Ossin Blogi

Paul Verhoeven Jeesus Nasaretilainen Suomentanut Mari Janatuinen Into, Helsinki 2012 298 sivua Menneen syksyn merkittävimpien teosten joukkoon, tämähän on täysin subjektiivinen näkemys, joka tietenkin edustaa suurinta totuutta, kuluu eittämättä Hollannissa syntyneen ja sittemmin Yhdysvaltoihin emigroituneen elokuvaohjaaja Paul Verhoevenin teos Jeesus Nasaretilainen. Saimmeko siis yhden niteen lisää jo ennestään jättimäiseen uskonnollis-populaariin Jeesus-kirjallisuuteen? Millainen ylistyslaulu ja uskonnollinen hurmiotila kirjan taakse ja sen kirjoittajan henkilöön onkaan pesiytynyt? Onko kyseessä pienen vaiko suuren uskonnollisen fraktion tai kirkkokunnan ajatusmaailman mukaan tehty teksti? Kuinka uskollinen teos on esim. katolisen kirkon, ortodoksisen kurkon tai lutherilaisen kirkon kaanonin kannalta? Tällaiset kysymykset esimerkiksi risteilivät pienessä mielessäni kun hyvä ystäväni lykkäsi juuri ilmestyneen teoksen käteeni ja kehotti lukemaan. En löytänyt mitään tuollaista koko teoksesta, eihän se oikein julistanut mitään, kertoi vain. Kirjan toisena kirjoittajana, eräänlaisena kirjoittajahaamuna, on ollut Rob van Scheers. Kun tietoihin vielä lisätään, että Verhoeven on ohjannut kymmenisen elokuvaa, joista tunnetuimmat Yhdysvallissa, ja ne ovat kohonneet todella merkittäviksi elokuvakatsojien kulttikohteiksi. Noista elokuvista tunnetuimpia lienevät vuonna 1987 valmistui Robocop, vuonna 1990 Total Recall – unohda tai kuole ja vuonna 1992 Basic Instinct – vaiston varassa. Kirjoittaja esittää mielenkiintoisesti oman hurahtamisensa Jeesuksen tutkimiseen. Apunaan hänellä on ryhmä samasta aiheesta kiinnostuneita ja oma kokemuksensa elokuvien tekijänä sekä fiktiosta että realismista. Mutta…

Väinö Linna ”Runeberg ja suomalainen kansallismentaliteetti” Teoksessa: Murroksia: 1990 s. 287-298 Kootut teokset VI, esseitä: 2000 s. 238-251 Jostain uskomattomasta syystä Väinö Linnan esseet, puheet ja muut pienkirjoitukset ovat jääneet minulta täysin huomiotta. Kyseessä on todella suuren tason tietämättömyyden julistaminen – siis minun taholtani. Tämä artikkeli kuuluu ehdottomasti Linnan mielenkiintoisiin esseisiin, jotka vieläkin herättävät ajatuksia. Useat jo kirjailijanuran alkuvaiheenkin esseet ovat taidokkaita pieniä ja ajatuksia aiheuttavia teoksia. Linna ottaa kantaa asioihin ja aina ihmisyyden ja ihmisen arvotuksen puolesta, ei siis koskaan ihmistä vastaan. Lähtökohtana Linnalla tässä esseessään on oikeastaan Runebergin poliittisuus, joka suomalaisuusliike ja vielä sen aidoimmillaan oleva ajatussuunta on halunnut häivyttää kansan tietoisuudesta. Lainaan Linnan hienoa tekstiä: ”Ensi näkemältä saattaa tuntua, että Runebergin runoudessa esiintyvät idologiset käyttäytymismallit olisivat kovin moninaiset. Kuitenkin ne voidaan yksinkertaistaa eräiksi harvoiksi perusmalleiksi.” Ja Linnan on päätynyt kolmeen keskeiseen perusmalliin: 1) …[h]erra, joka tosin saattaa ajoittain olla hieman äksy, mutta on perustunnoiltaan jalomielinen ja vieläpä tietyllä tavalla veljellinenkin alaisiaan kohtaan. 2) …[t]yyppi on loputtoman ahkera ja jumalinen korvenraivaaja, joka työskentelee sisukkaasti, mutta ei soita juuri minkäänlaista mielenkiintoa työn tuloksia kohtaan. Tätä tyyppiähän ilmentää selkeimmin Saarijärven Paavo. 3) …[s]euraa laaja kokoelma henkilöitä, jotka poikkeuksetta esittävät eräänlaista ruman ankanpoikasen muunnosta, joista taistelun taikavoima tekee joutsenen. Näissä runohenkilöissä…

