Aivoinfarktin hoitomalli

Umberto Eco Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki La misteriosa fiemma della regina Loana Suomennos Helinä Kangas WSOY, Helsinki 2005 458 sivua Aivoinfarkti on melkoisen moninainen vamma. Meillä jokaisella se on varmaan erilainen ja omanlaatuisensa. Niin minullakin. Se tuhosi kolmannen puhekeskuksen, joka on yhä toimimaton. Sinne on sijoittuneena koko äidinkieli, niin puheen, kirjoittamisen kuin lukemisenkin osalta. Puheen ymmärrys jotenkin säilyi tapahtumassa koskemattomana. Kuitenkin kovalla yrittämisellä ja monella itkutuhrauksella siitä vammasta voi toipua, vaan ei koskaan tulla entiselleen. Minullakin ne kaksi muuta puhekeskusta ovat saaneet seurakseen sen osaamisen, jota äidinkielestäni voin nyt osoittaa. Italialaisen semiootikon ja tieteensä arvostettua professuuria hoitanut Umberto Eco romaanissaan, joka olisi Econ viimeisin – ja haastattelujen perusteella luultavimmin viimeiseksi jäävä, Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki kertoo noin kuusikymppisestä antikvariaatin pitäjästä, Giambattista ”Yambo” Bodonista. Hän menettää sairaskohtauksen eli aivoinfarktin yhteydessä melkoisen osan muististaan. Jäljelle Yambolle jäävät muistot, jotka ovat viittauksia tämän lukemiin teoksiin, eli pelkkiä sitaatteja vailla kontekstia tai muistikuvia edes teosten lukemiseen liittyvistä tunteista. Usein hän ei ole selvillä edes teoksesta, josta sitaatti on peräisin. Infarktin jälkeinen minän ja aivotoiminnan jälleenrakentaminen on sekin monitasoinen asia. Kukaan ei voi rakentaa samalla tavoin toimintakykyään, me kaikki joudumme omalta osaltamme pohtimaan ja keksimään omalle toimintavajavaisuudellemme parhaiten sopivat ylösrakentamisen keinot. Kirjan päähenkilö Yambo rakentaa…

Pasifistin elämästä

Matti Salminen Yrjö Kallisen elämä & totuus Like kustannus Oy, 2011 kolmas painos 271 sivua Olen toki ollut tietoinen Yrjö Kallisen merkityksestä suomalaisen yhteiskunnan ylösrakentajana. Olen tiennyt hänen roolinsa ns. kävelevänä paradoksina, jolla tarkoitetaan sodanjälkeistä tilannetta, jolloin vuonna 1945 jollain vakaumuksellisesta pasifistista tehtiin tasavallan puolustusministeri. Kuitenkin voidaan hyvin todeta, kuten kirjoittaja Matti Salminekin tekee, että ei Yrjö Kallinen ollut paradoksi, vaan elämä ja yhteiskunta hänen ympärillään olivat paradokseja. Pitkän elämänsä (1886 – 1976) aikana Kallinen ehti kokemaan ja näkemään paljon ja erityisesti kehityksen niin meillä Suomessa kuin koko sitä ympäröivässä maailmassakin. Kuitenkin hän jo alta kaksikymppisenä nuorukaisena omaksui koko pitkän elämänsä perustaksi teosofian, sosialidemokratian ja osuustoiminnan aatteet. Niistä hän ei luopunut, vaikka elämä häntä kuljetti monenlaisissa tilanteissa. Näistä suurista ajatuksista voidaan ehkä tehdä yhteenveto, jonka Kallinenkin varmasti hyväksyisin. Kyse on tietenkin teemasta, että kaveria ei jätetä, ja me teemme yhdessä tästä yhteisöstä ihmiselle paremman yhteisön elää ihmisenä. Näin tästä vain kansakoulun käyneestä nuorukaisesta kehittyi eräs meidän 1900-lukumme johtavia intellektuelleja ja voimakkaasti aatteelleen omistautunut ihminen. Merkittäväksi kokemukseksi Kallisen elämässä muodostui vuoden 1918 tapahtumat. Hän yritti kaikkensa, jotta valkoisten ja punaisten yhteenotto olisi Oulussa vältetty. Pasifismi ei sisällissodan raakaan ilmapiirin sopinut ja niin Kallinen sai kuolemantuomion. Tämä osoittaa kaikessa järkyttävyydessään sen, että…

