Kirjavisa viikko 3/2020

Arvoisa Visaisäntä, Olin jo unohtamaisillani koko visan, kun eläkeläiselle on niin kiireistä elämässä, mutta sitten YLEn Areena aiheutti herätyksen todellisuuteen. Siellä oli dokumentti niin kirjailijasta, jota me emme tunne, kuten myös hänen kirjastaan tehdyn televisiosarjan tekemisestä. Pitää vain todeta, että Visaisäntä seuraa todella tarkasti aikaa ja toimii hienosti yhteen YLEn kanssa. Teos on ensimmäinen nide Napoli-tetralogiaa. L’amica geniale eli suomeksi Loistava ystäväni jakautuu kahteen osaa eli lapsuuteen ja teini-ikään, ja se on lahden tytön Lenùn ja Raffaellan kasvutarina melko rähjäisessä Napolin lähistön asuma-alueella. Kirja on saavuttanut valtavan menestyksen, kuten koko neljän kirjan kokonaisuuskin. Oikeastaan menestys on lähtöisin Yhdysvalloista ja sielläkin pääsääntöisesti New Yorkin kirjallisen älymystön keskuudesta. Mutta muu maailma ja jopa Italia ivat seuranneet perässä. Italiaksi Loistava ystäväni ilmestyi vuonna 2011 ja seuraavina vuosina kolme seuraavaa. Ehkäpä kustantaja on ollut hivenen liian amerikankielinen ja siksi kirjan nimi ei vastaa aivan alkuperäistä, sillä paremmin se voisi olla Älykäs ystäväni tai Ihmeellinen ystäväni. Loistava tuo esille enemmän sellaista elämää, jota ns. suihkuseurapiirit elävät ja siinä on kimallusta ja loistoa. Kirjan elämässä sitä ei ole, vaan on älyä ja kykyä selviytyä omaehtoisesti ja erinomaisesti. Loistava ystäväni-teoksen on suomentanut Helinä Kangas, joka on tehtävässään onnistunut mallikkaasti. Tetralogian muut osat ovat Storia del nuovo cognome…

Kirjat ovat elämää ja elämä on kirjoja

Heikki A. Reenpää Pojanpoika Otava, Helsinki, 1998, 253 sivua ISBN: 951-1-13797-2 Hyvä ystäväni, filosofian maisteri ja tietokirjailija Tarja Lappalainen, on puhunut minulle paljon ja useasti ystävästään Heikki A. Reenpäästä. Kun vielä suosikkibloggarini Jukka Kemppinen sattui kehumaan professori Reenpään muistelmateoksia, niin pitihän ne hankkia. Kirjat löytyivät hyväkuntoisina niteinä ja kohtuullisen hintaisina. Ainoastaan postimaksut ovat Suomessa hävyttömät, varmaankin jotta postin pomot saisivat bonuksensa ja muut palkanlisänsä. Ensimmäinen yllätys lukemiseni aikana oli tietenkin professori Reenpää kyky tuottaa tekstiä, joka miellytti minua todella monin tavoin. Se oli helppolukuista ja samalla todella älyllistä. Kun tähän kaikkeen vielä liittyy riittävän selkeä kirjainten laatu sekä hieno paperi, joka kirja on painettu, niin nautinto on sellainen, että harvoin kirjaa lukiessa sitä kohtaa. Siis kirjan sisältö ja sen ulkoinen habitus ovat hienot ja yhteensopivat. Hienoa! Tässä muistelmien ensimmäisessä osassa professori Reenpään teksti ja kertomus etenevät aina vanhempien taustasa toisen maailmansodan päättymiseen, jossa realiteetteina ovat vaimo ja lapset. Kirjoittajalla on vahva ja selkeä karjalainen identiteetti, vaikka karjala meni, mutta muuttuneista olosuhteista huolimatta tuo identiteetti on säilynyt todella vahvana. Molemmilla hänen vanhemmistaan on vankka karjalainen tausta, huolimatta asettautumisesta elämään ja vaikuttamaan Suomen eteläiseen osaan. Yllättäen muistumat alkavat äidin vanhempien maatilalta Lohjan seudulta. Tämä valinta on kuitenkin hyvin ymmärrettävä, sillä varmaan kasvavalle…

Mätäkuu?