Jukka Nieminen Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta Oy Kirjaparoni, Helsinki 2011 116 sivua Hyvä ja minulle rakas ystäväni kehotti minua lukemaan tämän pienehkön kirjasen ns. Suomen historiasta. Olen sen nyt tehnyt ja koska hän halusi keskustella kirjasta kanssani, niin olkoot tämä bloggaus pohjustusta tuolle tulevalle keskustelullemme. Mielenkiintoista on lukea aina erilaisia näkemyksiä historiasta, olipa sitten kyseessä mikä historian osa-alue tahansa. Niin tämäkin kirjanen herättää valtavasti kysymyksiä siitä miksi se on kirjoitettu, mitä seikat vaikuttavat sen taustalla, mihin tietoihin kaikki pohjautuu, millekkä teoreettiselle perustalle kirjoittaja rakentaa tulkintansa jne. jne. Nähdäkseni kirjoittajan tutkimusote on hyvin vahvasti esoteerisiin ilmiöihin eli ns. rajatietoon perustuvaa. Tämä tosin ei täytä perinteisiä tieteelle asetettuja vaatimuksia tulosten todennettavuudesta ja kaiken perustalla pitäisi olla aiempi vertaisarvioitu tutkimus. Mutta kuitenkin kirja kirjoitettu on ja saatu erilaisia mielenkiintoisia tai vähemmän mielenkiintoisia tuloksia. Kirjanen jakautuu muutamaan eri lukuun, joissa käsitellään erilaisia kirjoittajan uusina asioina ja ennen käsittelemättöminä faktoina esille nostamia ilmiöitä. Ensimmäinen on tienkin johdanto, jossa käsitelleen rautakautta ja suomalaisen tutkimuksen vähäisyyttä tästä esihistoriallisesta aikakaudesta. Tietenkin tutkimuksen vähäisyys selittyy hyvin löydösten vähäisyydellä, joskin kyllä aikaa ja siten myös aihetta on minusta ainakin kohtalaisesti tutkittu ja ottaen huomiaan laajan alueen ja melko vähäiset resurssit, niin kyllä tutkimuksiakin löytyy. Olisi ihan mielekästä mainita ainakin keskeisemmät mm….

