Kriisin jälkeinen talouspolitiikkaa

Attac ry, 2013,24 sivua

Postiluukusta kolahti torstaina jo seitsemän vuotta sitten valmistunut pienen lehtinen talouskriisiin jälkihoidosta. Se on julkaissut Attac ry ja julkaisemiseen ovat osallistuneet lähinnä kollektiivisen tekijäryhmän jäseninä Omar El-Begawy, Jan Otto Andersson, Lauri Holappa, Heikki Patomäki, Katarina Sehm Patomäki ja Matti Ylönen. Kielenhuollosta on vastannut Eeva Talvikallio, taitoon tehnyt Anna Kalso ja kannen kuvan on luonut Harri-Pekka Savolainen.

Kokonaisuus käsittää kahdeksan tiivistä artikkelia, ja jokaisen lopussa on mainittu muutama keskeinen ko. artikkelin asiaa käsittelevä teos ja/tai nettiosoite.

Helposti voisi pitää kirjoituksia menneen talven lumina, sillä pääsääntöisesti se käsittelee vuoden 2008 talouskriisiin jälkiselvittelyjä ja miten sen aiheuttamista valtavista vaikeuksista voitaisiin parhaiten selvitä. Kuitenkin juuri parhaillaan maailmassa on meneillään koronaviruksen aiheuttama pandemia ja sen vaikutukset talouteen ja myös koko muuhunkin yhteiskuntaan ovat arvaamattoman suuret. Suomen kohdalla puhumme jo summasta, joka lienee hyvinkin puolen koko vuoden budjetista. Siis todella merkittävästä talouden tapahtumasta ja siten myös taantumasta.

Tuon vuoden 2008 kriisin taustalla olivat eritoten Yhdysvaltain rahoitusmarkkinoiden häiriöt, joka aiheuttivat pankkien ja muiden rahamarkkinalaitosten kaatumisista ja tarvetta sosialismiin, eli valtion tukeen ja apuun. Taas kerran tapahtui niin, että voitot oli yksityistetty, mutta vastuu sosialisoitiin ja kaadettiin veronmaksajien niskaan. Tämän kriisin taustalla olivat rahalaitosten nopeiden voittojen tavoittelut, joka keskittyi pelkästään rahatalouteen ja eli täysin irrallaan ns. reaalitaloudesta.

Toisen syynä ja lähtökohtana oli Välimeren maista alkanut talouskriisi, jossa pankit olivat todella avokätisesti rahoittaneet valtioita ja muita talous- ja yhteiskunnallisia instituutioita. Taas tarvittiin tuke pankeille, jotka olivat lainoittaneet riskiluotoilla kaikkea mahdollista tai jopa mahdotonta eli aseita ja muuta ei reaalitalouteen liittyvää. Siis voitot oli jo privatisoitu ja lopulta tappiot sosialisoitiin.

Ensimmäinen artikkeli on kysymys, että ”Miksi nykyiseen talouskriisiin päädyttiin?” Tietysti tuntuu tietenkin hivenen haetulta kysymykseltä tänään ja siten pitäisi paneutua vuoden 2008 kriisiin ja sitä edeltäneeseen aikaan ja niihin tapahtumiin, jotka olivat tuon taloudellisen shokin lähtökohdat. Pitää kuitenkin muistaa, että emme vielä olleet saaneet kansainvälisesti taloutta vuoden 2008 edeltävälle tasolle kun tämä nyt rajusti möyrivät pandemia lähti liikkeelle.

Kriisin määritelmä tulee todella hyvin esille, sillä ”kriisi on tilanne, johon harvoin hakeudutaan tietoisesti, ja joka saapuu yleensä odottamatta”. Toisaalta vuoden 2008 talouskriisi oli jo ennalta arvattavissa ja jopa nähtävissä, sen näkivät useat taloustieteilijät. Joskin meillä Suomessa esim. pääministeri Katainen totesi, että me tienataan kriisin avulla. No, tosiasiat olivat aivan toista ja Katainen jäi poliittiseen ja taloudelliseen historiaamme yhtenä surkeimmin epäonnistuneena pääministerinä.

Ehkä tuossa Kataisen lausunnossa piilee ajatus, joka toimi keskeisenä kriisin syynä, eli ”tähdätään nopeisiin ja suuriin voittoihin toiminnan pitkäaikaisista vaikutuksista piittaamatta”.

Mutta ehdotetaan kirjasessa poispääsyä, joskaan se ei ollut täysin vielä toteutunut, kriisistä ja samalla suojautua tulevilta kriiseiltä rahoituksellisesti vakaalla, ekologisesti kestävällä ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Tosin tämähän ei toteutunut ainakaan vielä, mutta toivon kovin hartaasti, että tämä pandemia opettaisi meille juuri noita keskeisiä asioita. Joskin heikolta näytä!

