Kylmä sota oli meille lämmin

1.4.2021

Jukka Tarkka
Karhun kainalossa

Suomen kylmä sota 1947 – 1990
Otava, Helsinki/Keuruu, 2012, 495 sivua

Jälleen olen paneutunut Suomen historiaan. Olen nimittäin hankkinut tämän kirjan juuri sinua varten, mutta päätinkin lukaista sen ennen sinulle luovuttamista. Koin muuten melkoista mielihyvää lukiessani sitä ja samalla opin jotain uutta ja tajusin enemmän eri seikoista, kuin ole oikeastaan aiemmin ymmärtänyt.

Toisaalta kun teos on laadittu ei kronologiseen muotoon ja se keskitytty siis perusteellisemmin aihekokonaisuuksiin eli temaattisuuteen, kuin niiden asioiden peräkkäisyyteen, niin on huomattavasti selkeämmin luettavissa kirjoittajan näkemys erilaisten historiallisten tapahtumien keskinäisistä suhteista sekä niihin eri tavoin vaikuttaneista seikoista. En tietenkään voi määritellä itseäni miksikään Suomen historian asiantuntijaksi, mutta näin kuitenkin koen tekstin huomattavasti merkityksellisemmäksi ja helpommin ymmärrettäväksi.

Jokaisella jotensakin ajattelevalla ja omia näkemyksellisyyksiä omaavalla ihmisellä on tietenkin poliittisista toimijoista suosikkeja ja inhokkeja. Kun kodissamme puhuttiin hyvin selkeästi perheen poliittisista näkemyksistä, niin minullekin tulivat tietoisuuteen inhokit, hyvikset ja erinäiset suosikit. Tietenkin ne kulkivat osittain puoluepoliittisia linjoja pitkin, mutta ei suinkaan aina.

Sinun pitää kuitenkin muistaa, että meidän perheeseen ei hankittu koskaan esim. Väinö Linnan teosta ”Tuntematon sotilas”, joka ilmestyi lähes samaan aikaan kun opin lukemaan. Oma lukemaan oppimiseni tapahtui tanskalaisen George Brandesin (1842 – 1927) kaksiosaisen jättimäisen teoksen myötävaikutuksella, siis ”Caius Julius Ceasar”, eli hänen elämänkertansa avulla. Näin Antiikin Rooman sodista saatoin lukea, mutta isän itse kokema oli todella kaukana tavoittamattomissa.

En tietenkään yritä väittää, että teoksen kirjoittajalla Jukka Tarkalla ovat esillä tässä teoksessaan inhokit ja hyvikset, mutta niin vain ihmiset yleensä elämänsä rakentavat ja tuovat sen esille omissa teoksissaan ja muissa kirjoituksissaan.

Olen aina ollut erittäin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, joihin politiikkaa liittyy olennaisena osana. Tuleen näet politiikka antiikin kreikasta sanasta Πολιτικά, politiká, eli kansaa koskeva tai yhteisön asiat. Hyvänä esimerkkinä on pikkuveljeni syntymä, josta minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Sitä vastoin muistan hyvin elävästi, miten teimme ja lausuimme pilkkarunoja Kekkosesta, joka ei todellakaan ollut perheemme suosikki. Tätä tapahtui jopa koulussa. Pikkuveljen syntymän olematon muistijälki kuitenkin korjautuu presidentinvaalien tuloslaskennalla. Istuimme radion ääressä ja pöydälle sekä isälläni että minulla, oli kynä ja paperia. Tukkimiehen kirjanpidolla merkitsimme annetut äänet kuinkin ehdokkaan kohdalle. Siinä sitä minäkin tuhersin ja kun Väinö Leskinen luetteli viimeisen kierroksen tulosta ja tiedoksi tuli, että Kokkonen tuli valituksi, niin kyllä siinä kirosimme. Ehkä Caesarin elämänkerta oli hyvää valmennusta yhteiskunnallisiin asioihin.

Nyt taidettiin menne liian etäälle Jukka Tarkan teoksesta ja sen aihepiiristä. Minulle asia tietysti on melkoisen tärkeä ja se myös kiinnostaa, sillä synnyin samana vuonna, kun solmittiin YAA-sopimus. Siten ajat ovat tutut muutenkin kuin vain kirjallisuudesta.

Ehkä pitäisi kertoa jokunen sana kirjan tekijästä eli valtiotieteen tohtori (VTT) Jukka Tarkasta? Hän on melkoisen hyvin tunnettu historioitsija, yhteiskunnallinen yleisvaikuttaja ja vapaa kommentaattori. Hän on toiminut kansanedustajana yhden kauden vuosina 1995 – 1999. Hän edusti suomalaista pienpuoluetta Nuorsuomalaisia. Puolue on jo kuopattu samana vuonna, kun Tarkan kausi kansanedustajana päättyi. Hän on ollut hyvin tuottoisa yhteiskunnallisia aiheita käsittelevien teosten kirjoittaja. Samoin hän on tunnettu Suomen Nato-jäsenyyden kannattaja.

Niin, ja sitten itse Tarkan hengentuotteeseen, johon hän on kirjoittanut kaikkiaan yhdeksän lukua tai oikeammin asiakokonaisuutta. Ja temaattisen historiankirjoituksen mainio ominaisuus on tietenkin asioiden meneminen päällekkäin ja kuitenkin ne ovat osa erilaista kokonaisuutta kuin aiemmin esitetty. Eli toistoa ei todellakaan pidä välttää, sillä se tuo asioiden erinäköiset yhteydet selkeästi esille.

