Matti Klinge
Mannerheimin unet
Päiväkirjastani 2019 – 2020
Siltala, Helsinki / Riika, 2020, 182 sivua

Professori Klingen Päiväkirjojen osa XXII/22 on edelleenkin mielenkiintoista pohdintaa juuri kirjoitushetken päivänkohtaisista asioista yhdistettynä aina suurempaan kokonaisuuteen, jonka taustalla ovat kirjoittajan laaja tietämys, yleissivistys, ymmärrys ja älyllinen uteliaisuus.

Usein ja pääsääntöisesti olen hyvin samaa mieltä professori Klingen kanssa, mutta tässä teoksessa eräässä asiassa näkemyksemme eroavat. Eräässä kohdassa teostaan Klinge kirjoittaa, että Helsingin yliopisto on ainoa kansallinen yliopisto, ei maakunnallinen kuten muut yliopistomme. Itse näen asian, vaikka tutkittua tietoa ei ole ja mutu -menetelmä pelaa, siten että Helsingin yliopiston oppilaista tulee suurempi osa omasta maakunnasta kuin muissa yliopistoissa. Eli Helsingin yliopisto on todella maakunnallinen yliopisto. Sellaiseksi se aikanaan tehtiinkin, sillä Turun yliopisto lopetti toimintansa Kaupungin lähes totaalisen palon jälkeen ja venäläiseen kuvernementtikaupunkiin perustettiin uusi keisarillinen yliopisto. Sinne varastettiin kaikki mitä Turun palosta yliopistolle jäi!

Muissa asioissa enemmän kuin mielelläni allekirjoitan sen maailmankuvan, jota professori Klinge esiintuo.

Klingelle tyypilliseen, tai ainakin näiden päiväkirjojen tyypilliseen tapaan hän tuo kronologisesti esille mielenkiintoisia ajan tapahtumia, ilmiöitä ja omia ajatuksiaan.

Mielenkiintoista ovat hänen kannanottonsa mm. nykyiseen hallitukseen ja sen naisministereihin, jotka ovat enemmistönä. On itsestään selvää, että Klinge älykkäänä ja voimakkaasti ihmisten yhteisvertaisuutta korostaen antaa tunnustuksen hallituksen toimille, jota ovat entistä paremmin tulleet esille koronan raivotessa kansan keskuudessa.

Samoin on havaittavissa kirjoittajan noin yleisen ajatellun kautta edustavan hyvin maltillisen sosialidemokratian arvomaailmaa ja puolustavan arvoja, jotka ovat puolueelle kaikkein keskeisimpiä. Mitään sitoutumista puolueen arvoihin Klinge ei tee, mutta tavallaan ranskalaisen älymystön tapaan hän korostaa inhimillisen elämän tärkeimpiä seikkoja.

Kuten aiemmissakin päiväkirjoissaan ja myös muussa tuotannossaan Klinge ilmaisee selkeästi vierastavansa amerikankielisen maailman arvoja ja sen yksinkertaistettua ja muotoköyhää kielenkäyttöä, joka valitettavasti on todellinen syöpä eurooppalaisessa- ja suomalaisessakin tieteellisessä kulttuurissa.

Tämänkertainen päiväkirja ei kerro kovin paljon matkustamisesta. Juuri matkat ovat olleet päiväkirjojen suurta ja merkittävää antia suomalaisuudelle, sillä juuri matkojen avulla saa suomalainen kulttuuri vaikutteita ja uusia kasvutekijäitä. Näin jokainen voi omalta osaltaan matkojen avulla rikastuttaa itseään ja syvällisesti tarkkailemalla voi saada todella suuren lisäarvon matkastaan.

Elokuun 21. päivänä Klinge pohtii anglofonisen maailman tilaa, jonka toteaa perin epämieluisaksi. Tietenkin herra Trup, mutta myös herra Johnson, joka on uskossaan vahva ja uskoo EU:n antautuvan brittien vaatimuksiin. Kuten Klinge arvelee, niin taitaa käydä Johnsonille hivenen yllätyksellisesti, että hän on ihan eri sarjassa kuin EU.

