Kansallismurhako?
Yleinen / 6.12.2022

Tuomas Heikkilä Lalli, Kansallismurhaajan muotokuva Tammi, EU, 2022, 224 sivua “Le danger de l’histoire est qu’elle paraît facile et ne l’est pas.” Paul Veyn: Comment on écrit l’histoire, essai d’épistémologie: p. 267 Harvoin saa luettavakseen historiasta kertovan kirjan, joka pläjäyttää koko tutkimuksen tuloksen esille jo muutamalla ensimmäisellä rivillään. Tuoman Heikkilän kirja myyttisestä Lallista kuitenkin tekee näin ja on erinomaisen kirja mitä mainioin alku. Heikkilä siis kirjoittaa: ”Alussa olivat jää, kirves ja Lalli. Keskiaikaisen kertomuksen mukaan talonpoika Lalli kohtasi Suomessa kristinuskoa levittäneen piispa Henrikin 1150-luvulla ja tappoi hänet. Tapahtuma on Suomen historian alkuräjähdys. Tarina ei kuitenkaan ole totta. Se on rakennettu ja vuosisatojen hioma yksinkertaistus, kiteytys pitkästä kulttuurisesta ja historiallisesta kehityksestä.” Ja tämän yleensä kirjan loppurutistukseen liittyvän toteamuksen jälkeen alkaa väitteen ja näkemyksen todentaminen, sen on todella mielenkiintoista, hyvin jäsenneltyä ja nautittavaa tiedettä. Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori ja yleisen historian dosentti panee parastaan ja vieläpä aiheessa, jota useat suomalaisen pitävät kallioon hakattuna totena, ihan kuten Runebergin kirjallista hahmoa Sen Dufvaa tai sitten Väin Linnan Koskelaa. Viimemainittu on oikeastaan nykyihmiselle ehkä paras kuvitteellinen hahmo, jolla on yhteyksiä Linnan esikuvinaan käyttämiin eri henkilöihin. Kuten kirjoittaja toteaa, niin ”Kyse on tyypillistä paikasta toiseen vaeltavista tarinoista, joilla pyrittiin sitomaan tietyt maantieteelliset paikat osaksi Jumalan suurempaa suunnitelmaa.”…

Todellista tietoa Euroopasta
Yleinen / 7.11.2022

Eurooppa ”L’Europe” Fernand Braudel (toimittanut) Suomentanut ja esipuheen kirjoittanut Tuomas M. S. Lehtonen Vastapaino 1992, 174 sivua Jo 30 vuotta on mennyt ja tämä pieni ranskankielinen teos sai suomenkielisen asunsa. Suomennoksen ilmestymisen aikaan Suomi oli liittymässä osaksi läntistä maailmaa ja hylkäämässä itäisen napanuoransa. teos oli ilmestynyt Pariisilaisen suuren kustannustalon Editions Flammarion toimesta ja vuonna 1987. Paljon on kolmessa vuosikymmenessä ehtinyt tapahtua niin Suomessa kuin maan suhteissa Eurooppaan ja muuhun maailmaankin. Euroopan Union jäsenyyden lisäksi olemme osa valuuttaunionia, Schengen aluetta sekä ihan siinä hilkulla on, että luiskahdamme vielä Natoonkin. Siitä ei tarvittu kansanäänestystä sillä Venäjän aggressio Ukrainassa sai suomalaiset muuttamaan mieltää sellaisella vauhdilla, että kansa vei ja poliitikot vikisivät. Kirjoittajat ovat todellisia Eurooppan konkareita. Braudel itse on juuri niitä henkilöitä, joiden kokemuksen pohjalta haluttiin luoda yhtenäinen Eurooppa, jossa ei enää koskaan olisi sotia. Olihan hän itse ollut pitkään sotavankeudessa Saksassa ja tuntenut sodan raakuuden. Tosin kun vuonna 2022 tarkastelee tilannetta, niin Euroopassa käydään todella tuhoavaa hyökkäyssotaa natsien hirmuvallan lailla, nyt toimijana on itäinen roistovaltio. Esipuheessaan Tuomas M. S. Lehtonen tuo esille niin Annalistisen historiankirjoituksen koulukunnan kuin se merkittävän jäsenen Fernand Braudelin. Lyhyet luonnehdinnat hänen kahdesta merkittävästä teoksestaan. Ensiksi tulee väitöskirja, jota kirjoitettiin sotavankeudessa Saksassa, siis ilman lähdemateriaalia ja melkoisen vaikeissa olosuhteissa….

