Kirjavisa 6/2020

9.4.2020
Ernest Hemingeay sotilasasussa vuonna 1918.

Arvoisa Visaisäntä,

Sodasta kertovat teokset ovat tämän kirjailijan ehkä parasta tuotantoa. Niin ensimmäinen maailmansota kuin Espanjan sisällissotakin ovat olleet hänen kirjojensa aiheina. Tosin eri Nobelia pelkillä sotakirjoilla voiteta ja niin hänen tuotantonsa sisältää muitakin syvälle ihmiseen ja yhteiskuntaan porautuvia teoksia.

Kirjailija osallistui itse ensimmäiseen maailmansotaa ja kuvaa koko sotaa yhden taistelun ja sen tapahtumien ja myös rakkaussuhteen kautta enemmän kuin hienosti ja suurella tarkkuudella. Juuri kuvat Isonzon viimeisen taistelun, eli kahdennentoista, voidaan katsoa olevan eräänlainen pienoiskuva sodasta ja jopa sen seurauksista.

Taistelu käytiin 24. lokakuuta ja 12. marraskuuta välisenä aikana vuonna 1917. Taistelualue kuului Itävalta-Unkarin Rannikkomaahan ja nykyisin alueen nimi on Kobaridin ja se kuuluu Slovenian valtioon, mutta kuului myös entisen Jugoslavian valtioalueeseen. Taistelu käytiin keskusvaltoihin kuuluvien itävaltalaisten sotilaiden, joskin heillä oli saksalaisia täydennysjoukkoja, sekä ympärysvaltoihin kuuluvan Italian joukkojen välillä. Taistelu päättyi keskusvaltojen joukkojen voittoon ja noin 100 kilometriä Italian valtionrajojen sisäpuolelle.

Taistelulla on tietenkin kolme ns. oikeata nimeä; Casporetto italiaksi, Karfreit saksaksi ja Kobarid sloveniaksi. Taisteluun osallistui 850.000 italialaista sotilasta ja vastustajinaan 400.000 Itävalta-Unkarin ja Saksan sotilaita. Melkoisista miesmääristä on siis kyse. Taistelu vaari lähes 20.000 sotilaan hengen.

Kuten alueen nimityksestä käy selville, niin eräs seuraus sodasta oli alueiden omistussuhteiden muutokset, tulivat uuden mahdit ja käskijät. Lisäksi taistelun suuri tappioiden määrä oli omiaan nostamaan Mussolinin valtaan ja siten muka vahvistamaan Italiaa, joka oli monen mielestä todellinen suurvalta.

Kirja, eräänlainen raportti, ilmestyi vuonna 1929. Siitä on tehty ainakin kolme elokuvasovitusta eli vuonna 1932 sellaisen teki Franl Borage, vuonna 1957 Charles Vidor ja vuonna 1966 Rex Tucker. Suomennoksiakin on ilmestynyt kaksi, Hugo L. Mäkinen käänsi sen vuonna 1945 ja Veikko Polameri vuonna 1963.

Ai niin, Kirjahan on Jäähyväiset aseille (A Farewell to Arms) ja tekijänä tietty Ernest Hemingway. Niin ja ote on ihan kirjan ensimmäisen luvun alusta, onneksi saatoin se omasta kirjastosta tarkistaa, kun yleiset kirjastot on suljettu – sääli!

Ihan asian vierestä. Hemingwayltä on jo Espanjan sisällissodan aikaa ilmestynyt lehtikirjoituksia suomeksi. Tosin ne ilmestyivät todennäköisesti Iltasanomissa. Joskaan en ole pystynyt vielä asiaa tarkistamaan ja kirjoittamaan niiden pohjalta jonkinmoista sepustusta.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.