Toinen artikkeli on ”Rahoitusmarkkinoiden verotus”.  Kuten artikkelissa todetaan, niin syynä kriisiin oli tavaroiden ja palveluiden tuotannon sijaan taloutta ohjasivat rahoitusmarkkinoilla harjoitettava spekulaatio. Tässä jälleen korostetaan toimintoja, jotka olivat irti ja kaukana reaalitaloudesta.

Parannusehdotuksena esitetään yleistä rahoitusmarkkinavero eli ns. finanssitransaktiovero vähentäisi epävakautta. Tämä vero hillitsisi ennen kaikkea lyhytaikaista kaupankäyntiä ja ohjaisi rahoituslaitoksia pitkäjänteisempään toimintaan.

Kolmas artikkeli on todella aina ajankohtainen artikkeli ”Veroparatiisien lakkauttaminen”. Jos ajatellaan Euroopan Unionia, niin sekin alueelta löytyy jo muutamia veroparatiiseja. OECD:n määritelmän mukaan veroparatiisi on alue, jossa on alhaisen verotuksen lisäksi vahva pankkisalaisuus ja läpinäkymätön verojärjestelmä ja jossa myönnetään veroetuja yrityksille, jotka ovat rekisteröityneet alueen lainsäädännön alaisiksi, siitä huolimatta, että niillä ei ole alueella mitään liiketoimintaa. EU:n jäsenmaista Luxemburg, Kypros ja Itävalta sekä erityisalueina Monaco ja Andorra sekä ulkopuolisina alueina Britannian Kanaalin saaret, Liechtenstein ja osittain Sveitsikin.

Asian ratkaisuksi ehdotetaan yrityksille määrättävää avoimempaa kirjanpitoa, toiminnan verottamista siellä missä se todellisesti tapahtuu sekä mahdollisimman avoimen tiedon välittämistä eri maiden välillä. Tärkeintä kuitenkin oli asenteiden muuttaminen suhteessa veroparatiiseihin. Sillä niin kauan kuin salailu ja yhteisvastuun välttely on taloudessa hyväksyttävää, niin ratkaisua veroparatiisien aiheuttamiin ongelmiin ei ole mahdollista saada aikaiseksi.

Neljä artikkeli on ”Kansainvälinen velkasovittelumekanismi”. Tämä artikkeli lienee nyt ajankotaisempi kuin kirjoitusaikanaan. Pandemian voittamiseksi valtiot velkaantuvat ennätysmäisessä määrin. Miljardit eurot tai dollarit ovat pieniä rahoja biljardien ollessa kyseessä. Valtava velka saattaa rajoittaa kansalaisten demokraattisia oikeuksia ja kuristaa valtiot ja niiden asukkaat suureen kurjimukseen.

Velkakriisin ja nykyisen pandemian aiheuttaman velkakriisin ratkaisu edellyttää samoja keinoja, eli velkojen jatkuva kasautuminen on pysäytettävä ja velkataakka on muutettava sellaiseksi, että sitä on mahdollista hallita. Lisäksi ehdotetaan perustettavaksi kansainvälinen velkojen sovittelun mekanismi, joka olisi neutraali ja kansainvälistä arvostusta osakseen saava instituutio,

Sovittelu loisi lainanannolle selkeät viitekehykset ja näin lainoittajat ja lainan ottajat olisivat tietoisia vastuustaan. Nythän joku elää todella rajusti yli varojensa ja toiset lainoittavat tuota yltiöpäistä velkaantumista ja ajatuksena on, että kyllä joku pelastaa pankit. Eli taas voitot privatisoidaan ja tappiot sosialisoidaan.

Viidentenä artikkelina on ”Pankkijärjestelmän uudistaminen”, eli mitkä pitäisi olla askelmerkit, joiden avulla järjestelmää muutetaan, sillä muuten kriisit tulevat toistumaan ja aina vain syvempinä. Tietysti järjestelmän avoimuus on keskeinen tekijä, jota korostetaan lähes jokaisessa vihkosen artikkelissa.

Lisäksi rahoitusalan kaupankäynti tulisi keskittää vain julkisille kaupankäyntipaikoille. Eritoten talletus- ja sijoitustoimintojen erottaminen toisistaan. Lisäksi arvopaperikauppa pitäisi olla kokonaisuudessaan julkisen kontrollin alaista toimintaa. Tämä olisi mielekästä jopa transaktioveron pystyttämisen kannaltakin.

Kuudes artikkeli on ”Julkisen sektorin rahoittaminen keskuspankin avulla”. Eli tämä on mitä suurimassa määrin Suomen osalta Euroopan keskuspankin toimintaa koskeva asia, kuten artikkelissa todetaankin.

Euroopan keskuspankin tuli artikkelin mukaan ottaa entistä aktiivisempi rooli velkakriisien ratkaisemisessa ja pankin mandaattia pitäisi muuttaa siten, että lainojen myöntäminen suoraan jäsenmaille olisi sallittua. Tämä mahdollistaisi taloutta elvyttävät julkiset investoinnit, joihin ei välttämättä ole tarjolla rahaa ns. vapailta markkinoilta. Näiden hankkeiden tuli pääsääntöisesti olla sekä sosiaalisesti että ekologisesti perusteltuja.