Kirjavisa 15 – 2022
Yleinen / 4.11.2022

Tuli jälleen runsasta käyttöä mietintämyssylle. Tutulta tuntui visan kohde, mutta ei vaan tahtonut millään täsmentyä, että kuka ja mistä? Ehkä keskeisenä syynä oli visan vinkki, sillä lopulta tajusin, että sehän aloittaa sekä lopettaa haetun teoksen. joka on todellinen mestariteos kirjailijalta, joka tuotanto ei ole perinteistä proosaa tai runoutta, vaan mestarillinen sekoitus kaikkea mahdollista. Mutta myös yhteiskunnallista kirjallisuutta. Kirja auttaa ymmärtämään montaa erilaista ongelmaa, jotka juuri nytkin niin Euroopassa kuin muuallakin kuvat enemmän kuin ajankohtaisia. Kirjailija auttaa ymmärtämään miksi ukrainalaiset eivät halua palata entiseen ”onnelaansa” Venäjän yhteydessä. Tästä on karmivana esimerkkinä hän synnynmaansa kokema Nicolae Ceaucescun diktatuuri. Kun kirjailija kuului Romania saksakieliseen vähemmistöön, niin yhteiskunnalta ei voinut odottaa kuin painostusta ja sortoa. Sorrettuna ja sekä etniseen, että kielelliseen vähemmistöön kuuluvana hän koki teostensa sensurointia ja julkaisemisen vaikeuksia. Kun hän avioitui toisen samaan vähemmistöön kuuluvan kirjailijan Richard Wagnerin kanssa, joka oli myös poliittinen aktivisti, niin oli edessä molemmilla vain yksi mahdollisuus. Onneksi keillä on kielellinen kotimaa, joka tietenkin valikoitui tuon ajan poliittiseksi Länsi-Saksaksi. Kysymykseen ei tullut mahdollisuus DDR:n kansalaisuus, sillä siellä on samankaltainen yhteiskunnallinen järjestelmä kuin synnyinmaassa Romaniassa. Vuonna 1994, eli seitsemän vuotta Saksaan siirtymisen jälkeen, ilmestyi nyt käsillä oleva teos Herztiert eli Sydäneläin, jonka Raija Jänicke käänsi suomeksi vuonna 1996. Juuri…

Kirjavisa 7

Arvoisa Visaisäntä, Nyt tuli osuma, sillä viimeisi ovat olleet aivan liian vaikeita kuten Marlowekin. Kyse nyt tällä kertaa on todellakin maailmankirjallisuudesta ja samalla itselleni merkittävästä kirjallisuudesta ja juuri tämän kirjalilijan teosten kautta. Kun opiskelin 70-luvulla Brysselissä, niin yliopiston vaatimusten mukaisesti ohjelmassa oli myös pakkoflaami. Nyt tässä astui kuvaan m. tämä teos kirjailijan muiden teosten myötä. Kirja, kuten useat tekijän teokset, oli käännetty flaamiksi, virallisesti hollanniksi. Olin niitä aiemmin lukenut niin suomeksi kuin tankannut ruotsiksi, mutta olivathan ne tuttuja kuitenkin. Siinä minä sitten luin rinnan Laila Järvisen suomennosta, alkuperäistä ruotsiksi kirjoitettu ja flaamin kielistä teosta, niin ja opin kuin opinkin riittävästi pakkoflaamia. Se oli kuitenkin iloinen asia, sillä silloin valaistuin kirjoittajan syvällisestä ja hyvin inhimillisestä filosofiasta. Juuri kirjailijana ja kuvataitelijana esiintynyt kirjailija on minun mielestäni erityisesti syvällinen filosofi, joka on tuottanut kauneinta kuvaa ja upeinta tekstiä, mitä suomalaisessa filosofiassa on tuotettu. Niin tämä minun johdattelijani flaamin kielen salaisuuksiin oli tietenkin Tove Jansson ja hän huikaiseva teoksensa kolmikkona Mumintrollet på kometjakt, Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Een komeet boven Moeminvallei. Tulevaa kesää toivotellen ja pysytään terveinä ja uskotaan hallituksen näkemyksiä.

