Ossin Blogi

Henrik TalaTervakosken paperitehtaan historia 1818 – 2018Tervakoski Oy, Grano Oy, Helsinki 2018180 sivua Harvassa ovat teollisuuslaitokset meillä Suomessa, jotka ovat aloittaneet toimintansa jo 200 vuotta sitten. Kuitenkin kotikyläni paperitehdas on saavuttanut tuon merkittävän elämänvaiheen. Tämän tapahtuman juhlistamiseksi tehdas on kustantanut arviointini kohteena olevan historiikin. Muuten, vain Fiskars Oy on yhtiönä Tervakoski Oy:tä vanhempi. Samoin harvaa kirjaa voi avoimesti kehua sen ulkoisesta olemuksesta. Yleensä meilläSuomessa panostetaan todella vähän juuri kirjan ulkoiseen asuun – valitettavasti. Kuitenkin Tervakosken paperitehtaan historiikki on todella upea noin A4 kokoa oleva teos, joka on painettu tehtaan omalle Terreus smooth paperille painoltaan 130 gramma neliömetri. Paperi ei ole liian valkoista tai kiiltävää, joten sitä on miellyttävä lukea niin auringonvalossa kuin keinovalaistuksessakin. Lisäksi kirjassa on hienoja mustavalkoisia ja värillisiä kuvia, jotka toistuvat hienoin sävyin painettunakin. Kirja on siis todella hieno luomus, jota voi hyvin antaa, vaikka arvokkaaksi liikelahjaksikin. Mitä tulee kirjan sisältöön, niin suhteeni siihen on hyvin ristiriitainen, joskin ymmärrettäväksi asia käy, kun muistaa, että se lauluja laulat, jonka leipää syöt. Teos on tilaustyö ja se osittain selittää sen yksipuolisuuden. Yleisesti kirjassa minua henkilökohtaisesti häiritsee tekstin eräänlainen itseriittoisuus, koko muu maailma ja etenkin lähiyhteisö eli Janakkalan pitäjä ovat olemassa vain ja ainoastaan suhteessa tehtaaseen. Oikeastaan kunta tulee ensimmäisen kerran…

Hannu SalmiElokuva ja historiaSuomen elokuva-arkistoHelsinki, 1993, 335 sivuaISBN 951-37-1017-3. Akatemiaprofessori ja Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi on laajalti tunnettu pitkäaikaisesta harrastuksestaan, josta on jopa tullut hänen tutkijanuransa eräs kiintopiste. Tässä kirjassa, joka ilmestyi jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten, hän moninaisin tavoin yhdistää harrastuksensa elokuvan historian kanssa ja varsinkin itselleen ominaisen tutkijamaisesti juuri historian tutkimuksen ja sen ongelmiin elokuvan suhteen. Tämä kirja putkahti julkisuuteen samana vuonna, kun Salmi väitteli aiheesta: ”Die Herrlichkeit des deutschen Namens…” Die schriftstellerische und politische Tätigkeit Richard Wagners als Gestalter nationaler Identität während der staatlichen Vereinigung Deutschlands. Kirja on ollut hallussani jo melkoisen tovin ja usein olen sieltä etsinyt jotain vihjettä tai/ja viitettä omaan kirjoittamiseeni, mutta nyt syvennyin pääsisäisen merkeissä lukemiseen tarkasti ja jopa ns. lähilukua harrastaen. Kaikkeen tähän liittyvät myös alleviivaukset, huomiomerkinnät ja vastaavat muut aiheen keskeisiä – niin luulen ja oletan – seikkoja korostavat tekemiseni. Salmi on ollut hiukan päälle kolmekymppinen kirjoittaessaan kirjaa ja kyllä hän jo silloin osoitti kykynsä historian, etenkin kulttuurihistorian professoriksi, sillä niin pätevää tuo pohdinta ja sen esittäminen ovat. En itse ole ainakaan kotimaisesta kirjallisuudesta löytänyt vastaavan tasoista ja monipuolista tekosta tai edes artikkelia. Kirjassa on kolme päälukua ja ne ovat: Elokuva historiantutkimuksen kohteena, Elokuva historiantutkimuksen lähteenä sekä Elokuva historiallisena…

