Väitös Hämeen linnasta
Historia , Hämeen linna / 28.4.2020

Knut DrakeBurg Hämeenlinna im MittelalterEine baugeschichteliche unterscuchungSuomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja n:o 68Weilin & Göös, Helsinki, 1968, 178 sinua ja 40 liitekuvaa. Kun pitäisi kirjoittaa jotain älyllistä Hämeen alueen historiasta, joka on sidoksissa kotipitäjäni ja naapuripitäjien historiaan, niin tuli hankkineeksi tämän kyseisen väitöskirjan, Lukeminen oli toki vuosien käyttämättömänä pysytelleen saksan kielen osaamattomuuteni tähden kohtuullisen vaivalloista. Mutta jotain kuitenkin sain selville. Kiinnostukseni koskee erityisesti kysymystä Vanain linnoituksesta tai kaupungista, joka mainitaan ns. Novgorodin ensimmäisessä kronikassa, jossa kerrotaan tehdystä tuhoamismatka Hämeeseen, jossa oli poltettu ja hävitetty vanain kaupunki/linnoitus. Kutenkin Knut Drake, joka toimi pitkään Hämeen linnan entisöinnin johtaja nojaa, ja pakosti silloisen tiedon mukaan, vanhaan teoriaan Vanain kaupungin ja Varikonniemen yhteisestä historiasta. Nyt kuitenkin amatöörit, joita muuten Egon Friedell kirjassaan Keskiajan kulttuurihistoria pitää parhaina mahdollisina historian asiantuntijoina, ovat löytäneen ns. Hangastenmäen alueen ja sen olemassaolon. Tämä paikka on hyvin lähellä Hakoisten linnavuorta. Drake kutenkin perustelee näkemystään Varikonniemen soveltuvuudesta Vanain kaupungin rooliin mm. seuraavasti: Verwaltung Aufschluss, die allerding eher für die zentral gelegene Burg Hämeenlinna vorstellbar ist, als für die zu dieser Zeit an der Peripherie der Wohngebiete gelehne Burg Hakoinen. (Hallintotoiminnon, jotka ovat paremmin ajateltavissa keskustassa sijaitsevalle Hämeenlinnan vanhalle linnalle kuin Hakoisten linnalle, joka tuolloin asui alueiden reunalla). Tässä Drake viittaa Mauno Jokipiin teokseen…

Kirjavisa 6/2020
elokuva , Historia , kirjavisa , Sota / 9.4.2020

Arvoisa Visaisäntä, Sodasta kertovat teokset ovat tämän kirjailijan ehkä parasta tuotantoa. Niin ensimmäinen maailmansota kuin Espanjan sisällissotakin ovat olleet hänen kirjojensa aiheina. Tosin eri Nobelia pelkillä sotakirjoilla voiteta ja niin hänen tuotantonsa sisältää muitakin syvälle ihmiseen ja yhteiskuntaan porautuvia teoksia. Kirjailija osallistui itse ensimmäiseen maailmansotaa ja kuvaa koko sotaa yhden taistelun ja sen tapahtumien ja myös rakkaussuhteen kautta enemmän kuin hienosti ja suurella tarkkuudella. Juuri kuvat Isonzon viimeisen taistelun, eli kahdennentoista, voidaan katsoa olevan eräänlainen pienoiskuva sodasta ja jopa sen seurauksista. Taistelu käytiin 24. lokakuuta ja 12. marraskuuta välisenä aikana vuonna 1917. Taistelualue kuului Itävalta-Unkarin Rannikkomaahan ja nykyisin alueen nimi on Kobaridin ja se kuuluu Slovenian valtioon, mutta kuului myös entisen Jugoslavian valtioalueeseen. Taistelu käytiin keskusvaltoihin kuuluvien itävaltalaisten sotilaiden, joskin heillä oli saksalaisia täydennysjoukkoja, sekä ympärysvaltoihin kuuluvan Italian joukkojen välillä. Taistelu päättyi keskusvaltojen joukkojen voittoon ja noin 100 kilometriä Italian valtionrajojen sisäpuolelle. Taistelulla on tietenkin kolme ns. oikeata nimeä; Casporetto italiaksi, Karfreit saksaksi ja Kobarid sloveniaksi. Taisteluun osallistui 850.000 italialaista sotilasta ja vastustajinaan 400.000 Itävalta-Unkarin ja Saksan sotilaita. Melkoisista miesmääristä on siis kyse. Taistelu vaari lähes 20.000 sotilaan hengen. Kuten alueen nimityksestä käy selville, niin eräs seuraus sodasta oli alueiden omistussuhteiden muutokset, tulivat uuden mahdit ja käskijät. Lisäksi taistelun suuri…

