Ossin Blogi

Bengt Jangfelt Venäjä Aatteet ja ideat Pietari Suuresta Putiniin (Vi och dom. Bengt Jangfelt on Ryssland som idé) Suomentaneet Veli-Pekka Ketola ja Taina Wendorf Siltala, Helsinki/Keuruu, 2022, 214 s. Jos joku kirja voi järkyttää maailmankuvaa, niin juuri tämä lukemani kirja pystyi se tekemää. Vielä kun lehdet kertovat, että Venäjä aikoo tuoda uuden armeijakunnan Karjalaan, niin sitä suuremmaksi järkytykseni ja sen myötä pelkoni kasvaa. Kirjan nimi on valittu hyvin mielenkiintoisesti, sillä oikeastaan Pietari ns. Suuri, on ollut vain eräänlainen välivaihe Venäjän suhtautumisessa Eurooppaan ja eurooppalaisuuteen. Putin on palauttanut venäläisyyden ns. korkean moraalin. Mitä sillä oikein tarkoitetaan, eli on oikeus surmat viattomia siviilejä ja lapsia ohjuksilla. Tosin Jangefelt hienosti ja todella karmivasti käy tämänkin uskomattoman myytin kimppuun. Tietenkin monimiljoonaiseen kansaan mahtuu hyvin erilaisia sukukuluttajia kuin myös niiden parsijoita. Suuri enemmistö, ja eritoten Venäjällä, on todella höynäytettyä ja virallisesti johdateltua uskomaan tarinat ylevästä ja moraalisesti korkeasta kansasta. Voi kutenkin käydä niin kuin Jangfelt toteaa siteeratessaan 1853 – 1900 elänyttä venäläistä ajattelijaa Vladimir Solovjeviä, että: ”Kansallinen itsetietoisuus on yksi asia; mutta kun kansan itsetietoisuus muuttuu itsetyytyväisyydeksi ja itsetyytyväisyys lähenee itsepalvontaa, sen luontainen seuraus on itsetuho; satu Narkissoksesta on kehotus yksilöiden lisäksi kokonaisille kansoille.” Kun en halua kerrata tässä kaikkea sitä kamaluutta, jota kirja pitää…

En itse ole suuremmin innostunut tai kiinnostunut tämän kirjoittajan teoksista, joita on uskomattoman runsaasti. Tietenkin hänen väitöskirjansa oli kohtuullisen mielenkiintoinen ja uutta antava. Eritoten olen kiinnostunut 1800-luvun lopun Pariisista ja sen elämästä. Todella tunnettu ja arvostettu ranskalainen kirjailija Émile Édouard Charles Antoine Zola kirjoitti tuolloin kuvauseno maasta ajastaan eli Les Rougon-Macquart-kirjasarjan. Naisten paratiisi, jossa erityisesti keskitytään suuren tavaratalon rakentumiseen ja sen toimintaa on ollut lähellä minua. Juuri tätä aikaa ja tavallaan myös tuon Naisten paratiisin valtavaa ja uudenlaista maailmaa kuvataan nyt haetussakin teoksessa. Joskin kytky jää melkoisen pinnalliseksi, syynä tietenkin perustoimintojen sijoittuminen Suomeen ja sen ruotsinkielisiin piireihin 1800-luvun lopulla. Suuren isän eli taidemaalari Albert Edelfeltin ihan tavanomainen poika Erik on tämän teoksen keskiössä ja eritoten hänen suhteensa äitiin vapaaherratar Ellen de la Chapelleen. Teoksen nimi Tulirinta. En ole itse lukenut teosta, joskin sen paikoitellen lukaissut ja silmäillyt. Teoksen kirjoittaja on Anna Kortelainen, teos ilmestyi vuonna 2020 ja sen kustansi Tammi, jolla on hieno ura toistaan upeampien teoksien kustantajana.

