Kirjavisa 10/2020

Arvoisa Visaisäntä, En voi olla ihmettelemättä ihmisten hienoa ja laajaa tietämystä kirjallisuudesta. Edellisen kisan teos Ronja Ryövärintytär ei soittanut minkäänmoista kelloa mielessäni, teksti oli kauniin runollista ja kuvailevaa, vaan pysyi tietoisuuteni ulottumattomissa. Vinkeistäkään ei ollut apua, oli asiasta ulkona kuin lumiukko  pakkasella hangessa. Onneksi nyt oli toisin ja suurella riemulla totesin, että onneksi vielä jotain muistan ja jotain on matkan varrella tarttunut minunkin mieleeni. Ensinnäkin jokin häivekuva kohosi kirjoittajasta mieleen, sillä ensinnäkin on noin 100 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanutta, siis melko harva siinä on onnistunut. Kuka heistä lopetti kirjoittamisensa kymmenen vuotta sitten? Ja tuolloin hän oli jo melko iäkäs eli varmaankin nykyisin jo edesmennyt! Kun lisäksi hänen lähes koko tuotantonsa on suomennettu, ensimmäistä lukuun ottamatta. Kirjoja on syntynyt siis 14, joka ei ole mikään valtava luku. Suomentaminen on todella merkittävä saavutus. Sitten vanhuksella välähti. Sitaatin kohta ”Ollessaan sir William Templen sihteerinä Jonathan Swift juoksi monta kilometriä päivässä laskeakseen ulos höyryä”, pani ajatukset liikkeelle. siinä oli tuttua ja pari ristiriitaa. Historiallisesti Jonathan Swift (1667 – 1745) oli todellisuudessa sir John Templen (1600 – 1677) sihteerinä, ei siis Williamin. Toinen ristiriita tulle monen kilometrin juoksusta. Ei tuolloin ylhäinen britti lähtenyt juoksemaan, ei hän olisi siihen oikein edes pysynyt. Juokseminen oli antiikissa sotilaiden tekemistä…

Mitä on yhdenvertaisuus?

Antti KauppinenMistä puhumme, kun puhumme eriarvoisuudesta?ImpulssejaKalevi Sorsa -säätiö, helmikuut 2020, 25 sivua Déclaration des droits de l’homme et du citoyen eli Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus laadittiin ja annettiin Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä 26. elokuuta 1789. Se julisti yksilöiden luonnolliset oikeudet ja ne oli tarkoitettu toteutettavaksi. Vielä tänäänkin tämä julistus on korkein aste Ranskan oikeusjärjestelmässä, eli se menee jopa perustuslain edelle. Julistuksen ensimmäisessä artiklassa todetaan sen kaikkein keskeisin sisältö: Tous les êtres humains naissent libres et égaux en dignité et en droits. Ils sont doués de raison et de conscience et doivent agir les uns envers les autres dans un esprit de fraternité.» (Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja yhdenvertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heillä on ymmärrys ja tietoisuus ja heidän tulee toimia toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”) Yleensä tämä julistus tiivistetään kolmen sanan mittaiseksi julistukseksi, eli ranskaksi se kuuluu: Liberté, Égalité, Fraternité! Kuitenkin yli 230 vuoden aikana tuosta julistuksesta ja sen sisällöstä on syntynyt valtava määrä filosofisia, yhteiskunnallisia, sosiologisia, taloudellisia jne. tieteellisiä teoksia. Vielä enemmän se on saanut aikaiseksi erilaisia populaareja näkemyksiä ja tulkintoja. Julistus lienee yksi historian eniten kommentoiduista julistuksista, mutta se kertoo julistuksen keskeisestä merkityksestä ihmiskunnalle, yksilöille kuin myös erilaisille yhteiskunnillekin. Tämän Kauppisen artikkelin kannalta juuri tuo toinen käsite égalité on…