Kaksi titaania Suomesta

Väinö Linna ”Runeberg ja suomalainen kansallismentaliteetti” Teoksessa: Murroksia: 1990 s. 287-298 Kootut teokset VI, esseitä: 2000 s. 238-251 Jostain uskomattomasta syystä Väinö Linnan esseet, puheet ja muut pienkirjoitukset ovat jääneet minulta täysin huomiotta. Kyseessä on todella suuren tason tietämättömyyden julistaminen – siis minun taholtani. Tämä artikkeli kuuluu ehdottomasti Linnan mielenkiintoisiin esseisiin, jotka vieläkin herättävät ajatuksia. Useat jo kirjailijanuran alkuvaiheenkin esseet ovat taidokkaita pieniä ja ajatuksia aiheuttavia teoksia. Linna ottaa kantaa asioihin ja aina ihmisyyden ja ihmisen arvotuksen puolesta, ei siis koskaan ihmistä vastaan. Lähtökohtana Linnalla tässä esseessään on oikeastaan Runebergin poliittisuus, joka suomalaisuusliike ja vielä sen aidoimmillaan oleva ajatussuunta on halunnut häivyttää kansan tietoisuudesta. Lainaan Linnan hienoa tekstiä: ”Ensi näkemältä saattaa tuntua, että Runebergin runoudessa esiintyvät idologiset käyttäytymismallit olisivat kovin moninaiset. Kuitenkin ne voidaan yksinkertaistaa eräiksi harvoiksi perusmalleiksi.” Ja Linnan on päätynyt kolmeen keskeiseen perusmalliin: 1) …[h]erra, joka tosin saattaa ajoittain olla hieman äksy, mutta on perustunnoiltaan jalomielinen ja vieläpä tietyllä tavalla veljellinenkin alaisiaan kohtaan. 2) …[t]yyppi on loputtoman ahkera ja jumalinen korvenraivaaja, joka työskentelee sisukkaasti, mutta ei soita juuri minkäänlaista mielenkiintoa työn tuloksia kohtaan. Tätä tyyppiähän ilmentää selkeimmin Saarijärven Paavo. 3) …[s]euraa laaja kokoelma henkilöitä, jotka poikkeuksetta esittävät eräänlaista ruman ankanpoikasen muunnosta, joista taistelun taikavoima tekee joutsenen. Näissä runohenkilöissä…

Pieni, vaan silti niin suuri

Armi Hirsimäki Kuin kuun kuvajainen BoD. Helsinki 2012 90 sivua Kirjailija Hirsimäki on tehnyt pienen kirjan, joka kuitenkin on painava ja suuri. Kirjan sanoma tarttuu ihmiseen kuin takiaispallo ihmisen vaatteisiin. Ajatuksista, joita kirja herättää, on vaikea päästä eroon, sillä niin ne liittyvät jokaisen päivää, niin arkeen kuin juhlaankin. Kolme proosateosta aiemmin kirjoittanut, jo melko iäkkääksi ehtinyt kirjailija, on nyt tarttunut ehkä kaikkein herkimpään kirjallisuuden lajiin eli aforismeihin. Noin lauseisiin on saatava aina sisältymään kokonainen pienoismaailma. Tosin lukijoiden ei suinkaan tarvitse ymmärtää niitä samalla tavoin eikä samoin kuin kirjoittaja on ymmärtänyt. Jokainen lukukertomus ja lukukokemus voi olla erilainen ja antaa erilaisen tunteen ja tietoisuuden. Tämän on hyvän aforismin ominaisuus, että se elää ajassa ja on joustava niin ajan, paikan kuin lukijansakin suhteen. Teos jakautuu useisiin kokonaisuuksiin, jotka jo nimillään ovat hyvin puhuttelevia. Kirjan aloittaa kokonaisuus Hienosäätöinen mestariteos, joka ei kuitenkaan tarkoita m itään hilavitkutinta tai älypuhelinta, vaan ihmistä ja sen elämää. Hieno kiteytys tässä osiossa on aforismi ”Ihmisen arvo – olla ihminen” kertoo hienotunteisella tavalla iän mukanaan tumasta seestyneestä maailmankuvasta, jossa ei enää tarvita muuta kuin olla ihminen. Osa Puheen ollen sisältää aivan alussa, eräänlaisena osviittana tulevalle aforismin ”Puhumattomuus puheista pahin – lähisuhteissa.” Näin todetessaan aforistikkomme toteaa hiljaisuuden olevan puhumista pahemman…