Matti Klinge Canicula, päiväkirjastani 2018 – 2019 Siltala, Helsinki, 2019, 212 sivua ISBN 978-952-234-610-0 Nyt on käsillä jo 21. professori Klingen päiväkirjastani. Kuten hän itsekin totea, niin useat asiat, joista hän kirjoittaa, eivät ole vuosien myötä menettäneet ajankohtaisuuttaan. Eli hän ei turhaan kirjoita ajankohtaisista asioista, sillä niillä, juuri hänen mainitsemillaan, tuntuu olevan todella pitkä ja jopa erittäin pitkä elinkaari. Tämä pitkä jatkumo tulee hyvin esiin tässä professori Klingen uusimmassa päiväkirjassa. Tosin hän nyt ei ole mittavalla matkalla, ei edes oppilaidensa kanssa tutustumassa Euroopan kulttuuriin. Kuitenkin koko eurooppalaisuus ja sen monimuotoisuus ovat läsnä, kuten myös brittien tavoite päästä eroon yhdentyvästä Euroopasta ja eristäytyä omaan erinomaisuuteensa. Tosin todella hyvä ja rakas ystäväni, joka toimii suurlähettiläänä Euroopan Unionin eräässä lähetystössä, arvioi hilan sähköpostissaan tilannetta brexitistä. Sitä en saata olla mainitsematta juuri tässä yhteydessä, sillä niin osuva mielipide on, ainakin minun mielestäni. Hänen ylhäisyytensä viittasi brittiläisen Historiantutkijan ja historianfilosofin Arnold J. Toynbeen (1889 – 1975) teoriaan imperiumien ja kulttuurien tuhoutumiseen ja kuolemaan. Hänen mielestään britit ovat jo toisen maailmansodan jälkeen nähneet hienon imperiuminsa tuhoutumisen vain jatkuvan ja jatkuvan. Euroopan Unionin jäsenyys on vähentänyt tuhoutumisen painetta, mutta nyt ovat käsillä viimeiset syvät kouristukset. Kaiken lisäksi kaikki tämä tapahtuu populistisesti organisoudun kansanäänestyksen tukoksena. Todellisuudessa kansa ei…

Pitkä nenä persuille

Arvoisa Visaisäntä, Pitää rientää oitis vastaamaan, kun kerran on tietävinään ja osaavinaan. Huomenna on jo liian myöhäistä, sillä päivä menee ajamisessa Levin korpeen ja koskaan ei tiedä miten sieltä yhteydet toimivat. Itse kun olen kiinnostunut kaikesta erilaisesta, niin tämäkin matu eli maahantunkeutuja, käyttääkseni rivoa ja räävitöntä persukieltä, on jostain kumman syystä rikastuttanut meidän kovin ummehtunutta kulttuuriamme. Taisi kuppini kaatua, kun minua vaan ärsyttää tuo suunnaton typeryys, jota eräässä puolueessa aivan kukkaravinteille kasvatetaan. Kun ihminen on suorittanut kotikaupungissa Bratislavassa taiteen maisterin tutkinnon dramaturgiassa ja lisäksi naapurimaan pääkaupungissa Prahassa maisteriopinnot Suomen kielessä ja kirjallisuudessa, niin onko hänestä oikeaksi suomalaiseksi. Ei varmaankaan, jos persuja uskomme. Tiukasti kuitenkin olen toisen mielinen ja olen ikionnellinen, että olemme saaneet hänen kaltaisensa viihtymään ja pysymään Suomessa, sillä hän rikastuttaa tätä suomalaista kulttuuria, joka on eräänlainen mentaalinen kompositio, ei rodullinen tai minkään typerän tuoma asia. Kyse on eräänlaisesta kasvukertomuksesta, sillä nuori nainen pelkää, että ei ehdi kuuluisaksi taitelijaksi ennen seuraavaa syntymäpäiväänsä eli kuten Kurt Cobainin, Jim Morrisonin, Janis Joplinin ja Jimi Hendrixin ennen 28. syntymäpäiväänsä, jossa ratkaisu tapahtuu. Tämä nainen on Angie, ja ehkä hän on kirjoittajan Slovakiassa syntynyt Alexandra Balážová, joka avioitui Suomeen ja sai nimekseen Salmela. Kyseessä on aivan alku hänen ensimmäisestä kirjastaan 27 eli kuolema…