Elena Carcano Il banchetto del Gattopardo A tavola con l’arisstocratia siciliana Edizioni Il leone verde, Torino, 2005, 83 pagine Questo piccolo libro crea un’immagine di se stesso su una questione più ampia. Non si può sfuggire alla consapevolezza che è strettamente connesso alle opere con lo stesso nome del principe di Lampedusa e del regista Luchino Visconti. Parzialmente in particolare un film per un’incredibile scena di danza di 45 minuti. Certo, il libro ha un legame con queste due gigantesche opere, ma è davvero superficiale e leggero. La domanda si pone se la scrittura vuole deliberatamente creare un contesto comune con il lavoro e il film di Gattopardo con il suo lavoro. Ma Elena Carcano crea un’immagine interessante la nobiltà siciliana que è stata l’ultima aristocrazia feudale dell’Europa occidentale Singolaremente sua sopravvivenza, fino alla metà del XX secolo, nell’epoca dell’affermarsi della società moderna. Sua raffinatezza quasi eccessiva che ne caratterizza gli ultimi bagliori è divenuta essa stessa un classico. Grazie soprattutto al romanzo di principe Giuseppe Tomasi di Lampedusa, che ha descritto meglio di chiunque altro gli individui, le consuetudini,  gli scenari. Il principe de Lampedusa so conosso sua classe e  i cibi. Le ricette sontuose ed elaborate tratte dalle…

Pekka KuusiTämä Ihmisten maailma WSOY, Helsinki, 1982, 494 sivua Pekka Kuusen kirja saavutti uutuutena suuren julkisuuden, olihan kirjoittaja oikeastaan suomalaisen hyvinvointivaltion isä ja sen teoreettisen sekä toiminnallisen perustan hahmottelija. Hän oli siis kirjoittanut jotain melko erilaista, mutta samalla ihmisen globaalista minuudesta, Aiemmin hän suurmenestyksen kokenut teoksensa oli nimeltään 60-luvun sosiaalipolitiikka ja se ilmestyi vuonna 1961, ja siitä otettiin lukuisia painoksia. Ei oli ihme, vaikka se olisi vieläkin yliopistollisena oppikirjana, joskin enemmän sosiologian historiaa kuin tulevaisuutta kartoittavana teoksena. Olen hankkinut kirjan itselleni pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja muistan se silloin lukeneeni. Ehkä en vielä tuolloin, nuorena ja melko naivin kaverina sitä kunnolla ymmärtänyt, voihan olla, että en ymmärrä vieläkään, mutta jotakin enemmän tajuan ja tiedostan nyt kuin kirjan ilmestymisen aikoihin. Mutta 80-luku oli hyvin erilaista aikaa kuin nykyinen ja silloin eivät luonnon arvot ja ihmisen suhde olleet vielä niin kriittisessä tilanteessa kuin ne nyt ovat. Muuta ensiksi jotain kirjoittajasta. Pekka Kuusi (9.7.1917 – 25.5.1989) oli valtiotieteen tohtori ja hän hahmotteli siis suomen sosiaalipolitiikan suuntaviivat 60-luvun alussa, eli hän loi perustan hyvinvointivaltio Suomelle. Hän oli alkoholipoliitikko ja teki varsinaisen työuransa Alko Oy pääjohtaja, joskin hän oli myös kansanedusta ja ministeri Suomen hallituksessa. Valtiotieteen tohtori ja dosentti Erkki Tuomioja kirjoitti väitöskirjansa: Pekka…

