Ossin Blogi

Heikki A. Reenpää Pojanpoika Otava, Helsinki, 1998, 253 sivua ISBN: 951-1-13797-2 Hyvä ystäväni, filosofian maisteri ja tietokirjailija Tarja Lappalainen, on puhunut minulle paljon ja useasti ystävästään Heikki A. Reenpäästä. Kun vielä suosikkibloggarini Jukka Kemppinen sattui kehumaan professori Reenpään muistelmateoksia, niin pitihän ne hankkia. Kirjat löytyivät hyväkuntoisina niteinä ja kohtuullisen hintaisina. Ainoastaan postimaksut ovat Suomessa hävyttömät, varmaankin jotta postin pomot saisivat bonuksensa ja muut palkanlisänsä. Ensimmäinen yllätys lukemiseni aikana oli tietenkin professori Reenpää kyky tuottaa tekstiä, joka miellytti minua todella monin tavoin. Se oli helppolukuista ja samalla todella älyllistä. Kun tähän kaikkeen vielä liittyy riittävän selkeä kirjainten laatu sekä hieno paperi, joka kirja on painettu, niin nautinto on sellainen, että harvoin kirjaa lukiessa sitä kohtaa. Siis kirjan sisältö ja sen ulkoinen habitus ovat hienot ja yhteensopivat. Hienoa! Tässä muistelmien ensimmäisessä osassa professori Reenpään teksti ja kertomus etenevät aina vanhempien taustasa toisen maailmansodan päättymiseen, jossa realiteetteina ovat vaimo ja lapset. Kirjoittajalla on vahva ja selkeä karjalainen identiteetti, vaikka karjala meni, mutta muuttuneista olosuhteista huolimatta tuo identiteetti on säilynyt todella vahvana. Molemmilla hänen vanhemmistaan on vankka karjalainen tausta, huolimatta asettautumisesta elämään ja vaikuttamaan Suomen eteläiseen osaan. Yllättäen muistumat alkavat äidin vanhempien maatilalta Lohjan seudulta. Tämä valinta on kuitenkin hyvin ymmärrettävä, sillä varmaan kasvavalle…

Matti Klinge Canicula, päiväkirjastani 2018 – 2019 Siltala, Helsinki, 2019, 212 sivua ISBN 978-952-234-610-0 Nyt on käsillä jo 21. professori Klingen päiväkirjastani. Kuten hän itsekin totea, niin useat asiat, joista hän kirjoittaa, eivät ole vuosien myötä menettäneet ajankohtaisuuttaan. Eli hän ei turhaan kirjoita ajankohtaisista asioista, sillä niillä, juuri hänen mainitsemillaan, tuntuu olevan todella pitkä ja jopa erittäin pitkä elinkaari. Tämä pitkä jatkumo tulee hyvin esiin tässä professori Klingen uusimmassa päiväkirjassa. Tosin hän nyt ei ole mittavalla matkalla, ei edes oppilaidensa kanssa tutustumassa Euroopan kulttuuriin. Kuitenkin koko eurooppalaisuus ja sen monimuotoisuus ovat läsnä, kuten myös brittien tavoite päästä eroon yhdentyvästä Euroopasta ja eristäytyä omaan erinomaisuuteensa. Tosin todella hyvä ja rakas ystäväni, joka toimii suurlähettiläänä Euroopan Unionin eräässä lähetystössä, arvioi hilan sähköpostissaan tilannetta brexitistä. Sitä en saata olla mainitsematta juuri tässä yhteydessä, sillä niin osuva mielipide on, ainakin minun mielestäni. Hänen ylhäisyytensä viittasi brittiläisen Historiantutkijan ja historianfilosofin Arnold J. Toynbeen (1889 – 1975) teoriaan imperiumien ja kulttuurien tuhoutumiseen ja kuolemaan. Hänen mielestään britit ovat jo toisen maailmansodan jälkeen nähneet hienon imperiuminsa tuhoutumisen vain jatkuvan ja jatkuvan. Euroopan Unionin jäsenyys on vähentänyt tuhoutumisen painetta, mutta nyt ovat käsillä viimeiset syvät kouristukset. Kaiken lisäksi kaikki tämä tapahtuu populistisesti organisoudun kansanäänestyksen tukoksena. Todellisuudessa kansa ei…

