Ossin Blogi

Henrik MeinanderKaleidoskooppiTutkielmia Suomen historiastaSiltala, Helsinki / Livonia print, 2020, 351 sivua Tuntuu varmasti monesta oudolta, että kaltaiseni ammatikseen historiaa ja vieläpä Suomen historiaa pitkään opettanut henkilö innostuu kotimaan historiasta ja sen mielenkiintoisista tulkinnoista. Teos on koottu eri aikoina ilmestyneistä artikkeleista tai pidetyistä esitelmistä, ja sen jonkinmoisena johtolankana on Suomi ja sen historia. Ilmeisesti voidaan pitää eräänlaisena leitmotiivina kirjoittajan moneen kertaan toistettua toteamusta, eli sivulla 291 hän kirjoittaa: ”Vanhan sanonnan mukaan jokainen sukupolvi kirjoittaa historiansa uudestaan. Useat asiat näyttävät selvemmiksi ja moni yksityiskohta saa selityksensä, kun aikaa on kulunut, ja uusia lähteitä tulee käyttöön. Samalla tapahtuu myös vähittäistä vieraantumista ja unohtamista, minkä takia tietyt asiat näyttävät aikaa myöten jopa liiankin selkeinä, yksinkertaisina tai mustavalkoisina. Uuden tutkijasukupolven myötä asiaan havahdutaan, ja syntyy jälleen uusi kuva Mannerheim-ristin, Kekkosesta tai vaikkapa Johannes Virolaisesta, jonka poliittinen elämä osui ajallisesti yhteen kahden muun mainitun suurmiehenä elämäntyön kanssa.” Näinhän se tietenkin on, mutta kun jokainen historiaa kirjoittava henkilö on, toivottavasti, itsenäisesti ajatteleva ja toimiva yksilö, niin samaan aikaan meillä on useita erilaisia näkemyksiä historiasta, Niistä voidaan kiistellä, niiden puolesta taitetaan helposti peistä ja varmaan jokainen on oikeassa, ainakin omasta mielestään. Mutta juuri tämä moninaisuus tekee tutunkin aihepiirin käsittelystä mielenkiintoisen ja usein jopa itselle virikkeitä antaman. Näin itse…

Tapio Bergholm Kiihkeä Koivisto Nuoruus, sota ja onni 1923 – 1959 Otava, Keuruu, 2020, 464 sivua Tässä kirjassa on kyseessä tietenkin meille monin tavoin tutuksi tulleesta henkilöstä, josta on lukuisia kirjoja kirjoitettu, moninaisia artikkeleita sepustettu ja valtavasti TV-ohjelmiakin luotu. Mauno Koivisto tehdään tässä elämäkerran ensimmäisessä osassa tunnetuksi ennen suurta valtakunnallista kuuluisuutta, joka kruunattiin presidentin tehtävien hoidolla kahden kauden aikana. Tietenkin herää kysymys, oikeutetusti varmaankin, että mitä uutta nyt kirjoitettu elämäkerta voi tuoda esiin niin paljon käsitellystä henkilöstä kuin Mauno Koivisto? Tietenkin ensin on mainittava tohtori, jopa kaksinkertainen tohtori, Bergholmin pyrkimys tieteellisesti validiin tulkintaan Koivistosta, hänen sanomisistaan ja tekemisistään. Ihan kirjan viimeisessä luvussa hän tuo esille todella mielenkiintoisen ja tutkimuksellisesti erittäin merkittävän asian. ”Värväsin tuekseni elämäkertatoimikunnan, jonka jäseniksi suostuivat Jaakko Kiander (puheenjohtaja), Pirjo Ala-Kapee, Antti Blåfield, Ulpu Iivari, Tytti Isohookana-Asunmaa, Jaakko Kalela, Jukka Korpela, Erkki Liikanen, Tire Santamäki-Vuori ja Juha Tarkka.” Historiatoimikunta on pääsääntöisesti nimetty, kun on kirjoitettu jonkun kaupungin, kunnan, yrityksen tai yhteisön historiaa. Toimikunnan tehtävänä on ollut enemmän tai vähemmän avustaan tutkijaa, mutta myös todennäköisesti valvoa työn oikeaoppisuutta. Tässä yhteydessä tutkijan menettely on todella oivallinen ja sen oli syytä levitä laajimminkin historioitsijoiden keskuudessa. Valitut henkilöt edustavat erilaisia tieteenaloja, yhteiskunnallisia näkemyksiä ja ovat todella mielenkiintoinen sekoitus. Esimerkiksi professori Kalela on…

