Yrjö Niiniluoto
Löysin idän
Esseitä Kreikasta, Bysantista, Venäjästä ja Suomesta
Otava, Helsinki, 1958, 197 sivua

Yleensä on innostunut lukemaan kirjoja, joku teoksissaan tai blogikirjoituksissa suosittelee. Tosin jo kirjoituksen pitää olla itsessään mielenkiintoinen ja henkisesti antoisa, että ovat siitä vinkit opikseni ja lukemisekseni.

Tällä kertaa vinkki tule Mauno Saaren kirjoittamasta eräänlaisesta haastattelu omaelämäkerrasta nimeltä Mies nimeltä Haavikko, jossa suositeltiin tätä Yrjö Niiniluodon teosta mielenkiintoisena tienä kohden idän tuntemusta.

Yrjö Niiniluoto (1900 – 1961) oli pitkäaikainen Helsingin Sanomien päätoimittaja vuodesta 1938 lähtien aina kuolemaansa saakka. Hänen puolisonsa oli saman lehden kulttuuritoimittaja Marja Linturi. Hänen perheensä kokonaisuutta täydentävä lapset, toimittaja Maarit Niiniluoto sekä filosofi ja Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto. On siinä ollut melkoinen perhe, mutta kyllä oli perheen isässäkin ainesta moneksi.

Esseiden polku lähteen liikkeelle Antiikin Kreikasta, ja niissä jo ensimmäisissä todetaan se heikko yhteys, joka nykyisen ja antiikin Kreikan välillä on, eli se on lähes olematon. Tämän hän kirjassa toteaa ja jopa hän harmitellen. Kuitenkin kirjoittajalla on taito ymmärtää asiat ja nauttia kaikesta sitä mitä on antiikista meille nykyihmisille säilynyt, ja jopa korjattuna ja uudelleenrakennettunakin.

Kreikka-teema on esille yli sata sivua eli enemmän kuin muute esille nostetut seikat. Miten monet nykyisenkin kulttuurimme seikat periytyvät meille juuri Antiikin Kreikasta eli Hellasta.

Tietysti melkein pakollista on aloittaa Hellasta käsittelevä kirja Ateenan Akropoliin pohjalta, mutta jo seuraavassa esseessä Niiniluoto käsittelee Eleusin mysteeriä, jonka mysteerit liittyvät kasvollisuuden heräämiseen ja kuihtumiseen.

Kreikasta siirrytään sutjakkaasti Bysanttiin, joka puolestaan ulottaa vaikutuksensa meille Suomeenkin enemmän kuin ehkä tänään uskommekaan.

Oma kokemukseni muutama vuosi sitten valottaa ehkä parhaiten Bysantin välityksellä meille tullutta vanhaa kulttuuria.

Olimme muuta vuosi, taitaa olla jo enemmän kuin kymmenen vuotta, äitisi serkun miehen hautajaisissa Tampereen Pyhän Aleksanteri Nevskin kirkossa. Kirkko oli tietenkin avoin kaikelle kansalle, niin edeltävän messun kuin varsinaisen siunaustilaisuudenkin aikana.

Kuitenkin ennen messu tai ihan heti sen alettua paikalla saapui noin 50-vuotias nainen. Hän käveli suoraan kirkon poikkilaivan seinän kohdalle, jossa oli ikonin muotoon tehty kuva ristillä riippuvasta vapahtajasta. Kuva oli tyylitellyn ristin muotoinen. Sen edessä oli pieni itämäinen punainen matto. Äkisti nainen polvistui matolle, joka oli krusifiksi ikonin edessä. Mutta hyvin nopeasti hän kumartui niin, että hänen otsansa kohtasi lattian ja maton pinnan.

Silloin minä tajusin todella pitkän matkan, jota on meillä Suomessakin kuljettu. Tuo nainen kumartamalla päänsä maahan saakka osoitti kunnioitusta Persian keisarille eli kuninkaiden kuninkaalle, joka on muuten myös usein vapahtajan synonyyminä käytetty nimi. Eli varmasti voi 2500 – 3000 vuoden takaa tuleva parinen, jolla osoitettiin suurta tai suurinta mahdollista kunniaa kuninkaitten kuninkaalle.

Tämä kokemus sai ainakin minut ajattelemaan kulttuurien moninaisuutta, ja miten meillä omassa kulttuurissamme on läsnä todella monenlaisia ilmiöitä ja vaikutteita niin monesta. Näin myös tämä Niiniluodon kirja antaa hyvin selkeät käsitteet kaikesta siitä mitä me suomalaisetkin olemme saanet antiikin Kreikan kulttuurista ja sen välittäjänä toimineesta Bysantin kulttuurista, joka on puolestaan saanut todella voimakkaita vaikutteita esim. Persian kulttuurista.

Vai vain todeta, että mitä enemmän ihmiset ja vaikutteet matkustava, niin sitä paremmin kulttuurit voivat ja kasvavat.