Göran Schildt Lainasiivin, Nuoruudenmuistelmat Med lånade vingar, suomentanut Raija Mattila Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki, 1995, 256 sivua ISBN: 978-951-1-23047-2 ”Vanheneminen on kavala mutta usein armelias osa elämää. Elämänvirran traaginen ehtyminen näkyy vain joskus, kun jokin dramaattisempi muutos kuten sydämen äkillinen konstailu tai potenssin yllättävä pettäminen katkaisee tapahtumien normaalin kulun. Uutta harmaata hiusta tai kokematta jäänyttä ilontunnetta ei helposti huomaa. Vanhenemisesta tulee kannanottoa vaativa realiteetti vasta mietiskelyn hetkinä, kun ihminen yrittää tarkastella tilannetta kokonaisuutena ja muistaa sen mikä on mennyttä. Kaksi synkkää lähdettä ruokkii hänen tuskaansa. Hän ajattelee sitä mitä on rakastanut mutta menettänyt, ja hän muistaa myttyyn menneet yrityksensä ja väärät valintansa.” Tällaisen määritelmän kirjoittaa filosofian tohtori, kulttuuritoimittaja Göran Schildt (1917 – 12009), joka teki keskeisen työuransa Ruotsissa, mutta taisteli ja haavoittui vaikeasti Talvisodassa. Hän on tullut tunnetuksi mielenkiintoista ja minun erääseen elämänvaiheeseen kuuluvista tekosista, joissa hän kertoo purjehduksestaan Välimeren maailmassa Daphne nimisellä purjeveneellään. Ei Schildt saata olla mainitsematta tässäkään teoksessa Daphnea. mutta missään keskeisessä roolissa se ei ole, oikeastaan edes sivuroolissakaan. On vaikea arvioida sen totuuden määrää, jona on teoksen perusasetelman rakenne. Aganippe-niminen nuori nainen, joka opiskelee feminismiä yhdysvaltalaisessa yliopistossa tunnettujen feministiteoreetikkojen johdolla, on tekemässä tieteelista opinnäytettä kirjailijasta. Tämä nuori nainen on hyvin läheisten ystävien jälkikasvua, taitaa olla jo kolmannessa…

Arvoisa Visaisäntä, Pitää rientää oitis vastaamaan, kun kerran on tietävinään ja osaavinaan. Huomenna on jo liian myöhäistä, sillä päivä menee ajamisessa Levin korpeen ja koskaan ei tiedä miten sieltä yhteydet toimivat. Itse kun olen kiinnostunut kaikesta erilaisesta, niin tämäkin matu eli maahantunkeutuja, käyttääkseni rivoa ja räävitöntä persukieltä, on jostain kumman syystä rikastuttanut meidän kovin ummehtunutta kulttuuriamme. Taisi kuppini kaatua, kun minua vaan ärsyttää tuo suunnaton typeryys, jota eräässä puolueessa aivan kukkaravinteille kasvatetaan. Kun ihminen on suorittanut kotikaupungissa Bratislavassa taiteen maisterin tutkinnon dramaturgiassa ja lisäksi naapurimaan pääkaupungissa Prahassa maisteriopinnot Suomen kielessä ja kirjallisuudessa, niin onko hänestä oikeaksi suomalaiseksi. Ei varmaankaan, jos persuja uskomme. Tiukasti kuitenkin olen toisen mielinen ja olen ikionnellinen, että olemme saaneet hänen kaltaisensa viihtymään ja pysymään Suomessa, sillä hän rikastuttaa tätä suomalaista kulttuuria, joka on eräänlainen mentaalinen kompositio, ei rodullinen tai minkään typerän tuoma asia. Kyse on eräänlaisesta kasvukertomuksesta, sillä nuori nainen pelkää, että ei ehdi kuuluisaksi taitelijaksi ennen seuraavaa syntymäpäiväänsä eli kuten Kurt Cobainin, Jim Morrisonin, Janis Joplinin ja Jimi Hendrixin ennen 28. syntymäpäiväänsä, jossa ratkaisu tapahtuu. Tämä nainen on Angie, ja ehkä hän on kirjoittajan Slovakiassa syntynyt Alexandra Balážová, joka avioitui Suomeen ja sai nimekseen Salmela. Kyseessä on aivan alku hänen ensimmäisestä kirjastaan 27 eli kuolema…