Keijo Korhonen Naapurit vastoin tahtoaan Suomi neuvostodiplomatiassa Tartosta talvisotaan I 1920 – 1939 Tammi 1966, Helsinki/Lahti, 260s. Vuoden 2022 aikana olemme saaneet kokea moninaista ja hätkähdyttävää itänaapurimme toimesta. Onneksemme Suomi ei ole tällä kertaa ”eritystehtävän” varsinainen kohde, mutta välillisesti kaikella on vaikutuksensa kaikkeen, varsinkin kun se tapahtuu itänaapurimme toimesta. Onneksi on itselläni pieni ja hyvin vaatimaton kirjojen kokoelma, jota ei vielä voi miksikään kirjastoksi kutsua. Nytkin jostain ihmeestä silmiini osui tämä Keijo Korhosen (1934 – 2022) teos tuolta muinaiselta Kekkosen kaudelta. Olihan Kekkonen valittu toiselle kaudelleen ja hän osoitti hyvin valtansa täydellisyyden. Olihan Kekkonen valittu toiselle kaudelleen ja hän osoitti hyvin valtansa täydellisyyden. Teossarjan toinen: Turvallisuuden pettäessä II: Suomi neuvostodiplomatiassa Tartosta talvisotaan. Helsinki: Tammi, 1971, osa ilmestyi myöhemmin. Omat lähtökohtani olivat varsin toisenlaiset kuin professori Korhosen, joka oli enemmän kuin täysin rinnoin tukemassa Kekkosen politiikkaa. Itse, ja samalla myös vanhempani ja isovanhempani, lukeuduin selkeästi Väinö Tanneria kannattavaan sosialidemokraattiseen siipeen. Olimme tuolloin poliittisesti hylkiöitä, mutta miten nykyinen pääministerimme Sanna Marin meitä hellikään? Tänään näet, Helsingin Sanomat ihan pääkirjoituksessaan puhui molemmista, siis Tannerista ja Marinista: ”Väinö Tannerin (1881 – 1966) aikaan SDP oli Suomen neuvostovastaisin puolue. 1960-luvun jälkipuoliskolla se teki täyskäännöksen Kekkosen Linjalle. Sanna Marinin Venäjän sotaan liittyvä retoriikka on taas sellaista,…

Arvoisa Visaisäntä, Kirjavisa 18/2022 On se vaan niin ihmeellistä, että vanhakin nuortuu, kun joulusta puhutaan ja sitä touhutaan. Ja kuin Visaisäntä osaakaan valita taas tekstin, joka menee luihin ja ytimiin. Ajateltavaa, pohdittavaa ja löydettävää oli tälläkin kertaa. Onneksi on kerännyt paikkakunnan kirjallisia tuotteita tietokemuistiin muutaman terabitin verran. Näin saatoin tehdä hakuja omalle ”lisä- ja apumuistilleni”. Ja löytyihän teksti kokonaisuudessaan ja tekijäkin kävi ilmi, vaan missä se oli julkaistu ensiksi ja milloin. Sitä eivät tietoni osanneet kertoa. Taas piti lähteä isolle kirkolle, jonka kirjastossa on hieno kotiseutu kokoelma aiemmin eläneiden ja nykyisten kirjoittajien tekstejä. Ja niitä kirjoja ja vihkosia oli tältäkin kirjoittajalta paljon. Mutta tuo runo, joka on edellisen vuosituhannen alussa kirjoitettu, kuvaa hyvin eriarvoista yhteiskuntaa, joka Suomessa oli jokapäiväistä eli kurjuutta ja puutetta suurelle osalle kansasta. Eivätkä köyhät kirkon rotat, kirkkovaivaiset, saa syödäkseen kuin kirjankansia. Mutta rusthollin laiskat rotat lihoo ja niillä ovat päivät kuin herroilla. Todella hienosti runoilija onnistuu sijoittamaan räikeän eriarvoisuuden keskelle vaurauden runsasta joulua. Tosin ihan lopussa hiven saavat kirkonhiiretkin tuta joulun, niukasta, mutta kuitenkin. Runoilija muutti Hämeenlinnan varhaisessa lapsuudessaan. Hänen vanhempansa olivat aiemmin asuneet Tukholmassa ja siten ruotsalaisia. Poika kuitenkin oli päättänyt suomalaistua ja niin hän yhdessä Eino Leinon kanssa kulutti Hämeenlinnan Lyseon penkkejä. Poika oppi…

