Ossin Blogi

Jussi Pakkasvirta & Pasi Saukkonen (toim.) Nationalismit WSOY 2005 482 sivua Tässä on jatkoa aiempaa Nationalismia käsitteleviin kirjoituksiini. Kaikkihan liittyvät tietysti tutkimuksiini1800-luvun suomesta ja kysymykseen, että oli joku nationalisti vai ei eli fennomaani vaiko ei? Nyt tässä teoksessa on kyseessä yleensä nationalismin määritteleminen niin meillä kotisuomessa kuin vieraissakin yhteyksissä. Lisäksi pohditaan nationalismia eri kansakuntien parissa sekä tulevaisuudessa. Onko siis nationalismilla tulevaisuutta, joskin sitä ei koe helpolla kuopatuksi nykyisessä ja tämän hetkisessä yhteiskunnallisessa kontekstissa. Tässä Pakkasvirran ja Saukkosen toimittamassa teoksessa on yli 20 artikkelia, jotka käsittelevät monipuolisesti erilaisia näkemyksiä nationalismista ja samalla eri puolilla Eurooppaa ja maailmaa. Kirjan ovat toimittajat jakaneet käytännön vuoksi kolmeen eri osioon. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan nationalismia ja vaikeita käsiteitä kuten kansakunta, etnisyys, kieli ja yleensä kansalliseen identiteettiin liittyviä tutkimuksia ja hyvinkin erilaisia teoreettisia näkemyksiä ja mallinnuksia. Oleelliset nationalismin teoreetikot ja asiantuntijat, kuten Benedict Anderson, Eric Hobsbawm. Ernst Gellner ja Anthonyt Smith tulevat esitellyksi melkoisen perusteellisesti. Juuri tämän tähden itse innostuin kirjasta ja se toimiikin hienosti alustana näiden teoreetikkojen omiin teoksiin tutustumisessa. Eräänä keskeisenä vaikuttajana näillä kaikilla mainituilla teoreetikoilla on jo aikaisemmin esittelemän Ernest Renanin Sorbonnessa pitämä luento Qu’est-ce qu’une nation? joka pidettiin jo vuonna 1882. On siis oikeastaan kohtuuton edes edellyttää, että nationalismin tapaisesta tutkitusta ja pohditusta…

Itämaan tietäjät Nyt kun vietämme loppiaista, niin on hyvä muistaa mihin kristilliseen tarustoon päivän vietto yleensä kohdistuu. Yritän hivenen valottaa asiaa. Suomalaisessa kristillisessä perinteessä kutsumme Itämaan tietäjiksi henkilöitä, jotka loppiaisen aikoihin kävivät kumartamassa ja kunnioittamassa vastasyntynyttä Jeesus-lasta Betlehemin kaupungissa. Juuri itämaan tietäjien kautta on mielenkiintoista tarkastella kristillisten tarujen ja myyttien syntymistä ja kehitystä. Suomen lisäksi tarkastelen asiaan Ranskassa, sillä loppuun olen sijoittanut musiikkia juuri Provencen maakunnasta ja Loppiaiselta 2013. Uudessa Testamentissa kerrotaan vain Matteuksen evankeliumissa näistä tietäjistä. 2.1. Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen* aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. 2.2. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” 2.3. Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. 2.4. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat* ja tiedusteli heiltä, missä messiaan* oli määrä syntyä. 2.5. ”Juudean* Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa. 2.7. Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. 2.8. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” 2.9. Kuninkaan sanat…

Ernest Renan Qu’est-ce qu’une nation ? Conférance fait en Sorbonne, le 11 mars 1882 Calman Lévy, éditeur Paris, 1882 12 sivua Tämä esitelmä ei nyt ole aivan tänään pidetty, vaan se pitoajasta on vierähtänyt jo 133 vuotta. Vaan onko tuollaisella tekstillä sanomaa meille tulevan vuoden 2016 suomalaisille? Kannattaako tuollaisesta vanhasta tekstistä edes kirjoittaa, saati edes lukea? Varma vastaus kaikkeen epäilyyn on kyllä ja tosi painokkaasti, sillä tuo teksti antaa meille, varsinkin suomaisille, ajattelemisen aihetta ja samalla myös avaruutta katseeseemme. Ernest Renan (1823–1892) oli ranskalainen filosofi, historioitsija, uskontotieteilijä, orientalisti sekä kriittisen filosofian johtava hahmo Ranskassa. Hän toimia liukuisia vuosia heprean, syyrian ja aramean kielten professorina Collège de Francessa, joka on erityinen yliopistojen yliopisto ja jonka oppituolin hallitseminen on korkein akateeminen saavutus Ranskassa. Ehkä hänen tunnetuin teoksensa on La vie de Jésus eli Jeesuksen elämä, mutta hän kuitenkin piti kristinuskoa eräänlaisena illuusiona joskin arvokkaana ja ihmiskunnalle välttämättömänä asiana. Mitä tulee nyt käsiteltävään tekstiin, niin Qu’est-ce qu’une nation on aivan omana tekstinänsä joissakin Wikipedian erikielisissä versioissa. Tietenkin mukana on kirjoituksen alkuperäiskieli eli ranska ja nykyinen lingua franca eli englanti. Tämän lisäksi myös katalanin ja kurdien kielillä on omat artikkelinsa. Juuri nämä kaksi kieliryhmää, tai heidän edustamansa yhteisöt etsivät kiivaasti pohjaa omalle kansalliselle identiteetilleen….

