Alpo Juntunen Paasikivi Geopolitiikko ja Suomen kohtalon vuodet Otava, Helsinki/Keuruu, 2021, 320 sivua On jo vuosi vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani, mutta maailma on muuttunut, niin myös minäkin. Siksi monien lukemieni kirjojen jälkeen käteeni osui tämä Alpo Juntusen kirjoittama kirja. Kahdesti se luin, alleviivauksin ja merkinnoin. Nyt on siis aika herättää tämä blogi ruususen unesta. Suomen itäiselle taivaanrannalle on kerääntynyt jälleen kerran ukkospilviä ja sieltä kuuluu jopa jylinääkin. Suomessa on aina jouduttu kokemaan idästä tulleet rajuilmat, ja sitä on nytkin ilmassa. Eräänä syynä on tietenkin uskomaton sota Ukrainassa, jossa venäjä yrittää kaikin militaarisin keinoin vahvistaa läsnäolonsa ja dominanssinsa. Erinomaisen ja ajankohtaisen kirjan on tohtori Juntunen kirjoittanut, vaikka kyseessä on hyvinkin usein historiankirjoituksessamme käsitelty aihe eli todellinen valtioneuvos ja tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi. Tietenkin voidaan kysyä, että mitä uutta voidaan Paasikiven henkilöstä tai hänen toiminnastaan löytää ja kirjoittaa? Eritoten jo teoksen alaotsikossa mainittu geopolitiikka on juuri tässä ja nyt ajankohtainen. Taustaa sille antaa juuri venäjän sota Ukrainassa ja saman mahdollisuus myös meillä Suomessa. Tästä kaikesta on seurauksena tietenkin ollut vahva mielipiteiden muuntuminen myönteiseksi suomen liittymiseksi jäsenenä Natoon ja siten saadut turvallisuustakuut. Paasikivi, Alpo Juntusen mukaan, koki hyvin selvästi Neuvostoliiton geopoliittiset näkemyksen sotiemme jälkeen, kun hän yritti rakentaa Suomelle uskottavaa roolia Neuvostoliiton hyvänä…
Tuomo Polvinen ja Hannu ImmonenJ. K. Paasikivi, Valtiomiehen elämäntyö 5, 1948 – 1956WSOY, Helsinki / Juva, 2003, 395 sivua Tämän kirjan hankinnassa toimin taas kuten Sulo Vilen Tankki täyteen ohjelmassa, kun halvalla sai, niin piti ehdottomasti ostaa. Tämä on niitä euron kirjoja suosikki kirjakaupastani, Jossa kaikki hyvä kirjallisuus maksaa euron kappale. En edes muistanut kiihkossani, että kirja on jo hyllyssäni ja olen sen jo lukenut. Nyt saan antaa sen jollekin, joka on kiinnostunut Paasikivestä ja sotien jälkeisen ajan tapahtumahistoriasta. Ehkäpä antamiseni kohteena on ystäväni herra suurlähettiläs? Tuli siis uudelleen luettua tämän massiivisen elämäkerran viimeinen nide. Olen sen toki aiemminkin lukenut, mutta tuo lukeminen tapahtui heti kirjan ilmestyttyä, ja siitä on siis jo aikaa ehtinyt vierähtää. Tässä ja nyt on ollut todella mielenkiintoista lukea samaan aikaan juuri ilmestynyttä Tapio Bergholmin Mauno Koiviston elämäkerran ensimmäistä osaa. Kirjathan menevät osittain päällekkäin ajallisesti ja tietenkin jopa tapahtumahistoriallisesti. Tosin kummaatkaan kohdehenkilöt eivät olleet mitä todennäköisimmin tunteneet toisiaan. Tietenkin Koivisto tiesi Paasikiven ja hänen poliittisen linjansa, jonka hän itsestään selvänä oli hyväksynyt. Mutta tiesikö Paasikivi mitään Koivistosta, se on jo ihan erillinen asiansa. On siis ollut mielenkiintoista suorittaa eräänlaista vertailua niin kahden todella erilaisen historioitsijan tavasta esittää asioita kuin myös näkemyksiä tapahtumista. Kohdehenkilötkin ovat tietenkin hyvin…