Ville Okkonen ja Ville LaamanenKansalaisuus, politiikka ja laillisuus Mäntsälän kapinan jälkeenHistoriallinen Aikakauskirja T1, 16:1 (2018). s. 15 – 28. Eräänlainen historian ajankohtaisia virtauksia ilmentävä Historiallisen Aikakauskirjan uusi numero, tämän vuoden ensimmäinen ilmestyi postista eilen. Oletin siinä käsiteltävän ajankohtaisia vuoden 1918 tapahtumia ja eritoten sisällissotaa ja siihen liittyviä asioita. Vankileirit ja niiden kauheus tulisi esille vasta seuraavassa numerossa. Pettymykseni oli melkoinen, kun mitään odottamaani ei sisällössä ollut. Tietenkin hyvin lyhyttä artikkelia, jonka on kirjoittanut Heidi Kurvinen eli ”Tamperelaisten tavoitteena paradigman muutos”. Liittyyhän asia jotenkin Tampereeseen, jonka keväthangilla ja turuilla ja toreilla taisteltiin sata vuotta sitten. Kuten kirjoittajat toteavat, niin Mäntsälän kapina jälkeistä tilannetta maamme politiikassa on tutkittu hyvin vähän ja ei oikeastaan lainkaan kansalaisuuden ja laillisuuden näkökulmista. Tämä on varmaankin sitä professori Heikki Ylikankaan esille tuomaa ns. valkoista valhetta, eli halua vaieta kaikista valkoisille negatiivisista asioista. Presidentti K. J. Ståhlbergin kyyditys vuonna 1930 sai kohtuullisesti julkisuutta kuten myös Mäntsälän kapina sekä sen päättymiseen johtanut Tasavallan Presidentti Pehr Evind Svinhufvudin radiopuhe. Se jälkeen laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain jokunen vasemmistolainen mielipide ja uutisointi vasemmiston omissa lehdissä. Oma näkemykseni perustuu tuosta aikakaudesta isäni äidin kertomuksiin. Esimerkiksi hän kertoi kuin vasemmistolaiseksi tiedettyjä henkilöitä yritettiin menemästä äänestämään juuri vuoden 1033 eduskuntavaaleissa. Tässä ilmeisesti ei kovin…

Tehtävänä työväenhistoriaTyöväen historian ja perinteen tutkimuksen seura 30 vuottatoim. Jarmo Peltola ja Erkki VasaraTHPTS, Turenki 2018, 225 sivua Rakastettava Ylhäisyys, Lähetin Sinulle jokunen aika sitten sähköpostin liitteenä skannauksen tämän teoksen eräistä sivuista. Samalla lupasin kertoa enemmän niin teoksesta kuin juuri tuosta skannatusta sivustosta. Lainaus tai oikeammin kopio oli peräisin sivuilta 28 – 31, ja ne ovat osa Markku Hykkäsen artikkelia Ajattelun historian anti, joka täyttää kirjan sivut 25 – 40. Eittämättä tämä artikkeli on koko melko suppean teoksen kaikkein mielenkiintoisin, siis henkilökohtaisesti ajateltuna. Tämä kirja on eräänlainen yhteenveto THPTS:n 30 vuotisesta toiminnasta alusta asti mukana olleiden ja myöhemmin mukaan tulleiden musteluina ja tavallaan tieteelisien metodien mukaisesti kirjoitettuina. Mielenkiintoisella tavalla siinä yhdistyvätkin sekä tieteelliset metodit, että henkilökohtainen muistelu ja omat ja henkilökohtaiset preferenssit. Kirjan omassa esittelyssä todetaan, että ”THPTS:n siipien suojissa harrastettu historian tutkimus on ehkä parhaimmillaan ollut yhteiskuntahistoriallista, laaja-alaista tutkimusta, jossa ilmiöihin on pureuduttu niin talouden, sosiaalisen kuin poliittisenkin kautta sukupuolinäkökulmaa unohtamatta. Myös perinteisempääkin työväen sosiaalihistoriaa ja poliittista historiaa puolue- ja järjestö -historioineen on hyvin siedetty. Erityisesti seuran toiminnan viimeisten vuosikymmenten aikana työväen tutkimuksen piiriin on yhä vahvemmin tullut työväenkulttuurin monimuotoinen tutkimus.” Kirjan kirjoittajat ovat kaikki erityisen ansioituneita historioitsijoita, ja he toimivat joko professoreina tai dosentteina eri yliopistoissa. Eli kirjoitusten…