Tanner sanoi…

Kun talvisodan rauha tehtiin 13. helmikuuta 1940, niin hallituksen ministereistä vain Väinö Tannerille riitti rohkeutta puhua radion välityksellä rauhan tekemisestä ja sen kovista ehdoista koko kansalle. Puheensa lopussa hän totesi moniarvoisen demokraatin ja juuri sosialidemokraatin tavoin seuraavaa: ”Niiden varalta on meidän jatkuvasti pysyttävä yhtenä koossa, yksimielisinä ja sen kautta voimakkaina. Olisi tosin ymmärrettävissä, jos nyt tehdyn ratkaisun suhteen tulisi vallitsemaan eri mieliä. Siksi runsaasti voi toisenkin kannan puolesta esittää näkökohtia. Tämä mielipide-eroavaisuus ei kuitenkaan saisi häiritä aikaansaatua yhtenäistä rintamaa. Sitä tullaan varmastikin tarvitsemaan nyt alkavan rauhan aikana yhtä paljon kuin käydyn sodankin vallitessa. Entisyys on unohdettava. On katsottava tulevaisuuteen.” Miten tämä sopikaan Sanna Marinin johdolla eletyn korona-viruksen aikaan? Miten hän uskaltaa sanoa ja toimia juuri hienon demokraatin, sosialidemokraatin tavoin. Lainaus kirjasta: Lasse Lehtinen: Tanner itsenäisen Suomen miesOtava, Helsinki, 2017, 880 sivua

Vahvempi sukupuoli

Virva Liski Vankileirin selviytyjät Tuhat naista Santahaminassa 1918 Into-kustannus, Tallinna / Helsinki, 2020, 245 sivua Talvisotaa käsittelevän kirjatulvan lisäksi ovat tutkijat ja tutkimuksista kirjoittavat paneutuneet muihinkin aiheisiin. Eräs tällainen teos on juuri Virva Liskin kirja, joka ottaa esille hyvin harvoin käsitellyn aiheen eli naisvangit, jotka vieläpä vuoden 1918 sisällissodan seurauksena oli internoitu Santahaminan vanhalle venäläiselle sotilaskasarmille. Tietenkin riensi etsimään kirjaa edeltäneen pro-gradutyön vuodelta 2016. Sehän löytyi hienosti Helsingin yliopiston sivuilta. On itsestään selvää, että opinnäyte on melko erilainen ja toimii esilaisin tavoittein, kuin julkaistavaksi ja myytäväksikin tarkoitettu kirja. Mutta samat sisällöt vaan eri tavoin esitettynä ovat molemmista. Oikeastaan tämä kirja on todellakin oivallista tieteen kansanomaistamista. Missään tapauksessa tämä kirja ei ole vain opinnäytteen toinen painos. Ero tulee heti esiin kummankin teoksen erilaisesta rakenteesta. Opinnäyte on jaksotettu temaattisesti ja kirja sitä vastoin on perustaltaan kronologinen, mutta sisältää alalukuina myöskin temaattisen jaksottelun. Tämä jaksottelu ei suinkaan ole joka kuukauden kohdalla samanmoinen, vaan ajan myöten muuttuu, kuten elä muutti vakileirillä. Tämä on hyvin onnistunut ratkaisu, sillä se auttaa lukijaa hahmottamaan ajan, vaikka kyseessä on vain kolmen kuukauden jakso vuoden 1918 kesän aikana. Tämä Liskin hieno kirja tuo esille jo nimessään vuoden 1918 vankileirin selviytyjät, jota olivat naisia. Kolmen kuukauden aikana leirillä kuoli neljä…

