Rouva Koiviston päiväkirjasta

Tellervo Koivisto Päiväkirjan uudet sivut Otava, Helsinki / Keuruu, 1999, 235 sivua Kun luin Mauno Koiviston elämäkerran enimmäistä osaa niin käteeni löytyi kirjakaupasta, jossa hyvä kirjallisuuskin maksaa vain euron kappale, tämä Tellervo Koiviston päiväkirjan omainen muistelufragmenttien kokoelma. Ensinnäkin rouva Koivisto on todella hyvä kertoja ja kirjoittaja. Hänellä on loistava huumorintaju ja sitä tässä kirjassa viljellään onneksi useasti. Kirjan tekstit ovat syntyneet jo viime vuosituhannen puolella ja ne ovat osittain yhteensovitettuja ja osittain jatkoa Suomen Kuvalehdessä pitkään ilmestyneelle Rouva Koiviston päiväkirjan tekstejä. Mutta kokonaisuus on enemmän kuin osiensa sunna, siis mielenkiintoinen. Kirjan alku ja loppu käsittelevät samaa aihetta, jonka rouva Koivisto useiden ällistykseksi ja toisaalta varmaan suuren enemmistön tyydytykseksi nosti esille ja keskeiseksi keskustelun aiheeksi. Kysymyksessä on masennus, joka joskus voi olla hyvinkin tuhoisa. Se ei valikoi uhriaan, se tulee hyvin erinäisistä syistä ja kaikkia siihen vaikuttavia tekijöitä ei edes vielä tunneta. Ihmisen mieli on todella moninainen hahmotettava ja varmaan se pysyy aina osittain tuntemattomana. Itselleni tulee elävästi mieleen sanasta Koivistot, Kristianinkadulla Kruununhaassa asumisen. Usein presidentti ja rouva Koivisto tekivät vanhoilla polkupyörillään lenkkiä, joka meni myös Kristianinkatua pitkin. Tietenkin heillä on mukanaan turvamies modernilla maastopyörällä. Siinä ei ollut tietoakaan luokkaeroista. Niin ja ne Mauno Koivisto ajorukkaset, ne olivat todella suuret ja…

Se on meidän kaikkien MANU

Tapio Bergholm Kiihkeä Koivisto Nuoruus, sota ja onni 1923 – 1959 Otava, Keuruu, 2020, 464 sivua Tässä kirjassa on kyseessä tietenkin meille monin tavoin tutuksi tulleesta henkilöstä, josta on lukuisia kirjoja kirjoitettu, moninaisia artikkeleita sepustettu ja valtavasti TV-ohjelmiakin luotu. Mauno Koivisto tehdään tässä elämäkerran ensimmäisessä osassa tunnetuksi ennen suurta valtakunnallista kuuluisuutta, joka kruunattiin presidentin tehtävien hoidolla kahden kauden aikana. Tietenkin herää kysymys, oikeutetusti varmaankin, että mitä uutta nyt kirjoitettu elämäkerta voi tuoda esiin niin paljon käsitellystä henkilöstä kuin Mauno Koivisto? Tietenkin ensin on mainittava tohtori, jopa kaksinkertainen tohtori, Bergholmin pyrkimys tieteellisesti validiin tulkintaan Koivistosta, hänen sanomisistaan ja tekemisistään. Ihan kirjan viimeisessä luvussa hän tuo esille todella mielenkiintoisen ja tutkimuksellisesti erittäin merkittävän asian. ”Värväsin tuekseni elämäkertatoimikunnan, jonka jäseniksi suostuivat Jaakko Kiander (puheenjohtaja), Pirjo Ala-Kapee, Antti Blåfield, Ulpu Iivari, Tytti Isohookana-Asunmaa, Jaakko Kalela, Jukka Korpela, Erkki Liikanen, Tire Santamäki-Vuori ja Juha Tarkka.” Historiatoimikunta on pääsääntöisesti nimetty, kun on kirjoitettu jonkun kaupungin, kunnan, yrityksen tai yhteisön historiaa. Toimikunnan tehtävänä on ollut enemmän tai vähemmän avustaan tutkijaa, mutta myös todennäköisesti valvoa työn oikeaoppisuutta. Tässä yhteydessä tutkijan menettely on todella oivallinen ja sen oli syytä levitä laajimminkin historioitsijoiden keskuudessa. Valitut henkilöt edustavat erilaisia tieteenaloja, yhteiskunnallisia näkemyksiä ja ovat todella mielenkiintoinen sekoitus. Esimerkiksi professori Kalela on…