Maria Lähteenmäki Väinö Voionmaa Puolue- ja geopoliitikko Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014 517 sivua Jos pitää henkilöä yhtenä suomen merkittävimmistä historioitsijoista ja jos arvostaa häntä erinomaisen suuresti poliitikkona ja jopa valtiomiehen. joka neuvotteli Suomen kaikki rauhat Neuvostoliiton kanssa, niin voiko olla objektiivinen kirjoittaessaan kirjasta, jonka on tehnyt vuoden professoriksi valittu henkilö, jonka vielä henkilökohtaisesti tunnen? Todennäköisesti vastaus on kaukana objektiivisuudesta, mutta yritän kuitenkin parhaani. Professori Maria Lähteenmäki on kirjoittanut monografian professori ja kansaedustaja Väinö Voionmaasta. Ei sellaista tavanomaista kaikkiin tavanomaisiin elämänaloihin liittyvää elämäkertaa, vaan keskittyen Voionmaan rooliin geopolitiikan asiantuntijana. Tässä erityisessä oman osaamisalueensa asiantuntijan roolissa hän oli varsinkin mukana kaikissa Suomen ja Neuvostoliiton välisissä rauhanneuvotteluissa. Väinö Voionmaan kanssa kävi samoin kuin minulla käy kaikkien hyvien kirjojen kanssa. Meni totaalisesti taju ajasta, vaan ei onneksi paikasta. Ennen Infarctus cérébral –tapahtumaa lukeminen olisi vaatinut huomattavasti vähemmän aikaa, mutta kun kulunopeus putosi on 10 prosenttiin, niin se vaan on hidasta. Mutta on se vaan niin perusteellisen nautinnollista. Kirjassa tulee hyvin esille erään laatuinen Voionmaan ainutlaatuisuus työväenliikkeessä. Onhan meillä vallalla yleisesti käsitys, että juuri Suomen järjestäytynyt työväenliike ei kannattanut oikeiston vouhotusta suursuomesta tai rajoista Karjalan kautta. Geopolitiikkona Voionmaa oli voimakkaasti erimielinen tässä asiassa puoluetovereidensa kanssa. Hänestä maalla pitäisi olla ns. luonnolliset rajat, joka oikeastaan sanelisi…

Pirjo Ala-Kapee ja Marjaana Valonen Yhdessä elämä turvalliseksi SAK:laisen ammattiyhdistusliikkeen kehitys vuoteen 1930 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK r.y. Helsinki 1982 816 sivua Olen ilmoittanut Kirjavisassa, että luen ennemmin 800 sivuisen SAK:n historian kuin nykyistä kotimaista kaunokirjallisuuttaa. Se pitää todellakin paikkansa, sillä suurella mielenkiinnolla luin Ala-Kapeen ja Valkosen kirjoittaman teoksen, joka kuvaa Suomessa tapahtunutta ammatillista järjestäytymistä ennen vuotta 1930. Oikeastaan tuohon aikaan meillä Suomessa oli ammatillinen järjestäytyminen vain ns. tavallisten työläisten toimintaa, jota isommat ja pienemmätkin herrat katsoivat vääräsilmäisesti. Nykyisin jo valkokauluksinenkin väki on perustanut omat ammattiyhdistyksensä ja ehkä niiden joukosta löytyvät lakkoherkimmätkin ja taistelutahtoisimmatkin ryhmät. Ennen siis oli toisin. Kuitenkin työväestön taistelu järjestäytymisoikeudesta ja oikeudesta omien asioidensa kollektiiviseen ajamiseen, on tässä ja nyt samankaltaisia kuin se oli yli sata vuotta sitten kun ammatillinen järjestäytyminen maassamme alkoi. Mutta onko mikään yli sadan vuoden aikana muuttunut? Ja jos jotain on niin mitä se mahtaa olla? Tällaisiin kysymyksiin saa vastauksen kun lukee työväenliikkeen alkuaikojen historiaa. Helpoin on vastata muutokseen. Aiemmin mainittu toimihenkilöiden ja muiden herrojen toteutunut ammatillinen järjestäytyminen on ollut suuri tapaus. Opettajilla on oma OAJ:nsä, joka on ollut intohimoisesti ajamassa opettajien etuja. Joskin vastapuolena on ollut yhteiskunta, eli valtio ja kunta, eli me kansalaiset. Yleensä tämä herrojen järjestäytyminen koskee juuri yhteiskunnan palveluksessa…

