Se wanha wainooja wainoo nytkin!

26.3.2023

Kari Tarkiainen

Se Wanha Wainooja

Käsitykset itäisestä naapurista Iivana Julmasta Pietari Suureen

Suomen Historiallinen Seura, Helsinki/Jyväskylä, 1986, 349 sivua

Elämme parhainaan aikaa, jolloin on kulunut yli vuosi Venäjän barbaarimaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan. Oikeastaan mitään rationaalista syytä tuolle aggressiolle ja sodalle ei ole, vaan se perustuu Venäjän itselleen luomaan mielikuvaan suuresta imperiumista, joka on pelastava tuhoon tuomitun vääräuskoisen Euroopan ja se pelastaminen on siis aloitettu Ukrainasata.

On ollut uskomaton matka tämä lukeminen 38 vuotta sitten julkisaatetun kirjan opastus halki omankin perheen historian. Oikeastaan tämä Tarkiaisen kuvaama matka alkaa Iivana Julman, Ива́н IV Васи́льевич (1530 – 1584), isoisästä Iivana Suuresta, Иван Великий (1440 – 1505) ja Iivana Julman isästä Vasili III, Василий III Иванович (1479 – 1533), jotka molemmat käyttivät Moskovan suuriruhtinaan titteliä. Itse Iivanahan julistautui tsaariksi, perusteena käyttäen avioliittoa Bysantin viimeisen keisarin veljen tyttären kanssa. Oli muuten peruste, jonka avulla voisia kuka tahansa vaatia mitä tahansa.

Filosofian tohtori ja professori Kari Tarkiainen on ollut todella aarrearkun vartijana, sillä on työskennellyt Ruotsin valtionarkistossa ensimmäisenä arkistonhoitaja vuosina 1978 – 1922, joskin välillä kolmen vuoden aikana Nordiska museetin arkistopäällikkönä. Hän seurasi Professori Veikko Litzéniä Suomen arkistolaitoksen pääjohtajana ja valtionarkiston hoitajana. Näin hänellä on ollut hieno pääsy eritoten Ruotsin valtioarkiston valtaviin ja todella vanhoihin kokoelmiin. Meillä Suomessa Turun palossa 1827 tuhoutui valtaosa suomalisesta kirjallisuudesta ja arkistoistakin.

Tarkiainen on useissa teoksissaan käyttänyt hyväkseen arkistoja, joissa hän on työskennellyt. Kohteena on pääsääntäisesti ollut Suonen ja Ruotsin hyvin ongelmallinen suhde itäiseen naapuriin. Mukaan on toki mahtunut myös Viro, jonka suhde itään on vielä ongelmallisempi kuin Suomen tai Ruotsin.

Kirja on kirjoitettu varmaankin suomettumisen pahimpina vuosina ja se saatu julkisuuteen, kun tilanne on hivenen helpottunut. Kirjan lopun yhteenvedossa tekijä toteaakin:

miksi sama suhtautumistapa toistuu eri lähteissä tässä käsiteltyjen parin vuosisadan ajan, mistä syystä ruotsalaisten ja suomalaisten tarkkailijoiden reaktio oli enimmältään kovin nurja, kun puhe tuli naapurimaasta?

Oikeastaan tuo yhteenvetoon sijoitettu ihmettely paljastaa lähes kaiken. Ensinnäkin lähteet tulevat selville. Tarkiainen on käyttänyt lähes täysin aikalaisten kokemuksia, joka itse tehtyinä tai muiden kirjaamina. Kyse ei ole asiassa vain parista sadasta vuodesta, sillä nyt me voimme havaita aivan saman yli viidensadan vuoden aikajaksolta.

Oikeastaan Kari Tarkiainen on, huolimatta tuosta yhteenvedon lausumastaan, osoittanut melkoista siviilirohkeutta. Onhan teksti kirjoitettu aikana, jolloin iivanaa ei saanut ryssitellä. Ei muuten tunne Wordin kielentarkastus vieläkään sanaa ryssitellä, vaikka nykyisin voimme sen sanoa ja ihan oikeasti ääneen. Koska termien täsmällinen käyttäminen on oleellista ja siksi kokonaisuuden kannalta merkittävää.

Kuitenkin meillä on yli viidensadan vuoden kokemus itäisestä naapuristamme ja kaikesta siitä mitä se todellisuudessa edustaa. Siis sen tekemisistä, valheista, toimimisista, lupausten rikkomisesta ja vieläpä valapattoisuudesta. Kaikki on tuttua ja heidän osakseen luettua, kuten kaiken rosvoaminen, siis kaiken mikä irti lähtee, vaikka väkisin. Sanoihin Presidentti Niinistökin, että kasakka ottaa kaiken minkä irti saa. Häveliäästi hän korvasi sanan ryssä tai iivana termille kasakka.

Olemme viimeksi vuoden aikana nähneet tuota ryöstämistä, jopa pesualtaat ja vessanpöntötkin lähtevät heidän mukaansa. Väestöä raiskataan, kidutetaan, pakkosiirretään iivanoiden omalle maaperälle ja kaikkea muuta vastaavaa.

Tarkiaisen käyttämissä teksteissä on ryssien toiminta aivan sanalaista. Tosin heidän tavalliseen väestöön, naisiin ja vieläpä lapsiin kohdistamat murhat ja kidutukset ovat olleet arkipäiväistä käsitellyissä kirjoituksissa. Mutta niinhän tässä ja ukrainalaiset saavat kärsiä iivanoiden tekemisistä. Ryssien raketit tuhoavat koteja, kouluja ja sairaaloita. Kaikki taide esineet on varastettu ns. vallatuilta alueilta ja lapset kuljetettu ryssien maalle.

Miten kohoakaan mieleeni jo alakoulussa opetettu ja luettu kertomus Koivu ja tähti.  Kyseessä on tietenkin Sakari Topeliuksen tunnettu kirjoitus, jona sisällön suomalainen Wikipedia kuvaa seuraavasti:

”Koivu ja tähti kertoo Suomesta isonvihan aika Venäjälle kaapattujen pojan ja tytön kotimatkasta. Lapsien ainoa kodin tuntomerkki on talon pihalla kasvava kuivu, joka oksilla he muistavat lintujen aamuisin laulaneen ja oksien välistä tähden iltaisin välkkyneen. Välittämättä muiden kauhisteluista he lähtevät matkaa, ja vuoden matkanteon jälkeen he kahden pikkulinnun opastaman löytävät kotinsa.”

Kyseessä on tietenkin romanttinen kertomus paluusta, mutta se on tulevaa todellisuutta juuri nyt Venäjälle ryöstettyjen ukrainalaislasten kohdalla, toivottavasti mahdollisimman pikaisessa tulevaisuudessa.

Kari Tarkiaisen kirja on enemmän kuin ajankohtainen tässä eurooppalaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Tosin se ei auta meitä ymmärtämään iivanoiden epärationaalista toimintaa, mutta teos auttaa meitä ymmärtämään miksi me aikuisen oikeasti ajattelemme tuosta naapuriroistovaltiosta siten kuin me olemme vuosisatoja aiemmin ajatelleet. Meillä eurooppalaisilta ja etenkin suomalaisilta tahtoi asia unohtua viimeisten vuosikymmenten aikana.

¨

Tämä koskee myös minua itseäni, sillä varmaankin isäni vaikean sotatrauman tähden ajattelin, että maailma olisi jotain oppinut nousta käymistämme sodista. Ja että iivanoillakin olisi tullut hivenen oikeiden ajatusten oppimista.

No Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.