Kirjavisa 2/2020
Kirjallisuus , kirjavisa , SDP / 16.2.2020

Arvoisa Visaisäntä, Tosin se kesti, aikansa otti, kunnes tajusin, että mistä lähden etsimään. Omalta tietokoneelta tietenkin. Avaimina olivat alpumi, Työmies ja työväenlehdistön terävin kynämies. No, tietenikin pään heiluminen pilvissä on herkullinen vinkki. Muistin ulkoisella kovalevylläni olevat tallennukset juuri eräästä alpumista. Sitten vaan tekemisiin ja selaamaan Kansalliskirjaston nettisivuilta tallentamani alpumin numeroita, sivu toisena jälkeen. Mitä ihminen ei tiedonsaannin tähden tekisi, ja kun on niin mielenkointoinen kohde kuin tuo alpumi eri numeroineen, niin aikaahan siinä meni, ja teetä kului. Pienenä välihuomautuksena totean vaan yksinkertaisesti, että sanoma- ja aikauslehtien sekä vanhan kirjallisuuden digitalisointi on todella hieno asia koko kansaa palveleva asia. Pitäisi vaan saada oikeus digitalisoida kaikki materiaali ainakin toisen maailmansodan lopulle asti. Tiedän, että kirjailija Ernst Hemingway kirjoitti artikkeleita Ilta-Sanomiin Espanjan sisällissodasta, mutta ne tavoittaakseni ne, minun pitäisi lähteä venäläiseen kuvernementtikaupunkiin ja viettää aikaa asioiden kopioimisessa. Muutosta olisi syytä saada aikaiseksi. Niin ja maailma muuttuisi paremmaksi elää ja olla! Löytyihän se tietenkin ja nimenä oli Vuossadan kynnyksellä: Suomen työväen alpumi vuodelta 1898, eli ihan ensimmäinen laatuaan. Seuraavana vuonna eli 1899 se ilmestyi nimellä Uuden ajan kynnyksellä, Suomen työväen alpumi. Tuolla nimella se jatkoi ilmestymistään aina vuoteen 1811 saakka, tällöin nimeksi tuli Suomen työväen joulualpumi seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Tuossa ensimmäisessä alpumissa, jota myytiin…

Kiltit muistelmat!

Kalevi Sorsa: Muistikuvia, mielikuvia Otava Helsinki, 1955 214 sivua Pitkäaikaisena, muistini mukaan Suomen pitkäaikaisimpana, pääministerinäkin tunnettu Kalevi Sorsa (21.12.1930 – 16.1.2004) on tässä pienessä ja hyvin mielenkiintoisessa teoksessaan kertonut eräänlaisen elämäkertansa. Tämä pieni teos on hyvin nimensä mukainen. Sorsa kertoo pitkän uransa aikana tapaamistaan henkilöistä, ilmiöistä ja kokemuksistaan. Näin muodostuu eräänlaisia muistikuvia, varsinkin keskeisistä 1900-luvun lopun kansainvälisistä päättäjistä, joista Sorsa kertoo itselleen muodostuneita mielikuvia, eli melko subjektiivisiakin näkemyksiään. Teos jakautuu mielekkäästi kahteen osaan osaa: ensiksi nuori mies kasvamassa UNESCOssa ja Pariisissa tuleviin suuriin tehtäviinsä. Toinen osa on selkeämmin henkilöistä piirrettyjä näkemyksiä. Kaiken aloittaa ehkä Sorsan uran keskeisin liikkeellepotkija eli Reino Oittinen, pitkäaikainen kouluhallituksen pääjohtaja, opetusministeri ja keskeinen henkilö Suomen ja Unescon välisissä suhteissa. Henkilökuvat ovat pääsääntöisesti ylen myönteisiä ja jopa yleisesti Sorsan pahimmiksi vastustajiksi koetuista Johannes Virolaisesta ja Heikki Haavistostakin löytää kirjoittaja vain positiivisia näkemyksiä ja piirteitä. Vain yksi valtio on päässyt oikein oman esseensä otsikkoon saakka. Kyseessä on Italian valtioalueen sisällä sijaitseva pieni tasavalta eli San Marino. Tuohon maahan suorittamaansa valtiovierailua ja sen ihmeellisiä käänteitä Sorsa kuvaa suurella lämmöllä. Pienen valtion saama huomio kertoo hyvin paljon Sorsan persoonasta. Hän ei rakastanut suuria sanoja, ei juhlallisia ilmestyksiä. Pieni oli kaunista ja siksi minimaalisen pieni San Marino nousee hyvin keskeiseksi valtioksi…