Ritva Haavikko, Helvi Hämäläinen Helvi Hämäläisen elämä 1907 – 1954 Ketunkivellä WSOY, Helsinki 1993 661 sivua Omistuskirjoitukseni mukaan olen hankkinut tämän Haavikon ja Hämäläinen yhteistyönä syntyneen jättiteoksen kirjastooni vuonna 1999. En kuitenkaan muista, että olisin lukenut teosta aiemmin, joskin sellainenkin mahdollisuus on aina olemassa. Nyt se kuitenkin tuli luettua, olisi aiemman lukemisen suhteen asia niin tai näin. Teoksen ilmestyttyä Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Pekka Tarkka kirjoitti: ”Helvi Hämäläisen teos on vahva. Se nousee menneisyyden merestä kauniina ja voimakkaansa ja ravistaa yltää kaiken tarpeettoman.” Juuri näinhän teoksessa on, hivenen erilainen lapsuus ja oman erilaisuuden kokeminen, nuoruus, hetken hurmia, into saada sivistyneistöstä oma osansa, luomisen tuskaa ja köyhyyden kurjuutta, mutta eritoten suuri kaiken kattava rakkaus omaan lapseen, joka varsinkin kirjan lopussa nousee keskeiseen osaan. Suurin suuri osa sivumäärästä käytetään Helvin suuren intohimon Olavi Paavolaisen käsittelyyn. Vasta sivulla 450 suhde tulee päätepisteeseen, kestettyään yli kolme vuotta. Toki tämänkin jälkeen Paavolainen saa huomiota ylen määrin ja vasta kirjan loppuvaiheilla hänestä päästään eroon. Kahden kirjailijan kiihkeä intohimo tulee siis vuonna 1993 avatuksi suurelle yleisölle. Tuon intohimon julmuus ja katkeruus kertovat kuitenkin meille eroista tuossa sotaa edeltäneessä luokkayhteiskunnassa. Toisaalta on vieläkin hyvin epäselvää Olavi Paavolaisen todellinen seksuaalinen identiteetti, siitäkin on esitetty paljon arvailuja myöskin Hämäläisen kirjan jälkeen….

Salme Vuorinen Eloni kirja Like, 2008. 166 sivua Salme Vuorinen on syntynyt vuonna 1913 ja täyttää siten tulevana vuonna tasan sata vuotta. Hän on kokenut pitkän elämänsä aika hyvin monenlaiset olosuhteet kurjuudesta loistoon ja rakkaudesta suureen pettymykseen. Vain aatteen jalo palo on pysynyt kaikki nämä vuodet samana. Salme jäi nuorena tyttönä, vasta viiden vuoden ikäisenä, punaorvoksi, sillä hänen isänsä kaatui punaisten puolella vuoden 1918 sisällissodassa. Äidillä oli huolettavanaan useita lapsia ja koska kenelläkään ei ollut tuolloin helppoa, niin voi vain kuvitella miten vaikeaa oli neljän punaorvon kanssa yksin jääneellä punaleskellä. Mutta opinhaluinen ja sisukas Salme pärjäsi elämässä, tiedoilla ja taidoilla. Yksi taidoista oli tietenkin kyky hurmata miehiä ja käyttää siten elämässä selviämiseen kaikkia naisellisia keinoja. Salme koulumenestys on hyvä ja hän joutui naimisiin Tampereelle, jossa hän miehensä kautta saavutti taloudellisesti vakaan asema ja avioliitosta syntyi neljä lasta, joilla on keskeinen osa muistelmissa. Poliittisen toiminnan yhteydessä hän oli tavaan jo nuoruusikäisenä tulevan toisen aviomiehensä, joka jo lasten vartuttua palasi mukaan kuvioihin. Tämän miehensä omaishoitajana vietti Salme todella pitkän ajan ja suoriutui tehtävästään enemmän kuin hyvin. Kirja on hyvin tiivisti kirjoitettu ja hyvin henkilökohtaisiksi muistumiksi. Kirja lukee enemmän kuin innolla ja mielenkiinnolla, sillä se valottaa todella hyvin suomalaisen yhteiskunnan muutosta sadan vuoden…