Pahuuden arkipäiväistymisen ongelma

Kurt SontheimerHannah Arendt, Suuren ajattelijan elämäHannah Arendt. Der Weg eines Großen DenkerinSuom. Maija PietikäinenInto-kustannus, Helsinki / Latvia, 2019, 245 sivua Erinomaisen hyvä ystäväni sai minut taas ajattelemaan, pohtimaa ja ehkä muuttamaankin näkemyksissäni. Hän lähetti minulle näet tämän kirjan, joka on alun perin kirjoitettu saksaksi. Kirjoittaja Kurt Sontheimer (1928 – 2005) oli yhteiskuntatieteilijä ja historioitsija, joka toimi mm. Ludvig-Maximillams-Universitätissä Münchenissä. Juuri ennen kuolemaansa vuonna 2005, hän sai valmiiksi tämä, ainakin minulle, merkittäväksi muodostuneen teoksen. Juri kirjan kohde Hannah Arendt tekee koko teoksen mielenkiintoiseksi ja sellaiseksi, joka vaikuttaa lukijan elämään todella monin tavoin. Ei kirja ole sivumäärällä raskautettu, mutta asiasisältö on todella painavaa. Yleensä Sontheimer kirjoittaa teoksissaan mm. kirjallisuudesta kuten Thomas Mannista, demokratiasta ja sen ilmenemisestä. Kohteena ovat usein Weimarin tasavalta, Itä-Saksa tai Saksan Liittotasavalta ja niiden yhteiskuntien demokraattiset ja antidemokraattiset ongelmat. Mukaan mahtuu toki muutakin mm. Iso-Britannian poliittisen järjestelmän selvittelyä ja yhteistyötä mm. Novel-kirjailija Günther Grassin kanssa. Sontheimer tuo monipuolisesti esille Hannah Arendtin (1906–1975) lapsuuden ja nuoruuden, kuinka jo varhain tuli esille nuoren neidon älykkyys ja kyky käyttää tätä lahjaa. Hän saattoi omistautua opinnoilleen kohtuullisella tarmolla ennen natsien valtaantuloa. Tämän järjestön politiikka merkitsi suuria muutoksia Hannah Arendtin elämään, tieteeseen ja yleensä hänen tapaansa ajatella. Varhaiskypsä nuori Hannah Arendtista suoritti menestyksekkäästi opintonsa…

Mikan ääni

Mika Waltari Ihmisen ääni toim. Ritva Haavikko WSOY, Helsinki/Juva, 1978/1980, 228 sivua Kustantajalla on ollut ajatus toimittaa erinäisistä vaikuttajista ja muuten merkittävistä henkilöistä kirja, jossa ko. henkilö tavallaan omalla äänellään kertoo itseensä ja ajatuksiinsa ja elämäänsä liittyviä asioita. Waltari oli elinaikanaan todella runsaasti tekstiä tuottanut kirjoittaja. Mikään kirjallisuuden laji tai kirjoittamisen tapa ei ollut hänelle vieras. Jo elinaikanaan Waltari saattoi lukea runsaan määrään itseään koskevaa tekstiä niin populaaria kannanottoa ja kritiikkiä kuin tieteellisempäänkin pohdintaa. Tämänkin kirjan hanki valtavin kustannuksin Ison kirkon kierrätys keskuksesta, joka on nykyisin pääsääntöinen kirjallisuuteni hankintojen paikka. Kyseessä on teoksen seitsemäs painos, joka ilmestyi vuosi kirjailijan kuoleman jälkeen. Alkuperäinen ehti ilmestymään vuonna ennen kirjailijan poislähtöä. Tämäkin poistuminen eläväisten joukosta, joskaan ei maamme ja maailman kirjallisuuden Parnassolta, antaa enemmänkin ajattelemisen aihetta. Olenhan jo itse reilusti ylittänyt Waltarin saavuttaman iän, mutta miten paljon vaatimattomampi on ollut jalanjälkeni koko elämän mittakaavassa. Myös Waltarin vaikutus niin kirjallisuuteen kuin ihan tavalliseen elämäänkin on ollut valtava. Muistan hyvin erään nuoren ranskalaisen maisterin, joka tuli suorittamaan siviilipalvelua Suomeen toimien opettajana vuoden ajan. Hän kertoi minulle, että sytykkeenä ja innoituksena historian opiskelulle oli hänelle toiminut Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Melkein on uskomatonta, että todella omariittoisen ja itseensä tyytyväisen kulttuurin nuori saa innostuksensa opiskella historiaa ja erikoistua…