Tuomas Heikkilä Lalli, Kansallismurhaajan muotokuva Tammi, EU, 2022, 224 sivua “Le danger de l’histoire est qu’elle paraît facile et ne l’est pas.” Paul Veyn: Comment on écrit l’histoire, essai d’épistémologie: p. 267 Harvoin saa luettavakseen historiasta kertovan kirjan, joka pläjäyttää koko tutkimuksen tuloksen esille jo muutamalla ensimmäisellä rivillään. Tuoman Heikkilän kirja myyttisestä Lallista kuitenkin tekee näin ja on erinomaisen kirja mitä mainioin alku. Heikkilä siis kirjoittaa: ”Alussa olivat jää, kirves ja Lalli. Keskiaikaisen kertomuksen mukaan talonpoika Lalli kohtasi Suomessa kristinuskoa levittäneen piispa Henrikin 1150-luvulla ja tappoi hänet. Tapahtuma on Suomen historian alkuräjähdys. Tarina ei kuitenkaan ole totta. Se on rakennettu ja vuosisatojen hioma yksinkertaistus, kiteytys pitkästä kulttuurisesta ja historiallisesta kehityksestä.” Ja tämän yleensä kirjan loppurutistukseen liittyvän toteamuksen jälkeen alkaa väitteen ja näkemyksen todentaminen, sen on todella mielenkiintoista, hyvin jäsenneltyä ja nautittavaa tiedettä. Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori ja yleisen historian dosentti panee parastaan ja vieläpä aiheessa, jota useat suomalaisen pitävät kallioon hakattuna totena, ihan kuten Runebergin kirjallista hahmoa Sen Dufvaa tai sitten Väin Linnan Koskelaa. Viimemainittu on oikeastaan nykyihmiselle ehkä paras kuvitteellinen hahmo, jolla on yhteyksiä Linnan esikuvinaan käyttämiin eri henkilöihin. Kuten kirjoittaja toteaa, niin ”Kyse on tyypillistä paikasta toiseen vaeltavista tarinoista, joilla pyrittiin sitomaan tietyt maantieteelliset paikat osaksi Jumalan suurempaa suunnitelmaa.”…

Eurooppa ”L’Europe” Fernand Braudel (toimittanut) Suomentanut ja esipuheen kirjoittanut Tuomas M. S. Lehtonen Vastapaino 1992, 174 sivua Jo 30 vuotta on mennyt ja tämä pieni ranskankielinen teos sai suomenkielisen asunsa. Suomennoksen ilmestymisen aikaan Suomi oli liittymässä osaksi läntistä maailmaa ja hylkäämässä itäisen napanuoransa. teos oli ilmestynyt Pariisilaisen suuren kustannustalon Editions Flammarion toimesta ja vuonna 1987. Paljon on kolmessa vuosikymmenessä ehtinyt tapahtua niin Suomessa kuin maan suhteissa Eurooppaan ja muuhun maailmaankin. Euroopan Union jäsenyyden lisäksi olemme osa valuuttaunionia, Schengen aluetta sekä ihan siinä hilkulla on, että luiskahdamme vielä Natoonkin. Siitä ei tarvittu kansanäänestystä sillä Venäjän aggressio Ukrainassa sai suomalaiset muuttamaan mieltää sellaisella vauhdilla, että kansa vei ja poliitikot vikisivät. Kirjoittajat ovat todellisia Eurooppan konkareita. Braudel itse on juuri niitä henkilöitä, joiden kokemuksen pohjalta haluttiin luoda yhtenäinen Eurooppa, jossa ei enää koskaan olisi sotia. Olihan hän itse ollut pitkään sotavankeudessa Saksassa ja tuntenut sodan raakuuden. Tosin kun vuonna 2022 tarkastelee tilannetta, niin Euroopassa käydään todella tuhoavaa hyökkäyssotaa natsien hirmuvallan lailla, nyt toimijana on itäinen roistovaltio. Esipuheessaan Tuomas M. S. Lehtonen tuo esille niin Annalistisen historiankirjoituksen koulukunnan kuin se merkittävän jäsenen Fernand Braudelin. Lyhyet luonnehdinnat hänen kahdesta merkittävästä teoksestaan. Ensiksi tulee väitöskirja, jota kirjoitettiin sotavankeudessa Saksassa, siis ilman lähdemateriaalia ja melkoisen vaikeissa olosuhteissa….