Mies osaa ja kerkeää

L> Lasse Lehtinen Luotettavat muistelmat II WSOY, Helsinki, 1997, 353 sivua Olen kirjoittanut Lasse Lehtisen Väinö Tanner teoksesta, mutta se kirjoitus on muuttanut bittiavaruuteen siinä suuressa tuhossa, jonka palvelimen rikkoutuminen aiheutti. Eikä siitä ole jäänyt tavallista versiota mihinkään taltioon. Näin vaan se hieno järjestelmä seuloo tietoja, eli tuhoaa tarpeettomat tai ainakin minkä itse atk-jumalallisuus on tarpeettomaksi todennut. Tuo järjestelmän vioittuminen aiheutti 34 blogikirjoituksen poistumisen ja vasta muutaman olen niistä uudelleen kirjoittanut. Nyt olen lukenut tohtori Lehtinen aivan toisenlaisen kirjan kuin tieteellisesti ja asiallisesti oivan Väinö Tannerin elämänkerran. Historiasta tohtoriksi väitellyt Lehtinen on todella monen tekemisen mies. Hänen väitöskirjansa oli teemaltaan hyvin poliittinen; Aatos jaloa ja alhaista mieltä. SDP:n ja Urho Kekkosen suhteet 1944 – 1981, ja se ilmestyi vuonna 2002. Kun suosikkini kirjakauppa on ison kirkon kierrätyskeskus ja sieltä löytyy todella paljon mielenkiintoisia kirjoja. Näin siis ihan itsekkäältä kannalta katsottuna. Tämäkin tohtori Lehtisen kirja on erään vierailuni satoa. Luotettavien muistelmien toisessa niteessä on kaikkiaan 43 lukua ja alussa on maalisvaalit 1983, jolloin Lehtinen ei onnistu enää uusimaan valtakirjaansa eduskunnassa. Kuitenkin presidentinvaalissa tammikuussa 1982 Lehtinen oli saavuttanut yli 20 000 äänestäjän suosion, ja siten hukannut kannatuksestaan vuodessa noin 15 000 äänestäjän luottamuksen. Tietenkin presidentinvallissa oli kyse Mauno Koiviston valinnasta ensimmäiselle kaudelle…

Suomen ruotsinkielistä älyllisyyttä

G  Gösta Ågren Tämä Elämä Detta live, suom. Risto Hannula WSOY, Helsinki, 2001, 134 sivua Harvoin näin ulkoisesti vaatimaton ja vähäinen kirja antaa todella runsaasti ajattelemisen aihetta ja herättää todella syvällisiä mietteitä. Mukaani tarttui lähes vahingossa isolta kirkolta ja se vakituisesta kirjakaupastani tämäkin ohut ja vaatimattoman näköinen kirja. Olin joskus kuullut kirjoittajasta mainittava, mutta en ole aiemmin lukenut hänen tuotannostaan ainuttakaan kirjaa. Olihan hän tietysti tuttu, kun tarkemmin tutustuin, sillä hän voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1988 teoksellaan Jär / Tääl, jota tosin en ole vielä ainakaan toistaiseksi ehtinyt lukemaan. Tämän kirjan kautta me tietämättömät pääsemme perehtymään Ågrenin menneisyyteen, sillä sen eräs avoin on kieli. Ågren on syntynyt Uusikaarlepyynsä 1935 ja omaksunut niin oman murteensa kuin suomessa puhutun ruotsin, niin että muut kielet olivat melkein kadoksissa, kun hän saapui aikuistumisen kynnyksellä Helsinkiin. Nopeasti hän kuitenkin opetteli niin suomen kuin englannin, saksan ja ranskan. Tämä Ågrenin aikuistumisriitti alkoi vuonna 1954, kun maamme oli pääsyt eroon niin sotakorvauksista kuin olympian kisoistakin. Mielenkiintoisesti hän kertoo menetelmänsä kielten oppimiseksi, mutta ei kaikilla ole yhtä helppoa ja vaivaton, joten menetelmään kannattaa perehtyä. Vähäisten perusopintojensa jälkeen on seurannut melkoisen kovaa tekemistä ja hän väittelikin Tukholman yliopistossa filosofian tohtoriksi vuonna 1951 aiheen Dan Anderssonin elämä ja runous 1916 –…

