Kirjavisa viikko 13

1.4.2020

Onneksi muistin visan. Se on melkein päässyt unohtumaan kaiken tämän corona-touhuilun tähden. Mutta muistin kuitenkin ja tunsin teoksen noin pääsääntöisesti. Mutta tässä lyhyt ja pikaisesti väsätty vastaukseni.

Pauliina Rauhala

Arvoisa Visaisäntä,

Uskonnot ovat kaltaiselleni täydelliselle pakanallekin mielenkiintoisia ilmiöitä. Ne eivät saa minua mitenkään hurmokseen, vaan ovat terveen uteliaisuuteni kohteita. Ehkä tähän ovat syynä perheen ja isäni suvun maallistunut maailmakuva. Kun lisäksi Hämeenlinnassa toimii hyvin aktiivinen vanhalestadiolainen fraktio, jolla on jopa kirkkonsa niin mielenkiintoa riittää. Kun lisäksi nämä monilapsiset perheet ovat hyvin koulutususkovaisiakin, niin kovin montaa heidän lastaan olen jossain vaiheessa opettanut.

Tämänkertainen visa osuu juuri lestadiolaista ja erityisesi naisen asemaa siinä tarkastelevaan teokseen. Se on runsaasti palkittu ja se on ollut jopa melkoinen myyntimenestyjäkin. Myös opettajana toiminut Pauliina Rauhala on omien kokemustensa kautta valottanut teoksessaan Taivaslaulu juuri naisen roolia lestadiolaisyhteisössä. Voiko naisella olla muuta roolia kuin synnytyskone? Voiko nainen olla monipuolisesti ajatteleva, tunteva, toimiva ja kokeva yksilö, joka ei ole alisteinen miehensä pyyteille?

Onneksi me saamme vastauksia omiin kokemuksiin perustuen, sillä kovin vahan asiasta on oikeaa tietoa ja siihen perustuvia näkemyksiä.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.