Valoa vankeuteen

22.2.2021
Selitysosa tekstin jälkeen

Joseph Czapski
Proust contre la déchéance

Conférance au camp de Griazowietz
Noir sur Balanc, ,Lausanne, 2011, 93 Pages

Pieni on kirjan fyysinen koko, mutta en henkinen koko täyttää kokonaisen maailman, ei vain vertauskuvallisesti vaan ihan faktillisesti. Kirjoittaja syntyi 3. Huhtikuuta 1896 Prahassa. Hänen isänsä oli puolalainen kreivi Jerzy Hutten-Czapsi ja äitinsä oli itävaltalainen kreivitär Josépha Thun-Hohenstein. Eli kovin oli fin FR siecle väkeä hänen perheensä ja melkoisen korkealta aristokratiaa, joskin vain puolalaista.

Hän sai hyvin eurooppalainen kasvatuksen, mutta kun hänen äitinsä kuoli pojan ollessa vasta kuuden ikäinen, niin tietysti elämään tulee väkisinkin muutoksia. Jo vuosina 1908- 1916 hän opiskeli Pietarissa, jossa suoritti ylioppilastutkinnon ja aloitti opintonsa lakitieteessä ja pianonsoitossa. Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa hän liittyi Venäjän armeijaan, kuten teki vastaavasti paroni Mannerheim. Molempien kotimaa niin kreivin puola kuin paronin Suomi olivat olleet osa suurta Vanajan imperiumia, mutta sodan pyörteissä ne olivat itsenäistyneet.

Molemmat siis tekivät samankaltaisen ratkaisun ja palasivat helmikuun 19917 vallankumouksen jälkipyörteissä kotimaihinsa, toinen Suomen ja toinen Puolaan.

Sodan ja venäjän vallankumousten jälkeen Czapski asettui asumaan Pariisiin, jossa hän tietenkin kohtasi, ei tosin henkilökohtaisesti Marcel Proustin, joka ehti elää vielä muutaman vuoden ja viimeistellä jättimäistä 1900-luvun ehdottomasti tärkeintä teosta. Olihan Pariisi myös taiteen, kulttuurin ja jopa huvittelunkin pääkaupunki Euroopassa.

Mutta puolalainen kreivi Czapski kiinnostui maalaustaiteesta ja omistautui sille, kunnes sodan rumpujen pärinä alkoi kumuta Euroopassa. Juri ennen toisen maailmansodan alkamista hän liittyi itsenäisen Puolaan armeijaan, se on hän velvollisuutensa itsenäisen Puolaan kansalaisen ja reservin sotilaana.

Kun Hitlerin natsit ryhtyivät jyräämään Puolaa, niin eivät Stalinin bolsevikit olleet yhtään sen passiivisempia. Tämä yhteinen toimina oli tietenkin seurausta Ribbentrop-Molotovin sopimuksen salaisesta pöytäkirjasta, jossa Saksa ja Neuvosto-venäjä jakoivat Euroopan omien intressiensä mukaista. Tässä sopimuksen salaisessa osassa Suomi kuului Neuvosto-Venäjän mandaattinsa. Ja sen suomalaiset saivat tuta jo marraskuun viimeisenä päivänä.

Venäläiset ottivat valtavat määrät puoleisia sotavangiksi. Ja tähän vankiryhmään kuului myös Joseph Czapski. Ryhmä muodostui upseereista, korkeista virkamiehistöä ja yleensä ns. Älymystön edustajista.

Nyt lukemani kirja on syntynyt Czapski vankeusaikana, joskin se on vasta sodan päätyttyä voitu kirjoittaa yleisesti luettavaksi tekstiksi. Kuitenkin puolalaisten kohtalo oli perin julma. Vähintään 30.000 vankia teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä, vain Stalin ja hänen lähimmät apurinsa määräsivät tehtävän pantavaksi toimeen. Puoleiset haudattiin joukkohautoihin, sillä heidän lukumääränsä oli todella suuri, sillä Suomen menetykset olivat talvi-, jatko- ja Lapin sotien viitenä vuotena noin 90.000 henkilöä, pääsääntöisesti taistelutilanteissa sotilaita.

Mielenkiintoinen, kirjan tekstistäkin esittele tuleva liittyy Stalinin ja suomalaisiin, ja juuri tuohon puolalaisten lahtaaminen. Stalinin määräys puolalaisten lataamisesta perustui siihen mielenkiintoiseen seikkaan, että piti saada tilaa suomalaisille sotavangiksi, joita talvisota olisi tuonut Neuvosto-Venäjälle. Taisi setä aurinkoinen eli Stalin erehtyä suomalaisten suhteen ja puolalaiset pääsivät turhaan hengestään.