Kylmä sota oli meille lämmin
Yleinen / 1.4.2021

Jukka TarkkaKarhun kainalossaSuomen kylmä sota 1947 – 1990Otava, Helsinki/Keuruu, 2012, 495 sivua Jälleen olen paneutunut Suomen historiaan. Olen nimittäin hankkinut tämän kirjan juuri sinua varten, mutta päätinkin lukaista sen ennen sinulle luovuttamista. Koin muuten melkoista mielihyvää lukiessani sitä ja samalla opin jotain uutta ja tajusin enemmän eri seikoista, kuin ole oikeastaan aiemmin ymmärtänyt. Toisaalta kun teos on laadittu ei kronologiseen muotoon ja se keskitytty siis perusteellisemmin aihekokonaisuuksiin eli temaattisuuteen, kuin niiden asioiden peräkkäisyyteen, niin on huomattavasti selkeämmin luettavissa kirjoittajan näkemys erilaisten historiallisten tapahtumien keskinäisistä suhteista sekä niihin eri tavoin vaikuttaneista seikoista. En tietenkään voi määritellä itseäni miksikään Suomen historian asiantuntijaksi, mutta näin kuitenkin koen tekstin huomattavasti merkityksellisemmäksi ja helpommin ymmärrettäväksi. Jokaisella jotensakin ajattelevalla ja omia näkemyksellisyyksiä omaavalla ihmisellä on tietenkin poliittisista toimijoista suosikkeja ja inhokkeja. Kun kodissamme puhuttiin hyvin selkeästi perheen poliittisista näkemyksistä, niin minullekin tulivat tietoisuuteen inhokit, hyvikset ja erinäiset suosikit. Tietenkin ne kulkivat osittain puoluepoliittisia linjoja pitkin, mutta ei suinkaan aina. Sinun pitää kuitenkin muistaa, että meidän perheeseen ei hankittu koskaan esim. Väinö Linnan teosta ”Tuntematon sotilas”, joka ilmestyi lähes samaan aikaan kun opin lukemaan. Oma lukemaan oppimiseni tapahtui tanskalaisen George Brandesin (1842 – 1927) kaksiosaisen jättimäisen teoksen myötävaikutuksella, siis ”Caius Julius Ceasar”, eli hänen elämänkertansa avulla. Näin…

Väitös kunnallisesta hallinnosta
Yleinen / 25.2.2021

Atte KorteKunnan toimivalta ja harkintavalta yleisellä ja erityisellä toimialallaKarelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja A; Tutkimuksia 4, Joensuu 2020, noin 333 sivua Todella harvoin tulee perehdyttyä melko vieraan tieteenalan keskeisiin ja mielenkiintoisiin teoksiin. Nytkin on kyseessä väitöskirja, jonka on aikaansaanut erinomaisen fiksu ja älykäs ystäväni. En ole lukenut kirjaa pelkästään ystävyyden tähden, vaan syyt ovat syvemmällä ja se käsittelee osittain oman vapaa-aikani kiinnostuksen kohteita. Tietysti pieni jalansija Könkään korvessa, joka puolestaan on Levin täydellistä korpimaisemaa, antaa minulle jonkinmoisen yleispätevän tietämyksen perehtyä asiaan. Tietenkin olen edelleen oman kuntani jäsen ja innolla seuraan myös naapureiden tekemisiä ja olemista. Vaikka oma koulutukseni ja ehkä oppineisuuseteni, meneekin väitöskirjan aiheen ulkopuolelle tai oikeastaan yläpuolelle, niin kuitenkin voin turvautua henkilöhistorialliseen taustaani, sillä eräs esi-isäni oli Turun akatemian historian ja yhteiskuntatiedon professori ja myöhemmin myös lainkäytön professori Axelius Kempe. Hän jo 1600-luvulla opetti perustuslakia, josta opetuksesta tuolloinen Turun piispa kanteli hallitsijalle. Asia ratkesi, kun Akatemian kansleri Pietari Brahe hallisijan puolesta ilmoitti, että professori Kempe saa jatkaa perustuslain luennoimista. Näin minulla on kaikki oikeudet esiintyä suurena ja kaikkitietävänä asiantuntijana tässäkin asiassa. Kun lisäksi Kempe perusti yliopiston kirjaston, johon sai Ruotsista suuren määrän kirjalahjoituksia, niin kykyni riittävät ihan mihin vaan. Aten Korteen väitöskirja on ns. artikkeliväitöskirja ja se koostuu kokonaisuuden yhteenvedosta, jota voidaan…

