Antti Kauppinen
Mistä puhumme, kun puhumme eriarvoisuudesta?
Impulsseja
Kalevi Sorsa -säätiö, helmikuut 2020, 25 sivua

Déclaration des droits de l’homme et du citoyen eli Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus laadittiin ja annettiin Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä 26. elokuuta 1789. Se julisti yksilöiden luonnolliset oikeudet ja ne oli tarkoitettu toteutettavaksi. Vielä tänäänkin tämä julistus on korkein aste Ranskan oikeusjärjestelmässä, eli se menee jopa perustuslain edelle.

Julistuksen ensimmäisessä artiklassa todetaan sen kaikkein keskeisin sisältö:

Tous les êtres humains naissent libres et égaux en dignité et en droits. Ils sont doués de raison et de conscience et doivent agir les uns envers les autres dans un esprit de fraternité.» (Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja yhdenvertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heillä on ymmärrys ja tietoisuus ja heidän tulee toimia toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”)

Yleensä tämä julistus tiivistetään kolmen sanan mittaiseksi julistukseksi, eli ranskaksi se kuuluu: Liberté, Égalité, Fraternité! Kuitenkin yli 230 vuoden aikana tuosta julistuksesta ja sen sisällöstä on syntynyt valtava määrä filosofisia, yhteiskunnallisia, sosiologisia, taloudellisia jne. tieteellisiä teoksia. Vielä enemmän se on saanut aikaiseksi erilaisia populaareja näkemyksiä ja tulkintoja. Julistus lienee yksi historian eniten kommentoiduista julistuksista, mutta se kertoo julistuksen keskeisestä merkityksestä ihmiskunnalle, yksilöille kuin myös erilaisille yhteiskunnillekin.

Tämän Kauppisen artikkelin kannalta juuri tuo toinen käsite égalité on oleellinen. Minun mielestäni se yleisesti käännetään vaarin termiksi tasa-arvo, mutta parempi käännös, siis minun henkilökohtaisen näkemykseni mukaan, olisi yhdenvertaisuus.

Toisaalta kun Kauppinen kirjoituksessaan puhuu eriarvoisuudesta, niin onko se välttämättä tasa-arvon vastakohta. Siinä on, jälleen vain minun henkilökohtaisesta näkökulmasta katsottuna, kyse jostain muusta, kun tasa-arvon vastakohdasta. Yhdenvertaisuutta siis on ja jos sitä ei ole niin siihen ei tarvita mitään erillistä käsitettä. Näin termi eriarvoisuus ei liene kovin tarkasti tasa-arvon vastakohta.

Kuitenkin termisaivartelun, johon liiankin useasti hairahdun, varsinainen teksti tulee hyvin ymmärretyksi ja käsittelee todella keskeistä asiaa tässä meidän nykyisessä minä-minä yhteiskunnassamme. Kaikkein kovimmat ja häikäilemättömimmät pyrkivät jatkuvasti olemaan parempia kuin muuta ja tästä tavallisesta rupusaksista ei nyt ole niin väljä. Esimerkkinä rahaa edustava presidentti Trup ei kovin suurta jatusta suo kaikille niille, jotka kuolevat raivoavan koronaviruksen aiheuttaman pandemia kourissa. Hänen toimintansa seuraaminen saa tavallisen suomalaisen toteamaan, että mehän elämme paratiisissa, jossa hallinto antaa kansalaisille kaiken mahdollisen tukensa. Ihmekös tuo, kun meidät suomalaiset valitaan lähes vuosittain YK:n tutkimuksissa maailman onnellisimmaksi kansaksi. Ja meidänkin yhteiskunnassamme on puutteita ja välttämättömiä täyttämättä jääneitä tarpeita, vaikka muille jakaa.

Todella mielenkiintoinen näkemys tulee esille heti johdannon ensimmäisen kappaleen lopussa:

”Pyrin osoittamaan, että huolestuttavinta taloudellisessa eriytymisessä ovat sen vaikutuksen yksilöiden kohteluun ja heidän välistensä sosiaalisten tasavertaisuuteen. Näiden vaikutusten kuvaamiseksi esittelen erivertaisuuden käsitteen.”

Tämä käsitepari tasavertaisuus eli yhdenvertaisuus ja erivertaisuus on hienoa oivallus ja kuvaa égalité termiä suomesi tosi hyvin ja sen vastakohtaisuutta.

Jostain muistin hämäristä kohoaa todella erityinen vivahde yhdenvertaisuudesta. Tuossa keskiaikaisessa allegoriassa, jonka ensimmäisen kerran saatettiin painoasuun jo vuonna 1485, tai silloin vielä kopioituna versiona ja puupiirroksina. Kyseessä oli noin 1300-luvun lopun ja 1400 alun aikana valmistuneessa seinägrafiikasta Pariisilaisen Saints-Innocents hautausmaan puisessa holvimuurissa. Blogin alussa olevassa kuvassa kuolema korjaa niin kirkkoruhtinaan kuin talonpojan tai keisarin ja maaorjan. Siinä, eli kuoleman edessä me kaikki olemme kuitenkin yhdenvertaisia, siitä ei selviä rahalla tai oikeilla suhteilla

Hyvin mielenkiintoisesti Kauppinen toteaa, että henkilökohtaiset suhteet oikeuttavat omien läheisiään suosimisen niin kauan kuin se ei loukkaa kenenkään muun oikeuksia. Tästä tasavertaisuudesta seuraan se, että muilla on samanlaiset syyt suosia läheisiään. Toisaalta tästä seuraa, että yhtäläinen ihmisarvo vaatii yhtäläistä toisen kunnioitusta. Näin ajatellen ihmiset eivät moraalisesti voi olla erivertaisia. Täytyy muistaa myös, että ihmisarvo ei perustu välinearvoon, vaan se on kaiken arvon perusta.

