Ihminen on ihmiselle susi

Sirpa KähkönenVihan ja rakkauden liekitKohtalona 1930-luvun SuomiOtava, Keuruu, 2010, 287 sivua Opin tietämään kuka on Sirpa Kähkönen vasta elokuun 21. päivä vuonna 2017. Osallistuin näet tuolloin paripäiväiseen Työväen Historian ja Perinteen Seuran järjestämässä seminaariin Työväemuseo Verstaalla Tampereella. Tuossa tilaisuudessa Kähkösen esitelmän aihe oli ”Tammisaaren yössä. Sisällissodan toinen näytös 1930-1933 pakkotyölaitoksen muurien sisällä”. Luento oli todellinen menestys ja sitä todistaa yleisön pitkät ja raivokkaat aplodit, joita Sirpa osakseen sai. Aihe oli suoranaista jatkoa nyt lukemalleni kirjalle ja toimi eräänlaisena tiivisteenä ja samalla pontimena kirjan lukemiselle. Tosin meni puolitoista vuotta ennen kuin aloin lukemisen. Kirjan tosin hankin ainakin vuosi sitten, mutta aihepiiri tuntui niin ranskalta, että minulla ei yksinkertaisesti ollut henkisiä, ei varmaan myöskään fyysisiä voimavaroja lukemiseen. Sirpa Kähkönen on historian maisteri, mutta hän osaa myös todella kirjoittaa sujuvasti, helppolukuisesti ja lukijan mielenkiintoa ylläpitävästi. Tämä kirja on kaunis kunnianosoitus hänen omalle isoisälleen, joka monesti joutui kokemaan poliittisen vangin elämää Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Minusta Kähkönen kuvaa hyvin elävästi niitä vaikeuksia, kun koko yhteiskunnan koneisto ja varsinkin sen natsimieliset alemmat virkamiehet tekivät kaikkensa, jotta poliittiset vangit eivät olisi ihmisiä eivät saisi mahdollisuutta itsekään kokea omaa ihmisyyttään. Kirja on hienoa ja sujuvaa tekstiä, mutta silti se oli osittain vaikeaa luettavaa. Kuvaukset vankien epäinhimillisestä kohtelusta olivat todella…

Kirjavisa

Arvoisa Visaisäntä, Kahden viikon tauko ja loma kaukana korvessa, jossa ei ollut nettiä, ei lehtiä eikä oikein mitään. Niin olihan siellä toki eräs Euroopan pahimmista rikollisliigoista eli Kittilän kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto. Ei siellä ole Demokraattia eikä työväen kirjallisuutta. Vain kähmintää ja rikollista toimintaa on Kepulandiassa/Kittilässä. Mutta nyt suksi luistaa ja rokolliset ovat jäänet sisareni kiusaksi. Vinkit visaan olivat vähäiset, mutta oikeastaan riittävät. Kun vielä on tutun tuntuinen lainaus niin ei muuta kuin ajattelemaan. Tietysti kyseessä on todella työväenkirjallisuuden järkälemäinen edustaja Toivo Pekkanen (1902 – 1957). Ote oli hänen kirjasta Tehtaan varjossa, jonka ole melko monesti lukenut ja joka on todella paljon vaikuttanut omaan poliittiseen maailmankuvaan. Pekkasta tai hänen tuotantoaan ei tarvitse muille kanssatietäjilleni paljon esitellä. On vain todella iso harmi ja menetys nykyiselle nuorisolle, että he eivät taida isommin tutustua Toivo Pekkasen tuotantoon, onhan tuo tuotanto todella vaikuttanut paljon myöhempäänkin kirjallisuuteen. Oikeastaan tekemisen Levin korvessa liittyi Tehtaan varjossa teokseen. Isä palaa vankileiriltä kotiin heti teoksen alussa. Mutta mikä oli syynä sisällissotaan? Tutkin asiaa Kustaa Paturin ja vapaaherra Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen välisestä lehdistö debatista vuosina 1859 – 1860. Vankka porvari ja suomettarelainen Koskinen vastusti kaikkea yhteiskunnan puuttumista vaivaishoitoon, Se hänen mielestään aiheuttaa vain kärsimystä ja kaikkien halua olla vaivaisia. Paturi, talonpoika Janakkalasta,…

