Atte Korte
Kunnan toimivalta ja harkintavalta yleisellä ja erityisellä toimialalla
Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja A; Tutkimuksia 4, Joensuu 2020, noin 333 sivua

Todella harvoin tulee perehdyttyä melko vieraan tieteenalan keskeisiin ja mielenkiintoisiin teoksiin. Nytkin on kyseessä väitöskirja, jonka on aikaansaanut erinomaisen fiksu ja älykäs ystäväni. En ole lukenut kirjaa pelkästään ystävyyden tähden, vaan syyt ovat syvemmällä ja se käsittelee osittain oman vapaa-aikani kiinnostuksen kohteita. Tietysti pieni jalansija Könkään korvessa, joka puolestaan on Levin täydellistä korpimaisemaa, antaa minulle jonkinmoisen yleispätevän tietämyksen perehtyä asiaan. Tietenkin olen edelleen oman kuntani jäsen ja innolla seuraan myös naapureiden tekemisiä ja olemista.

Vaikka oma koulutukseni ja ehkä oppineisuuseteni, meneekin väitöskirjan aiheen ulkopuolelle tai oikeastaan yläpuolelle, niin kuitenkin voin turvautua henkilöhistorialliseen taustaani, sillä eräs esi-isäni oli Turun akatemian historian ja yhteiskuntatiedon professori ja myöhemmin myös lainkäytön professori Axelius Kempe. Hän jo 1600-luvulla opetti perustuslakia, josta opetuksesta tuolloinen Turun piispa kanteli hallitsijalle. Asia ratkesi, kun Akatemian kansleri Pietari Brahe hallisijan puolesta ilmoitti, että professori Kempe saa jatkaa perustuslain luennoimista. Näin minulla on kaikki oikeudet esiintyä suurena ja kaikkitietävänä asiantuntijana tässäkin asiassa. Kun lisäksi Kempe perusti yliopiston kirjaston, johon sai Ruotsista suuren määrän kirjalahjoituksia, niin kykyni riittävät ihan mihin vaan.

Aten Korteen väitöskirja on ns. artikkeliväitöskirja ja se koostuu kokonaisuuden yhteenvedosta, jota voidaan pitää varsinaisena väitöskirjana sekä neljästä vertaisarvioidusta artikkelista, jotka ovat ilmestyneet aiemmin. Nämä artikkelit ovat:

Toimivaltarajojen jäykkyys viranomaistoiminnassa. 6. 11. 2015, Edilex 2015/38
Kuntien etuosti-oikeus omaisuudensuojan ja viranomaisen toimivallan näkökulmasta. 12. 2. 2015, Edilex 2015/4
Kohtuuttomuus viranomaisen harkintavallan rajoitusperiaatteena – erityisesti etuosto-oikeuden näkökulmasta. 5. 11. 2015, Edilex 2015/39
Harkintavalta ja harkintavallan väärinkäyttö erityisesti kunnan elinkeinon tukemiseen liittyvässä toiminnassa. 9. 12. 2016, Edilex 2016/38

Nämä artikkelit ovat siinä järjestyksessä, kun väittelijä itse on ne väitöskirjaansa sijoittanut.

Kun näin helmkuun lopulla eletään, niin koronan myötä ovat tulleet todella hyvin esille hallintomme jyrkät rajat, joita ei voi edes epidemia murtaa. Hallitus voi vaan suositella ja toivoa, että päättävät paikallisviranomaiset ottavat toiveista vaarin. Helsingin kaupungin pormestari on todella hyvä esimerkki. Hän kun ei halua, niin Helsinki ei halua ja näin tyrmätään hallituksen suositukset. Samoin ministeriön edusta ja aluehallinnon edustaja ovat riidassa lähes kaikesta siitä, miten tilanteessa pitää toimia. Tarvitsisimmekö me todellakin lainsäädännön, jolla hallitus ja presidentti voisivat yksimielisesti tehdä kaikkia hallintoportaita ja yksiköitä sitovia päätöksiä vastaavassa konliktitilanteessa kuiten sota ja nyt tämä pandemia ovat?

