Alkuna suurelle uralle
Yleinen / 27.7.2020

Suuri Illusioni Yhdestoista painos, 263 sivua WSOY, Helsinki/Juva, 1983 Kun kirjoittaja on vasta parikymppinen ja kyseessä on hänen toinen julkaistu teoksensa, ensimmäinen julkaistiin, kun kirjoittaja oli 17-vuotias. Tuon ensimmäisen teoksen julkaisi Suomen merimieslähetysseura ja se oli nimeltään Jumalaa paossa. Mutta mitä me voimme odottaa vain parikymppiseltä esikoisteoksensa julkaisijalta? Olemme toki myöhemminkin kuulleet kirjoittajasta, joka oli melkoisen tuottelias ja jonka vaikutus meni Suomen rajojen ulkopuolellekin. Ollessani opettajana, niin siellä oli eräs nuori ranskalaisen miesopettaja, joka kertoi syynä historian opiskeluun olleen juuri tämän kirjoittajan kaikkein, ehkäpä, tunnetuimman kirjan lukeminen ja sen vaikutus oli välitön, sillä sen lukemisen jälkeen hän halusi opiskella historiaa. Kirjailija itse ei erityisemmin tuonut esille erikoisteostaan ja usein tätä nyt käsiteltävää teosta pidetään hänen esikoisteoksenaan. Kuitenkin hän kirjoitti viidennen painokseen, se ilmestyi 1968, esipuheen, joka siis oli myös nyt käyttämässäni yhdennessätoista painoksessakin. Taitaa muuten nykyisin olla myynnissä jo noin 20. painos tästä teoksesta? Teos on melkoinen melodraama, jossa tupakoidaan ja ryypätään, mutta ollaan todella neitseellisiä kaiken seksin suhteen. Tosin se kuitenkin aina vilahtelee siellä täällä. Tapahtumapaikkoina ovat Helsinki ja eritoten sen ns. nykyiset paremmat kaupunginosat ja tietenkin Pariisi, joka teoksen kirjoittamisen aikaan edusti eurooppalaisuutta ja modernismia parhaimmillaan. Waltari oli erityisesti frankofiilisti suuntautunut, kuten hänen useat ystäväänsäkin, joista eritoten on…

Kirjavisa 10/2020

Arvoisa Visaisäntä, En voi olla ihmettelemättä ihmisten hienoa ja laajaa tietämystä kirjallisuudesta. Edellisen kisan teos Ronja Ryövärintytär ei soittanut minkäänmoista kelloa mielessäni, teksti oli kauniin runollista ja kuvailevaa, vaan pysyi tietoisuuteni ulottumattomissa. Vinkeistäkään ei ollut apua, oli asiasta ulkona kuin lumiukko  pakkasella hangessa. Onneksi nyt oli toisin ja suurella riemulla totesin, että onneksi vielä jotain muistan ja jotain on matkan varrella tarttunut minunkin mieleeni. Ensinnäkin jokin häivekuva kohosi kirjoittajasta mieleen, sillä ensinnäkin on noin 100 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanutta, siis melko harva siinä on onnistunut. Kuka heistä lopetti kirjoittamisensa kymmenen vuotta sitten? Ja tuolloin hän oli jo melko iäkäs eli varmaankin nykyisin jo edesmennyt! Kun lisäksi hänen lähes koko tuotantonsa on suomennettu, ensimmäistä lukuun ottamatta. Kirjoja on syntynyt siis 14, joka ei ole mikään valtava luku. Suomentaminen on todella merkittävä saavutus. Sitten vanhuksella välähti. Sitaatin kohta ”Ollessaan sir William Templen sihteerinä Jonathan Swift juoksi monta kilometriä päivässä laskeakseen ulos höyryä”, pani ajatukset liikkeelle. siinä oli tuttua ja pari ristiriitaa. Historiallisesti Jonathan Swift (1667 – 1745) oli todellisuudessa sir John Templen (1600 – 1677) sihteerinä, ei siis Williamin. Toinen ristiriita tulle monen kilometrin juoksusta. Ei tuolloin ylhäinen britti lähtenyt juoksemaan, ei hän olisi siihen oikein edes pysynyt. Juokseminen oli antiikissa sotilaiden tekemistä…

