Kirjavisa n:o 9

31.5.2020

VISAISÄNTÄ,

Lev Tolstoi

En ole Väyrysen tavoin tehokas ja nopea lukija, kaukana siitä. Lukeminen tuli tosi hitaaksi, kun tuhoutui kolmas puhekeskus, jossa sanotaan äidinkielen oleskelevan. Onneksi tuli jo ennen moista luettua erilaista ja tietenkin klassista. Suuret venäläiset kertojat ovat osa yleistä eurooppalaista kulttuuriperintöä, vaikka jotkut poliittiset vinosuuntaukset moista vastaustavatkin.

Kun vielä oman versioni on kääntänyt kotimainen kulttuurin moniottelija eli Arvid Järnefelt 1800- ja 1900-lukujen vaiheessa, jolloin Suomi oli kansainvälisempi kuin itsenäistyminen jälkeisinä monina vuosikymmeninä. Silloin suomentaja oli noin nelikymppinen.

Arvid Järnefeltin oma henkinen kehitys oli voimakkaasti sidoksissa hänen vanhempiensa maailmankuvaan, mutta myös kirjailijaan, jonka tekstiä hän suomensi. Häntä on varmaan syystä pidetty aluksi fennomaanina, mutta myöhemmin hän siirtyi tolstoilaisuuteen ja kristilliseen anarkismiin.

Jokainen suomalainen tunteen, tai ainakin hänen pitäisi tuntea venäläistä kulttuuria, jonka suuria kirjailijoita tämän sitaatin kirjoittaja on. Ilmeisesti jokaisella meistä on eri aikakausia, jolloin me syvennymme jonkin maantieteellisen tai kielellisen alueen kirjallisuuteen. Näin oli minullakin ja onneksi osasin hankkia jo silloin divarista nyt käsiteltävänä olevan teoksen, ja juuri Järnefeltin käännöksenä.

Tämä kirjallisuuden järkäle on tietenkin Leo Tolstoi, joka lienee todella tunnettu ja hänen ansioitaan ei varmasti tarvitse julistaa, ne ovat vaan todella mahtavat.

Kyseessä on Tolstoin laajan tuotannon viimeinen suursomaani, sillä edellisen, eli Anna Kareninan ilmestymisestä oli kulunut jo yli 20 vuotta.

Mutta kuitenkin Tolstoi vielä kirjoitti noin 500 sivuisen teoksen Ylösnousemus vuona 1899, joka oikeastaan ilmestyi välittömästi suomeksi. On siis meillä Suomessakin ollut kulttuurittahan, eikä vain bisnesajattelua.

Siinä se oli vastaus tämänkertaiseen visaan.

Wrap Up

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.