L> Lasse Lehtinen Luotettavat muistelmat II WSOY, Helsinki, 1997, 353 sivua Olen kirjoittanut Lasse Lehtisen Väinö Tanner teoksesta, mutta se kirjoitus on muuttanut bittiavaruuteen siinä suuressa tuhossa, jonka palvelimen rikkoutuminen aiheutti. Eikä siitä ole jäänyt tavallista versiota mihinkään taltioon. Näin vaan se hieno järjestelmä seuloo tietoja, eli tuhoaa tarpeettomat tai ainakin minkä itse atk-jumalallisuus on tarpeettomaksi todennut. Tuo järjestelmän vioittuminen aiheutti 34 blogikirjoituksen poistumisen ja vasta muutaman olen niistä uudelleen kirjoittanut. Nyt olen lukenut tohtori Lehtinen aivan toisenlaisen kirjan kuin tieteellisesti ja asiallisesti oivan Väinö Tannerin elämänkerran. Historiasta tohtoriksi väitellyt Lehtinen on todella monen tekemisen mies. Hänen väitöskirjansa oli teemaltaan hyvin poliittinen; Aatos jaloa ja alhaista mieltä. SDP:n ja Urho Kekkosen suhteet 1944 – 1981, ja se ilmestyi vuonna 2002. Kun suosikkini kirjakauppa on ison kirkon kierrätyskeskus ja sieltä löytyy todella paljon mielenkiintoisia kirjoja. Näin siis ihan itsekkäältä kannalta katsottuna. Tämäkin tohtori Lehtisen kirja on erään vierailuni satoa. Luotettavien muistelmien toisessa niteessä on kaikkiaan 43 lukua ja alussa on maalisvaalit 1983, jolloin Lehtinen ei onnistu enää uusimaan valtakirjaansa eduskunnassa. Kuitenkin presidentinvaalissa tammikuussa 1982 Lehtinen oli saavuttanut yli 20 000 äänestäjän suosion, ja siten hukannut kannatuksestaan vuodessa noin 15 000 äänestäjän luottamuksen. Tietenkin presidentinvallissa oli kyse Mauno Koiviston valinnasta ensimmäiselle kaudelle…

G  Gösta Ågren Tämä Elämä Detta live, suom. Risto Hannula WSOY, Helsinki, 2001, 134 sivua Harvoin näin ulkoisesti vaatimaton ja vähäinen kirja antaa todella runsaasti ajattelemisen aihetta ja herättää todella syvällisiä mietteitä. Mukaani tarttui lähes vahingossa isolta kirkolta ja se vakituisesta kirjakaupastani tämäkin ohut ja vaatimattoman näköinen kirja. Olin joskus kuullut kirjoittajasta mainittava, mutta en ole aiemmin lukenut hänen tuotannostaan ainuttakaan kirjaa. Olihan hän tietysti tuttu, kun tarkemmin tutustuin, sillä hän voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1988 teoksellaan Jär / Tääl, jota tosin en ole vielä ainakaan toistaiseksi ehtinyt lukemaan. Tämän kirjan kautta me tietämättömät pääsemme perehtymään Ågrenin menneisyyteen, sillä sen eräs avoin on kieli. Ågren on syntynyt Uusikaarlepyynsä 1935 ja omaksunut niin oman murteensa kuin suomessa puhutun ruotsin, niin että muut kielet olivat melkein kadoksissa, kun hän saapui aikuistumisen kynnyksellä Helsinkiin. Nopeasti hän kuitenkin opetteli niin suomen kuin englannin, saksan ja ranskan. Tämä Ågrenin aikuistumisriitti alkoi vuonna 1954, kun maamme oli pääsyt eroon niin sotakorvauksista kuin olympian kisoistakin. Mielenkiintoisesti hän kertoo menetelmänsä kielten oppimiseksi, mutta ei kaikilla ole yhtä helppoa ja vaivaton, joten menetelmään kannattaa perehtyä. Vähäisten perusopintojensa jälkeen on seurannut melkoisen kovaa tekemistä ja hän väittelikin Tukholman yliopistossa filosofian tohtoriksi vuonna 1951 aiheen Dan Anderssonin elämä ja runous 1916 –…