Hän on Väinö, siis Väinö Tanner!

29.2.2020

Väinö Tanner
Kahden maailmansodan välissä

Muistelmia 20- ja 30 -luvulta
Tammi, Helsinki, 1966, 275 sivua

Ulkoministeri Väinö Tanner pitämässä radiopuhetta
Talvisodan päättymisestä.

Jotkut meistä kohoavat korkeammalle ja niin on ollut, ja on edelleenkin laita Väinö Alfred Tannerin, tuon monitoimimiehen ja erään keskeisen kansamme pelastajan ja todellisen valiomiehen. Tannerista on paljon kirjoitettu ja vastahan valmistui Lasse Lehtisen todella mainio kirja hänestä, ja siinä tuotiin runsaasti uutta tietoa miestä ja hänen toiminnastaan. Kyllä Tannerkin kirjoitti runsaasti ja oikeastaan sotasyyllisyysvankeus oli hänen kirjalliselle tuotannolleen todella suureksi avuksi.

Nyt kuitenkin maamme parhaan käytettyjä kirjoja kauppaavan Isonkirkon kauppa oli jälleen onnistumisen paikka. Sillä löysin Tannerkin kuolinvuonna 1966 ilmestyneen kirjan, joka osoittautui todelliseksi helmeksi kaikkien helmien joukossa.

Väinö Tanneria ei tarvitse esitellä ja varmaankin hänen kirjallinen tuotantonsa on tunnettu, ja jos ei niin ole, niin kannattaa katsoa vaikkapa Wikipediasta ja ryhtyä lukemaan tuota runsasta kirjallista tuotantoa, vaikkapa juuri vankeusaikana kirjoitetuista kirjoista aloittaen.

Kuten teoksen nimilehdeltä käy hyvin selväksi, niin historiamme keskeiset ilmiöt 20- ja 30 luvulla tulevat käsitellyiksi. Ensimmäinen kokonaisuus käsittelee sisä- ja ulkopolitiikan rajanvetoa. Siinä käsitellään sisällissodan jälkimainingit ja puolueessa esiintyneet erimielisyydet. Oman osansa saa muustakin kirjallisuudesta tunnettu Hella Vuolijoen salonki, joka oli myös kansainvälisen politiikan keskus maassamme kuin myös vasemmistolaisten intellektuellien keskeinen tapaamispaikka.

Toinen mielenkiintoinen kokonaisuus käsittelee Väinö Tannerin muodostamaa vähemmistöhallitusta ja sen toimintaa vuosina 1926 – 1927. Tietenkin Lasse Lehtinen kirjassaan toi ilmi sen mielenkiintoisen tiedon, että juuri Tyrvännön kalastan tytär Linda Anttila toi esille tulevan sosiaaliministeri Miina Sillanpään nimen. Näin Miinata tuli maamme historian ensimmäinen naisministeri ja varmaankin yksi koko maailman ensimmäisistä naisministereistä. Useassa sivistysvaltiossa eivät tuolloin naiset olleet äänioikeutettuja, saati vaalikelpoisia tai ministeriksi kelpaavia.

Mielenkiintoisesti Tannerin hallitus laati hallitusohjelman ja esitti sen eduskunnalle. Se oli niin outo ja uusi asia, että siitä ei syntynyt Tannerin toivomaa vilkasta ja asiallista keskustelua, vaan se yksinkertaisesti merkittiin vain tiedoksi. Oikeastaan vasta Maunon Koivisto presidenttinä toi hallitusohjelmat jokapäiväiseksi asiaksi.  Toisaalta lienee Koivisto Tannerinsa lukenut, sillä 80-luvun alun hallituksen kaataminen varmaan oi opittu juuri tästä kirjasta. Tannerin hallituksen kokoamisen aikaan presidentti Relander oli kysynyt asiaa perustuslakimme isältä maan ensimmäiseltä presidentiltä K. J. Ståhlbergiltä ja tämä oli todennut, että hallitus istuu niin kauan kuin se nauttii eduskunnan luottamusta. Siis juuri niin kuin Koivisto totesi pikkupoliitikkojen ajaessa ns. presidentin toiveesta hallitusta nurin.