Toivo KIVIPELTO YHTESVASTUUN VUODET Alajärvi sotavuosina 1939 – 1945 Omakustanne, 2014 175 sivua Alajärvellä asustava kälyni lykkäsi mennen syksyn aikana käteeni pienen melko vaatimattoman teoksen ja pyysi minua tutustumaan siihen. Taisi vielä mainita, että kirjoittaja on toiminut hänen historianopettajanaan. Siis ei mikään huono suositus. Eikä ole mikään huono teos tuo pieni vaatimaton kirjanen. Eteläisen Hämeen lukijalle kirjassa oli ensimmäinen hämmästyttävä tosiasia Alajärveen maatilojen koko. Tai oikeastaan pienuus, sillä yli 50 hehtaarin tiloja oli pitäjässä vain kaksi, eivätkä nekään olleet yli 100 hehtaarin suuruisia. Kun me Hämeessä ollaan nähty ja koettu jopa 200 hehtaarin torppia ja useiden tuhansien hehtaarien kartanoita ja ratsutiloja. On niitä ollut yli usean kymmenenkin tuhannen hehtaarin kokoisia. Tähän pieneen tilakokoon on ollut varmaan syynä maatilojen jako perillisten kesken. Tätä ei aiemmin Hämeessä juuri harrastettu ja tilat pyrittiin pitämään yhden perillisen hallussa. Tämä tilojen pienuus on ollut syynä myös siirtolaiseksi lähtemiseen, sillä olihan luvassa maata sitä haluaville – tosin eri puolilla maailmaa. Tämä oli tilanne siis vuonna 1939 ennen sotiamme. Tosin itsenäistymisen alussa vuonna 1918 oli tapahtunut torpparivapautus, jonka perusteellä Alajärvelle muodostetiin 93 uutta tilaa. Kun lisäksi kunnan asutuslautakunta haki vuonna 1922 maata lähes 30 mäkitupalaiselle, joilla ei ollut torpparivapautuksen suomaa statusta, niin tästä on vain ollut seurauksena…

Hanne Koivisto; Solidaarisuuden tunnetta ja sodan todellisuutta – suomalaisten vasemmistointellektuellien tulkintoja Espanjan sisällissodasta Erilaiset seminaarin esitelmät aiheuttivat minässäni hyvin samankaltaisia reaktioita, mutta myös hyvin erilaisia. Hanne Koiviston toinen esitys, jossa tuotiin esille suomalaisten sotaan osallistuneiden luvut, innosti minut hankkimaan Jyrki Juuselan kirjan Suomalaiset Espanjan sisällissodassa. Siinähän syvennytään asiaan enemmän ja pyritään antamaan kasvot suomesta sotaan lähteneille, mutta myös suomalaissyntyisille muista maista lähteneille. Tämän teoksen lukemisesta syntyi mielenkiintoinen seikkailu, joka jatkuu varmasti myös tulevaisuudessa, tavalla tai toisella. Koivisto on tehnyt esitelmäänsä mielenkiintoisen valinnan suomalaisista Espanjan sisällissotaa puoltaneista ja propagoineista. Hän on valinnut neljä (Pennanen, Sundström, Turtiainen ja Palmgren) muussakin julkisuudessa keitettyä henkilöä, sekä kaksi (Lauri Vilenius ja Paavo Pajunen) suurelle yleisölle tuntematonta, joita hän nimittää työläiskirjailijoiksi. Minusta he kyllä ovat samanarvoisia neljän ensimmäisen kanssa, mutta heidän arvonsa lisääntyy kun tiedämme, että molemmat osallistuivat vapaaehtoisina Espanjan sisällissodan taisteluihin. Yhteiskunnallisesti Suomessa oli päästy samaan kuin Ranskassa ja Espanjassa, sillä maahan oli muodostettu edellisten tavoin kansarintamahallitus, joka myöhemmin on käytetty usein nimitystä punamultahallitus. Siinä vasemmista ja edistysmielinen keskusta tekivät yhteistyötä yhteiskunnan saattamiseksi kaikille paremmaksi. Ranskassa myös älymystön jäsenet olivat huomattavasti laajempana rintamana mukana fasismin torjunnassa kuin meillä Suomessa. Suomessa valtalehdistöstä lähinnä vain Suomen Sosialidemokraatti, jonka päätoimittajana toimi Sylvi-Kyllikki Kiven aviomies, julkaisi tasavallalla myönteisiä uutisia….