Pahuuden arkipäiväistymisen ongelma

Kurt SontheimerHannah Arendt, Suuren ajattelijan elämäHannah Arendt. Der Weg eines Großen DenkerinSuom. Maija PietikäinenInto-kustannus, Helsinki / Latvia, 2019, 245 sivua Erinomaisen hyvä ystäväni sai minut taas ajattelemaan, pohtimaa ja ehkä muuttamaankin näkemyksissäni. Hän lähetti minulle näet tämän kirjan, joka on alun perin kirjoitettu saksaksi. Kirjoittaja Kurt Sontheimer (1928 – 2005) oli yhteiskuntatieteilijä ja historioitsija, joka toimi mm. Ludvig-Maximillams-Universitätissä Münchenissä. Juuri ennen kuolemaansa vuonna 2005, hän sai valmiiksi tämä, ainakin minulle, merkittäväksi muodostuneen teoksen. Juri kirjan kohde Hannah Arendt tekee koko teoksen mielenkiintoiseksi ja sellaiseksi, joka vaikuttaa lukijan elämään todella monin tavoin. Ei kirja ole sivumäärällä raskautettu, mutta asiasisältö on todella painavaa. Yleensä Sontheimer kirjoittaa teoksissaan mm. kirjallisuudesta kuten Thomas Mannista, demokratiasta ja sen ilmenemisestä. Kohteena ovat usein Weimarin tasavalta, Itä-Saksa tai Saksan Liittotasavalta ja niiden yhteiskuntien demokraattiset ja antidemokraattiset ongelmat. Mukaan mahtuu toki muutakin mm. Iso-Britannian poliittisen järjestelmän selvittelyä ja yhteistyötä mm. Novel-kirjailija Günther Grassin kanssa. Sontheimer tuo monipuolisesti esille Hannah Arendtin (1906–1975) lapsuuden ja nuoruuden, kuinka jo varhain tuli esille nuoren neidon älykkyys ja kyky käyttää tätä lahjaa. Hän saattoi omistautua opinnoilleen kohtuullisella tarmolla ennen natsien valtaantuloa. Tämän järjestön politiikka merkitsi suuria muutoksia Hannah Arendtin elämään, tieteeseen ja yleensä hänen tapaansa ajatella. Varhaiskypsä nuori Hannah Arendtista suoritti menestyksekkäästi opintonsa…

Naapuria hallitaan
Historia / 9.3.2020

Juho Mäki-LohiluomaVähemmistöhallitusten luvattu maaRuotsin hallitusmuodon vaikutus maan poliittiseen kulttuuriinAjatuspaja Toivo 6/18, 24 sivua Ajatuspaja Toivon pieni pamfletti käsittelee Ruotsia ja vuoden 2018 valtiopäivävaalien jälkeistä melkoisen mutkikasta poliittista tilannetta sekä sitä suhteessa aiempiin hallituksenmuodostamisiin. Ensimmäiseksi pieni ja samalla suuri tunnustus. En ole pystynyt lukemaan pitkää tekstiä, siis useita sivua käsittävää tai jopa koko kirjaa, miltään näytöltä. Nyt kuitenkin päätin terästäytyä ja latasi tämän tiedoston Ipadiini. Siinä se sitten olla kökötti, ja vielä kokonaisena tekstinä. Onnistuin kuitenkin lukemaan tekstin ja ehkä jotain siitä ymmärsinkin, mutta tehtyä se vaan tuli. Ja se oli mun eka kerta! Perinteisesti Ruotsissa vaalit ja siten myös hallituksen muodostaminen on käyty kahden suuren blogin välillä. On ollut vasemmiston ja vihreiden muodostama bloggi ja sitten oikeiston ja keskustan muodostama ploggi. Näin menty perinteisesti ja hallittu maata hyvän hallintotavan mukaisesti. Nyt on tullut uusi aika Ruotsiinkin, sillä Ruotsidemokraatit, tuo äärioikeistolainen ja populistinen puolue on tullut ryminällä Ruotsin poliittiseen elämään. Perinteiset puolueet eivät ole halunneet tehdä yhteistyötä tämän Ruotsin persupuolueen kanssa, sillä sen äärinationalistiset äänenpainot eivät ole saaneet muiden puolueiden kannatusta. Lisäksi kuningas on suljettu kaiken poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle ja hänellä ei ole mitään roolia hallituksen muodostamisessa. Keskeinen rooli on valtiopäivien puhemiehellä, jolla on suomalaisittain katsoen kaksoisrooli, kun maahan muodostetaan hallitusta….