Keskuspankilta otetun lainan lisäksi valtiot voisivat rahoittaa menojaan myös myymällä velkakirjojaan, kuten ne nytkin tekevät, joskin velkakirjojen korot vaihtelevat suuresti takaisinmaksun varmuuden mukaisesti.

Mandaatin muuttamisen lisäksi Euroopan keskuspankin hallintoa pitäisi ajanmukaistaa ja virtaviivaistaa. EKP on nykyisin eräs maailman itsenäisimmistä keskuspankeista, ja on siten toimistaan vastuussa vain itselleen. Muutoksen pitäisi tuoda mukanaan vastuu demokraattisesti valitulle elimelle. Tämä eli voisi olla esim. Euroopan parlamentti. Näin keskuspankin ja parlamentin suhde olisi saman kaltainen kuin meillä Suomessa on Suomen pankin ja eduskunnan suhde.

Seitsemäs artikkeli on ”Globaalikeynesiläisyys”. John Maynard Keynes (1884 – 1946) on epäilemättä yksi todella koko maailman tuntemista taloustieteilijöistä. Jokainen vähänkään talousteorioita tietävä on hänen jossain vaiheessa törmännyt.

Tätä brittiläistä aristokraattia pidetään hyvinvointiyhteiskunnan henkisenä isänä. Hänen mukaansa on nimetty myös erilaisia talouspoliittisia teorioita, olivatpa ne lähellä tai kaukana hänen alkuperäisestä talousajattelustaan. Tämä globaalikeynesiläinen talousajattelu on minulle melkoisen uusi termi.

Maailman taloudellinen toiminta on muuttunut todella rajusti sitten, että valtioiden riippuvaisuus toisistaan on rajusti lisääntynyt. Minkään maan yksipuoliset toimenpiteet eivät riitä edes oman talouden hallintaan. Ratkaisuksi tarvitaan globaalin talouden koordinointia. Tämä on vielä enemmän ajankohtaista juuri tämänhetkisen pandemian tähden, sillä vaikka kuinka sulkisimme rajoja ja oviamme, niin tauti tulee ja muuttaa ison kasan asioita. Muukalaisvihan sijaista meidän pitäisi suhtautua myönteisesti muihin niin ihmisiin kuin kansoihinkin.

Maailmantalouden, olipa sitten kyse perinteisestä kriisistä tai esim. pandemian kaltaisesta kriisistä, ongelmien korjaamisen lähtökohtana tulee olla ajatus kaikkien maiden yhtäläisestä kyvystä osallistua kansainväliseen kaupankäyntiin ja vaihdantaan. Toisen maan menestys ei saa johtaa toisen maan vaikeuksiin vaan kansanvälisesti pitää tasoittaa talouksien eroja. Keynes esitti aikoinaan kansainvälisen maksuselvitysjärjestelmän perustamista tämän ongelman tasoittamiseksi ja poistamiseksi. Totuushan on, että ihannetilaa eli kaikkien maiden tasapainoista maksutasetta ei voida koskaan saavuttaa.

Viimeinen eli kahdeksas artikkeli on ”Valuutanvaihtovero – edelleen ajankohtainen!” Osittain tämä on meidän suomalaisten ja Euro-alueen asukkaiden kohdalla menettänyt ajankohtaisuutensa, mutta makrotasolla, eli kansainvälisen kaupan ja sijoittamisen alueella kyse on vielä ajankohtaisesta asiasta.

Kuitenkin tosiasia on, että jopa hyvinkin pienillä valuuttojen kurssivaihteluilla voidaan tehdä valtavia voittoja. Samalla jotkin kansantaloudet voidaan valuuttakeinottelun avulla ajaa suuriin vaikeuksiin, kuten esim. ennen Eroa useinkin tapahtui. Veron periminen valuuttakaupasta olisi todella markkinoita rauhoittava ja tasapainottava toimenpide, mutta siihen tarvitaan melkoista kansainvälistä tahtoa ja todellista halua.

Tämä Attac ry:n kustantama pieni vihkonen on todellakin enemmän kuin ajankohtainen, sillä tämä korona pandemia ajaa koko kansainvälisen yhteisön syvään velkakriisiin ja koettelee lähes kaikkien maiden taloutta, joidenkin enemmän kuin toisten, mutta jokaiseen se vaikuttaa kuitenkin taloutta lamauttavasti.

Oli todella mielenkiintoinen luettava ja samalla se oli hyvin opettavainen, ainakin minulle.

Into kustantanut on julkaissut monta lähteinä käytettyä teosta sekä sellaisia, joista on lisäluettavaksi tarkoitettua aineistoa.

Frédéric Lordon: Rahamyllyt, 2010

Heikki Patomäki: Eurokriisin anatomia, 2012

Nicholas Shazson: Aarresaaret, 2012

Matti Ylönen: Veroparatiisit, 2008