Erkki Tuomioja Sakari Tuomioja, suomalainen sovittelija Helsinki 1986, 390 sivua On todella mielenkiintoista miten taloustieteilijän ja historioitsijat pätevyyden omaava monitoimimies Erkki Tuomioja onnistuu kirjoittamaan varhain kuolleesta ja suureksi suomalaiseksi legendaksi muodostuneesta isästään tämän elämäkerran. Vastaus on hyvin yksinkertainen, poika onnistuu hienosti, käsittelee sekä hyvin positiivisia asioita, mutta ei väistä negatiivisiakaan faktoja. Mutta lainaan suurta suurempaa ja Erkki Aho on omassa blogissaan käsitellyt samaa kirjaa todella ansiokkaasti ja hän kirjoittaa asiasta ansiokkaasti. Toisaalta suuri suomalainen myytistö tarvitsee kotimaassa ansioituneiden suurten miesten lisäksi heitä, jotka ovat kansainvälisille kentillä luoneet merkittävää uraa. Juuri tällaiseen tehtävään kansainvälisen myytin suomalaisena rakennuspalikkana Sakari Tuomioja sopii hyvin, kuten Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen urheilijoina oma aikanaan tai Mika Häkkinen tai Ari Vatanen nykyaikaisina suurina myytillisinä sankareina. Rohkenen täten lainata Erkki Ahon blogiaan, joka löytyy osoitteesta http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2010/01/sakari-tuomioja-suomalainen-sovittelija.html: Sakari Severi Tuomioja (29. elokuuta 1911 Tampere – 9. syyskuuta 1964 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, diplomaatti, Suomen pääministeri vuoden 1953 toimitusministeristössä ja suurlähettiläs Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Oppiarvoiltaan hän oli lakitieteen lisensiaatti ja varatuomari. Sakari Tuomiojan puoliso oli Vappu Illike Tuomioja (omaa sukuaan Wuolijoki), ja heille syntyi kaksi lasta, Tuuli ja Erkki. Sakari Tuomiojan vanhemmat olivat Walto Wihtori Tuomioja ja Laina Sofia Tuomioja, omaa sukuaan Boman. W. W. Tuomioja oli edistyspuolueen…

Abdellah TaïaL’armée du salut Édition du Seuil2006, 154 s. Vuonna 2006 julkaisi marokkolainen ja ranskaksi kirjoittava Abdellah Taïa kolmannen romaaninsa L’armée du salut. Teos on sivumäärältään suppea, vain 154 sivua taskukirjanakin, mutta se on näkemykseni mukaan suuri sisällöltään. Sisällöltään tämä teos on hyvin omaelämänkerrallinen ja siinä kirjoittaja kertoo omasta kiinnostuksestaan samaan sukupuoleen, joka on erityisesti tabu hänen islaminuskoisessa kotimaassaan. Kirja alkaa vaatimattomasta lapsuudesta, joka vietettiin Hay Salem Sale –alueella Marokon pääkaupungin Rabatin läheisyydessä. Tässä vaatimattomassa kodissa on kolme huonetta, yksi isän käyttöön, toinen vanhemman veljen käyttöön ja kolmannessa nukkuvat äiti ja kuusi siskoa, pikkuveli ja kirjoittaja itse. Kolmannessa huoneessa siis on ahdasta ja se ei salli pakenemista vaan on kohdattava elämän tosiasiat, kuten esimerkiksi isän ja äidin rakastelun ja sitä seuraavan riitelyn äänet. Kirjan selkeästi toinen jakso tuo yhteen kirjoittajan ja isoveljen suhteen, tai oikeasti hyvin insestisen rakkaussuhteen isoveljeen, joka ei kuitenkaan vastaan  kirjoittajan toivomalla tavalla tämän tekemiin rakkaudentunnistuksiin, ei ainakaan fyysisellä tasolla. Tämän osan kohokohta on matka Tangeriin, jonne kirjoittaja pääsee isonveljensä ja pikkuveljensä mukana kokonaiseksi viikoksi. Kyseessä on loma, jopa muuttuu tragediaksi, sillä kaiken perustana on ollut isoveljen ihastuminen naiseen ja kirjoittajan minän mustasukkaisuuden voimaksa herääminen. Tämä puolestaan johtaa ensimmäisen voimakkaaseen seksuaalisen kokemukseen saman sukupuolen kanssa. Kolmas osa on ehkäpä vaikuttavina, sillä siinä kirjoittaja…

Tässä on tulossa uusi blogin maailmaan,  joka käsittelee kirjallisuutta ja historiaa.