Onnen suurin määrä?
Yleinen / 20.4.2020

Eilen oli todella merkillinen ja mahtava ilta. Erinomaisen fiksu ja toisia ajatteleva ystäväni soitti ja ilmoitti, että oli tuomassa minulle ruokaa. Oli siinä kalkkunakastike, maksamakkaraa, kylmäsavustettua lohta, leipäjuustoa jne. jne. Hän on näet ajatellut, että tämä melkein puolitoista kuukautta karanteenissa ollut vanhus tarvitsee piristystä. Tietenkin tuollaisen ruoan saaminen piristi todella erinomaisesti, mutta hän ei ehkä nuorena tajunnut, että meitä vanhuksia voi piristää muutenkin. Tietenkin puhuimme ulkona ja etäällä toisistamme ja sekin oli piristävää. Kaiken ihanan ohessa hän toi mukanaan myös Into-kustannuksen luettelon syksyn 2020 kirjoita. Miten minä muistinkaan lapsuuteni ja nuoruuteni ihanan päivät. Tuolloin näet, kustantajat julkaisivat ainakin syksyllä, tulevien uusien kirjojen luetteloita. Niitä minä innolla sekaisin ja luin. Pistin merkkejä itse ostettavien ja sitten kirjastosta lainattavia. Se oli kuin olisi ollut taivaassa. Myöhemmin tulivat mukaan myös kirjojen alennusmyyntien luettelot ja ne tietenkin aiheuttivat yhtä suuria onnentunteita minästäni. Niitä luetteloita on kisapäivänä virastossani ja joskus aina eksyn niitä selailemaan ja lukemaan. Nyt Into-kustannuksen vuoden 2020 syysluettelo oli kuin taivaaseen olisi päässyt täältä Koronan ja karanteeniin keskeltä. Ja mikäs se hienompaa meillä maallisen vaeltajille! Eritoten arvostan tällaisen luettelon julkaisua kulttuuritekona, sillä näin saan kuvan itselleni siitä, mitä minun pitää leka, jotta voisi pitää itseäni edes kohtuullisen sivistyneenä. Tosin, tässä maalaisjuntista tuskin…

Kirjavisa viikko 13
Yleinen / 1.4.2020

Onneksi muistin visan. Se on melkein päässyt unohtumaan kaiken tämän corona-touhuilun tähden. Mutta muistin kuitenkin ja tunsin teoksen noin pääsääntöisesti. Mutta tässä lyhyt ja pikaisesti väsätty vastaukseni. Arvoisa Visaisäntä, Uskonnot ovat kaltaiselleni täydelliselle pakanallekin mielenkiintoisia ilmiöitä. Ne eivät saa minua mitenkään hurmokseen, vaan ovat terveen uteliaisuuteni kohteita. Ehkä tähän ovat syynä perheen ja isäni suvun maallistunut maailmakuva. Kun lisäksi Hämeenlinnassa toimii hyvin aktiivinen vanhalestadiolainen fraktio, jolla on jopa kirkkonsa niin mielenkiintoa riittää. Kun lisäksi nämä monilapsiset perheet ovat hyvin koulutususkovaisiakin, niin kovin montaa heidän lastaan olen jossain vaiheessa opettanut. Tämänkertainen visa osuu juuri lestadiolaista ja erityisesi naisen asemaa siinä tarkastelevaan teokseen. Se on runsaasti palkittu ja se on ollut jopa melkoinen myyntimenestyjäkin. Myös opettajana toiminut Pauliina Rauhala on omien kokemustensa kautta valottanut teoksessaan Taivaslaulu juuri naisen roolia lestadiolaisyhteisössä. Voiko naisella olla muuta roolia kuin synnytyskone? Voiko nainen olla monipuolisesti ajatteleva, tunteva, toimiva ja kokeva yksilö, joka ei ole alisteinen miehensä pyyteille? Onneksi me saamme vastauksia omiin kokemuksiin perustuen, sillä kovin vahan asiasta on oikeaa tietoa ja siihen perustuvia näkemyksiä.