Espanjan sisällissodan kulttuurihistoria VII

Hannu Salmi: Espanjan sisällissodan elokuvallinen muisto Elokuvaesitys – Roman Karmen: Granada, Granada, Granada (Grenada, Grenada, Grenada moja, 1967) Professori Hannu Salmi alusti seminaarin lopuksi nähtävän dokumenttifilmin. Tuskin kukaan seminaari ideoijista osasi edes nähdä unta seminaarin aikana vallitsevasta todellisuudesta. Olimmehan juuri parhaillaan elävässä elämässä todistamassa Venäjän propagandakoneen par-haita yrityksiä selitellä Ukrainan tapahtumia, Krimin valloitusta ja kaikkea muuta mahdollista Ukrainan alueen sisäisiin asioihin sekaantumista. Alustuksessa todettiin, että Roman Karmenin dokumenti Granada, Granada, Granada on oikeastaan kaksi eri dokumenttia, vanhempi kertoo Espanjan sisällissodasta ja uudempi elämästä Francon diktatuurin aikana 1960-luvulla. Mutta eritoten se on kuvaus kaikesta siitä mitä apua ja tukea Neuvostoliitto on aiemmin antanut ja yhä edelleen antaa kaikille sorretuilla ja vähä-osaisille, asuvatpa he missä maailmankolkassa tahansa. Jo opiskeluaikoinani tenttimässä historian metodikirjassa L’Histoire et se méhtodes tuodaan mielenkiintoisesti erille dokumentin käyttö historiantutkimuksen apuvälineenä. Kirja kuvaa esimerkillä dokumentin käyttöä. Jos ja kun otetaan dokumentti, jossa kuvataan Aadolf Hitlerin vuonna 1938 pitämää puhetta, ja vieläpä ilman minkäänmoisia kommentaareja tai leikkauksia. Näin me nykyisyydessä osaamme sijoittaa tuon Hitlerin puheen, sitä ennen tapahtuneiden ilmiöiden kontekstiin, ja myös puheen jälkeisten, aina nykyisyyteen asti ulottuvaan tapahtumien ketjuun. Näin meillä on paljon enemmän tietoa tuon puheen mahdillista taustasyistä tai sen jälkiseurauksista. Siis, tietenkin sillä edellytyksellä, että seuraamme tapahtumia emmekä…

Espanjan sisällissodan kultuurihistori V.

Hanne Koivisto; Solidaarisuuden tunnetta ja sodan todellisuutta – suomalaisten vasemmistointellektuellien tulkintoja Espanjan sisällissodasta Erilaiset seminaarin esitelmät aiheuttivat minässäni hyvin samankaltaisia reaktioita, mutta myös hyvin erilaisia. Hanne Koiviston toinen esitys, jossa tuotiin esille suomalaisten sotaan osallistuneiden luvut, innosti minut hankkimaan Jyrki Juuselan kirjan Suomalaiset Espanjan sisällissodassa. Siinähän syvennytään asiaan enemmän ja pyritään antamaan kasvot suomesta sotaan lähteneille, mutta myös suomalaissyntyisille muista maista lähteneille. Tämän teoksen lukemisesta syntyi mielenkiintoinen seikkailu, joka jatkuu varmasti myös tulevaisuudessa, tavalla tai toisella. Koivisto on tehnyt esitelmäänsä mielenkiintoisen valinnan suomalaisista Espanjan sisällissotaa puoltaneista ja propagoineista. Hän on valinnut neljä (Pennanen, Sundström, Turtiainen ja Palmgren) muussakin julkisuudessa keitettyä henkilöä, sekä kaksi (Lauri Vilenius ja Paavo Pajunen) suurelle yleisölle tuntematonta, joita hän nimittää työläiskirjailijoiksi. Minusta he kyllä ovat samanarvoisia neljän ensimmäisen kanssa, mutta heidän arvonsa lisääntyy kun tiedämme, että molemmat osallistuivat vapaaehtoisina Espanjan sisällissodan taisteluihin. Yhteiskunnallisesti Suomessa oli päästy samaan kuin Ranskassa ja Espanjassa, sillä maahan oli muodostettu edellisten tavoin kansarintamahallitus, joka myöhemmin on käytetty usein nimitystä punamultahallitus. Siinä vasemmista ja edistysmielinen keskusta tekivät yhteistyötä yhteiskunnan saattamiseksi kaikille paremmaksi. Ranskassa myös älymystön jäsenet olivat huomattavasti laajempana rintamana mukana fasismin torjunnassa kuin meillä Suomessa. Suomessa valtalehdistöstä lähinnä vain Suomen Sosialidemokraatti, jonka päätoimittajana toimi Sylvi-Kyllikki Kiven aviomies, julkaisi tasavallalla myönteisiä uutisia….