Peruslaki on ehkä useimmin viitattu säädös niin väitöskirjassa kuin sen artikkeleissakin. Mielenkiintoiseksi kuitenkin historiallisesti asian tekee se, että Ruotsissa ja sen itäisessä osassa oli voimassa Kustaa III:n aikana vuonna 1772 säädetty hallitusmuoto, jota täydennettiin vuonna 1789 annetulla yhdistys- ja vakuuskirjalla. Kun Ruotsin itäiset maakunnat liitettiin Venäjän imperiumiin, niin periaatteessa ne lakkasivat olemasta ja tilalle tuli itsevaltiaan pyhä tahto. Hän oli kuitenkin armollisesti esittänyt säätyjen privilegioita noudatettavan ja että Suomi oli kohotettu kansakunnaksi kansakuntien joukkoon, mitä tuo viimeinen siten tarkoittikin. Asiasta on taitettu sanan peistä noin parisen sataa vuotta.

Vasta Venäjän vallan loppuaikoina suomalaisen hyvin ja hartaasti rakentama perustuslakitulkinta siis uskominen, joka ei ollut muuta taetta kuin keisarin pyhä tahto, alkoi rakoilemaan. Venäläiset eivät enää uskoneet selityksiin perustuslaeista ja mistään erillisasemasta. Mielenkiintoisesti kuitenkin suomalaiset onnistuivat rakentamaan uskon perustuslakiin ja siihen olemattomaan, sillä kaikki oli muutettavissa ja kumottavissa vain ja ainoastaan keisarin ja itsevaltiaan armollisella ukaasilla.

Samaan aikaan kuin me suomalaiset rakensimme ”perustuslakiamme”, niin syntyi myös tarve toimivaltarajojen jäykkyydelle, emme näet halunneet päästää venäläisiä sähläämään meidän omiin asioihimme. Tämä oli syynä hyvin voimakkaaseen kunnalliseen ja paikalliseen autonomiaan, suljettiin valtio ja venäläiset virkamiehet mahdollisimman paljon paikallisen hallinnon ulkopuolelle. Oikeastaan pitää nostaa hattua tuolloisine suomalaisille viranhaltijoille niin paikallisella kuin yleiselläkin tasolla. He onnistuivat enemmän kuin hyvin. Toisaalta ehkä liiankin hyvin, sillä nykyisin lujista toimivaltarajoista koetaan olevan myös melkoista haittaa.

Nähdäkseni tämä peruslakien ja hallinnon jäykkyys ovat historiallisesti aina yhä edelleenkin läsnä suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen jäsenissä, sitä todistaa tämäkin väitöskirja. Ehkä me emme vieläkään itse ymmärrä, miten kaikki oikein onnistui ja saatiin melkein kokonaisuudessaan oman mielemme mukaiseksi.

Väitöskirjan metodi on ollut lähinnä deskriptiivinen. Asetetut ongelmat on tekijä tarkastellut pääsääntöisesti lainsäätäjän sekä lainkäytön näkökylmistä. Eräiden esimerkkien avulla on käsitelty lainsäätäjän tekemiä lausuntoja, joista keskeisellä sijalla ovat olleet eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunnot. Tietenkin mukaan ovat päässeet sekä muiden valiokuntien lausunnot sekä lainsäädännössä oleelliset hallituksen esittämät perustelut lain säätämiseksi. Tämä on erittäin luonnollinen tapa tehdä oikeustieteellistä työtä ja sillä on todella pitkät perinteet.

Toisaalta olisi, ainakin historioitsijasta, mielenkiintoista kokeilla jotakin toista tieteenmenetelmää. Esimerkiksi ehkä oli tässäkin väitöskirjassa ollut mahdollista kokeilla mm. komparatiivista metodia. Jotakin siihen viittaavaa on siinä kuitenkin jo rakenteilla, kun pohdittiin erilaisia tapauksia ja niiden oikeudellisia päätöksi tuomioistuimen tahdolta annettuina. Mutta varsinaista tiukkaa rakenteellista vertailua ei tehdä.