Kirjat ovat elämää ja elämä on kirjoja

Heikki A. Reenpää Pojanpoika Otava, Helsinki, 1998, 253 sivua ISBN: 951-1-13797-2 Hyvä ystäväni, filosofian maisteri ja tietokirjailija Tarja Lappalainen, on puhunut minulle paljon ja useasti ystävästään Heikki A. Reenpäästä. Kun vielä suosikkibloggarini Jukka Kemppinen sattui kehumaan professori Reenpään muistelmateoksia, niin pitihän ne hankkia. Kirjat löytyivät hyväkuntoisina niteinä ja kohtuullisen hintaisina. Ainoastaan postimaksut ovat Suomessa hävyttömät, varmaankin jotta postin pomot saisivat bonuksensa ja muut palkanlisänsä. Ensimmäinen yllätys lukemiseni aikana oli tietenkin professori Reenpää kyky tuottaa tekstiä, joka miellytti minua todella monin tavoin. Se oli helppolukuista ja samalla todella älyllistä. Kun tähän kaikkeen vielä liittyy riittävän selkeä kirjainten laatu sekä hieno paperi, joka kirja on painettu, niin nautinto on sellainen, että harvoin kirjaa lukiessa sitä kohtaa. Siis kirjan sisältö ja sen ulkoinen habitus ovat hienot ja yhteensopivat. Hienoa! Tässä muistelmien ensimmäisessä osassa professori Reenpään teksti ja kertomus etenevät aina vanhempien taustasa toisen maailmansodan päättymiseen, jossa realiteetteina ovat vaimo ja lapset. Kirjoittajalla on vahva ja selkeä karjalainen identiteetti, vaikka karjala meni, mutta muuttuneista olosuhteista huolimatta tuo identiteetti on säilynyt todella vahvana. Molemmilla hänen vanhemmistaan on vankka karjalainen tausta, huolimatta asettautumisesta elämään ja vaikuttamaan Suomen eteläiseen osaan. Yllättäen muistumat alkavat äidin vanhempien maatilalta Lohjan seudulta. Tämä valinta on kuitenkin hyvin ymmärrettävä, sillä varmaan kasvavalle…

Monimuotoinen purjehdus

Göran Schildt Lainasiivin, Nuoruudenmuistelmat Med lånade vingar, suomentanut Raija Mattila Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki, 1995, 256 sivua ISBN: 978-951-1-23047-2 ”Vanheneminen on kavala mutta usein armelias osa elämää. Elämänvirran traaginen ehtyminen näkyy vain joskus, kun jokin dramaattisempi muutos kuten sydämen äkillinen konstailu tai potenssin yllättävä pettäminen katkaisee tapahtumien normaalin kulun. Uutta harmaata hiusta tai kokematta jäänyttä ilontunnetta ei helposti huomaa. Vanhenemisesta tulee kannanottoa vaativa realiteetti vasta mietiskelyn hetkinä, kun ihminen yrittää tarkastella tilannetta kokonaisuutena ja muistaa sen mikä on mennyttä. Kaksi synkkää lähdettä ruokkii hänen tuskaansa. Hän ajattelee sitä mitä on rakastanut mutta menettänyt, ja hän muistaa myttyyn menneet yrityksensä ja väärät valintansa.” Tällaisen määritelmän kirjoittaa filosofian tohtori, kulttuuritoimittaja Göran Schildt (1917 – 12009), joka teki keskeisen työuransa Ruotsissa, mutta taisteli ja haavoittui vaikeasti Talvisodassa. Hän on tullut tunnetuksi mielenkiintoista ja minun erääseen elämänvaiheeseen kuuluvista tekosista, joissa hän kertoo purjehduksestaan Välimeren maailmassa Daphne nimisellä purjeveneellään. Ei Schildt saata olla mainitsematta tässäkään teoksessa Daphnea. mutta missään keskeisessä roolissa se ei ole, oikeastaan edes sivuroolissakaan. On vaikea arvioida sen totuuden määrää, jona on teoksen perusasetelman rakenne. Aganippe-niminen nuori nainen, joka opiskelee feminismiä yhdysvaltalaisessa yliopistossa tunnettujen feministiteoreetikkojen johdolla, on tekemässä tieteelista opinnäytettä kirjailijasta. Tämä nuori nainen on hyvin läheisten ystävien jälkikasvua, taitaa olla jo kolmannessa…