Espanjan sisällissodan kulttuuriistoria IV.

Jaana Torninoja-Latola; Espanjan lasten puolesta, fasismia vastaan. Sylvi-Kyllikki Kilven avustustyö Espanjan sisällissodan aikana Vasta kuluvan vuoden aika saatiin puhkaistuksi eräs oman sisällissotamme paise, josta on pu-huttu vain vaieten lähes sadan vuode ajan. Painosta ilmestyi näet Tuulikki Pekkalaisen teos: Lapset sodassa 1918. Oli jos Suomessa kuluin pienen kansakunnan asian selvittelyyn lähes sata vuotta, niin varmasti Espanjassa asiaan kuluu vielä enemmän vuosi. Olihan Espanjan sisällissota huomattavasti tuhoisampi juuri siviiliväestöön kohdistuneiden runsaiden ja totaalisten pommitusten vuoksi. Espanjan sisällissota herätti suomalaiset varsin verkkaisesti liikkeelle, ja suurinta osaa ei lainaan. Joskin vastustus esim. äärioikeistolaisen IKL:n piirissä oli tulisieluista. Ehkä syynä olivat lähimenneen tapahtumat omassa maassa, olihan niiden rehellinen jälkipyykki vielä pesemättä. Hiljaisuudessa kuului oikeastaan vain yksi ääni, joka halusi muutakin kuin vain ottaa kantaa, hän halusi tekoja myös Suomessa ja suomalaisten taholta. Tämä huutava ääni korvessa oli Sosialidemokraattisen naisliiton piiristä nouseva, kansaedustaja Sylvi-Kyllikin Kilven ääni. Hän vaati toimintaa Espanjan hyväksi. Tosin lähtihän meiltä jonkunmoinen määrä Espanjan avuksi, mutta S-KS vaati myös toimia espanjan materiaaliseksi auttamiseksi . Mikko Aho gradussa, jonka pääkohde ei toki ollut S-KS, käsittelee kuitenkin häntä ehkä keskeisenä toimijanan Espanjan auttamisessa. S-KS:n ansioksi, ehkä ei aivan yksinään, mutta kyllä hän varmaan suurimman vastuun asiasta kantoi, on luettava Suomessa syntynyt ajatus Espanjan lasten auttamisesta….

Espanjan sisällissodan kulttuurihistoria III.

