Kirjavisa viikko 18
Kirjallisuus , kirjavisa / 30.4.2020

Arvoisa Visaisäntä, Kyllä ihmisen, siis varsinkin minun kaltaiseni, teot ja tiet ovat todella ihmeellisiä. Maaliskuun 12. päivä eli torstaina jouduin iltapäivällä omien lääkäreiden määräyksestä karanteeniin. Valtioneuvosto julisti vanhusten karanteenin vasta seuraavana maanantaina. Kuitenkin oli aamupäivällä, kaikesta tulevasta tietämättömänä, lähtenyt kirjaostoksille Kanta-Hämeen parhaaseen kirjakauppaan, eli ison kirkon kierrätyskeskukseen. Tulevasta karanteenista tietämättömänä oli haalinut todella ison kasan historiaa, elämänkertoja, kaunokirjallisuutta ja muutakin todella mielenkiintoista luettavaa. Ja kaikilla oli hinta 50 centtiä, eli ei oikeastaan mitään. Ja onnellisena raahasin ostoskärryllisen kirjoja kotiin, Mukaani lähti niin tuntemiani kirjailijoita kuin vähemmän tuntemiani, toki olin kaikista jotain kuullut ja lukenut. Tämän nyt kyseessä olevan kirjoittajan kirjat olivat jostain syystä jääneet minulle vieraiksi. Oikeastaan ihmettelen asiaa, sillä hän kirjoittaa mm. kielellä, joka on mielenkiintoinen kokoelma eri kielten todella voimakkaita vaikutuksia. Ehkä hän oli silloin ilmestymisen aikoihin minulle liian populaari ja massojen suosikki, väärin siis ajattelin tuolloin. Keskeisenä vaikutekielenä ovat hollanti ja flaami, niihin sekoittuvat voimakkaasti saksa, ranska ja englanti. Tosin ruotsin kielestäkin on apua, sillä minusta hollanti/flaami ovat niin lähellä ruotisin kieltä. Kirjoittaja on kuitenkin työskennellyt englannin kielen ja kirjallisuuden professorina, joten sekin kieli lienee hänellä hyvin hallinnassa. Kirja on alkuperäiseltä nimeltään ”Die muur van die pes”- Sen keskeinen teemä on varmaankin saanut vaikutteita ranskalaisen filosofin ja…