Päivi Kosonen: André Malraux, ranskalaiset intellektuellit ja Espanjan sisällissota Espanjan sisällissodan vaikutukset koki ehkä voimakkaimpana omassa sisäpolitiikassaan naapurimaa Ranska. Maassa oli 1930-luvulla suuresti kannatustaan lisännyt Croix de feu-puolue, joka oli alkujaan perustettu vuoden 1918 veteraanien järjestöksi. Tämän puolueen kannatuksen lisääntymisen pelästyttäminä sosialidemokraatit ja kommunistit sopivat yhteistyötä heinäkuussa 1935. Tämän jälkeen marraskuussa 1935 Léon Blumin johdolla muodostivat Édouard Daladier, Maurice Thorez, Édouard Herriot ja Daniel Mayer liittoutuman tuleviin vaaleihin. Tämä liittoutumaa kutsuttiin kansanrintamaksi. Kansalliskokouksen vaaleissa toukokuussa 1936 kansanrintama voitti kansalliskokouksessa 40 lisäpaikkaa, eli yhteensä 376 paikkaa. Näin heidän yhteinen kannatuksensa vaalissa nousi 54 prosentista 57 prosenttiin. Uuden hallituksen pääministeriksi tuli sosialidemokraattien Léon Blumista, joka astui tehtäväänsä 5. kesäkuuta 1936. Melkein välittömästi uuden hallituksen suureksi ongelmaksi tuli Espanjan sisällissota ja Ranskan valtion rooli ko. kriisissä. Brittivetoinen ajatus puuttumattomuudesta tuohon kriisiin pakotti myös Blumin hallituksen osallistumaan puuttumattomuusprojektiin. Samaan aikaan naapurivaltiossa Belgiassa, joka myös oli virallisesti lähtenyt mukaan puuttumattomuusprojektiin, tapahtui todella merkittävä poliittinen siirto, sillä merkittävä sosialidemokraattinen ministeri Emilé Vandervelde erosi hallituksesta maansa poliittisia päätöksiä vastustaakseen. Tämän jälkeen Vandervelde toimi erittäin aktiivisesti Espanjan hallituksen ja tasavaltalaisten auttamiseksi. Ranskan virallisesti harjoittamasta puuttumattomuuspolitiikasta huolimatta, tai ehkäpä juuri sen tähden, maan älymystö reagoi voimakkaasti tasavaltalaisen ja virallisen hallituksen puolesta. Eräs näitä oli journalisti ja kirjailija, myöhemmin kulttuuriministeriksi…

Matti Salminen Yrjö Kallisen elämä & totuus Like kustannus Oy, 2011 kolmas painos 271 sivua Olen toki ollut tietoinen Yrjö Kallisen merkityksestä suomalaisen yhteiskunnan ylösrakentajana. Olen tiennyt hänen roolinsa ns. kävelevänä paradoksina, jolla tarkoitetaan sodanjälkeistä tilannetta, jolloin vuonna 1945 jollain vakaumuksellisesta pasifistista tehtiin tasavallan puolustusministeri. Kuitenkin voidaan hyvin todeta, kuten kirjoittaja Matti Salminekin tekee, että ei Yrjö Kallinen ollut paradoksi, vaan elämä ja yhteiskunta hänen ympärillään olivat paradokseja. Pitkän elämänsä (1886 – 1976) aikana Kallinen ehti kokemaan ja näkemään paljon ja erityisesti kehityksen niin meillä Suomessa kuin koko sitä ympäröivässä maailmassakin. Kuitenkin hän jo alta kaksikymppisenä nuorukaisena omaksui koko pitkän elämänsä perustaksi teosofian, sosialidemokratian ja osuustoiminnan aatteet. Niistä hän ei luopunut, vaikka elämä häntä kuljetti monenlaisissa tilanteissa. Näistä suurista ajatuksista voidaan ehkä tehdä yhteenveto, jonka Kallinenkin varmasti hyväksyisin. Kyse on tietenkin teemasta, että kaveria ei jätetä, ja me teemme yhdessä tästä yhteisöstä ihmiselle paremman yhteisön elää ihmisenä. Näin tästä vain kansakoulun käyneestä nuorukaisesta kehittyi eräs meidän 1900-lukumme johtavia intellektuelleja ja voimakkaasti aatteelleen omistautunut ihminen. Merkittäväksi kokemukseksi Kallisen elämässä muodostui vuoden 1918 tapahtumat. Hän yritti kaikkensa, jotta valkoisten ja punaisten yhteenotto olisi Oulussa vältetty. Pasifismi ei sisällissodan raakaan ilmapiirin sopinut ja niin Kallinen sai kuolemantuomion. Tämä osoittaa kaikessa järkyttävyydessään sen, että…