Helsingin yliopiston poliittisen historian Professori Kimmo Rentola kirjoittaa Helsingin Sanomissa 6. lokakuuta 2020 mielenkiintoisesti Paasikivestä ja antaa tunnustuksen Mauno Koivistolle. Tämä on julkaistu kunnianosoituksenna sekä kirjoittajalle, että kirjoituksen kahdelle kohteelle. Se he kaikki ansaitsevat. Ja tästä se lähtee…

”Patkuliksi” haukuttu Paasikivi oli sekä myssy että hattu
Vanhasuomalaisen myöntyvyyslinjan edustajana tunnetulla valtiomiehellä oli toinenkin puoli.

Kimmo Rentola

ENSI VIIKOLLA tulee sata vuotta Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhan­sopimuksen alle­kirjoittamisesta Tartossa. Marras­kuun lopussa on kulunut 150 vuotta Suomen pää­neuvottelijan J. K. Paasi­kiven syntymästä.

Toisissa oloissa merkki­päiviä vietettäisiin juhlavasti. Jos etäily (”digi­loikka”, sanovat humoristit) sisältää terveys­hyötyjen lisäksi muutakin myönteistä, pönötyksen vaikeutumisen voisi mainita.

SUOMEN idän­suhteissa on jo Ruotsin ajalta eli kohta 300 vuotta ollut kaksi pää­linjaa, hatut ja myssyt. Hatut ovat panneet Venäjälle kovan kovaa vastaan, etenkin jos saatavissa on ollut ulko­valtojen tukea. Myssyt puolestaan ovat pyrkineet hoitamaan asiat mukautumalla, kunhan ydin säilyy.

Vastakkaiset suunnat ovat tuottaneet repivää riitaa: myöntyväiset vastaan perustuslailliset, kekkoslaiset vastaan honkaliittolaiset. Ja jommankumman suunnan ylivalta on johtanut surkeisiin seurauksiin. Hattujen aikana tuli hävittyjä sotia Venäjän kanssa, alkaen ”hattujen sodasta” eli pikkuvihasta. Myssyjen aika puolestaan johti moraalia heikentäviin nöyrtymisiin. Idästä ei koskaan kuulunut, että tällä hyvä, tämä riittää.

Paasikivi oli vanhasuomalainen myöntyvyysmies. ”Patkulin” maineen sinetöi Tarton rauha. Suomen oikeisto haukkui häpeärauhaa, kun ei saatu muuta uutta aluetta kuin Petsamo, jonka keisari oli luvannut vastineena maapalasta Kannaksella. Petsamon nikkelistä ei vielä Tartossa tiedetty, se löytyi Suomen aikana.

TOISEN MAAILMANSODAN jälkeen Paasikivi johti sitä ulkopolitiikkaa, joka katsottiin ainoaksi mahdolliseksi: mukautumista Neuvostoliiton valtapiiriin ja vaatimuksiin. Siis myssy jos kuka, ja iso myssy.

Mutta oli toinenkin puoli. Kun hallitus myöntyi jatkosodan johtajien tuomitsemiseen sotasyyllisinä vankilaan, Paasikivi ajoi asian läpi vetoamalla Machiavellin esittämään tapaukseen Rooman alkuajoilta.

Naapurikansa samnilaiset oli saartanut legioonan. Lupasivat päästää, kunhan legioona marssisi ikeen alta, suostuisi häpeään. Näin tehtiin, ja Machiavelli kannatti: isänmaata täytyy puolustaa kaikin keinoin, joko häpeällä tai kunnialla, o con ignominia, o con gloria, Paasikivi siteerasi – sama se kuinka, kunhan puolustetaan hyvin. Rooma elpyi, voitti samnilaiset ja sitten koko maailman.

VIIMEISELLÄ ulkomaanmatkalla ennen koronavirusepidemiaa osuin Washingtonin arkistossa toimittaja John Scottin raporttiin keskustelusta Paasikiven kanssa huhtikuussa 1944. Valtioneuvos oli käynyt Moskovassa kuulemassa rauhanehdot, eikä asiasta näyttänyt tulevan mitään. Edessä olisi suurhyökkäys.

Keskustelun ulkopoliittiset punktit on tunnettu pitkään, mutta tiedusteluraportissa oli lisäksi purkaus:

”Paasikivi piti yhden vaikuttavimmista puheista mitä muistan kuulleeni. Toistaen sen mitä oli luultavasti sanonut Molotoville – kuvauksen siitä mihin johtaisi jos Venäjä tallaisi Suomen maahan, Paasikivi nousi seisomaan, heristi luisevaa, kesakkoista etusormeaan ja sanoi: ’Me ammumme jokaisen kiven ja puun takaa ja jatkamme ampumista viisikymmentä vuotta. Me emme ole tšekkejä. Me emme ole hollantilaisia. Me taistelemme kynsin hampain jokaisen kal­lion takana ja yli jokaisen järven jään. Minä en taistele enää pitkään. Minä olen vanha, mutta toiset jatkavat’.”

Melkoinen hattu, eikä se piiloon jäänyt, sillä Scott oli myös neuvostotiedustelun palveluksessa. Kuullakseen suomalaisten tunnot venäläiset ymmärsivät usein esiintyä väärän lipun alla.

PRESIDENTTI Mauno Koivisto sen tiivisti: ei hatut vastaan myssyt, vaan molemmat, vieläpä samojen toimijoiden aspekteina. Ollaan päivällä yksiä, yöllä toisia. Taitoa se toki vaatii.

En tiedä, miten vahvasti nykyinen presidentti vannoo Paasikiven nimeen, mutta idean hän tuntee.