Ekososialidemokratian puolustuspuhe

Nathan Lallemand Analyse des causes de la montée du populisme dans nos sociétés occidentales Etat de la Question IEV (Institut Emile Vandervelde), Bryssel, 2019, 21 sivua Belgiassa toimiva IEV omaa melkoisen kokemuksen populismin arjesta ja siihen olennaisesti meillä liittyvästä maahanmuuton todellisuudesta. Tämä yhteiskun-nallinen pamfletti on valmistunut Belgian sosialistipuolueen tutkimusinstituutissa (IEV) ja sen Ranskankielisessä sektiossa. Belgia on virallisestikin jakautunut kieliryhmiin ja muihin. Kokonaisuuden osat ovat flaaminkielinen alue, ranskankielinen alue sekä kaksikielinen Bryssel, mutta lisäksi on saksankielinen vähemmistö maan itäosassa. Yhteiselo on ollut hyvin vaikeaa ja stabiilin hallinnon aikaansaaminen hankalaa. Kaikki puolueet, paitsi vihreät, ovat muotoutuneet oman kielellisen identiteettinsä mukaisesti. Meillä Suomessa muodosti Maalaisliitosta eronnut SMP ja Vennamo todellisen populistisen puolueen, mutta se ei ollut ideologiastaan äärioikeistolainen ja erilai-suuteen vihamielisesti suhtatuvat puolue. Siis ei samaa etnistä vihaa kuin Persuil-la on ohjelmassaan. Belgiassa syntyi 1970-luvulla poliittinen puolue Vlaams Blok, joka nykyisin toimii nimellä Vlaams Belang. Puolue ei ollut van belgialais-nationalistinen vaan juuri flaaminkieliseen kansanosaan keskittyvät. Eli heille jo-pa saman kansan eri osat olivat eriarvoisia. Tietenkin tästä seurasi, että jo vuosi-kymmeniä jatkunut maahanmuutto, ensin Etelä-Euroopasta ja sittemmin Pohjois-Afrikasta oli puolueen tykityksen kohteena. Nykyisin heidän kannatuksensa on valtion mittakaavassa jonkin verran korkeampaa kuin meidän persujen. Nykyisin Vlaams Belang on saanut myös kilpailijan toimimaan flaaminkielisellä alueella…

Leninismiä ja historiaa
Yleinen / 4.3.2020

Igor Šaskolski Venäjän ja Itämeren kysymys 1100–1300 kuvuilla Historiallinen Arkisto 66, 1973, sivut 6–25 Vanha totuus tieteessä lienee se, että on tutustuttava enemmän kuin on välttämätöntä kaikkiin niin kirjoituksiin, jotka saattavat jossain mielessä sivuta tutkittavaa aihetta. Tätä vanhaa perinnettä vaalien eteeni tuli myös tämä lyhyehkö kirjoitus. Se on pidetty esitelmänä suomalais–neuvostoliittolaisessa historiantutkijoiden seminaarissa Helsingissä 14. – 21. marraskuut 1971. Pari vuotta siis kului, kunnes esitelmät tulivat julkisuuteen. Professori Vilho Niitemaa käsittele omassa esityksessään tavallaan samaa aihetta otsikolla Itämeren kysymys keskiajalla. Kirjoituksen syntyaika vie meidät Neuvostoliiton todelliseen pysähtyneisyyden aikaan eli juuri Leonid Brežnevin valtakauteen ja sen todelliseen kukoistukseen. On todella mielenkiintoista näin 50 vuotta myöhemmin lukea aatteelle ja puolueelle uskollisen sotahevon tekstiä. Ja kun vielä muistaa oman tämänhetkisen kiinnostukseni kohteen, oli Hakoisten linnavuoren ja Vanain kaupungin ongelman, joka tulee esille ns. Novgorodin kronikassa ja kun nykyisin tiedämme paljon enemmän tuosta kaudesta esimerkiksi ns. Hangaistenmäen linnavuoren tapauksesta. Kaikki tulee todella mielenkiintoiseksi. Igor Šaskolski on todellakin täydellinen aatteensa soturi, hän toistelee monta kertaa joka sivulla läntisten yhteiskuntien mm. Ruotsin feodalismista. Oikeastaan Ruotsi ei koskaan kokenut feodalismia ja siellä jo varhain vapaat talonpojatkin muodostivat oman säätynsä. Olihan Ruotsi siis sääty-yhteiskunta ja ihan 1900-luvulle saakka. Toinen vakiokäsite Šaskolskilla on muinas-Venäjä, joka sijoittuu aikaa 900- ja…