Suomessa on ollut pitkään melko negatiivien käsitys ruotsalaisesta ja niin myös suhtautuminen ruotsalaisiin ja koko maahan. Elokuussa Klinge kuitenkin pohtii miten myös tanskalaisilla ja norjalaisilla on avoimen jyrkkä Ruotsi-kielteisyys. Tämän johdosta hän toteaa, että meidän tulisi Suomessakin ymmärtää, että yleistä ns. pohjoismaisuutta ei voida ylläpitää myöntämättä todellisia realiteetteja. Osasyynä tilanteeseen nähdään pitkän hyvinvointivaltiota luoneen sosialidemokraattisen ideologian syrjäytyminen ja päättyminen muissa pohjoismaissa paitsi Ruotsissa, joissa puolueella on edelleen valtiollisen johtajan rooli, joskin verraten niukka. Eritoten Norjassa Klingen mukaan on voimakas Ruotsi-vastaisuuden vaikutus. Kaikesta tästä kirjoittaja saa syyn muistuttaa lukijaa, että Suomelle on olemassa muitakin naapureita kuten Venäjä, Baltian maan ja vielä Itämeren etelärannalla Saksa ja Puola.

Oikeastaan Brittien EU-eroa käsitellään helmikuun 8, päivänä. Tyylillisesti hienosti ja taiturimaisesti lähdetään liikkeelle ranskalaisesta 1800-luvun historioitsijasta Michelet’stä. Hänellä on ollut suuri vaikutus ranskalaisiin intellektuelleihin. Michelet’n suuressa Ranskan historiassa tulee Klingen mukaan hyvin ja perustellusti esiin Ranskan ja Saksan läheisyys ja niiden yhteinen vastakohtaisuus Britanniaan nähden. Keskeisenä on oikeuskäsitys, joka ensin mainituissa perustuu säädettyihin lakeihin ja perustuu roomalaiseen lakiperinteeseen, mutta Britanniassa lähes kaikki perustuu tapaoikeuteen, paikallisten valamiesten ilmaisemiin perinteisiin oikeuskäsityksiin ja vetoamiseen aikaisempaan oikeuskäytäntöön. Kun siis sivistystä ja tietoa on riittävästi, niin pystyy ottamaan esimerkkejä menneisyydestä. Tosin historia ei toista itseään, mutta oikein oivallettuna siitä voidaan saada kohtuullisia vastaavuuksia, joita ilmenee eri aikoina niin menneisyydessä, nykyisyydessä kuin tulevaisuudessakin.

Kun me nykyisin pidämme itseääni kielitaitoisina ja maailmaa kokeneina ja nähneinä, niin kyseessä on amerikan kielen eli rallienglannin murskaava valta-asema maassamme. Professori Klinge 31. maaliskuuta kirjoittaa Yrjö Sakari Yrjö-Koskisesta seuraavasti:

”Bysanttilainen maailma on sitten erikseen. Siihen en pysty kiinnostuksesta huolimatta paneutumaan alkutekstien avulla, mutta huomaan nyt, miten professoriksi valmistuva nuori historioitsija G. Z. Forsman, Yrjö Koskinen, vetoaa 1852 ranskan, saksan, englannin ja latinan ohella vaivatta myös kreikkalaisiin lähteisiin ja viittailee juuri avautuvaan nuolenpääkirjoitukseen ja Assyrian maailmaan”.

Siten tulee hyvin selville se suuren henkisen vaikuttajani professori Litzenin näkemys, että sivistyneen eurooppalaisen tulee ymmärtää keskeisiä eurooppalaisia kieliä.

Huhtikuun 4. Klinge kirjoittaa Euroopan Unionin komission puheenjohtajasta Ursula Von der Leyenista ja tämän taustasta. Ursula Albrecht on virkamiessukuinen ja taustainen, mutta hänen miehensä on vuonna 1786 aateloitua von der Leyen -sukua, joka korotettiin vapaaherralliseen arvoon Napoleonin toimesta 1813. Kuitenkaan tätä sukua ei pidä sekoittaa ruhtinaalliseen von der Leyen -sukuun, joka on tunnettu jo noin vuoden 1000 paukkeilta asti. Tämä suku osittain käyttää myös nimitystä von der Leyen und zu Hohengeroldseck.

Useassa osassa tätä päiväkirjaansa Klinge mainitsee kuluvana vuonna edesmenneen Pentti Linkolan. Hän kirjoittaa ”kalastajasta! hyvin myönteisesti ja arvostavasti. Linkolan elämäntyötä ja valinta Klinge kunnioittaa ja arvostaa, kuten sivistyneen ihmisen pitääkin tehdä. Linkolan elämäntapaa hän melkein ihannoin, sellaisia valintoja, joita me nykyisen ihmiset yleensä emme osaa edes arvostaa, 

Kokonaisuudessaan jälleen kerran professori Klinge on tuottanut hienon ja miellyttävän lisän suomaliseen kirjallisuuteen ja se lisä voidaan luetella niin päiväkirjoihin, historian tutkimukseen kuin esseekirjallisuuteenkin.  Mutta mielenkiinnolla tässä Klingeä lukee ja on todella onnellinen, että on vielä ihmisiä, jotka osaavat ja haluavat ajatell.