Jos pitää määritellä kokonaisuuden keskeiset nimittäjät, niin se on tietenkin kylmä sota, mutta myös siihen olennaisesti ja jopa kiinteästi sidoksissa olevat YYA-sopimus, Juho Kusti Paasikivi ja Kekkonen sekä heidän toimintansa kahden ensimmäisenä mainitun äärellä ja parissa. Ehkä on jopa itsestään selvä, että Juho Kusti Paasikivi saa kirjoittajalta korkeat arvosanat toimimisestaan todella vaikeassa tehtävässä ja vielä erittäin vaikeana aikana niin ulkopoliittisesti kuin sisäpoliittisestikin. Kuva Kekkosesta on todella paljon värikkäämpi ja monivivahteisempi.

Mielenkiintoisesti, noin tutkijan kannalta katsottuna, Tarkka toteaa kylmän sodan aikaisten arkistolähteiden niukkuuden. Luulisi, että arkistot ovat moista tavaraa täynnänsä. Mutta ehkä selitys piilee sinä, että asioista niin Suomen ja Neuvostoliiton kuin kaikkien muidenkin välisissä suhteissa käytiin ilman todistajia ja kaikesta syntyviä todisteita. Kaikesta tästä syntyy tarve arkistojen salailuun, joka on konfliktien maailmassa hyvin yleistä. Lisäksi tarkka toteaa kirjansa perustuvaa aiemmin julkaistuun materiaaliin, joten hän ei tuo esille mitään uusia arkistolähteistä, vaan perustaa kaiken omaan kykyynsä tehdä johtopäätöksi.

Itse kylmään sotaan voidaan havaita kahta erilaista suhtautumista, siis noin grosso modo. Ensinnäkin, siis lähinnä Tarkan havainnon mukaan, ovat ne tutkijat tai muut vaikuttajat, jotka ovat tapahtumaan tyytyväisiä ja heillä on asiasta myönteinen näkökylmä. Heille kyseessä on suuri tarina selviytymisestä ja tämä on useinkin merkittävien virkamiesten tai muiden päätöksentekijöiden näkemys. Toinen näkökulma asiaan on selviytymisen tunnustaminen, mutta sen lisäksi todetaan kokonaisuuteen liittyvät kielteiset asiat, joita ovat mm. suomettuminen, ja voimaksa yhden osaajan kultti. Tähän ryhmään kuuluvat useinkin yhteiskunnallisen elämän altavastaajat. Tähän ryhmään ovat kuulunet hyvinkin lukuisat politiikan, media tai valtionhallinnon vaikuttajat.

Näistä viimeisen, ja usein neuvostovastaisen ryhmän jäsenistä, mieleeni tulee erityisesti kansanedustajanakin toiminut Tuure Junilla. Hän oli kirjallisesti tuottoisa ja hyvin kekkosvastainen ja siksi häneen lyötiin tiukka leima myös neuvostovastaisuudesta. Itse luin mielenkiinnolla hänen kirjojaa ja olin kait näin ollen toisinajattelija. Erityisesti jäi mieleeni Junnilan teos Noottikriisi tuoreeltaan tulkittuna, joka ilmestyi vuonna 1962. Juuri Junnilan ja muiden vastaavien tapausten eduskunnassa talvella 1972 puuhattiin lakia, joka olisi kieltänyt neuvostovastaisuuden.

Juuri 70-luvulla Neuvostoliitto kiristi otettaan Suomesta ja tietenkin myös Kekkosesta. Tämä on tarkan näkemyksen mukaan kaikkein pahinta suomettumisen aikaa, Kekkonen oli kuin renki aatelisen isännän mailla. Nyt aatelisia olivat Neuvostoliiton suurlähettiläät ja erilaiset KGB asiamiehet. Tietenkin nämä vieraan vallan agentit nojasivat suomalaistenkin tukeen. Tätä tukea tuli erityisesti vähemmistön puolueensa sisällä muodostaneilta kommunisteilta eli ns. taistolaisilta.

Näin jälkiketeen tulee useasti mietittyä sitä, että jos Kekkonen ei olisikaan voittanut presidentinvaalien kolmatta kierrosta äänillä 151 / 149. Miten Fagerholm olisi toiminut presidenttinä ja miten hän olisi pohjoismaisesti suuntautuneena henkilönä pitänet neukut aisoissa. Tämä on tietenkin jossittelevaan historiaa, mutta se on useinkin hyvin rakentavaa ja tulevaisuuden kannalta oleellista.

Olisiko meidän yhteiskunnallinen kehityksemme mennyt nopeammin muiden pohjoismaiden mukaisella tavalla? Olisimmeko me selvinneet aiemmin monista nyt kokemistamme kujanjuoksuista ja takaiskuista. Tätä pohdintaa Jukka Tarkka ei tässä kirjassa tee, mutta se olisi todellakin tehdä ja se minua kiinnostaisi erityisesti enemmän kuin mikään muu kirja anti.

Kuitenkin tämä Jukka Tarkan teos oli mielenkiintoinen katsaus elinaikanani vaikuttaneeseen tapahtumaketjuun ja poliittiseen ilmastoon. Juuri temaattinen aiheen käsittely tekee kirjasta ja sen sisällöstä erinomaisen mielenkiintoisen ja luettavaksi kelpaavan.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.