Hän on Väinö, siis Väinö Tanner!
Yleinen / 29.2.2020

Väinö TannerKahden maailmansodan välissäMuistelmia 20- ja 30 -luvultaTammi, Helsinki, 1966, 275 sivua Jotkut meistä kohoavat korkeammalle ja niin on ollut, ja on edelleenkin laita Väinö Alfred Tannerin, tuon monitoimimiehen ja erään keskeisen kansamme pelastajan ja todellisen valiomiehen. Tannerista on paljon kirjoitettu ja vastahan valmistui Lasse Lehtisen todella mainio kirja hänestä, ja siinä tuotiin runsaasti uutta tietoa miestä ja hänen toiminnastaan. Kyllä Tannerkin kirjoitti runsaasti ja oikeastaan sotasyyllisyysvankeus oli hänen kirjalliselle tuotannolleen todella suureksi avuksi. Nyt kuitenkin maamme parhaan käytettyjä kirjoja kauppaavan Isonkirkon kauppa oli jälleen onnistumisen paikka. Sillä löysin Tannerkin kuolinvuonna 1966 ilmestyneen kirjan, joka osoittautui todelliseksi helmeksi kaikkien helmien joukossa. Väinö Tanneria ei tarvitse esitellä ja varmaankin hänen kirjallinen tuotantonsa on tunnettu, ja jos ei niin ole, niin kannattaa katsoa vaikkapa Wikipediasta ja ryhtyä lukemaan tuota runsasta kirjallista tuotantoa, vaikkapa juuri vankeusaikana kirjoitetuista kirjoista aloittaen. Kuten teoksen nimilehdeltä käy hyvin selväksi, niin historiamme keskeiset ilmiöt 20- ja 30 luvulla tulevat käsitellyiksi. Ensimmäinen kokonaisuus käsittelee sisä- ja ulkopolitiikan rajanvetoa. Siinä käsitellään sisällissodan jälkimainingit ja puolueessa esiintyneet erimielisyydet. Oman osansa saa muustakin kirjallisuudesta tunnettu Hella Vuolijoen salonki, joka oli myös kansainvälisen politiikan keskus maassamme kuin myös vasemmistolaisten intellektuellien keskeinen tapaamispaikka. Toinen mielenkiintoinen kokonaisuus käsittelee Väinö Tannerin muodostamaa vähemmistöhallitusta ja sen toimintaa…

Klinge risteilee ja ottaa kantaa

Matti Klinge Onko omaisuus varkautta? Päiväkirjastani 2008 – 2009 Siltala, Helsinki 2009, 328 sivua Tämän jo perinteiseksi muodostuneen päiväkirjan ehkä mielenkiintoisinta antia ovat risteilymatka jokilaivalla Moskovasta Astrakaaniin sekä juuri kirjoittamisen aikoihin äkisti yllättänyt voimakas taantuma, joka muodostui todella pitkäaikaiseksi lamaksi. Jokilaivaristeily Volgalla kestää yli kaksi viikkoa, sillä onhan matkaakin tehtävä useita tuhansia kilometrejä, ja kyseessä on hidastempoinen ja usein yli yön pysähdyksissä oleva risteily, niin viivähdys on ymmärrettävä tai oikeastaan jopa ihan välttämätön. Kun siihen liittyy useita pysähdyksiä jokivarren kaupungeissa, joissa tutustutaan oleellisiin kohteisiin ja kun Klinge on kyseessä, niin kohteet ovat ei tavalliselle turistille tyypillisiä. Kun omakehu on sitä parasta kehua, niin tulee eittämättä tämän kirjan lukemisessa mieleeni sana sivistys. Eräs ystäväni yöpyi hiljattain luonani ja hän totesi ennen nukkumaan menoaan, tämä tapahtui työhuoneessani, jossa hän joutui nukkumaan, että täällä tuntee olevansa sivistyneessä kodissa. Juuri syvä sydämen sivistys tulee esiin myös Tässä professori Klingen kirjassa. Hän on nähnyt todella paljon vaivaa etukäteen matkalle lähtiessään. Hän on etsinyt runsaasti mitä erilaisinta historiallista ja sivistyksellistä ja kulttuurista tietoa eri matkanvarren kaupungeista. Juuri hän tyyliin pitkä ja hidastempoinen matka on omiaan. Hän saattaa tuoda esille ajatuksiaan ko. kaupungeista. Tuon pitkän, niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin, matkan aikana professori Klinge ui kuin sampi Volgassa,…