Valoa vankeuteen

Joseph CzapskiProust contre la déchéanceConférance au camp de GriazowietzNoir sur Balanc, ,Lausanne, 2011, 93 Pages Pieni on kirjan fyysinen koko, mutta en henkinen koko täyttää kokonaisen maailman, ei vain vertauskuvallisesti vaan ihan faktillisesti. Kirjoittaja syntyi 3. Huhtikuuta 1896 Prahassa. Hänen isänsä oli puolalainen kreivi Jerzy Hutten-Czapsi ja äitinsä oli itävaltalainen kreivitär Josépha Thun-Hohenstein. Eli kovin oli fin FR siecle väkeä hänen perheensä ja melkoisen korkealta aristokratiaa, joskin vain puolalaista. Hän sai hyvin eurooppalainen kasvatuksen, mutta kun hänen äitinsä kuoli pojan ollessa vasta kuuden ikäinen, niin tietysti elämään tulee väkisinkin muutoksia. Jo vuosina 1908- 1916 hän opiskeli Pietarissa, jossa suoritti ylioppilastutkinnon ja aloitti opintonsa lakitieteessä ja pianonsoitossa. Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa hän liittyi Venäjän armeijaan, kuten teki vastaavasti paroni Mannerheim. Molempien kotimaa niin kreivin puola kuin paronin Suomi olivat olleet osa suurta Vanajan imperiumia, mutta sodan pyörteissä ne olivat itsenäistyneet. Molemmat siis tekivät samankaltaisen ratkaisun ja palasivat helmikuun 19917 vallankumouksen jälkipyörteissä kotimaihinsa, toinen Suomen ja toinen Puolaan. Sodan ja venäjän vallankumousten jälkeen Czapski asettui asumaan Pariisiin, jossa hän tietenkin kohtasi, ei tosin henkilökohtaisesti Marcel Proustin, joka ehti elää vielä muutaman vuoden ja viimeistellä jättimäistä 1900-luvun ehdottomasti tärkeintä teosta. Olihan Pariisi myös taiteen, kulttuurin ja jopa huvittelunkin pääkaupunki Euroopassa. Mutta puolalainen kreivi Czapski…

Kimmo Rentola sen sanoiksi puki
Yleinen / 6.10.2020

Helsingin yliopiston poliittisen historian Professori Kimmo Rentola kirjoittaa Helsingin Sanomissa 6. lokakuuta 2020 mielenkiintoisesti Paasikivestä ja antaa tunnustuksen Mauno Koivistolle. Tämä on julkaistu kunnianosoituksenna sekä kirjoittajalle, että kirjoituksen kahdelle kohteelle. Se he kaikki ansaitsevat. Ja tästä se lähtee… ”Patkuliksi” haukuttu Paasikivi oli sekä myssy että hattuVanhasuomalaisen myöntyvyyslinjan edustajana tunnetulla valtiomiehellä oli toinenkin puoli. Kimmo Rentola ENSI VIIKOLLA tulee sata vuotta Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhan­sopimuksen alle­kirjoittamisesta Tartossa. Marras­kuun lopussa on kulunut 150 vuotta Suomen pää­neuvottelijan J. K. Paasi­kiven syntymästä. Toisissa oloissa merkki­päiviä vietettäisiin juhlavasti. Jos etäily (”digi­loikka”, sanovat humoristit) sisältää terveys­hyötyjen lisäksi muutakin myönteistä, pönötyksen vaikeutumisen voisi mainita. SUOMEN idän­suhteissa on jo Ruotsin ajalta eli kohta 300 vuotta ollut kaksi pää­linjaa, hatut ja myssyt. Hatut ovat panneet Venäjälle kovan kovaa vastaan, etenkin jos saatavissa on ollut ulko­valtojen tukea. Myssyt puolestaan ovat pyrkineet hoitamaan asiat mukautumalla, kunhan ydin säilyy. Vastakkaiset suunnat ovat tuottaneet repivää riitaa: myöntyväiset vastaan perustuslailliset, kekkoslaiset vastaan honkaliittolaiset. Ja jommankumman suunnan ylivalta on johtanut surkeisiin seurauksiin. Hattujen aikana tuli hävittyjä sotia Venäjän kanssa, alkaen ”hattujen sodasta” eli pikkuvihasta. Myssyjen aika puolestaan johti moraalia heikentäviin nöyrtymisiin. Idästä ei koskaan kuulunut, että tällä hyvä, tämä riittää. Paasikivi oli vanhasuomalainen myöntyvyysmies. ”Patkulin” maineen sinetöi Tarton rauha. Suomen oikeisto haukkui häpeärauhaa, kun ei…

