Paasikivi geopolitikkona

16.4.2022

Alpo Juntunen

Paasikivi

Geopolitiikko ja Suomen kohtalon vuodet

Otava, Helsinki/Keuruu, 2021, 320 sivua

On jo vuosi vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani, mutta maailma on muuttunut, niin myös minäkin. Siksi monien lukemieni kirjojen jälkeen käteeni osui tämä Alpo Juntusen kirjoittama kirja. Kahdesti se luin, alleviivauksin ja merkinnoin. Nyt on siis aika herättää tämä blogi ruususen unesta.

Suomen itäiselle taivaanrannalle on kerääntynyt jälleen kerran ukkospilviä ja sieltä kuuluu jopa jylinääkin. Suomessa on aina jouduttu kokemaan idästä tulleet rajuilmat, ja sitä on nytkin ilmassa. Eräänä syynä on tietenkin uskomaton sota Ukrainassa, jossa venäjä yrittää kaikin militaarisin keinoin vahvistaa läsnäolonsa ja dominanssinsa.

Erinomaisen ja ajankohtaisen kirjan on tohtori Juntunen kirjoittanut, vaikka kyseessä on hyvinkin usein historiankirjoituksessamme käsitelty aihe eli todellinen valtioneuvos ja tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi. Tietenkin voidaan kysyä, että mitä uutta voidaan Paasikiven henkilöstä tai hänen toiminnastaan löytää ja kirjoittaa?

Eritoten jo teoksen alaotsikossa mainittu geopolitiikka on juuri tässä ja nyt ajankohtainen. Taustaa sille antaa juuri venäjän sota Ukrainassa ja saman mahdollisuus myös meillä Suomessa. Tästä kaikesta on seurauksena tietenkin ollut vahva mielipiteiden muuntuminen myönteiseksi suomen liittymiseksi jäsenenä Natoon ja siten saadut turvallisuustakuut.

Paasikivi, Alpo Juntusen mukaan, koki hyvin selvästi Neuvostoliiton geopoliittiset näkemyksen sotiemme jälkeen, kun hän yritti rakentaa Suomelle uskottavaa roolia Neuvostoliiton hyvänä naapurina. Ja kuten kirjoittaja selvästi sanoo, niin juuri Neuvostoliiton poliittisessa johdossa koettiin puolueettomuus hyvin voimakkaasti negatiivisena asiana. Eli niin maailma muuttuu ja valtioiden geopoliittiset mieltymyksetkin, joskin se tapahtuu varsin hitaassa juoksussa.

Professori Juntusella on ollut mahdollisuus käyttää lähteenään Turun Yliopistoon tallennettua J.K. Paasikiven kirjastoa. Hän en tutkinut varsinkin niitä kirjaston kirjoja, jota käsittelevät suurten ja pienten valtioiden välisiä suhteita. Painos on ollut erityisesti geopoliittisissa kysymyksissä.

Tietysti se kirjallisuus, jota Paasikivi hankki, on jo itsessään mielenkiintoista. Herää kuitenkin kysymys, että miten hän niitä hankki, siellä eihän tuolloin vielä ollut nettikauppoja kuten Amazon, eikä luottokortteja, joilla todella helposti voi maksaa kirjaostoksensa? Apuna oli tietenkin hänen vankka monen kielen hyvä taitonsa, joten hän hyvin laajasti pystyi seuraamaan eri maissa tehtyä tutkimusta ja ajattelutyötä. Siis niin lännessä kuin eritoten idässäkin.

Suurena apuna nykyiselle tutkijoille tai yksittäiselle tutkijalle ovat tietenkin Paasikiven kirjoihin tekemän huomautukset, selvitykset ja kannanotot. Niiden avulla heille on avautunut todella mielenkiitoinen ja monipuolinen kuva maailmasta ja miten se makaa ja toimii.

Juho Kusti oli tietenkin oman aikansa ja aikakautensa lapsi, joskin erilainen lapsi ja hän poikkesi useissa kohdin kansakunnan valtavirrasta. Hän oli poliittisesti vanhasuomalainen, eli Yrjö-Koskinen henkinen seuraaja. Hän oli myös konservatiivi ja pelkäsi niin yleensä kommunismia kuin eritoten bolsevismia. Kuitenkin hänen keskeisin elämäntyönsä muodostuu yhteistyöstä ja ystävyydestä bolsevistisen Venäjän ja sen ongelmallisen itsevaltiaan johtajan Stalinin kanssa.

Tietenkin tässä työssä häntä tukivat useata aiemmin keisarillisen Venäjän palveluksessa olleet henkilöt. Heistä keskeisimpiä olivat mm. marsalkka Mannerheim. Enckellit, Svento ja eritoten tasavaltaamme ensimmäinen presidentti K. J. Ståhlberg. Ehkä aasikiven paras ominaisuus olikin juuri hyvien ja mahdollisesti myös parhaiden avustajien hankkiminen. Vaikka Ståhlberg oli jo hyvin iäkäs, niin silti Paasikivi kuunteli hänen näkemyksiään ja otti niistä vaarin. Muut olivat lähinnä hänen avustajiaan niin neuvotteluissa kuin arkisissa poliittisissa toimissakin. Tietenkin myös marsalkalla on roolinsa tuossa uuden politiikan suuntaamisessa ja sen hyväksymisessä.

Kirjan mottona on Stalinin lausahdus aasikivelle syyskuussa 1939 Moskovassa: ”Maantieteelle me emme voi mitään, ettekä te voi sille mitään” Tämä lausahdus kuvaa erinomaisesti kirjan kirjoittajan tarkoitusperiä, sillä noita sanoista on nyt kulunut yli 80 vuotta ja olemme joutuneet uudelleen pohtimaan tilannetta, johon kansakuntamme on joutunut.

Tuon Stalinin lausahduksen jälkeen maailma syöksyi toisen maailmansodan syövereihin. Viiden raskaan sotavuoden jälkeen Paasikivi takoi kansalaisten päihin uuden opin siitä, miten pienen valtion tulee hoitaa suhteensa suurvaltaan. Se oppi meni perille ehkä liiankin perusteellisesti ja hiljalleen muuntui nuoleskeluksi ja makeiluksi. Näin varsinkin Paasikiven jälkeen Kekkosen aina, joka huipentui ns. suomettumisen aikakauteen. 

Mutta mitä Paasikivi ajattelisi nykyisestä jälkibolsevistisesta Venäjästä, jossa itsenäisenä ja itsepäisenä vallanpitäjänä hääri eräs Putin? Ehkäpä hän pitäisi kiinni vanhasta geopoliittisesta toteamuksestaan, mutta samalla kannattaisi voimakasta omaa puolustuskykyä. Enkä hän jopa tässä ja kannattaisi ainakin kohtuullisessa määrin NATOn liittymistä. Mene ja tiedä, mutta ainakin suomalaisten, ja eduskunnankin enemmistö, ovat voimakkaasti muuttaneet näkemyksensä liittoutumiselle myönteiseksi.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.