ja tieteellisten yhteyksien verkostoon, minkä ilmentymä oli kansainvälisten sopimusten lisääntyminen.”

Eikö juuri näin toimien britit ammu tykillä omaan jalkaansa? Monet yritykset pakeneva nyt Britanniasta ja mistä he saavat mitään tilalle. Ei heidän oma teollisuutensa ole kykenevä innovoimaan in investoimaan tarvittavia työpaikkoja ja tehtaita ja muita laitoksia. Ja toisaalta juuri vapaakauppahan on tavallaan tullut Euroopan Unionin keskeiseksi rakennepylvääksi, sillä se suoraan hyödyttää kansalaisia Unionin jäsenmaissa ja jopa ulkona olevia kuten Norjaa, joka on tehnyt pitkälle meneviä vapaakauppasopimuksia Unionin kanssa. Vastaava britit eivät ole halunneet tehdä, ovat vaan niin pirun itsepäisiä ja samalla myös tyhmiä.

Voit, kun olet lukenut Lasse Lehtisen kirjan Tammerista, kuvitella miten juuri Tanner oli heti vuosisadan vaihteen jälkeen monella tapaa bernsteinilainen. Kirjoittaahan Hyrkkänen mm. seuraavaa:

”Osuuskuntien historiaan perehtyneet Bernsteinille keskeistä oli osuuskuntien periaate… Osuustoimintaliikkeen toimintaperiaatteena oli itsehallinnollisuus. Itsehallinnossa, periaatteessa jäsenten tasa-arvoisuuteen perustuvissa osuuskunnissa osakkaat oppivat suvaitsemaan erilaisia mielipiteitä ja ratkomaan konflikteja rauhanomaisesti.”

Mitä muuta Väinö Tanner edusti toiminnallaan kuin juuri toisten kuuntelemista ja erilaisten mielipiteiden huomioimista omassakin päätöksenteossa. Hyvänä esimerkkinä on Tasavallan Presidentin Relanderin sairaus keväällä 1926, kun Väinö Tanner oli pääministerinä. Paljon mustetta kului ja supinaa kuului Tannerin aikaista puolustusvoimien paraatin suhteen. Suostuuko Tanner vastaanottamaan paraatin vaiko ei. Tietysti Tanner tiesi velvollisuutensa, eikä suostunut hirttäytymään mihinkään doktriiniin ja otti paraatin vastaan.

Näin me tavallaan kahden esimerkin kautta voimme valottaa sekä Bernsteinin poliittisen filosofian periaatteita, joka ovat perustana Euroopan unionin toiminnalle ja sen rauhaa rakentavalle ideologialle. Kauppa ja yleensä vaihdanta lisää kansakuntien ymmärrystä toisistaan ja sitä rajoittavat tekijä ovat vain sotaa lietsomassa. Varmaan olet aiemmassa omassa työssäsi joutunut näkemään ja kokemaan juuri rajojen rakentamisen ja muurien pystyttämisen turmiollisuuden. Nyt en halua ottaa kantaa herra Trumpin kiihkeään haluun pystyttää muuri Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle.

Näin me saamme ihan kotimaan poliittiseen elämänkin yhteyden Bernsteinin ajatuksiin. Tämä tapahtuu erityisesti Väinö Tannerin ja sittemmin Mauno Koiviston myötävaikutukselle. He molemmathan ovat olleet tyylipuhtaita revisionistejä ja juuri tuon revisionistisen maailmankatsomuksen tähden ilmeisesti setä Stalin ja hänen esikuntansa tunsivat pyhää vihaa Tanneria kohtaan ja vaativa hänen rankaisemistaan sotasyyllisenä.

Itselleni tällä Markku Hykkäsen artikkelilla ”Ajattelun historian anti” on toimenkin mielenkiintoinen konnotaatio. Kun 14. 1. 2019 aloitin läskikerhon Keskussairaalassa, niin ensimmäisessä kokoontumisessa saatoin siteerata juuri tätä artikkelia ja mahtavaa merkitys juuri ajattelun merkityksessä historiantutkimukselle ja yleensä koko ihmiskunnalle ajattelemisen tärkeydestä. Tunsin itseni jopa fiksuksi, kun osasin kertoa ajattelun merkityksestä, jonka ryhmämme hurmaa nuori naisvetäjä otti esille.

Pitää kait sanoa jotain enemmän koko kirjasta, jossa on yhteensä 11 artikkelia eräänlaisen, melko pitkähkön johdannon lisäksi.

Mielenkiintoinen on professori Pauli Kettusen artikkeli ”Sosialidemokratian historia – itseymmärrys ja tutkimus” (sivut 129 – 154) varsinkin kun sillä on eräänlainen vertailuartikkelina professori Kimmo Rentolan artikkeli ”Suomalainen kommunismin historia” (sivut 155 -174). Merkittäväksi jo otsikoiden tasolla kohoaa sana itseymmärrys, joka terminä kuvaa juuri sitä työväenliikkeen ajattelutapaa, jota edustivat mm. Väinö Tanner ja Mauno Koivisto. Tavallaan luen itse noiden kahden keskeisen henkilön henkiseksi perilliseksi. Tosin muistan jo isoäitini ja isoisäni aikanaan olleen tunnustuksellisia tannerilaisia. Heillä oli melkoisen kielteinen näkemys kommunisteista ja heidän toimistaan ja ajatusmaailmastaan.

Mielenkiintoinen on myöskin Hanna Snellmanin artikkeli ”Työväentutkimus ja kansatiede” (sivut 93 – 104). Tässä mennään hienosti ulos suomalaisen historiantutkimuksen perinteen valtatieltä ja uskalletaan toimia toisin. Suuri ranskalaisen historian profeetta Marc Bloch, eräänlainen kotijumalani, toteaa kansatieteen eli antropologian olevan yksi oleellinen aputiede historiantutkimukselle. kaikki mahdollisia lähteitä tulee tietenkin käyttää tutkimusprosessia, kuten Marc Bloch toteaa. Tämä Snellmanin artikkeli on metodologisesti todella merkittävä ja liittyy hyvin THPTS:n toimenkuvaan. Onhan osana nimeä käsite perinne, jota ehkä ymmärretään toisella tavalla kuin perinteisessä antropologiassa.

Mutta nyt pitää pistää piste höpöttämiselle ja toivottaa mielenkiintoista kevääntuloa sinne Euroopan pääkaupunkiin ja sen anneksiin.

Tuus

O.

PS. Muuten, pienenä lisäyksenä voin todeta, että lisää tietoa Edvard Bernteinista voi lukea erikielisistä Wikipedian artikkeleita, jota monin osin täydentävät toisiaan. Samalla tulee mielenkiintoisesti esille erilainen kielellinen konteksti, joka ko. kieltä käyttävässä kulttuurissa valitsee