Tuli jälleen runsasta käyttöä mietintämyssylle. Tutulta tuntui visan kohde, mutta ei vaan tahtonut millään täsmentyä, että kuka ja mistä? Ehkä keskeisenä syynä oli visan vinkki, sillä lopulta tajusin, että sehän aloittaa sekä lopettaa haetun teoksen. joka on todellinen mestariteos kirjailijalta, joka tuotanto ei ole perinteistä proosaa tai runoutta, vaan mestarillinen sekoitus kaikkea mahdollista. Mutta myös yhteiskunnallista kirjallisuutta. Kirja auttaa ymmärtämään montaa erilaista ongelmaa, jotka juuri nytkin niin Euroopassa kuin muuallakin kuvat enemmän kuin ajankohtaisia. Kirjailija auttaa ymmärtämään miksi ukrainalaiset eivät halua palata entiseen ”onnelaansa” Venäjän yhteydessä. Tästä on karmivana esimerkkinä hän synnynmaansa kokema Nicolae Ceaucescun diktatuuri. Kun kirjailija kuului Romania saksakieliseen vähemmistöön, niin yhteiskunnalta ei voinut odottaa kuin painostusta ja sortoa. Sorrettuna ja sekä etniseen, että kielelliseen vähemmistöön kuuluvana hän koki teostensa sensurointia ja julkaisemisen vaikeuksia. Kun hän avioitui toisen samaan vähemmistöön kuuluvan kirjailijan Richard Wagnerin kanssa, joka oli myös poliittinen aktivisti, niin oli edessä molemmilla vain yksi mahdollisuus. Onneksi keillä on kielellinen kotimaa, joka tietenkin valikoitui tuon ajan poliittiseksi Länsi-Saksaksi. Kysymykseen ei tullut mahdollisuus DDR:n kansalaisuus, sillä siellä on samankaltainen yhteiskunnallinen järjestelmä kuin synnyinmaassa Romaniassa. Vuonna 1994, eli seitsemän vuotta Saksaan siirtymisen jälkeen, ilmestyi nyt käsillä oleva teos Herztiert eli Sydäneläin, jonka Raija Jänicke käänsi suomeksi vuonna 1996. Juuri…

Arvoisa Visaisäntä, Nyt tuli osuma, sillä viimeisi ovat olleet aivan liian vaikeita kuten Marlowekin. Kyse nyt tällä kertaa on todellakin maailmankirjallisuudesta ja samalla itselleni merkittävästä kirjallisuudesta ja juuri tämän kirjalilijan teosten kautta. Kun opiskelin 70-luvulla Brysselissä, niin yliopiston vaatimusten mukaisesti ohjelmassa oli myös pakkoflaami. Nyt tässä astui kuvaan m. tämä teos kirjailijan muiden teosten myötä. Kirja, kuten useat tekijän teokset, oli käännetty flaamiksi, virallisesti hollanniksi. Olin niitä aiemmin lukenut niin suomeksi kuin tankannut ruotsiksi, mutta olivathan ne tuttuja kuitenkin. Siinä minä sitten luin rinnan Laila Järvisen suomennosta, alkuperäistä ruotsiksi kirjoitettu ja flaamin kielistä teosta, niin ja opin kuin opinkin riittävästi pakkoflaamia. Se oli kuitenkin iloinen asia, sillä silloin valaistuin kirjoittajan syvällisestä ja hyvin inhimillisestä filosofiasta. Juuri kirjailijana ja kuvataitelijana esiintynyt kirjailija on minun mielestäni erityisesti syvällinen filosofi, joka on tuottanut kauneinta kuvaa ja upeinta tekstiä, mitä suomalaisessa filosofiassa on tuotettu. Niin tämä minun johdattelijani flaamin kielen salaisuuksiin oli tietenkin Tove Jansson ja hän huikaiseva teoksensa kolmikkona Mumintrollet på kometjakt, Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Een komeet boven Moeminvallei. Tulevaa kesää toivotellen ja pysytään terveinä ja uskotaan hallituksen näkemyksiä.

