Värikylläinen kaleidoskooppi

Henrik MeinanderKaleidoskooppiTutkielmia Suomen historiastaSiltala, Helsinki / Livonia print, 2020, 351 sivua Tuntuu varmasti monesta oudolta, että kaltaiseni ammatikseen historiaa ja vieläpä Suomen historiaa pitkään opettanut henkilö innostuu kotimaan historiasta ja sen mielenkiintoisista tulkinnoista. Teos on koottu eri aikoina ilmestyneistä artikkeleista tai pidetyistä esitelmistä, ja sen jonkinmoisena johtolankana on Suomi ja sen historia. Ilmeisesti voidaan pitää eräänlaisena leitmotiivina kirjoittajan moneen kertaan toistettua toteamusta, eli sivulla 291 hän kirjoittaa: ”Vanhan sanonnan mukaan jokainen sukupolvi kirjoittaa historiansa uudestaan. Useat asiat näyttävät selvemmiksi ja moni yksityiskohta saa selityksensä, kun aikaa on kulunut, ja uusia lähteitä tulee käyttöön. Samalla tapahtuu myös vähittäistä vieraantumista ja unohtamista, minkä takia tietyt asiat näyttävät aikaa myöten jopa liiankin selkeinä, yksinkertaisina tai mustavalkoisina. Uuden tutkijasukupolven myötä asiaan havahdutaan, ja syntyy jälleen uusi kuva Mannerheim-ristin, Kekkosesta tai vaikkapa Johannes Virolaisesta, jonka poliittinen elämä osui ajallisesti yhteen kahden muun mainitun suurmiehenä elämäntyön kanssa.” Näinhän se tietenkin on, mutta kun jokainen historiaa kirjoittava henkilö on, toivottavasti, itsenäisesti ajatteleva ja toimiva yksilö, niin samaan aikaan meillä on useita erilaisia näkemyksiä historiasta, Niistä voidaan kiistellä, niiden puolesta taitetaan helposti peistä ja varmaan jokainen on oikeassa, ainakin omasta mielestään. Mutta juuri tämä moninaisuus tekee tutunkin aihepiirin käsittelystä mielenkiintoisen ja usein jopa itselle virikkeitä antaman. Näin itse…