Ossin Blogi

Helsingin yliopiston poliittisen historian Professori Kimmo Rentola kirjoittaa Helsingin Sanomissa 6. lokakuuta 2020 mielenkiintoisesti Paasikivestä ja antaa tunnustuksen Mauno Koivistolle. Tämä on julkaistu kunnianosoituksenna sekä kirjoittajalle, että kirjoituksen kahdelle kohteelle. Se he kaikki ansaitsevat. Ja tästä se lähtee… ”Patkuliksi” haukuttu Paasikivi oli sekä myssy että hattuVanhasuomalaisen myöntyvyyslinjan edustajana tunnetulla valtiomiehellä oli toinenkin puoli. Kimmo Rentola ENSI VIIKOLLA tulee sata vuotta Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhan­sopimuksen alle­kirjoittamisesta Tartossa. Marras­kuun lopussa on kulunut 150 vuotta Suomen pää­neuvottelijan J. K. Paasi­kiven syntymästä. Toisissa oloissa merkki­päiviä vietettäisiin juhlavasti. Jos etäily (”digi­loikka”, sanovat humoristit) sisältää terveys­hyötyjen lisäksi muutakin myönteistä, pönötyksen vaikeutumisen voisi mainita. SUOMEN idän­suhteissa on jo Ruotsin ajalta eli kohta 300 vuotta ollut kaksi pää­linjaa, hatut ja myssyt. Hatut ovat panneet Venäjälle kovan kovaa vastaan, etenkin jos saatavissa on ollut ulko­valtojen tukea. Myssyt puolestaan ovat pyrkineet hoitamaan asiat mukautumalla, kunhan ydin säilyy. Vastakkaiset suunnat ovat tuottaneet repivää riitaa: myöntyväiset vastaan perustuslailliset, kekkoslaiset vastaan honkaliittolaiset. Ja jommankumman suunnan ylivalta on johtanut surkeisiin seurauksiin. Hattujen aikana tuli hävittyjä sotia Venäjän kanssa, alkaen ”hattujen sodasta” eli pikkuvihasta. Myssyjen aika puolestaan johti moraalia heikentäviin nöyrtymisiin. Idästä ei koskaan kuulunut, että tällä hyvä, tämä riittää. Paasikivi oli vanhasuomalainen myöntyvyysmies. ”Patkulin” maineen sinetöi Tarton rauha. Suomen oikeisto haukkui häpeärauhaa, kun ei…

Tuomo Polvinen ja Hannu ImmonenJ. K. Paasikivi, Valtiomiehen elämäntyö 5, 1948 – 1956WSOY, Helsinki / Juva, 2003, 395 sivua Tämän kirjan hankinnassa toimin taas kuten Sulo Vilen Tankki täyteen ohjelmassa, kun halvalla sai, niin piti ehdottomasti ostaa. Tämä on niitä euron kirjoja suosikki kirjakaupastani, Jossa kaikki hyvä kirjallisuus maksaa euron kappale. En edes muistanut kiihkossani, että kirja on jo hyllyssäni ja olen sen jo lukenut. Nyt saan antaa sen jollekin, joka on kiinnostunut Paasikivestä ja sotien jälkeisen ajan tapahtumahistoriasta. Ehkäpä antamiseni kohteena on ystäväni herra suurlähettiläs? Tuli siis uudelleen luettua tämän massiivisen elämäkerran viimeinen nide. Olen sen toki aiemminkin lukenut, mutta tuo lukeminen tapahtui heti kirjan ilmestyttyä, ja siitä on siis jo aikaa ehtinyt vierähtää. Tässä ja nyt on ollut todella mielenkiintoista lukea samaan aikaan juuri ilmestynyttä Tapio Bergholmin Mauno Koiviston elämäkerran ensimmäistä osaa. Kirjathan menevät osittain päällekkäin ajallisesti ja tietenkin jopa tapahtumahistoriallisesti. Tosin kummaatkaan kohdehenkilöt eivät olleet mitä todennäköisimmin tunteneet toisiaan. Tietenkin Koivisto tiesi Paasikiven ja hänen poliittisen linjansa, jonka hän itsestään selvänä oli hyväksynyt. Mutta tiesikö Paasikivi mitään Koivistosta, se on jo ihan erillinen asiansa. On siis ollut mielenkiintoista suorittaa eräänlaista vertailua niin kahden todella erilaisen historioitsijan tavasta esittää asioita kuin myös näkemyksiä tapahtumista. Kohdehenkilötkin ovat tietenkin hyvin…

Tellervo Koivisto Päiväkirjan uudet sivut Otava, Helsinki / Keuruu, 1999, 235 sivua Kun luin Mauno Koiviston elämäkerran enimmäistä osaa niin käteeni löytyi kirjakaupasta, jossa hyvä kirjallisuuskin maksaa vain euron kappale, tämä Tellervo Koiviston päiväkirjan omainen muistelufragmenttien kokoelma. Ensinnäkin rouva Koivisto on todella hyvä kertoja ja kirjoittaja. Hänellä on loistava huumorintaju ja sitä tässä kirjassa viljellään onneksi useasti. Kirjan tekstit ovat syntyneet jo viime vuosituhannen puolella ja ne ovat osittain yhteensovitettuja ja osittain jatkoa Suomen Kuvalehdessä pitkään ilmestyneelle Rouva Koiviston päiväkirjan tekstejä. Mutta kokonaisuus on enemmän kuin osiensa sunna, siis mielenkiintoinen. Kirjan alku ja loppu käsittelevät samaa aihetta, jonka rouva Koivisto useiden ällistykseksi ja toisaalta varmaan suuren enemmistön tyydytykseksi nosti esille ja keskeiseksi keskustelun aiheeksi. Kysymyksessä on masennus, joka joskus voi olla hyvinkin tuhoisa. Se ei valikoi uhriaan, se tulee hyvin erinäisistä syistä ja kaikkia siihen vaikuttavia tekijöitä ei edes vielä tunneta. Ihmisen mieli on todella moninainen hahmotettava ja varmaan se pysyy aina osittain tuntemattomana. Itselleni tulee elävästi mieleen sanasta Koivistot, Kristianinkadulla Kruununhaassa asumisen. Usein presidentti ja rouva Koivisto tekivät vanhoilla polkupyörillään lenkkiä, joka meni myös Kristianinkatua pitkin. Tietenkin heillä on mukanaan turvamies modernilla maastopyörällä. Siinä ei ollut tietoakaan luokkaeroista. Niin ja ne Mauno Koivisto ajorukkaset, ne olivat todella suuret ja…