Kari Kotkavaara; Juhlittu ja rakastettu/rikki lyöty ja poltettu. Kristillisestä taiteesta ja kulttikuvista sisällissodassa Tämä oli ehdottomasti eniten oman tietämykseni ulkopuolelle mennyt esitelmä, joskin se on mielenkiintoinen, mutta erinomaisen vaikea kirjallisesti raportoitava. Varmaankaan kukaan ei voi esitelmöidä Espanjan sisällissodasta ottamatta esille sen kaikkein vaikuttavinta taideteosta eli Ranskassa maanpaossa eläneen Pablo Picasson suurikokoista taideteosta Guernica, joka on kooltaan todella massiivinen eli 349,5 cm x 776,6 cm. Taulu on väritykseltään vain mustavalkoinen, jossa on mukana harmaata varjostusta. Teos valmistui vuoden 1937 Pariisin maailmannäyttelyyn. Sen lisäksi että sen on koko sisällissodan ikonisymboli, niin sen on modernismin kaanonissa sen keskeisin teos. Aiheen antoi vuonna 1937 saksalaisen sotilaskoneiden toimesta tehty Guernican baskikylän totaalinen tuhoaminen Pohjois-Espanjan baskimaassa. Kaupungin tuhossa kuoli arviolta 1700 siviiliä eli naisia ja lapsia. Myös tästä Picasson taulusta on tehty lukuisia taidehistoriallisia ja yleensä taiteeseen liittyviä kirjoituksia, tutkielmia, esseitä jne. Eräs mielenkiintoisimmista on Madridin vapaan yliopioston tutkijan André Bénitin laaja tutkimusessee nimeltään Guernica dans la concience des écrivains francophones de Belgique eli Guernica ranskankielisten belgialaisten kirjailijoiden tietoisuudessa. Kysymys tietoisuudesta liittyy myös propagandaan, varsinkin heti sodan aikana ja välittömästi sen jälkeen. Belgian ranskankieliset kirjailijat jakautuivat kahteen leiriin, joista suurin osa oli tasavallan puolella ja vähemmistö kannatti kansallismielisiä. Toinen ehdoton välttämättömyys, jota ei sisällissodan aikaisesta Espanjan…

Espanjan sisällissodan kulttuurihistoria II.

Päivi Kosonen: André Malraux, ranskalaiset intellektuellit ja Espanjan sisällissota Espanjan sisällissodan vaikutukset koki ehkä voimakkaimpana omassa sisäpolitiikassaan naapurimaa Ranska. Maassa oli 1930-luvulla suuresti kannatustaan lisännyt Croix de feu-puolue, joka oli alkujaan perustettu vuoden 1918 veteraanien järjestöksi. Tämän puolueen kannatuksen lisääntymisen pelästyttäminä sosialidemokraatit ja kommunistit sopivat yhteistyötä heinäkuussa 1935. Tämän jälkeen marraskuussa 1935 Léon Blumin johdolla muodostivat Édouard Daladier, Maurice Thorez, Édouard Herriot ja Daniel Mayer liittoutuman tuleviin vaaleihin. Tämä liittoutumaa kutsuttiin kansanrintamaksi. Kansalliskokouksen vaaleissa toukokuussa 1936 kansanrintama voitti kansalliskokouksessa 40 lisäpaikkaa, eli yhteensä 376 paikkaa. Näin heidän yhteinen kannatuksensa vaalissa nousi 54 prosentista 57 prosenttiin. Uuden hallituksen pääministeriksi tuli sosialidemokraattien Léon Blumista, joka astui tehtäväänsä 5. kesäkuuta 1936. Melkein välittömästi uuden hallituksen suureksi ongelmaksi tuli Espanjan sisällissota ja Ranskan valtion rooli ko. kriisissä. Brittivetoinen ajatus puuttumattomuudesta tuohon kriisiin pakotti myös Blumin hallituksen osallistumaan puuttumattomuusprojektiin. Samaan aikaan naapurivaltiossa Belgiassa, joka myös oli virallisesti lähtenyt mukaan puuttumattomuusprojektiin, tapahtui todella merkittävä poliittinen siirto, sillä merkittävä sosialidemokraattinen ministeri Emilé Vandervelde erosi hallituksesta maansa poliittisia päätöksiä vastustaakseen. Tämän jälkeen Vandervelde toimi erittäin aktiivisesti Espanjan hallituksen ja tasavaltalaisten auttamiseksi. Ranskan virallisesti harjoittamasta puuttumattomuuspolitiikasta huolimatta, tai ehkäpä juuri sen tähden, maan älymystö reagoi voimakkaasti tasavaltalaisen ja virallisen hallituksen puolesta. Eräs näitä oli journalisti ja kirjailija, myöhemmin kulttuuriministeriksi…

Espanjan sisällissodan kulttuurihistoria I.