Suomen ruotsinkielistä älyllisyyttä

G  Gösta Ågren Tämä Elämä Detta live, suom. Risto Hannula WSOY, Helsinki, 2001, 134 sivua Harvoin näin ulkoisesti vaatimaton ja vähäinen kirja antaa todella runsaasti ajattelemisen aihetta ja herättää todella syvällisiä mietteitä. Mukaani tarttui lähes vahingossa isolta kirkolta ja se vakituisesta kirjakaupastani tämäkin ohut ja vaatimattoman näköinen kirja. Olin joskus kuullut kirjoittajasta mainittava, mutta en ole aiemmin lukenut hänen tuotannostaan ainuttakaan kirjaa. Olihan hän tietysti tuttu, kun tarkemmin tutustuin, sillä hän voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1988 teoksellaan Jär / Tääl, jota tosin en ole vielä ainakaan toistaiseksi ehtinyt lukemaan. Tämän kirjan kautta me tietämättömät pääsemme perehtymään Ågrenin menneisyyteen, sillä sen eräs avoin on kieli. Ågren on syntynyt Uusikaarlepyynsä 1935 ja omaksunut niin oman murteensa kuin suomessa puhutun ruotsin, niin että muut kielet olivat melkein kadoksissa, kun hän saapui aikuistumisen kynnyksellä Helsinkiin. Nopeasti hän kuitenkin opetteli niin suomen kuin englannin, saksan ja ranskan. Tämä Ågrenin aikuistumisriitti alkoi vuonna 1954, kun maamme oli pääsyt eroon niin sotakorvauksista kuin olympian kisoistakin. Mielenkiintoisesti hän kertoo menetelmänsä kielten oppimiseksi, mutta ei kaikilla ole yhtä helppoa ja vaivaton, joten menetelmään kannattaa perehtyä. Vähäisten perusopintojensa jälkeen on seurannut melkoisen kovaa tekemistä ja hän väittelikin Tukholman yliopistossa filosofian tohtoriksi vuonna 1951 aiheen Dan Anderssonin elämä ja runous 1916 –…

Tuhoavatko turistin Rooman?

Matti Klinge Tuhoutuiko Rooma? Päiväkirjastani 1012 – 2013 Siltala, Helsinki, 2013, 268 sivua Nyt on jo mennyt kolmas päiväkirja, ja aina vaan tuntuu professori Klinge tuoreelta ja todella lukemisen arvoiselta. Minä vaan niin nautin hänen tekstistä sekä tietämyksen todella laajasta skaalasta. Heti kohoaa mieleen professori Klingen toteamukset kielen käytöstä ja eritoten suomen kielen käytöstä. Hän voihkii, ihan kuten minäkin, keskinkertaisen amerikan kielen käytöstä, joka on Suomessa etenkin tietenkin tekijöiden ajatusten ilmaisuun. On todella naurettavaa, kun suomalainen tieteilijä puhuu tönkköamerikkaa, onneksi ei sentään Ahti Karjalaisen tankeroenglantia. Hän tietää, että kaikki kuuntelijat osaavat paremmin suomea, mutta omaa tärkeyttään ja erinomaisuuttaan korostaen hän puhuu amerikaksi. Tosin on minullakin pieneltä osin oma lehmä ojassa. Olen näet itse tehnyt valinnan, vaikka kieli onkin vieras, niin varmasti professori Klinge sen hyväksyisi. Käytän autossani auton omaa navigaattoria, joka varoittaa ylinopeudesta ja ohjaa kartan näyttämään kohteeseen. Se toimi aiemmin suomeksi, mutta en tykännyt suomenkielisestä ohjeistuksesta ”aja ylinopeudella” se tiukasti totesi. Vaihdoin ranskankieliseen ja nyt vieno naisääni toteaa ”Vous depassez vitesse la limite autorisée.” Miten paljon miellyttävämpää on kuin teititellään sinuttelun sijasta. Muutkin ohjeet annetaan ranskaksi aina monikoin toisessa persoonassa, joka on siis ns. teitittelymuoto. Oikeastaan professori Klingen tämäkin teos on täynnä hienoa ja sivistynyttä suomea ja siitä nautin,…