Jukka TarkkaKarhun kainalossaSuomen kylmä sota 1947 – 1990Otava, Helsinki/Keuruu, 2012, 495 sivua Jälleen olen paneutunut Suomen historiaan. Olen nimittäin hankkinut tämän kirjan juuri sinua varten, mutta päätinkin lukaista sen ennen sinulle luovuttamista. Koin muuten melkoista mielihyvää lukiessani sitä ja samalla opin jotain uutta ja tajusin enemmän eri seikoista, kuin ole oikeastaan aiemmin ymmärtänyt. Toisaalta kun teos on laadittu ei kronologiseen muotoon ja se keskitytty siis perusteellisemmin aihekokonaisuuksiin eli temaattisuuteen, kuin niiden asioiden peräkkäisyyteen, niin on huomattavasti selkeämmin luettavissa kirjoittajan näkemys erilaisten historiallisten tapahtumien keskinäisistä suhteista sekä niihin eri tavoin vaikuttaneista seikoista. En tietenkään voi määritellä itseäni miksikään Suomen historian asiantuntijaksi, mutta näin kuitenkin koen tekstin huomattavasti merkityksellisemmäksi ja helpommin ymmärrettäväksi. Jokaisella jotensakin ajattelevalla ja omia näkemyksellisyyksiä omaavalla ihmisellä on tietenkin poliittisista toimijoista suosikkeja ja inhokkeja. Kun kodissamme puhuttiin hyvin selkeästi perheen poliittisista näkemyksistä, niin minullekin tulivat tietoisuuteen inhokit, hyvikset ja erinäiset suosikit. Tietenkin ne kulkivat osittain puoluepoliittisia linjoja pitkin, mutta ei suinkaan aina. Sinun pitää kuitenkin muistaa, että meidän perheeseen ei hankittu koskaan esim. Väinö Linnan teosta ”Tuntematon sotilas”, joka ilmestyi lähes samaan aikaan kun opin lukemaan. Oma lukemaan oppimiseni tapahtui tanskalaisen George Brandesin (1842 – 1927) kaksiosaisen jättimäisen teoksen myötävaikutuksella, siis ”Caius Julius Ceasar”, eli hänen elämänkertansa avulla. Näin…

Atte KorteKunnan toimivalta ja harkintavalta yleisellä ja erityisellä toimialallaKarelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja A; Tutkimuksia 4, Joensuu 2020, noin 333 sivua Todella harvoin tulee perehdyttyä melko vieraan tieteenalan keskeisiin ja mielenkiintoisiin teoksiin. Nytkin on kyseessä väitöskirja, jonka on aikaansaanut erinomaisen fiksu ja älykäs ystäväni. En ole lukenut kirjaa pelkästään ystävyyden tähden, vaan syyt ovat syvemmällä ja se käsittelee osittain oman vapaa-aikani kiinnostuksen kohteita. Tietysti pieni jalansija Könkään korvessa, joka puolestaan on Levin täydellistä korpimaisemaa, antaa minulle jonkinmoisen yleispätevän tietämyksen perehtyä asiaan. Tietenkin olen edelleen oman kuntani jäsen ja innolla seuraan myös naapureiden tekemisiä ja olemista. Vaikka oma koulutukseni ja ehkä oppineisuuseteni, meneekin väitöskirjan aiheen ulkopuolelle tai oikeastaan yläpuolelle, niin kuitenkin voin turvautua henkilöhistorialliseen taustaani, sillä eräs esi-isäni oli Turun akatemian historian ja yhteiskuntatiedon professori ja myöhemmin myös lainkäytön professori Axelius Kempe. Hän jo 1600-luvulla opetti perustuslakia, josta opetuksesta tuolloinen Turun piispa kanteli hallitsijalle. Asia ratkesi, kun Akatemian kansleri Pietari Brahe hallisijan puolesta ilmoitti, että professori Kempe saa jatkaa perustuslain luennoimista. Näin minulla on kaikki oikeudet esiintyä suurena ja kaikkitietävänä asiantuntijana tässäkin asiassa. Kun lisäksi Kempe perusti yliopiston kirjaston, johon sai Ruotsista suuren määrän kirjalahjoituksia, niin kykyni riittävät ihan mihin vaan. Aten Korteen väitöskirja on ns. artikkeliväitöskirja ja se koostuu kokonaisuuden yhteenvedosta, jota voidaan…