Olemme tottuneet käsitykseen Miina Sillanpäästä maamme ensimmäisenä naisministeriä. Tämä on varmasti pätevä ja hyvä käsite, joka korostaa Tämä loistavan naisen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja työväenliikkeessä Voidaan kuitenkin keskustella, onko tarpeellista ottaa ministerien joukkoon esim. ennen itsenäistymistä vaikuttaneet senaattorit kuten Oskari Tokoi, joka oli senaatin puheenjohtaja eli pääministeri vuonna 1917. Muuten taisi olla maailman ensimmäinen sosialisti tuossa tehtävässä? Nyt kun vietämme sisällissodan satavuotista muistoa, niin minkä arvon annamme Punaisten kansanvaltuuskunnan jäsenyydelle, sillä toimihan se, tosin melko lyhyen aikaa, Suomen väestörikkaimmalla alueella. Jos heille kuuluu senaattorin arvoinen status, niin naisministereiden tai vastaavien lukumäärä lisääntyy kahdella eli Hanna Karhisella, joka oli sisäasian valtuutettu ja Hilja Pärssisellä, joka toimi sosiaaliasiain valtuutettuna, joka hoiti eritoten kuluasiat. Hilja Pärssinen os. Lindgren, käytti myös pseudonyymia Hilja Liinamaa ja vaikutti joukoissamme 1976 – 1935. Hän oli opettaja, toimittaja, kansanedustaja, kirjailija Työläisnaisliiton puheenjohtaja, poliittinen vanki, joka kuitenkin jäi henkiin. Nyt kyseessä oleva sitaatti on Hilja Liinamaan-Pärssisen teoksesta Muistojen mailta, Runoja, joka ilmestyi Helsingissä 1926. Runossa on vahva tuulahdus vankeusajalta, joka jatkui vuoteen 1923 saaja ja jonka jälkeen elämä ei koskaan palannut entiselleen. Professori Maria Lähteenmäki on kirjoittanut Kansallisbiografiaan todella ansiokkaan elämäkerran Hilja Pärssisestä.

Veikko litzen Tie Nikeaan Roomalaisten ja kristittyjen yhteinen matka ajanlaskumme alusta valtionkirkon syntyy k&h, kulttuurihistoria, Turun yliopisto Kirja-Aurora, 2009, 425 sivua Nyt on jälleen vuorossa teos, jonka kirjoittajan voin lukea ystävieni joukkoon, joskin hän siirtyi tähdeksi minuuteni mielenmaisemaan. Siellä hän loistaa kirkkaampana kuin mikään muu, ei edes aurinko pysty hänen kanssaan kilpaamaan. Tämä teos on ollut lukulistallani jo pitkään, mutta en ole pystynyt sitä lukemaan, ei ollut ollut uskallusta tai rohkeutta kohdata entinen opettajani, johdattajani. Mutta nyt jälkikäteen ja teoksen lukemisen jälkeen, voin todeta, että lukeminen kannatti ja sain siitä todella paljon lisää kiilloitetta, jonka avulla kirjoittajan tähti tuikkii entistä kirkkaammin. Sain nauttia kokonaista viisi vuotta Litzenin opetuksesta ja ohjauksesta, mutta ehkä liioittelen, mutta hänestä tuli myös pitkäaikainen ystäväni, jolla on pysyvä vaikutus elämääni. Hänen ensimmäinen luentonsa kulttuurihistorian uutena professorina oli vaikuttava, mutta eritoten hän esitteli nyt käsiteltävän teoksen keskeiset elementit jo luennollaan antiikin kulttuurihistoriasta. En muista minä opintovuonna sen kuuntelin, mutta se muutti käsitystäni historiasta ja antoi perustan tulevalle tutkimustyölleni. Hienovaraisesti Veikko johdatti minut ensinnäkin keskiajan tutkimuksen pariin ja toisekseen, tietäen kielitaitoni, hän ohjasi minut annalistisen koulukunnan ja erityisesti sen toisen perustajan Marc Blohin maailmaan. Tämä ohjaus on ollut minulle monella tavalla kuin uusi elämä. Täytyy ehdottomasti todeta, että…