Klinge risteilee ja ottaa kantaa

Matti Klinge Onko omaisuus varkautta? Päiväkirjastani 2008 – 2009 Siltala, Helsinki 2009, 328 sivua Tämän jo perinteiseksi muodostuneen päiväkirjan ehkä mielenkiintoisinta antia ovat risteilymatka jokilaivalla Moskovasta Astrakaaniin sekä juuri kirjoittamisen aikoihin äkisti yllättänyt voimakas taantuma, joka muodostui todella pitkäaikaiseksi lamaksi. Jokilaivaristeily Volgalla kestää yli kaksi viikkoa, sillä onhan matkaakin tehtävä useita tuhansia kilometrejä, ja kyseessä on hidastempoinen ja usein yli yön pysähdyksissä oleva risteily, niin viivähdys on ymmärrettävä tai oikeastaan jopa ihan välttämätön. Kun siihen liittyy useita pysähdyksiä jokivarren kaupungeissa, joissa tutustutaan oleellisiin kohteisiin ja kun Klinge on kyseessä, niin kohteet ovat ei tavalliselle turistille tyypillisiä. Kun omakehu on sitä parasta kehua, niin tulee eittämättä tämän kirjan lukemisessa mieleeni sana sivistys. Eräs ystäväni yöpyi hiljattain luonani ja hän totesi ennen nukkumaan menoaan, tämä tapahtui työhuoneessani, jossa hän joutui nukkumaan, että täällä tuntee olevansa sivistyneessä kodissa. Juuri syvä sydämen sivistys tulee esiin myös Tässä professori Klingen kirjassa. Hän on nähnyt todella paljon vaivaa etukäteen matkalle lähtiessään. Hän on etsinyt runsaasti mitä erilaisinta historiallista ja sivistyksellistä ja kulttuurista tietoa eri matkanvarren kaupungeista. Juuri hän tyyliin pitkä ja hidastempoinen matka on omiaan. Hän saattaa tuoda esille ajatuksiaan ko. kaupungeista. Tuon pitkän, niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin, matkan aikana professori Klinge ui kuin sampi Volgassa,…

Filosofiaa vaiko dekkari

Laurent Binet Kuka murhasi Roland Barthesin La Septième Fonction du Langage suomennos Lotta Toivanen Gummerus 1981, Jyväskylä, 389 sivua ISBN 9789512403370 Kun tämä on niitä bittiavaruuteen kadonneita kirjoituksia, joista en ollut säilyttänyt itselläni jälkeäkään. Nyt kuitenkin on uutta tietoa ja näkemystä, aikaa kun on kulunut, niin se ehkä parantaa laatua, joskin sitä suuresti uskallan epäillä. Ensin olin kritikoimassa kirjan nimeä. Miten kustansa, joka tekee nimipäätökset, eikä suinkaan kääntäjä, on päätynyt niin kovasti Mika Waltarilta omattuun nimimuotoon? Onko kyse vain suomalaisen yleisön houkuttelusta tutulla teemoituksella? Kysymyksiä kuitenkin moinen valinta herätti. Sitten kun tilasin Amazon.fr -netistä saman teoksen ranskankielisenä, niin johan tuli yllätys. Kyseessä oli teoksen ensimmäinen painos ja perinteisessä Grasset-kustantamon romaanikannet. Kuitenkin oli myös kansapaperit ja kirja oli todella käyttäytymätön, siis kuin uusi kaikkine nisineen. Kansipaperissa, ei siis itse teoksen kannessa, oli tietenkin ranskankielinen nimi La septième fonction du langage, mutta kansipaperilla oli myös teksti Qui a tué Roland Barhes? Eli kyseessä oli sama teksti ranskaksi kuin kirjan nimeksi on valittu suomalaiseen painokseen. Se siitä nimen kritiikistä! Ranskankielisen kirjan tilasin kuitenkin tarkistaakseni eräitä yksityiskohtia ja niiden kääntämistä. Nyt tapahtui juuri kuten oli olettanutkin. Ensinnäkin tämän kirjan kääntäminen on todella haasteellista ja todella vaativaa tekemistä. Kyse on tietenkin niin miehisestä alasta kuin…