Antti KauppinenMistä puhumme, kun puhumme eriarvoisuudesta?ImpulssejaKalevi Sorsa -säätiö, helmikuut 2020, 25 sivua Déclaration des droits de l’homme et du citoyen eli Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus laadittiin ja annettiin Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä 26. elokuuta 1789. Se julisti yksilöiden luonnolliset oikeudet ja ne oli tarkoitettu toteutettavaksi. Vielä tänäänkin tämä julistus on korkein aste Ranskan oikeusjärjestelmässä, eli se menee jopa perustuslain edelle. Julistuksen ensimmäisessä artiklassa todetaan sen kaikkein keskeisin sisältö: Tous les êtres humains naissent libres et égaux en dignité et en droits. Ils sont doués de raison et de conscience et doivent agir les uns envers les autres dans un esprit de fraternité.» (Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja yhdenvertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heillä on ymmärrys ja tietoisuus ja heidän tulee toimia toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”) Yleensä tämä julistus tiivistetään kolmen sanan mittaiseksi julistukseksi, eli ranskaksi se kuuluu: Liberté, Égalité, Fraternité! Kuitenkin yli 230 vuoden aikana tuosta julistuksesta ja sen sisällöstä on syntynyt valtava määrä filosofisia, yhteiskunnallisia, sosiologisia, taloudellisia jne. tieteellisiä teoksia. Vielä enemmän se on saanut aikaiseksi erilaisia populaareja näkemyksiä ja tulkintoja. Julistus lienee yksi historian eniten kommentoiduista julistuksista, mutta se kertoo julistuksen keskeisestä merkityksestä ihmiskunnalle, yksilöille kuin myös erilaisille yhteiskunnillekin. Tämän Kauppisen artikkelin kannalta juuri tuo toinen käsite égalité on…

Henrik TalaTervakosken paperitehtaan historia 1818 – 2018Tervakoski Oy, Grano Oy, Helsinki 2018180 sivua Harvassa ovat teollisuuslaitokset meillä Suomessa, jotka ovat aloittaneet toimintansa jo 200 vuotta sitten. Kuitenkin kotikyläni paperitehdas on saavuttanut tuon merkittävän elämänvaiheen. Tämän tapahtuman juhlistamiseksi tehdas on kustantanut arviointini kohteena olevan historiikin. Muuten, vain Fiskars Oy on yhtiönä Tervakoski Oy:tä vanhempi. Samoin harvaa kirjaa voi avoimesti kehua sen ulkoisesta olemuksesta. Yleensä meilläSuomessa panostetaan todella vähän juuri kirjan ulkoiseen asuun – valitettavasti. Kuitenkin Tervakosken paperitehtaan historiikki on todella upea noin A4 kokoa oleva teos, joka on painettu tehtaan omalle Terreus smooth paperille painoltaan 130 gramma neliömetri. Paperi ei ole liian valkoista tai kiiltävää, joten sitä on miellyttävä lukea niin auringonvalossa kuin keinovalaistuksessakin. Lisäksi kirjassa on hienoja mustavalkoisia ja värillisiä kuvia, jotka toistuvat hienoin sävyin painettunakin. Kirja on siis todella hieno luomus, jota voi hyvin antaa, vaikka arvokkaaksi liikelahjaksikin. Mitä tulee kirjan sisältöön, niin suhteeni siihen on hyvin ristiriitainen, joskin ymmärrettäväksi asia käy, kun muistaa, että se lauluja laulat, jonka leipää syöt. Teos on tilaustyö ja se osittain selittää sen yksipuolisuuden. Yleisesti kirjassa minua henkilökohtaisesti häiritsee tekstin eräänlainen itseriittoisuus, koko muu maailma ja etenkin lähiyhteisö eli Janakkalan pitäjä ovat olemassa vain ja ainoastaan suhteessa tehtaaseen. Oikeastaan kunta tulee ensimmäisen kerran…

Elena Carcano Il banchetto del Gattopardo A tavola con l’arisstocratia siciliana Edizioni Il leone verde, Torino, 2005, 83 pagine Questo piccolo libro crea un’immagine di se stesso su una questione più ampia. Non si può sfuggire alla consapevolezza che è strettamente connesso alle opere con lo stesso nome del principe di Lampedusa e del regista Luchino Visconti. Parzialmente in particolare un film per un’incredibile scena di danza di 45 minuti. Certo, il libro ha un legame con queste due gigantesche opere, ma è davvero superficiale e leggero. La domanda si pone se la scrittura vuole deliberatamente creare un contesto comune con il lavoro e il film di Gattopardo con il suo lavoro. Ma Elena Carcano crea un’immagine interessante la nobiltà siciliana que è stata l’ultima aristocrazia feudale dell’Europa occidentale Singolaremente sua sopravvivenza, fino alla metà del XX secolo, nell’epoca dell’affermarsi della società moderna. Sua raffinatezza quasi eccessiva che ne caratterizza gli ultimi bagliori è divenuta essa stessa un classico. Grazie soprattutto al romanzo di principe Giuseppe Tomasi di Lampedusa, che ha descritto meglio di chiunque altro gli individui, le consuetudini,  gli scenari. Il principe de Lampedusa so conosso sua classe e  i cibi. Le ricette sontuose ed elaborate tratte dalle…