Miesten kesken
esseistiikka , Kirjallisuus / 16.4.2014

Hannu Jouhki ja Pentti Holappa Mies miehelle, kertomus ystävyydestä Ajatus kirjat Helsinki 2006 252 sivua Kirja on huikaiseva kertomus kahden erilaisen ja toisaalta samankaltaisen miehen suuresta ystävyydestä. Kirja alkaa murrosikäisen nuorukaisen halusta intohimoisesti päästä työharjoitteluun tunnettuun ja arvostettuun antikvariaattiin. Nuori mies on kiinnostunut kirjoista, ja sitä ovat myös kaksi antikvariaatti pitävää vanhempaakin miestä. He ovat arvostettuja kirjoittajia ja tunnettuja julkisuuden henkilöitä. Elämäntilanteet muuttuvat, mutta nuoren, kirjoitushetkellä 33-vuotiaan Hannun ja 79-vuotiaan Pentin ystävyys säilyy ja jopa syvenee. Antikvariaatti vaihtaa omistajaa ja Pentin elämänkumppani kuolee ja toisaalta Hannu korvaa paljon Pentin elämänkumppanin poismenon aiheuttamaa tyhjiötä. Mielenkiintoisesti kirjan tunnus on englantilaisen sukkanauharitarikunnan vanja, jos keskiajalta peräisin oleva vaalilause ”Honi soit qui mal y pense”. Eli hyvin vapaasti suomennettuna ”häpeä sille, joka siitä pahaa ajattelee”. Mielenkiintoisesti ranskalaisen kulttuurin suuri ja arvostettu tuntija Pentti Holappa on omaksunut teokseensa amerikkalaisen näytelmän muodon honni vaan ei alkuperäistä muoto honi, joka on kaikissa sukkanauharitarikunnan embleemeissä eli sen alkuperäistä muotoa. Vai lieneekö syynä kustantajan edustajan yleissivistyksen puute. Tuo merkittävä deviisi tuo esille se mielenkiintoisen tosiasia, että nuorempi Hannu on perusteellisesti heteroseksuaali, siis ainakin sen kuvan teoksesta saa. Kirjailija Holappa on tunnettu homo, joka voitti jopa Finlandia-palkinnon voimakkaasti homoseksuaalista kuvaavalla kirjalla Ystävän muotokuva. Eli varmasti useat ajattelevat, että on siinä…

Kiltit muistelmat!

Kalevi Sorsa: Muistikuvia, mielikuvia Otava Helsinki, 1955 214 sivua Pitkäaikaisena, muistini mukaan Suomen pitkäaikaisimpana, pääministerinäkin tunnettu Kalevi Sorsa (21.12.1930 – 16.1.2004) on tässä pienessä ja hyvin mielenkiintoisessa teoksessaan kertonut eräänlaisen elämäkertansa. Tämä pieni teos on hyvin nimensä mukainen. Sorsa kertoo pitkän uransa aikana tapaamistaan henkilöistä, ilmiöistä ja kokemuksistaan. Näin muodostuu eräänlaisia muistikuvia, varsinkin keskeisistä 1900-luvun lopun kansainvälisistä päättäjistä, joista Sorsa kertoo itselleen muodostuneita mielikuvia, eli melko subjektiivisiakin näkemyksiään. Teos jakautuu mielekkäästi kahteen osaan osaa: ensiksi nuori mies kasvamassa UNESCOssa ja Pariisissa tuleviin suuriin tehtäviinsä. Toinen osa on selkeämmin henkilöistä piirrettyjä näkemyksiä. Kaiken aloittaa ehkä Sorsan uran keskeisin liikkeellepotkija eli Reino Oittinen, pitkäaikainen kouluhallituksen pääjohtaja, opetusministeri ja keskeinen henkilö Suomen ja Unescon välisissä suhteissa. Henkilökuvat ovat pääsääntöisesti ylen myönteisiä ja jopa yleisesti Sorsan pahimmiksi vastustajiksi koetuista Johannes Virolaisesta ja Heikki Haavistostakin löytää kirjoittaja vain positiivisia näkemyksiä ja piirteitä. Vain yksi valtio on päässyt oikein oman esseensä otsikkoon saakka. Kyseessä on Italian valtioalueen sisällä sijaitseva pieni tasavalta eli San Marino. Tuohon maahan suorittamaansa valtiovierailua ja sen ihmeellisiä käänteitä Sorsa kuvaa suurella lämmöllä. Pienen valtion saama huomio kertoo hyvin paljon Sorsan persoonasta. Hän ei rakastanut suuria sanoja, ei juhlallisia ilmestyksiä. Pieni oli kaunista ja siksi minimaalisen pieni San Marino nousee hyvin keskeiseksi valtioksi…