Osallistuin Turussa 11.4.2014 Turun yliopiston kulttuurihistorian laitoksen järjestämään seminaariin, jonka aiheen olen otsikkoon laittanut. Ohjelma oli todella monipuolinen ja antoisa, nautin paivasta syntisen paljon. Tietenkin kirjoitin kuulemastani ja uutta oppimastani muutaman sivun ja julkaisen erikseen jokaisen kirjoittamani jutun. Tässä ensimmäinen eli Professori Jukka Kekkosen esitelmä. Jukka Kekkonen: Espanjan sisällissodan väkivalta ja rankaisutoimet vertailevasta näkö-kulmasta Harvoin saa olla läsnä yhtä innostuneella luennolla, kuin oli professori Jukka Kekkosen luento. Syynä oli tietenkin aiheen ajankohtaisuus luennoitsijalle, jolta on tulossa, ensiksi suomeksi ja myöhemmin englanniksi ja espanjaksi, juuri Espanjan sisällissotaa käsittelevä teos, joka käyttää hyväkseen komparatiivista oikeushistoriallista tutkimustapaa. Tietenkin, kuin itsestään selvästi suomalaisella tutkijana keskeisenä vertailumateriaalina toimii Suomen sisällissota vuodelta 1918. Yleisesti tiedetään, että komparatiivisen tutkimusmenetelmän tieteellisenä kehittäjän pidetään tanskalaista Rasmus Raskia, joka vuonna 1815 toteutti menetelmään eurooppalaisten kielten tutkimisen puitteissa. Myös saksalainen Franz Bopp kuuluu ensimmäisiin menetelmän käyttäjiin, sillä hän laajensi tutkimusta myös sanskritin kielen alueelle. Tästä voidaan katsoa sekä sanastollisen että kieliopillisen vertailevan kielentutkimuksen lähteneen. Suomalaiset ovat erityisen onnistuneesti soveltaneet komparatiivista tutkimusotetta suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukseen. Tämän jälkeen menetelmää on sovellettu eri tieteissä, myös historiatieteissä. Ranskalainen annalistihistorioitsija Marc Bloch (1886 – 1944) piti vertailevan tutkimuksen tärkeimpänä tehtävänä sen tutkijan omaa mieltä ja näkemyksiä puhdistavaa vaikutusta. Vertailussa kun yleensä tulevat ilmi erilaiset tutkijan omasta…

Värikäs elämäntarina

Salme Vuorinen Eloni kirja Like, 2008. 166 sivua Salme Vuorinen on syntynyt vuonna 1913 ja täyttää siten tulevana vuonna tasan sata vuotta. Hän on kokenut pitkän elämänsä aika hyvin monenlaiset olosuhteet kurjuudesta loistoon ja rakkaudesta suureen pettymykseen. Vain aatteen jalo palo on pysynyt kaikki nämä vuodet samana. Salme jäi nuorena tyttönä, vasta viiden vuoden ikäisenä, punaorvoksi, sillä hänen isänsä kaatui punaisten puolella vuoden 1918 sisällissodassa. Äidillä oli huolettavanaan useita lapsia ja koska kenelläkään ei ollut tuolloin helppoa, niin voi vain kuvitella miten vaikeaa oli neljän punaorvon kanssa yksin jääneellä punaleskellä. Mutta opinhaluinen ja sisukas Salme pärjäsi elämässä, tiedoilla ja taidoilla. Yksi taidoista oli tietenkin kyky hurmata miehiä ja käyttää siten elämässä selviämiseen kaikkia naisellisia keinoja. Salme koulumenestys on hyvä ja hän joutui naimisiin Tampereelle, jossa hän miehensä kautta saavutti taloudellisesti vakaan asema ja avioliitosta syntyi neljä lasta, joilla on keskeinen osa muistelmissa. Poliittisen toiminnan yhteydessä hän oli tavaan jo nuoruusikäisenä tulevan toisen aviomiehensä, joka jo lasten vartuttua palasi mukaan kuvioihin. Tämän miehensä omaishoitajana vietti Salme todella pitkän ajan ja suoriutui tehtävästään enemmän kuin hyvin. Kirja on hyvin tiivisti kirjoitettu ja hyvin henkilökohtaisiksi muistumiksi. Kirja lukee enemmän kuin innolla ja mielenkiinnolla, sillä se valottaa todella hyvin suomalaisen yhteiskunnan muutosta sadan vuoden…