Klinge risteilee ja ottaa kantaa

Matti Klinge Onko omaisuus varkautta? Päiväkirjastani 2008 – 2009 Siltala, Helsinki 2009, 328 sivua Tämän jo perinteiseksi muodostuneen päiväkirjan ehkä mielenkiintoisinta antia ovat risteilymatka jokilaivalla Moskovasta Astrakaaniin sekä juuri kirjoittamisen aikoihin äkisti yllättänyt voimakas taantuma, joka muodostui todella pitkäaikaiseksi lamaksi. Jokilaivaristeily Volgalla kestää yli kaksi viikkoa, sillä onhan matkaakin tehtävä useita tuhansia kilometrejä, ja kyseessä on hidastempoinen ja usein yli yön pysähdyksissä oleva risteily, niin viivähdys on ymmärrettävä tai oikeastaan jopa ihan välttämätön. Kun siihen liittyy useita pysähdyksiä jokivarren kaupungeissa, joissa tutustutaan oleellisiin kohteisiin ja kun Klinge on kyseessä, niin kohteet ovat ei tavalliselle turistille tyypillisiä. Kun omakehu on sitä parasta kehua, niin tulee eittämättä tämän kirjan lukemisessa mieleeni sana sivistys. Eräs ystäväni yöpyi hiljattain luonani ja hän totesi ennen nukkumaan menoaan, tämä tapahtui työhuoneessani, jossa hän joutui nukkumaan, että täällä tuntee olevansa sivistyneessä kodissa. Juuri syvä sydämen sivistys tulee esiin myös Tässä professori Klingen kirjassa. Hän on nähnyt todella paljon vaivaa etukäteen matkalle lähtiessään. Hän on etsinyt runsaasti mitä erilaisinta historiallista ja sivistyksellistä ja kulttuurista tietoa eri matkanvarren kaupungeista. Juuri hän tyyliin pitkä ja hidastempoinen matka on omiaan. Hän saattaa tuoda esille ajatuksiaan ko. kaupungeista. Tuon pitkän, niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin, matkan aikana professori Klinge ui kuin sampi Volgassa,…

Se kävi juuri siten niin!

Matti Klinge Niin siinä kävi Päiväkirjastani 2017 – 2018 Siltala, Helsinki, 2018, 251 sivua Taas tuli lainattua ison kirkon kirjastosta Klingen teoksia. Jotenkin tuntui siltä, että jokin oli muuttunut, olisiko muuttuja Klinge vaiko ihan vaan minä itse. Tämä kysymys tuli eteeni ihan heti ensimmäisten sivujen lukemisen yhteydessä. Kun jatkoin lukemistani, niin kyllä vain, se olin minä, joka oli muuttunut ja en saanut aluksi yhteyttä Klingen tyyliin ja tapaan kirjoittaa. Asia korjaantui melkoisen nopeasti ja saatoin jatkaa nautiskeluani ja tämä tapahtui melkoisessa yhteisymmärryksessä Matti Klingen kanssa. Kyseessä on siis toiseksi uusin Klingen päiväkirjamerkintöjen julkaiseminen ja sen järjestyksessään jo kahdeskymmenes. Uusin eli 21. nide on nimeltään Canicula. Koska Klinge on edelleenkin Klinge, niin häntä ei tarvitse esitellä eikä myöskään hänen merkintöjensä keskeistä sisältöä. Kirjoittajahan on tunnettu kriittisestä ja arvostelevasta asenteestaan meidän suomalaisten kielitaidon yksipuolisuuteen. Lisäksi vähäisen kielitaidon suuntautuminen eräänlaiseen bastardi amerikkaan, jota on oikeasti minunkin tuskallista kuunnella. Varsinkin kun suomalainen henkilö, yleensä jonkinmoinen tieteentekijä, käyttää sitä puhuessaan täysin suomenkieliselle yleisölle. Tästä asiasta on valitettavasti useita omakohtaisia kokemuksia. Laaja ja monipuolinen kielitaito on Klingen mielestä tarpeellinen jokaiselle, mutta eritoten tieteentekijöille. Ilman usean vieraan kielen taitoa tutkimuksesta puuttuu laajempi ulottuvuus ja näkökulma yksinkertaistuu. Ehkäpä joku oleellinen tietokin jää uupumaan. Mielenkiintoista tekstiä Klinge tuo esille…