Ystäväni lykkäsi käteeni Le Monde Diplomatiquen suomenkielisen kirjasen, joka ei ole kirja, ei lehti ei oikein mitään muuta kuin sieltä väliltä. Kun aloin lukemaan, niin kaikki tuntui vain niin tutulta. Olin varmaan lukenut kaiken jostain aiemminkin. Ja tänään kun selasin aiempi tekstejäni tässä blogissa, niin olen tuosta julkaisusta kirjoittanut alkuvuodesta. Tosin silloin sen ranskankielisestä versiosta, jonka oli tilannut Ranskasta. Teksti on luettavissa sivulla http://oissinblogi.eu/?p=487 Eli edelleen seison aiemman sanomani takana ja julkeasti julistan olevani edelleenkin samaa meiltä kuin ole tuolla aiemmin kirjoittanut. Tosin suomenkilinen laitos on saanut nimekseen: 1900-luvun Atlas – Kriittisen historian käsikirja.

Leena Rossi Yksilö ja ympäristö Maalari Frans Lindin (1903 – 1988) elinikäinen ympäristösuhde muistiedon ja maisemamaalausten valossa Turun yliopisto, väitöskirja Turku 2015, 111 sivua Leena kiltti, vihdoinkin sain luettua väitöskirjasi ja se oli mieltä liikuttava kokemus. Se tuntui vaan jotenkin niin tutulta ja tavallaan jopa itse koetulta. Siinä oli varmasti yhteisen opettajamme Veikko Litzénin maailmankuvaa ja kuvaa historian tutkimuksesta. Ne olivat puolestaan osittain syntyneet hänen kiinnostuksestaan ranskalaiseen annalistihistoriotsija Marc Blochiin. Miten syvää kiitollisuutta tunnenkaan Veikkoa kohtaan kun hän aikoinaan oli minulle tärkein henkilö matkalla historian tieteelliseen tutkimukseen ja yleensäkin historian maailmaan. Pohdit todella mielenkiintoisesti ja perusteellisesti esimerkiksi haastattelujen käyttöä historiankirjoituksen materiaalina. Tietenkin olet hankkinut hyvät perustelut valinnallesi, joka on enemmän kuin toimiva. Juuri esim. haastattelujen ja muistiedon merkitystä ovat korostaneet molemman aiemmin jo mainitsemani idolini ja mestarini. Luin juuri kutenkin uutena painoksena akateemikko Heikki Wariksen väitöskirjan vuodelta 1934 ja siihen olennaisesti liittyvän toisenkin osan. Kolmas osahan ei koskaan valmistunut. Kyseessä on sosiaalihistorian ja sosiaalipolitiikan perusteos yhteiskunnan rakentuminen Pitkänsillan pohjoispuolelle I ja II. Ensimmäistä kertaa ne ovat julkaistua samassa niteessä, ja Into-kustannuksen toimesta. Teoksensa molemmin osissa, ensimmäinen keskittyy alueen kasvuun ja olosuhteisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja toisessa osassa hän käsittelee lähes kaikkea elämään ja kuolemaan liittyvä, Waris suvereenisti käyttää tilastoja ja…