Stalinin tappamat ja Tuominen

Arvo (Poika) TuominenMyrskyn aikaaTammi, Helsinki 1970, 226 sivua Olen tavoilleni uskollisena vieraillut jälleen suosikkikirjakaupassa. Ei se ihan perinteinen kirjakauppa ole, mutta valikoima on mielenkiintoinen ja todella monisävyinen ja runsas. Kirjakauppani on siis ison kirkon kierrätyskeskus, jossa kaikki kirjat maksavat 50sentiä kappale ja joskus on alennusmyynti, kuten oikeassa kirjakaupassakin ja silloin hinta on 20 senttiä kirjalta. Menneen viikon lämpimillä suoritin taas valtinoja ja päädyin joukkoon kirjoja, niistä kaksi oli Arvo Poika Tuomisen kirjoittamia. Kyseessä olivat 1970 julkaistu Myrskyn aikaa ja samana vuonna julkaistu Myrskyn mentyä. Molemmissa on vielä tekijän omistuskirjoitukset, vaan ei valitettavasti minulle. Karkeasti arvioiden 150 sivun verran Tuominen käsittelee Stalinin Venäjää, jota Neuvostoliitoksi on kutsuttu, ja sen suhdetta Suomeen ja Venäjälle menneisiin suomalisiin ennen Talvisotaa ja jatkosodankin aikana. Tämän osuuden viimeinen kulu on nimeltään Mannerheimin ”maanpetos”. Loppu kirjasta käsittelee Stalinia Lenin perinnön vaalijana ja heidän merkittäviä erojaan. Kirjan lukeminen tulee oikeastaan todella hyvään rakoon, sillä ystäväni on juuri saanut valmiiksi kirjan, joka käsittelee Kuolan niemimaan suomalaisia ja heidän kohtaloon, eli ”Stalinin tappamat”. Tapahtumia Moskovassa seurannut ja sieltä onneksi ajoissa Tukholmaan pelastunut Tuominen arvelee kirjassaan Stalinin tappamien lukumääräksi 20 miljoonaa. Tässä valossa herra Hitler vaikuttaa kiltiltä kuoropojalta, joka ei onnistunut saamaan hengiltä kuin murto-osa tuosta Stalinin ennätyksestä. Ja voimme vain…

Mikä muutos?
Yleinen / 7.8.2019

Giuseppe Tomasi di Lempedusa Tiikerikissa Il Cattopardo Suomentanut Tyyni Tuulio WSOY, Helsinki, 1992, 258 sivua ISBN 951-0-17973-6 Tämä on yksi niistä kirjoista, joista olen jo kirjoittanut, mutta teksti kastosi suuren järjestelmäromahduksen yhteydessä. Lukukerta on toinen tämän vuoden aikana ja varmaankin neljäs kokonaisuudessaan, niin tietenkin suomenkielisen version lukemisesta on kyse. Teoksen kirjoitti mielenkiintoinen henkikö, hän oli Palman herttua, Lampedusan ruhtinas ja myös Espanjan grande, eli komealta kalskahtavia titteleitä ja arvonimiä. Joskin titteleiden myötä tuli erinaisia etuoikeuksia ja varallisuuttakin, ainakin kohtuulliseen toimeentuloon. Cattopardoa tarjosi herttua–ruhtinas monelle kustantajalle, mutta aina se tuli hylättynä takaisin. Kustantajat eivät 50-luvun puolivälin paikkeilla uskoneet teoksen menestymiseen avoimilla markkinoilla. Se julkaistiinkin vasta hänen kuolemansa, joka tapahtui 1957, jälkeen ja siitä tuli todellinen myyntimenestys niin kotimaassa kuin monina käännöksinäkin. Suomessakin se julkaistiin jo italiankielisen version ilmestymisen jälkeen vuonna 1958. Siis todella nopeasti ja se kertoo kirjan valtavasta suosiosta. Nyt lukemani kirja on neljäs suomenkilinen painos. Teoksen kerronnan keskeinen aika on toukokuu 1860 ja sitä välittömästi seurannut aika. Silloin näet Garibaldi tuli pohjoisen Italian eli Savoin poikien kanssa kevätretkelle Sisiliaan, jonka he ensin ottivat ja sitten heti perään koko Molempain Sisiliain kuningaskunnan edustavan ja Burbonien sukuhaaraa kuninkaan Frans II toisiin tehtäviin. Se oli oleellinen lähtökohta Italian valtion muodostumiselle ja erilaisten…