Mikan ääni

Mika Waltari Ihmisen ääni toim. Ritva Haavikko WSOY, Helsinki/Juva, 1978/1980, 228 sivua Kustantajalla on ollut ajatus toimittaa erinäisistä vaikuttajista ja muuten merkittävistä henkilöistä kirja, jossa ko. henkilö tavallaan omalla äänellään kertoo itseensä ja ajatuksiinsa ja elämäänsä liittyviä asioita. Waltari oli elinaikanaan todella runsaasti tekstiä tuottanut kirjoittaja. Mikään kirjallisuuden laji tai kirjoittamisen tapa ei ollut hänelle vieras. Jo elinaikanaan Waltari saattoi lukea runsaan määrään itseään koskevaa tekstiä niin populaaria kannanottoa ja kritiikkiä kuin tieteellisempäänkin pohdintaa. Tämänkin kirjan hanki valtavin kustannuksin Ison kirkon kierrätys keskuksesta, joka on nykyisin pääsääntöinen kirjallisuuteni hankintojen paikka. Kyseessä on teoksen seitsemäs painos, joka ilmestyi vuosi kirjailijan kuoleman jälkeen. Alkuperäinen ehti ilmestymään vuonna ennen kirjailijan poislähtöä. Tämäkin poistuminen eläväisten joukosta, joskaan ei maamme ja maailman kirjallisuuden Parnassolta, antaa enemmänkin ajattelemisen aihetta. Olenhan jo itse reilusti ylittänyt Waltarin saavuttaman iän, mutta miten paljon vaatimattomampi on ollut jalanjälkeni koko elämän mittakaavassa. Myös Waltarin vaikutus niin kirjallisuuteen kuin ihan tavalliseen elämäänkin on ollut valtava. Muistan hyvin erään nuoren ranskalaisen maisterin, joka tuli suorittamaan siviilipalvelua Suomeen toimien opettajana vuoden ajan. Hän kertoi minulle, että sytykkeenä ja innoituksena historian opiskelulle oli hänelle toiminut Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Melkein on uskomatonta, että todella omariittoisen ja itseensä tyytyväisen kulttuurin nuori saa innostuksensa opiskella historiaa ja erikoistua…

Vuoden 2019 viimeinen kirjavisa
Britannia , Historia , kirjavisa / 23.12.2019

Arvoisa Visaisäntä, Edellisen tehtävän ajan oli Pielavedellä ja tuossa kepulaisten ja persujen paratiisissa ei juurikaan voi kirjastossa selvittää moisia suuria kysymyksiä, jotka liittyvät kirjavisaan ja varsinkin teokseen, vaikka tekijän tietääkin, tai ainakin arvelee tietävänä. Nyt onneksi tärppäsi. Kirjoittaja on ollut todella tuottelias ja monipuolinen tuotannossaan. Lisäksi hän sai ansioistaan skottina brittiläisen baronetin arvon. Hän eli vuosina 1875 ja 1940. Kuollessaan hän toimi Kanadan 15 brittejä edustavana kenraalikuvernöörinä. Kirjoittamisen lisäksi hän oli historioitsija, Skotlantilaisen Unionistipuolueen poliitikko, hän myös toimi merkittävissä asemissa Etelä-Afrikassa, joka tuolloin vielä oli Brittien siirtomaaimperiumin osana. Tietenkin kyseessä on Tweedsmuirin ensimmäinen paroni John Buchan ja hänen teoksensa 38 askelta, alkuperäiseltä nimikkeeltään The Thisty-nine Steps, joka ilmestyi vuonna 1915. Kirjan on suomentanu Anssi Hynynen ja se ilmestyi vuonna 2011 ja Faros-kustannuksen toimesta. Kyseessä on agenttitarina, jossa on genrelle tavanomaiset ja luontaiset piirteet mukana. Kirja on myös filmattu, joskin tämän versio on harvoin esitetty. Kirjasta on tehty myös teatterissa esitettävä ohjelma. Kirjasta on siis moneksi, sillä kertoohan se vuoden 1914 ajasta, jolloin maailma on suursodan partaalla ja oikeastaan valmis väkivaltaiseen yhteenottoon eri kansojen välillä.