Melkoisen perusteellisesti Tanner käsittelee 30-luvun suuria ongelmia ja niistä keskeisin on jo kansalaissodan jälkeen syntynyt ns. Lapuan liike, joka muuttuu myöhemmin poliittiseksi puolueeksi IKL:ksi. Tämä väkivaltaa ja italialaista fasismia ihannoinut liikehdintä oli todella vaarallinen hauraalle demokratialle ja sen kehittymiselle. Aivan täydellä varmuudella voidaan sanoa, että Väinö Tanner joukkoineen pelasti maamme syöksymästä fasismin nieluun, kuten niin moni uusi ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen valtio sai kohdallaan kokea.

Tannerin tapa suhtautua asioihin antoi hänelle arvostusta ylitse ahtaiden puoluerajojen. Tietysti tässä muodostivat poikkeuksen äärioikeiston erilaiset ryhmittyvät lapualaisineen, ikollineen ja mäntsäläläiset hankkeineen.

Koska Tanner osaa kirjoittaa hyvin, niin se näkyy myös huumorissa, jota kirjaan on sijoitettu. Ihan kokonainen luku on omistettu presidentti Svinhufvudille ja hän aikansa monille tapahtumille, joskin ns. pohjoismainen suuntautuminen saa entistä enemmän tilaa myös muissa puolueissa kuin sosialidemokraateissa. Jo luvun nimi ”Ukko-Pekka uudelleen – Luumäelle” kertoo asenteesta politiikkaan eli huumoria unohtamatta. Tämä oli eräänlainen vinoilu Kokoomuksen vaalisloganille, että Ukko-Pekka uudelleen presidentiksi. Koska ko. henkilö asui Luumäellä, niin hänelle toivottiin sinne palaamista. Homma onnistui, Kallio valittiin presidentiksi demareiden avustuksella ja niin Ukko-Pekka joutui palaamaan Luumäelle!

Hyvin merkittävä tapahtuma oli vuoden 1947 aikana tapahtunut punamultahallituksen synty. Tämä sopi Tannerin hyvän Ystävän presidentti Kallion ajatusmaailmaan. Tuon hallituksen muodostivat Sosialidemokraattinen puolue, Maalaisliitto, Edistyspuolue ja RKP, lisäksi siihen otettiin kolme ns. ammattiministeriä. Ehkäpä ajatus oli saatu Ranskasta, jossa muodostettiin Kansanrintama eli Front Populaire, jossa sosialistit, kommunisti liittoutuivat keskiryhmien mm. liberaalien kanssa yhteiseen rintamaan fasismia ja natsismia vastaan. Nämä molemmat hallitukset toteuttivat melkoisen määrän sosiaalipoliittisia uudistuksia.

Ehkä eräs merkittävä tapahtuma tässä luvussa on IKL:n lakkauttaminen, jossa toki Kekkonen melkoisesti kunnostautui.

Kirjan todellinen huippu ja helmi on sijoitettu aivan viimeiseksi siis ennen varsin hyvätasoista henkilöhakemistoa. Kyseessä on Juho Kusti Paasikiven ja Väinö Tannerin kirjeenvaihto loppukesästä 1939, siis juuri ennen Talvisodan jyrähtämistä.

Tämä on kahden politiikikan eri rintamassa olevien todellisten ystävien todella mielenkiintoista ajatustenvaihtoa ja siinä toinen tukee toista ja päinvastoin. Miten hienosti he käsittelevätkään aikakautta, joka oli täynnä jännitystä ja maailman taivaalla seilaisivat sodan pilvet ja nämä ystävykset olivat hyvin tietoisia aikakauden suuresta herkkyydestä. Ja tämä hieno kirjeenvaihto saa vaatimattoman lukijaminäni pohtimaan todella moninaisia.