Mielenkiintoista oli joskus tulevaisuudessa lukea vertaileva tutkimus esimerkiksi Kittilän ja Janakkalan kunnanjohtajien eroamisprosessista, miten ne hoidettiin, mitä lakeja noudatettiin ja miten oikeudet ovat asiasta päättänyt. Tosin Kittilän tapaus ei vielä ole missään muodossa päättynyt ja varmaan kestää melko pitkään kuin asialle saadaan piste. Kuitenkin tiedon keräämisen voisi aloittaa jo nyt, sillä he kaikki ovat vielä keskuudessamme, jotka ovat asiaan osallistuneet ja tehneet erilaisia ja eritasoisia päätöksi. Myös paljon puhuttu kunnallisen itsehallinnon periaate on ollut enemmän kuin koetuksella. Tässä siis ilmainen ja vapaasti käytettävä vinkki tuleville tutkimuksille. Joskaan, kuten tiedän, niin tohtori Korte ei halua kirjoittaa mitään tuomioistuinkäsittelyssä olevasta asiasta, ja siksi hän vain hyvin hienostuneesti ja kautta rantain viittaa tässä väitöskirjassaan tapahtumiin Kittilässä. Niiden oikeuskäsittely on todellakin vielä kesken ja varmaan menee vielä vuosia asian päätökseen saattamiseen.

Kuitenkin tehtävänasettelussa ja sen toteuttamisessa Korte onnistuu erinomaisesti. Hänen kirjoitustyylinsä on selkeätä ja helposti ymmärrettävää. Tekstissä vältetään vaikeita ja epämääräisiä käsitteitä. Se on jouhevasti etenevää ja hyvin virheetöntä. Yksinkertaisesti, tekstiä on ilo lukea ja sen tuntuu helposta, vaikka asia onkin kohtuullisen vaikea, onhan kyse meitä kaikkia eri kunnissa asuvia suomalaisia koskevista asioista. Eli se on juuri sitä paikallisen hallinon lähelle tuomista ja sen ymmärtämistä. Eräs erityisen merkittävä seikka, joka minun mieltäni hyväilee, on väitöskirjan kirjoittaminen suomeksi, eikä niin perin yleisellä amerikan kielellä, joka on hyvin paljon yksinkertaistettua englantia. Periaatteena tietenkin on, että amerikan kieli on helposti ymmärrettävää ja ei vaadi liaksi ponnisteluja.

Kenelle tämä väitöskirja on sitten tarkoitettu? Tallainen kysymys on tietenkin esitettävä kaikille väitöskirjoille, sillä ne eivät voi eivätkä saa toimia vain tieteen sisäisinä puheenvuoroina. Tähän kysymykseen on helppo vastata. Jokaisen kunnanjohtajan, jokaisen kunnallisen virkamiehen sekä jokaisen kunnallisen luottamusmiehen pitäisi lukea ja todella opiskella tämän kirjan sisältö. Näin me todennäköisesti välttäisimme ne monet kunnallisessa toiminnassa tapahtuvat konfliktit, joista aiemmin mainittu Kittilä on todella surullinen esimerkki.

Kuitenkin myös oman kuntansa asioista ja sen hallinnosta kiinnostuneen kuntalaisen lukemistoon tämä teos ehdottomasti kuuluu. Sivistyneen kuntalaisen pitää näet olla selvillä miten omassa kunnassa asioista päätetään ja ovatko päätökset oikein ja lakien mukaisesti tehtyjä. Varsinkin nyt keväällä 2021, jolloin todennäköisesti pidämme seuraavat kunnallisvaalit jollei niitä tulevaan siirretä, olisi jokaisen ehdolle asettuvan luettava tämä Atte Korteen väitöskirja.