Arvoisa Visaisäntä, Kirjavisa 18/2022 On se vaan niin ihmeellistä, että vanhakin nuortuu, kun joulusta puhutaan ja sitä touhutaan. Ja kuin Visaisäntä osaakaan valita taas tekstin, joka menee luihin ja ytimiin. Ajateltavaa, pohdittavaa ja löydettävää oli tälläkin kertaa. Onneksi on kerännyt paikkakunnan kirjallisia tuotteita tietokemuistiin muutaman terabitin verran. Näin saatoin tehdä hakuja omalle ”lisä- ja apumuistilleni”. Ja löytyihän teksti kokonaisuudessaan ja tekijäkin kävi ilmi, vaan missä se oli julkaistu ensiksi ja milloin. Sitä eivät tietoni osanneet kertoa. Taas piti lähteä isolle kirkolle, jonka kirjastossa on hieno kotiseutu kokoelma aiemmin eläneiden ja nykyisten kirjoittajien tekstejä. Ja niitä kirjoja ja vihkosia oli tältäkin kirjoittajalta paljon. Mutta tuo runo, joka on edellisen vuosituhannen alussa kirjoitettu, kuvaa hyvin eriarvoista yhteiskuntaa, joka Suomessa oli jokapäiväistä eli kurjuutta ja puutetta suurelle osalle kansasta. Eivätkä köyhät kirkon rotat, kirkkovaivaiset, saa syödäkseen kuin kirjankansia. Mutta rusthollin laiskat rotat lihoo ja niillä ovat päivät kuin herroilla. Todella hienosti runoilija onnistuu sijoittamaan räikeän eriarvoisuuden keskelle vaurauden runsasta joulua. Tosin ihan lopussa hiven saavat kirkonhiiretkin tuta joulun, niukasta, mutta kuitenkin. Runoilija muutti Hämeenlinnan varhaisessa lapsuudessaan. Hänen vanhempansa olivat aiemmin asuneet Tukholmassa ja siten ruotsalaisia. Poika kuitenkin oli päättänyt suomalaistua ja niin hän yhdessä Eino Leinon kanssa kulutti Hämeenlinnan Lyseon penkkejä. Poika oppi…