Itse Väinö Linna asiassa kuultuna

Itse asiassa kuultuna VÄINÖ LINNA TV-ohjelma: Nauhoitus 12.12.1978 Esiesitys: 15.2.1979 Haastattelu: Pekka Holopainen Teksti viimeistely; Päivö Taubert WSOY, Helsinki, 1979 101 sivua Hankin tämän pienen kirjasen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston poistomyynnistä. Hinta oli hiukaisevan korkea, eli vain yksi ainoa euro. Hankinta oli kannattava ja se on tuottanut suurta mielihyvää ja henkistä tyydyttyneisyyttä. Mitä ihminen muuta elämässään kaipaakaan kuin juuri näitä hienoja kirjallisia nautintohetkiä. Kun vielä hinta oli olematon, niin se omalta osaltaan lisää tyytyväisyyttä ja ehkä omahyväisyyttänikin. Kirja on oikeastaan kirjanen, sillä se on isolla tekstillä ladottu ja siinä on runsaasti kuvia ja laajoja kuvatekstejä. Mutta antoisa lukukokemus se oli. Kirja, kuten itse haastattelukin, käsittää Väinö Linnan suppeita elämäkertatietoja ja keskittyy enemmänkin hänen tuotantoonsa, josta keskeiseksi muodostuvat kaikkien tuntemat Tuntematon sotilas sekä Täällä Pohjantähden alla trilogia. Kirjassa sivutaan näiden kahden maamme kirjallisuuden merkkiteoksen osaksi tullutta kritiikkiä, joskin turhan vähän käsitellään teosten osalle tullutta myönteistä suhtautumista. Tietenkin Linna tunnustaa kritiikin vaikuttaneen, mutta silti seisoo kaiken sen takana mitä hän on kirjoittanut. Kauniisti Linna toteaa omasta kirjoitusmotiivistaan Täällä Pohjantähden alla teokseen seuraavasti: ”Motiivi on tietysti siinä kirjassa, sen tendenssissä, sen perusnäkemyksessä, ja se oli perusteiltaan sama kuin Tuntemattomassa: paljastaa ja kuvata eräs alue Suomen kansa elämästä, joka minun mielestäni oli aikaisemmin esitetty väärin tai…

Ihmeen odotusta ja unenomaista seikkailua

Abdellah TaïaLe Jour du RoiÉdition du SeuilParis, 2010210 pages Kaukana ovat perinteiset kliseet Abdellah Taïan teoksesta Le Jour du roi, joka voitti perinteisen Flore -kirjallisuuspalkinnon vuonna 2010. Teos kertoo nuorten syvästä ystävyydestä, jolla on vastassaan perinteinen marokkolainen yhteiskunta sosiaalisine paineineen. Kyseessä on hyvin kirjoitettu rohkean nuoren miehen muotokuva. Tapahtumat teoksessa sijoittuvat 1980-luvulle. Hassan II oli silloin Marokon kuninkaana. Teoksen päähenkilö, eräänlainen kertojaminä, on Omar, joka on nuori Salén kaupungista, pääkaupunki Rabatin lähialueelta. Hän asuu isänsä kanssa alueen tavanomaisessa köyhyydessä, mutta kuitenkin taskastelee uteliaana häntä ympäröivää maailmaa. Hänen paras ystävänsä on Khelid El-Roule, joka on marokkolaisen ns. kultaisen nuoren arkkityyppi, hänen perheellään on huvilat, autoja, palvelijoita, eli kaikkia mitä kultaiseen nuoruuteen oletetaan kuuluvan, ainakin 80-luvun Marokossa, vaan varmaan monella muullakin taholla. Niukasta sivumäärästään huolimatta teos käsittelee useita mielenkiintoisia ja keskeisiä teemoja. Minuuden kadottaminen. Äiti on lähtenyt kodista ja ei näin olleen toimi enää kohteena ja yhteisönsä ylläpitäjänä. Etunimet vaihtuvat, sillä kerronnan suorittaa teoksessa pääsääntöisesti Omar ja kuitenkin viimeisessä osassa kertoja on Hada. Näin teoksen ”minä” vaihtuu äkisti syitä ilmoittamatta ja perusteita kertomatta. Taloudellinen huono-osaisuus, köyhyys. Lopun kertoja Hada on vanhempiensa myytmä. Tästä syntyvät kirjan teemoina epätoivo, mustasukkaisuus, vertailukohtien puuttuminen, prostituutio, alkoholismi jne. Henkinen köyhyys. Tämä näkyy teoksessa hyväuskoisuutena, noituutena, rasismina. Marokon…