Yleensä räikeimmin erivertaisuus tulee esiin nykyisin talouden toiminnassa ja sen tuloksien jakautumisessa. Kauppinen suosittaakin valtion puuttumista ns. vapaiden markkinoinen tuloksen syntyvän tulon jakaumaan. Toki sitä tehdään nykyisinkin mm. verotuksen muodossa, mutta ei välttämättä oikeudenmukaisuuden ja yhden vertaisuuden periaatteita noudattaen.

Mielenkiintoisesti Kauppinen käsittelee monin tavoin vapautta ja siihen liittyvää kysymystä herruudesta eli dominatiosta. Hän toteaa yksilöltä puuttuu herruus kun hän ei ole tässä mielessä toisen mielivallan alainen. Eli, olenko minä yksilönä vapaa, kun ei ole pomoa ja käskijää? Eli ovatko meidän eläkeläiset vapaita, sillä meitä ei enää pomot määrää ja herrat komenna.

Kun pitkän esseen otsikko lupaa käsitellä eriarvoisuuttaa eli erivertaisuutta, niin kirjoittajalla on käsi esimerkkiä kahdesta erilaisesta erivertaisuudesta:

Suora erivertaisuus syntyy, kun kaksi yksilöä tai ryhmää ovat suoraan erivertaisia, jos huonompiosaisen hyvinvointi tai sen edellytykset ovat olennaisin osin riippuvaisia parempiosaisen hyvästä tahdosta jamielivaltaisista päätöksistä, joita tehdessä huonompiosaisen vaateille ei ole taattu yhtäläistä painoarvoa. Tällainen yhteiskunta on esim. Yhdysvallat, jossa sosiaaliturva on äärettömän heikko ja ihmiset joutuvat elämään muiden antamilla almuilla. Tällainen yhteiskunta oli myös Suomi ennen hyvinvointivaltion rakentamista ja sen turvaverkkojen luomista.

Epäsuora erivertaisuus syntyy, kun kaksi yksilöä tai ryhmää ovat epäsuorasti erivertaisia, jos jokin päättävä taho tai vakiintunut käytäntö suosii järjestelmällisesti hyvien asioiden jakamisessa perempiosaista verrattuna huonompiosaiseen ilman riittävän hyvää kyseiseen asiaan liittyvää perustetta. Tästä voidaan esimerkkinä mainita terveydenhoito. jos vaikka Tampereella asuva saa parempaa hoitoa kuin Kajaanissa asuva, niin kyse on epävuorasta erivertaisuudesta. Erivertaisuus on törkeimmillään esim. poliittisen liikkeen ajamana, jolloin pyritään suosimaan toista ihmisryhmää toisen kustannuksella, esim. etnisyyden perusteella.

Kauppinen esittää kirjoituksessaan kuusi tasavertaisuuden taloudellisiin eroihin liittyvää vaatimusta:

1) Reilu mahdollisuuksien yhdenvertaisuus,
2) Työntekijöiden asemaa vahvistavat esijaolliset taimenpiteet,
3) Omistuksen laaja jakautuminen,
4) Vaurauteen liittyvien sosiaalista statusta määrittävien asenteiden                     muuttaminen,
5) Rahan vallan rajoittaminen politiikassa,
6) Yksilöiden vastuullistaminen tietyissä rajoissa.

Yleisesti meillä Suomessa koetaan kohta 1 olevan kunnossa, mutta vielä on meilläkin asiassa tekemistä. Juuri terveydenhoidon ja sosiaalitoimen palvelut voivat olla eri alueilla hyvinkin erilaiset, samoin koulutusmahdollisuudet. Myös perheiden oma sisäinen toimivuus on usein erivertaistava tekijä, jota ei tosin aina edes tiedosteta.

Kauppinen käy nuo kuusi tasavertaisuuden keskeistä periaatetta lävitse hyvin huolellisesti, ja jo siksi tämä kirjoitus kannattaa lukea, näin sää itselleen näkemyksen miten maa makaa ja miten siitä pitäisi tehdä meille kaikille parempi ja yhdenvertaisempi yhteiskunta asua ja toimia.

Kuudennen kohdan yhteydessä Kauppinen toteaa ymmärrettäväksi sen, että sekin olisi erivertaista kohtelua, jos ahkerat ja tuotteliaat eivät saisi työstään tai ottamistaan riskeistä tarkoituksenmukaista palkintoa verrattuna niihin, joiden työ ei ole yhtä tuottavaa tai jotka ovat työelämän ulkopuolella.

Varmaankin tosiasia on hyvien asioiden epätasainen jakautuminen, jonka osasyynä ovat epäoikeudenmukaiset yhteiskunnalliset rakenteet. Vakava esimerkki on Intia, jonka kastilaitos vieläkin toimii ihmisten käytäntönä ja on mitä räikeintä rakenteellista erivartaisuutta.

Yhteenvetona esseelleen Kauppinen toteaa:

”Tässä kirjoituksessani tavoitteenani on ollut ensinnäkin selvittää, mistä eri- ja tasa-arvoisuudessa on kyse. Lyhyesti tiivistettynä, olemme kaikki moraalisesti tasa-arvoisia, mikä tarkoittaa olennaisesti, että kaikki ovat moraalisesti näkökulmasta yhtä tärkeitä.”

Mielenkiintoinen ja erinomaisen valaiseva essee yhdenvertaisuudesta ja erivertaisuudesta. Lukuisat esimerkit antavat valaisua ongelmiin ja ainakin minä nautin lukemisesta ja se pisti karanteenin tylsistyttämät aivosoluni liikkeeseen.