Tehtävänä työväenhistoriaTyöväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 30 vuottatoim. Jarmo Peltola ja Erkki VasaraTHPTS, Turenki 2018, 225 sivua Rakastettava Ylhäisyys, Lähetin Sinulle jokunen aika sitten sähköpostin liitteenä skannauksen tämän teoksen eräistä sivuista. Samalla lupasin kertoa enemmän niin teoksesta kuin juuri tuosta skannatusta sivustosta. Lainaus tai oikeammin kopio oli peräisin sivuilta 28 – 31, ja ne ovat osa Markku Hykkäsen artikkelia Ajattelun historian anti, joka täyttää kirjan sivut 25 – 40. Eittämättä tämä artikkeli on koko melko suppean teoksen kaikkein mielenkiintoisin, siis henkilökohtaisesti ajateltuna. Tämä kirja on eräänlainen yhteenveto THPTS:n 30 vuotisesta toiminnasta alusta asti mukana olleiden ja myöhemmin mukaan tulleiden musteluina ja tavallaan tieteelisien metodien mukaisesti kirjoitettuina. Mielenkiintoisella tavalla siinä yhdistyvätkin sekä tieteelliset metodit, että henkilökohtainen muistelu ja omat ja henkilökohtaiset preferenssit. Kirjan omassa esittelyssä todetaan, että ”THPTS:n siipien suojissa harrastettu historian tutkimus on ehkä parhaimmillaan ollut yhteiskuntahistoriallista, laaja-alaista tutkimusta, jossa ilmiöihin on pureuduttu niin talouden, sosiaalisen kuin poliittisenkin kautta sukupuolinäkökulmaa unohtamatta. Myös perinteisempääkin työväen sosiaalihistoriaa ja poliittista historiaa puolue- ja järjestö -historioineen on hyvin siedetty. Erityisesti seuran toiminnan viimeisten vuosikymmenten aikana työväen tutkimuksen piiriin on yhä vahvemmin tullut työväenkulttuurin monimuotoinen tutkimus.” Kirjan kirjoittajat ovat kaikki erityisen ansioituneita historioitsijoita, ja he toimivat joko professoreina tai dosentteina eri yliopistoissa. Eli kirjoitusten…

Helena Petäistö Ranska, Macron ja minä Otava, 2017, 236 sivua Heinäkuun kansallispäivän paikkeilla Ranskan uusi presidentti Emmanuel Macron sai vieraakseen Yhdysvaltain vain puli vuotta aiemmin valitun presidentin Donald Trumpin. Vastaanotto oli ranskalaisen edustava ja se tapahtui Invalides-kirkossa, ja eritoten Napoleonin haudan äärellä. Sotiminen tai ainakin sotilaallisuus oli suuri osa tuon vierailun ohjelmaa. Vähää aiemmin Macron oli ottanut vastaan presidentti Putinin ja se tapahtui Versaillesin linnassa. Siellä putin lähti Lähettiläiden salista, jota koristaa valtava Ludvig XIV muotokuva kaikkine regaleineen. Matka kulki pitkin peilisalia, joka on eittämättä maailman komein tila ja se päättyi salin päähän, jossa vastassa oli isäntänä toiminut Macron. Neuvottelut käytiin ns. taistelujen salissa, jossa on valtaisat maalaukset Ranskan kuninkaiden käymistä voitokkaista sodista. Mikä oli vierailun seuraus, sitä ei tosin Petäistö meille kerro? Trump oli sijoitettu Concorde-aukiolle pystytettyyn katsomoon ministereiden ja suurlähettiläinen kanssa ja Macron itse osallistui sotilasparaatiin, joka kulki Riemukaarelta Concorde aukiolle tasavaltalaiskaartin ratsujen ja armeijan yksiköiden saattamana. Niin ja kulki armeijan avojeepillä upeasti ja ylväästi seisoen. Nyt tämä Trump haluaa samanlaisen paraatin myös omaan pääkaupunkiinsa maan kansallispäivänä 4. heinäkuuta. Voi siis todeta, että Trump söi Macronin kädestä todellista pullamössöä! Kirjan rakenne on oivallinen, sillä keskeisesti se tuo esille Ranskan, niin historiallisesti, taloudellisesti kuin yhteiskunnallisesti ja vallankäytön kannalta tarkasteltuna….