Nyt kun on kulunut Talvisodasta 80 vuotta ja sama aika todelliseksi myytiksi muuttuneesta Raatteen tien motituksesta. Tästä tulevat meidän jälkeemme tulevat puhumaan vielä 400 vuoden kuluttuakin, kuten tehdään vielä tänään Hakkapeliitoistakin 30-vuotisessa sodassa, kun he Saksan maalla taistelivat.

Mutta miksi venäläiset lähtivät tuohon korpiseutuun ja mikä heillä oli päämääränä? Venäjällä Paasikiven mukaan, ja hän viittaa myös professori Palméniin, on ollut muutama kiinnostuskohta, jotka liittyvät Suomeen ja yleensä Skandinavian alueeseen. Ensimmäinen on tietenkin turvata Pietari eli Leningradin turvallisuus. Tämä edellyttäisi Suomenlahden molempien rantojen venäläistä dominointia. Kyseessä on jo Pietari Suuren aikana luodusta doktriinista. Toinen Venäjän tavoite on yhteys Atlantille ja siihen tarvittavat keinot.

Ensimmäistä tavoitetta pidettiin itsestään selvänä syynä Talvisotaan. Mutta se toinen tavoite. Se tietenkin liittyy Raatteen tien kahteen divisioonaan. Niiden oli määrä ehkä ensivaiheessa mennä Ouluun, vaan mitä merkitystä Oululla oli sodan kannalta? Ei yhtikäs mitään. Ehkä Aleksanteri ensimmäisen hölmöilyä aiottiin korjata ja mennä Oulusta Ruotsin Läpiin ja saada sen runsaat malmivarat ennen kuin saksalaiset ne saisivat. Samalla malmivarojen saannin kanssa olisi avautunut pienellä vaivalla tie Atlantille. Kuitenkin suomalaiset eivät ymmärtäneet suurta kuvioita ja sekoittivat koko pakan juuri Raatteen tien motituksella ja tuholla.

Tämä tietenkin vain puhdasta pohdiskelua, mutta kyllä siinä herrojen kirjeenvaihdossa on mielenkiintoisia aineksia tämänkin pohdinnan perustaksi. 

Myös Talvisodan jälkeinen tilanne tulee esille, sillä Paasikivi toimi Suomen lähettiläänä Moskovassa eli itse pahuuden ytimessä. Hän oli hyvin informoitu Neuvostoliiton oloista, mutta myös niistä vaikeuksista, joita venäläiset välirauhan aikana yrittivät täällä Suomessa aiheuttaa ja jopa saivat jotain hämminkiä aikaiseksi.

Noin yleisesti arvioiden Tämä Väinö Tannerin kirjallinen joutsenlaulu, jonka kokoamisessa ja toimittamisessa häntä on avustanut Sinikka Sivula, on mitä mielenkiintoisen ja tietoa antavin teos. Vaikka kaikki on oikeastaan kirjoitettu minä muodossa, paitsi Paasikiven kirjeen, niin tapahtumien kokeminen tapahtuu melkoisen yleisellä ja humaanilla tasolla. Lukija todella ymmärtää sekä suuren kansallisen ja kansainvälisen kuvion, mutta myös ihan Väinön Väinönä, tavallisen osuustoimintamiehen ja poliitikkona, niin ja maatilan isäntänä. Missään vaiheessa ei tule esille vakava sairaus, jota ruotsissa hoidettiin, tämä tuo ensimmäistä kertaa esille vasta Lasse Lehtinen kirjassaan Tanner – itsenäisen Suomen mies.

Voidaan oikeutetusti sanoa, että kirjassa puhuu suuri humanisti. Itse kyllä olisin valmis lisäämään tuohon Lehtinen nimeen sanan suuri sanan mies eteen, sillä sitä Tanner oli ja on edelleenkin. Esikuva meille vanhemmille ja nuoremmille henkilöstä, joka tekee mitä tehtävä on ja kaikki kansan parhaaksi.

Wrap Up

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.