Kohteena sarjamurhaaja

Teemu Keskisarja Suomen ainoa sarjamurhaaja: Juhani Adaminpojan rikos ja rangaistus Jyväskylä: Atena, 2008. 280 sivua ISBN 978-951-796-538-5. Keskisarja teemalla jatketaan. Ja mikäs on jatkamisessa, kun kirjat ovat hienoa työtä ja niitä lukee enemmän kuin innostuneesti. Tämäkin kirja on tuttua Teemu Keskisarjan super laatua, niin jakamansa tietomäärän kuin hyvän kielenkäytönkin suhteen. Erityisesti haluan korostaa kahden pääluvun alkuun lainatut Jaakko Jutenin runotekstit, oikeastaan kyse on eräänlaisesta suuremmasta runomuotoon kirjoitetusta tekstistä. Tämän hattulalaisen suurmiehen teksti sopii hyvin tähän yhteyteen, kun aihe liittyy keskeisesti Eteläisen-Hämeen tapahtumiin 1800-luvun keskivaiheilla. Kirja koostuu alkusanojen jälkeen neljästä luvusta: 1) jossa käydään henkilön taustaa ja olemista ennen keskeistä tapahtumaa, 2) nyt tehdään selvää kahdestatoista murhasta, jotka tapahtuivat todella lyhyen ajan sisällä ja kuitenkin melko eri puolilla eteläistä Suomea, 3) käsitellään oikeusjärjestelmää ja varsinkin sen suomalaista versiota, joskin haetaan vertauskohtia muistakin maista, 4) selvitellään syitä suomalaiseen rikollisuuteen ja varsinkin henkirikosten määrään ja laatuun. Pääsääntöisesti en ole mitenkään erityisesti mielistynyt rikos- tai sotakirjallisuuteen. Ne eivät vain innosta omaa ajatteluani. Kuitenkin Teemu Keskisarjan teksti on niin innostavaa ja upeata, että hänen teoksiaan lukee mielellään. Kun lisäksi hänen historian kirjoituksena perustuu mikrohistorialliseen paradigmaan, jota hän vielä voimakkaasti suuntaa kohden annallistien mentaalihistoriallista tutkimustapaa, niin kaikki on kohdallaan ja minäkin pystyn ja jaksan hänen teoksiaan…

Viimeinen kuolemaantuomittu siviili

Teemu Keskisarja Kirves: Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus Siltala, Helsinki, 2015, 181 sivua ISBN: 978-952-234-324-6 Kesä ja Keskisarja, joista viimemainitun kanssa vietän aikaa todella mielelläni. Peräkkäin jo kolmas teos hänen kynästään. Pieni on kirja, muihin hänen kirjoihinsa verrattuna, mutta ei mitenkään vähäinen tai edes välityöltä vaikuttava. Jos pitää sijoittaa nyt käsiteltävä teos johonkin historiantutkimuksen kategoriaan, niin ehdottomasti kyseessä on Italiasta lähtöisin olevan mikrohistoriallinen koulukunta, joka perustuu ranskalaiseen annalistiseen koulukuntaan ja sen periaatteisiin ja tutkimusmalleihin, tätä pitäisi varmaankin kutsua tieteelliseksi paradigmaksi. Mikrohistoriallinen tutkimus on pääsääntöisesti ja erinomaisesti kiinnostunut erilaisista tavanomaisesta poikkeavista yksilöistä ja joskus vastaavista tapahtumistakin. Kuitenkin pääsääntöisesti kohteena ovat yksilöt, siis melko tavalliset ihmiset. Onhan Keskisarja eräässä TV-ohjelmassa todennut, että: ”Mä tykkään risaisista, rosoisista sankareista, jotka ei ole kiiltokuvia”. Tämä näkyy hienosti tämänkin teoksen aiheen valinnasta. Tutkimuksen ja tämän teoksen, raportin, kohteena on tavallinen vuonna 1910 syntynyt suomalainen ja hämäläinen mies. Oikeastaan on jo sodan kokenut ja sitten ajautunut osaisuusrikoksiin lähinnä yhteiskuntaa vahingoittavalla tavalla. Ammatiltaan kohdehenkilö on koristemaalari, joka sai työitä itseltään Akseli Gallen-Kallelalta, ja se on jo paljon se! Toivo Harald Koljonen on oikeastaan nykyisten termien mukaisesti väliinputoaja, kolmannen luokan kansalainen, jolle ei kovin montaa nallekarkkia syntymän myöstä jaettu. Eloisasti Keskisarja toteaakin puhuessaan eräästä aikaisemmasta tapauksesta, että kaveri…