Erkki Tuomioja Siinä syntyy vielä rumihia Poliittiset päiväkirjat 1991 – 1994 Tammi, 2014, 680 sivua.   Tunnuistaan heti aluksi, että minä olen syyllinen tai ainakin osasyyllinen. Kun Erkki palasi päivänpolitiikkaan oltuaan kaupunginjohtajana vuodesta 1979 vuoteen1991, niin heti vuonna 1991 käydyt vaali saivat minut äänestämän Erkkiä. Näin tein koko Helsingissä asumiseni ajan. Tästä tekemisteni sarjasta olen ylpeä ja siksi tämä kirjoitus ei edes yritä olla neutraali, vaan käsittelee Tuomiojaa suurella arvostuksella, silkkihansikkain ja hellästi. Erkki Tuomioja on ollut ja on yhä monessa mukana. Jo pelkkä eduskunnan virallinen henkilökuva saa tavallisen ihmisen kalpenemaan. Kun siihen lisätään tieteellinen ja muu kirjoittelu, runsaat puheet, alustukset ja esitelmät erilaisissa järjestöissä ja niiden tilaisuuksissa, niin tekemisen määrä ylittää monikertaisesti kaltaiseni tavallisen tallaajan tekemisen määrän. Kirjansa esipuheessa Tuomioja kertoo, että hänen muistiinpanomerkintänsä ovat tuoreita, yleensä samana päivänä kirjattuja. Ehkä siksi hän vähän tasoittelee esipuheessaan ja toteaa: ”Mielipiteeni ja arvioni ovat monista asioista kokemuksen, tiedon ja toivottavasti myös ymmärryksen kertymisen myötä muuttuneet. Sama koskee myös henkilöistä tekemiäni arvioita ja kommentteja. Olen kunnioittanut tällaisten merkintöjen autenttisuutta.” Tämä tuo Tuomiojan kirjaan tuoreutta ja samalla kertoo, miten hän on kulkenut ja edelleenkin kulkee omia teitään. Toki Tuomioja vakuuttaa, ettei ole korjannut sanomisiaan jälkikäteen. Tämä on uskottavaa, sillä niin kriittisiä useat näkemykset,…

Ystäväni lykkäsi käteeni Le Monde Diplomatiquen suomenkielisen kirjasen, joka ei ole kirja, ei lehti ei oikein mitään muuta kuin sieltä väliltä. Kun aloin lukemaan, niin kaikki tuntui vain niin tutulta. Olin varmaan lukenut kaiken jostain aiemminkin. Ja tänään kun selasin aiempi tekstejäni tässä blogissa, niin olen tuosta julkaisusta kirjoittanut alkuvuodesta. Tosin silloin sen ranskankielisestä versiosta, jonka oli tilannut Ranskasta. Teksti on luettavissa sivulla http://oissinblogi.eu/?p=487 Eli edelleen seison aiemman sanomani takana ja julkeasti julistan olevani edelleenkin samaa meiltä kuin ole tuolla aiemmin kirjoittanut. Tosin suomenkilinen laitos on saanut nimekseen: 1900-luvun Atlas – Kriittisen historian käsikirja.

Tarmo Kunnas Fasismin lumous Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana Ateena 2013, 686 sivua On olemassa kirjoja, joista en pidä, jopa jätän lukemisen kesken kirjan suuren typeryyden tai muuten vaan huonon kirjoittamisen tähden. Toisaalta on valtaisasti enemmän kirjoja, joita minä pidän jopa intohimoisesti ja luen niitä jopa useaan kertaan. Tällainen kirja on esimerkiksi Primo Levin esikoisteos Se questo è un uomo eli Tällainenko on ihminen. Isotkaan teokset, joissa sivuja on runsaasti, eivät ne minua pelota. Haluaisin kovasti lukea uudelleen mm. Histoire génèral des civilisations –teoksen kaikki 7 osaa ja noin 6500 sivua. Kirja oli tenttivaatimuksia yliopistossa ja yksi niistä tenteistäni, johon luin suurella innostuksella. Myös tämä emeritusprofessori Tarmo Kunnaksen melkoinen jättiteos kuuluu eittämättä tähän innostuksella ja mielenkiinnolla luettaviin kirjoihin. Samalla se vertautuu eräällä ja ehkä voimakkaallakin mielikuvatasolla toisen emeritusprofessorin, eli Matti Klingen kirjoituksiin, niin päiväkirjoihin, elämänkertoihin kuin muuhunkin tuotantoon. Tämän yhteisen vaikutelman takana lienee se hyvin yksinkertainen asia, että molemmat emeritukset osaavat käsitellä koko eurooppalaisen kulttuurin laaja aluetta niin kielellisesti kuin emotionaalisestin ja eivät ole vain amerikankielisen maailman tuottaman tiedon varassa, eli he osaavat ajatella eurooppalaisilla aivoillaan. Kun jotain termiä käytetään ylen holtittomasti ja siitä on tullut eränlaisen kirves ja lyömäase, niin se menettää osittain merkityksensä. Varsinkin post-sovieettisessa kulttuurissa…