Suomalaiset ja orjuus

Jouko Aaltonen & Seppo SivonenOrjia ja isäntiäRuotsalais-suomalainen siirtomaaherruus KaribiallaInto, Helsinki, 2019, 425 sivua Tämä on meidän suomalaistenkin mustaa menneisyyttä. Toki siihen osallistuivat innokkaimmin ruotsalaiset ja oikeastaan koko ns. länsimainen kulttuuri ja talouselämä. Tietenkin kyse on orjuudesta, joka oli keskeinen taloudellisen rakenteen osa aina 1500 luvulta 1800 luvulle asti, eli ihmisten kaupasta, jota innokkaasti eurooppalaiset harrastivat viemällä mustia Afrikasta eri Amerikoiden alueelle. Tosin ei kyse ole vaan menneisyydestä, sillä nykyisin vähintään 40 miljoonan ihmisen lasketaan olevan orjan asemassa, ja enemmistä on naisia, joista suuri osa on alistettu seksityöläisiksi. Tämä luku orjista on suurempi kuin kaikki aikoinaan Afrikasta Amerikkoihin raahatut orjat yhteensä. On siinä miellä miettimistä oman eettisen asenteemme kanssa. Kirjan tekijät osoittavat asiansa osaamista, kun sijoittavat kaiken pohjoismaisen yritteliäisyyden globaaliin kontekstiin, kuten kuuluukin. Sillä Ruotsi ja Suomi eivät olleet mikään orjabisneksen yksinäinen saareke, vaan osa isoa kapullista toimintaa. Joskin yritystä oli aina 1600 luvulta lähtien, jolloin suuresti arvostamamme valtakunnan kansleri Axel Oxenstierna esitti ja halusi lähteä mukaan kukoistavaan Karibian alueen hyödyntämiseen ja siis samalla orjabisnekseen. Oxenstierna hankkeet eivät innokkaasta yrittämisestä onnistuneet. Kansleri Oxenstierna yhteiskunnalliset näkemykset sopivat hyvin yhteen ajankohdalle eli ns. Suurvalta-Ruotsille todella hyvin. Olihan valtakunta levinnyt Karjalaan, Baltiaan, Saksaan jne. Oli siis aika saada osa myös jotain isompaa. Tosin jotkut6…

Kirjat ovat elämää ja elämä on kirjoja

Heikki A. Reenpää Pojanpoika Otava, Helsinki, 1998, 253 sivua ISBN: 951-1-13797-2 Hyvä ystäväni, filosofian maisteri ja tietokirjailija Tarja Lappalainen, on puhunut minulle paljon ja useasti ystävästään Heikki A. Reenpäästä. Kun vielä suosikkibloggarini Jukka Kemppinen sattui kehumaan professori Reenpään muistelmateoksia, niin pitihän ne hankkia. Kirjat löytyivät hyväkuntoisina niteinä ja kohtuullisen hintaisina. Ainoastaan postimaksut ovat Suomessa hävyttömät, varmaankin jotta postin pomot saisivat bonuksensa ja muut palkanlisänsä. Ensimmäinen yllätys lukemiseni aikana oli tietenkin professori Reenpää kyky tuottaa tekstiä, joka miellytti minua todella monin tavoin. Se oli helppolukuista ja samalla todella älyllistä. Kun tähän kaikkeen vielä liittyy riittävän selkeä kirjainten laatu sekä hieno paperi, joka kirja on painettu, niin nautinto on sellainen, että harvoin kirjaa lukiessa sitä kohtaa. Siis kirjan sisältö ja sen ulkoinen habitus ovat hienot ja yhteensopivat. Hienoa! Tässä muistelmien ensimmäisessä osassa professori Reenpään teksti ja kertomus etenevät aina vanhempien taustasa toisen maailmansodan päättymiseen, jossa realiteetteina ovat vaimo ja lapset. Kirjoittajalla on vahva ja selkeä karjalainen identiteetti, vaikka karjala meni, mutta muuttuneista olosuhteista huolimatta tuo identiteetti on säilynyt todella vahvana. Molemmilla hänen vanhemmistaan on vankka karjalainen tausta, huolimatta asettautumisesta elämään ja vaikuttamaan Suomen eteläiseen osaan. Yllättäen muistumat alkavat äidin vanhempien maatilalta Lohjan seudulta. Tämä valinta on kuitenkin hyvin ymmärrettävä, sillä varmaan kasvavalle…