Paasikivi

Tuomo Polvinen ja Hannu ImmonenJ. K. Paasikivi, Valtiomiehen elämäntyö 5, 1948 – 1956WSOY, Helsinki / Juva, 2003, 395 sivua Tämän kirjan hankinnassa toimin taas kuten Sulo Vilen Tankki täyteen ohjelmassa, kun halvalla sai, niin piti ehdottomasti ostaa. Tämä on niitä euron kirjoja suosikki kirjakaupastani, Jossa kaikki hyvä kirjallisuus maksaa euron kappale. En edes muistanut kiihkossani, että kirja on jo hyllyssäni ja olen sen jo lukenut. Nyt saan antaa sen jollekin, joka on kiinnostunut Paasikivestä ja sotien jälkeisen ajan tapahtumahistoriasta. Ehkäpä antamiseni kohteena on ystäväni herra suurlähettiläs? Tuli siis uudelleen luettua tämän massiivisen elämäkerran viimeinen nide. Olen sen toki aiemminkin lukenut, mutta tuo lukeminen tapahtui heti kirjan ilmestyttyä, ja siitä on siis jo aikaa ehtinyt vierähtää. Tässä ja nyt on ollut todella mielenkiintoista lukea samaan aikaan juuri ilmestynyttä Tapio Bergholmin Mauno Koiviston elämäkerran ensimmäistä osaa. Kirjathan menevät osittain päällekkäin ajallisesti ja tietenkin jopa tapahtumahistoriallisesti. Tosin kummaatkaan kohdehenkilöt eivät olleet mitä todennäköisimmin tunteneet toisiaan. Tietenkin Koivisto tiesi Paasikiven ja hänen poliittisen linjansa, jonka hän itsestään selvänä oli hyväksynyt. Mutta tiesikö Paasikivi mitään Koivistosta, se on jo ihan erillinen asiansa. On siis ollut mielenkiintoista suorittaa eräänlaista vertailua niin kahden todella erilaisen historioitsijan tavasta esittää asioita kuin myös näkemyksiä tapahtumista. Kohdehenkilötkin ovat tietenkin hyvin…

Alkuna suurelle uralle
Yleinen / 27.7.2020

Suuri Illusioni Yhdestoista painos, 263 sivua WSOY, Helsinki/Juva, 1983 Kun kirjoittaja on vasta parikymppinen ja kyseessä on hänen toinen julkaistu teoksensa, ensimmäinen julkaistiin, kun kirjoittaja oli 17-vuotias. Tuon ensimmäisen teoksen julkaisi Suomen merimieslähetysseura ja se oli nimeltään Jumalaa paossa. Mutta mitä me voimme odottaa vain parikymppiseltä esikoisteoksensa julkaisijalta? Olemme toki myöhemminkin kuulleet kirjoittajasta, joka oli melkoisen tuottelias ja jonka vaikutus meni Suomen rajojen ulkopuolellekin. Ollessani opettajana, niin siellä oli eräs nuori ranskalaisen miesopettaja, joka kertoi syynä historian opiskeluun olleen juuri tämän kirjoittajan kaikkein, ehkäpä, tunnetuimman kirjan lukeminen ja sen vaikutus oli välitön, sillä sen lukemisen jälkeen hän halusi opiskella historiaa. Kirjailija itse ei erityisemmin tuonut esille erikoisteostaan ja usein tätä nyt käsiteltävää teosta pidetään hänen esikoisteoksenaan. Kuitenkin hän kirjoitti viidennen painokseen, se ilmestyi 1968, esipuheen, joka siis oli myös nyt käyttämässäni yhdennessätoista painoksessakin. Taitaa muuten nykyisin olla myynnissä jo noin 20. painos tästä teoksesta? Teos on melkoinen melodraama, jossa tupakoidaan ja ryypätään, mutta ollaan todella neitseellisiä kaiken seksin suhteen. Tosin se kuitenkin aina vilahtelee siellä täällä. Tapahtumapaikkoina ovat Helsinki ja eritoten sen ns. nykyiset paremmat kaupunginosat ja tietenkin Pariisi, joka teoksen kirjoittamisen aikaan edusti eurooppalaisuutta ja modernismia parhaimmillaan. Waltari oli erityisesti frankofiilisti suuntautunut, kuten hänen useat ystäväänsäkin, joista eritoten on…