Helvi ja hänen elämänsä

Ritva Haavikko, Helvi Hämäläinen Helvi Hämäläisen elämä 1907 – 1954 Ketunkivellä WSOY, Helsinki 1993 661 sivua Omistuskirjoitukseni mukaan olen hankkinut tämän Haavikon ja Hämäläinen yhteistyönä syntyneen jättiteoksen kirjastooni vuonna 1999. En kuitenkaan muista, että olisin lukenut teosta aiemmin, joskin sellainenkin mahdollisuus on aina olemassa. Nyt se kuitenkin tuli luettua, olisi aiemman lukemisen suhteen asia niin tai näin. Teoksen ilmestyttyä Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Pekka Tarkka kirjoitti: ”Helvi Hämäläisen teos on vahva. Se nousee menneisyyden merestä kauniina ja voimakkaansa ja ravistaa yltää kaiken tarpeettoman.” Juuri näinhän teoksessa on, hivenen erilainen lapsuus ja oman erilaisuuden kokeminen, nuoruus, hetken hurmia, into saada sivistyneistöstä oma osansa, luomisen tuskaa ja köyhyyden kurjuutta, mutta eritoten suuri kaiken kattava rakkaus omaan lapseen, joka varsinkin kirjan lopussa nousee keskeiseen osaan. Suurin suuri osa sivumäärästä käytetään Helvin suuren intohimon Olavi Paavolaisen käsittelyyn. Vasta sivulla 450 suhde tulee päätepisteeseen, kestettyään yli kolme vuotta. Toki tämänkin jälkeen Paavolainen saa huomiota ylen määrin ja vasta kirjan loppuvaiheilla hänestä päästään eroon. Kahden kirjailijan kiihkeä intohimo tulee siis vuonna 1993 avatuksi suurelle yleisölle. Tuon intohimon julmuus ja katkeruus kertovat kuitenkin meille eroista tuossa sotaa edeltäneessä luokkayhteiskunnassa. Toisaalta on vieläkin hyvin epäselvää Olavi Paavolaisen todellinen seksuaalinen identiteetti, siitäkin on esitetty paljon arvailuja myöskin Hämäläisen kirjan jälkeen….

Värikäs elämäntarina

Salme Vuorinen Eloni kirja Like, 2008. 166 sivua Salme Vuorinen on syntynyt vuonna 1913 ja täyttää siten tulevana vuonna tasan sata vuotta. Hän on kokenut pitkän elämänsä aika hyvin monenlaiset olosuhteet kurjuudesta loistoon ja rakkaudesta suureen pettymykseen. Vain aatteen jalo palo on pysynyt kaikki nämä vuodet samana. Salme jäi nuorena tyttönä, vasta viiden vuoden ikäisenä, punaorvoksi, sillä hänen isänsä kaatui punaisten puolella vuoden 1918 sisällissodassa. Äidillä oli huolettavanaan useita lapsia ja koska kenelläkään ei ollut tuolloin helppoa, niin voi vain kuvitella miten vaikeaa oli neljän punaorvon kanssa yksin jääneellä punaleskellä. Mutta opinhaluinen ja sisukas Salme pärjäsi elämässä, tiedoilla ja taidoilla. Yksi taidoista oli tietenkin kyky hurmata miehiä ja käyttää siten elämässä selviämiseen kaikkia naisellisia keinoja. Salme koulumenestys on hyvä ja hän joutui naimisiin Tampereelle, jossa hän miehensä kautta saavutti taloudellisesti vakaan asema ja avioliitosta syntyi neljä lasta, joilla on keskeinen osa muistelmissa. Poliittisen toiminnan yhteydessä hän oli tavaan jo nuoruusikäisenä tulevan toisen aviomiehensä, joka jo lasten vartuttua palasi mukaan kuvioihin. Tämän miehensä omaishoitajana vietti Salme todella pitkän ajan ja suoriutui tehtävästään enemmän kuin hyvin. Kirja on hyvin tiivisti kirjoitettu ja hyvin henkilökohtaisiksi muistumiksi. Kirja lukee enemmän kuin innolla ja mielenkiinnolla, sillä se valottaa todella hyvin suomalaisen yhteiskunnan muutosta sadan vuoden…