Vaikeissa vankeusoloissa kylmää ja nälkää kärsien muiden vankien kanssa Czapski ryhtyi luennoimaan, toivoa ja uskoa ylläpitääkseen, ranskalaisen kirjailijan Marcel Proustin teoksesta Kadonnutta aikaa etsimässä.

Tämä on sisäänsä jo uskomaton suoritus normaaleissa oloissa, vatsa täynnä riittävää ravintoa ja lämmitetyissä tiloissa. Olosuhteen tekevät tästä kaikesta todella suuren sivistyksen ja älyllisen toiminnan huippusuoritukseen. Varmasti esitelmöinti on ollut aivan toisenlaista kuin vankileirin arki? Se on todellakin ollut voimakas keino taistella olosuhteita ja olemisen tilannetta vastaan.

Onko edes olemassa suurempaa vastakohtaa kuin ranskalaiset herttuattaret ja kaikki muu belle-epokin julkisuus ja vankileiri, jossa ihmiset ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässään saavat kuulla proustilaisen maailmankuvan kautta aivan toisenlaisesta maailmasta. Kuitenkin myös Proustin teoksessa on voimakkasti läsnä sota. Onhan se kertomus myös ensimmäisestä maailmansodasta ja miten se muuttaa ihmisiä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Mutta myös yhteiskunnat ja yhteiskuntaluokat kokevat suuria muutoksia. Paluuta entiseen ei ole kuin muistin ja kertomusten kautta. Juuri muistista on ensisijaisesti kyse Kadonnutta aikaa etsimässä teoksessa.

Joseph Czapski onnistui pakenemaan Moskovan takana sijainneesta vankilasta ja säilyttämään maine-mappinsa. Näiden avulla hän kokosi tämän kirjasen, joka on todellakin suuren sivistyksen hieno muistomerkki ja kertoo mahdollisuudesta selvitä vaikeistakin olosuhteista, jos vain ei menetä toivoaan ja uskoaan parempaan.
Vankeudesta karattuaan Czapski toimi Puolaan armeijan upseerina, joskin eri maissa olevissa pakolaisjoukoissa. Hän otti osaa myös Italian vapaustustaisteluihin. Roomassa hän julkaisutietokannasta Souvenir de Starobielsk, joka ovat kertomus sotavnkeudesta Neuvosto-Venäjällä.

Lopun elämäänsä hän viettää kuiteninPariisissa ja eritoten sen esikaupungissa Maison-Laffittessa. Hän toimii puolalaisen Kultura-lehden toimittajana ja omistautuu kuvataiteelle.

Kreivi Joseph Czapski kuolee Maison-Laffittessa Pariisin lähistöllä 10. Tammikuuta 1992. Näin hän on ehtinyt nähdä kotimaansa vapautumisen neuvostoimperialismin pauloissa.

Yläsosa Kuvan selitusteksti englanniksi.

Lavrentiy Beria – РГАСПИ Ф. 17 оп. 166 дело 621 лист 130. Подлинник. Scan from http://katyn.ru/index.php?go=Pages&in=view&id=6 This is a colour photocopy of official document residing in the Russian archive RGASPI, a b/w copy of which had been legally transferred into the property of Polish Government, and first published in Poland in 1992.

The accepted proposal of Lavrentiy Beria to execute former Polish army and police officers in NKVD prisoner of war camps and prisons. March 1940. TOP SECRET From the Central Committee of the Communist Party of the Soviet Union to comrade STALIN In the NKVD POW camps and in the prisons of the western oblasts of Ukraine and Belorussia there is currently a large number of former officers of the Polish army, former Polish police officers and employees of intelligence agencies, members of Polish nationalist c-r (counterrevolutionary) parties, participants in underground c-r rebel organizations, defectors and so on. All of them are implacable enemies of Soviet power and full of hatred for the Soviet system. POW officers and policemen located in the camps are attempting to continue c-r work and are leading anti-Soviet agitation. Each of them is simply waiting to be freed so they can have the opportunity to actively join the fight against Soviet power. NKVD agents in the western oblasts of Ukraine and Belorussia have uncovered a number of c-r rebel organizations. In each of these c-r organizations the former officers of the former Polish army and former Polish police officers played an active leadership role. Among the detained defectors and violators of the state- (Signatures: In favor – StalinVoroshilovMolotovMikoyan) (In margin: Comrade Kalinin – In favor. Comrade Kaganovich – In favor.)

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.