Se on meidän kaikkien MANU

Tapio Bergholm Kiihkeä Koivisto Nuoruus, sota ja onni 1923 – 1959 Otava, Keuruu, 2020, 464 sivua Tässä kirjassa on kyseessä tietenkin meille monin tavoin tutuksi tulleesta henkilöstä, josta on lukuisia kirjoja kirjoitettu, moninaisia artikkeleita sepustettu ja valtavasti TV-ohjelmiakin luotu. Mauno Koivisto tehdään tässä elämäkerran ensimmäisessä osassa tunnetuksi ennen suurta valtakunnallista kuuluisuutta, joka kruunattiin presidentin tehtävien hoidolla kahden kauden aikana. Tietenkin herää kysymys, oikeutetusti varmaankin, että mitä uutta nyt kirjoitettu elämäkerta voi tuoda esiin niin paljon käsitellystä henkilöstä kuin Mauno Koivisto? Tietenkin ensin on mainittava tohtori, jopa kaksinkertainen tohtori, Bergholmin pyrkimys tieteellisesti validiin tulkintaan Koivistosta, hänen sanomisistaan ja tekemisistään. Ihan kirjan viimeisessä luvussa hän tuo esille todella mielenkiintoisen ja tutkimuksellisesti erittäin merkittävän asian. ”Värväsin tuekseni elämäkertatoimikunnan, jonka jäseniksi suostuivat Jaakko Kiander (puheenjohtaja), Pirjo Ala-Kapee, Antti Blåfield, Ulpu Iivari, Tytti Isohookana-Asunmaa, Jaakko Kalela, Jukka Korpela, Erkki Liikanen, Tire Santamäki-Vuori ja Juha Tarkka.” Historiatoimikunta on pääsääntöisesti nimetty, kun on kirjoitettu jonkun kaupungin, kunnan, yrityksen tai yhteisön historiaa. Toimikunnan tehtävänä on ollut enemmän tai vähemmän avustaan tutkijaa, mutta myös todennäköisesti valvoa työn oikeaoppisuutta. Tässä yhteydessä tutkijan menettely on todella oivallinen ja sen oli syytä levitä laajimminkin historioitsijoiden keskuudessa. Valitut henkilöt edustavat erilaisia tieteenaloja, yhteiskunnallisia näkemyksiä ja ovat todella mielenkiintoinen sekoitus. Esimerkiksi professori Kalela on…

Väinö Voionmaa

Maria Lähteenmäki Väinö Voionmaa Puolue- ja geopoliitikko Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014 517 sivua Jos pitää henkilöä yhtenä suomen merkittävimmistä historioitsijoista ja jos arvostaa häntä erinomaisen suuresti poliitikkona ja jopa valtiomiehen. joka neuvotteli Suomen kaikki rauhat Neuvostoliiton kanssa, niin voiko olla objektiivinen kirjoittaessaan kirjasta, jonka on tehnyt vuoden professoriksi valittu henkilö, jonka vielä henkilökohtaisesti tunnen? Todennäköisesti vastaus on kaukana objektiivisuudesta, mutta yritän kuitenkin parhaani. Professori Maria Lähteenmäki on kirjoittanut monografian professori ja kansaedustaja Väinö Voionmaasta. Ei sellaista tavanomaista kaikkiin tavanomaisiin elämänaloihin liittyvää elämäkertaa, vaan keskittyen Voionmaan rooliin geopolitiikan asiantuntijana. Tässä erityisessä oman osaamisalueensa asiantuntijan roolissa hän oli varsinkin mukana kaikissa Suomen ja Neuvostoliiton välisissä rauhanneuvotteluissa. Väinö Voionmaan kanssa kävi samoin kuin minulla käy kaikkien hyvien kirjojen kanssa. Meni totaalisesti taju ajasta, vaan ei onneksi paikasta. Ennen Infarctus cérébral –tapahtumaa lukeminen olisi vaatinut huomattavasti vähemmän aikaa, mutta kun kulunopeus putosi on 10 prosenttiin, niin se vaan on hidasta. Mutta on se vaan niin perusteellisen nautinnollista. Kirjassa tulee hyvin esille erään laatuinen Voionmaan ainutlaatuisuus työväenliikkeessä. Onhan meillä vallalla yleisesti käsitys, että juuri Suomen järjestäytynyt työväenliike ei kannattanut oikeiston vouhotusta suursuomesta tai rajoista Karjalan kautta. Geopolitiikkona Voionmaa oli voimakkaasti erimielinen tässä asiassa puoluetovereidensa kanssa. Hänestä maalla pitäisi olla ns. luonnolliset rajat, joka oikeastaan sanelisi…

Perusteellinen näkemys Olavi Paavolaisesta
Historia , Kirjallisuus / 11.2.2015

K. RIIKONEN Nukuin vasta aamuyöstä Olavi Paavolainen 1903 – 1964 Gummerus, Juva 1014 584 sivua Mennyt 5. päivä tästä kuusta oli yönä täydenkuun hetki. Myönnän avoimesti, että ole todella kuuhullu ja täydellä kuulla on suuri vaikutus nukkumiseen ja sitä kautta koko elämääni. Nyt tuona yönä nukuin vasta aamuyöllä. Joskin kaksi yötä ennen täyskuun yötä oli pahinta, en nukkunut lainkaan. Olen aina ollut huono nukkumaan, siis en sitä taidetta kovin hyvin hallitse. En onnistu nukkukaan täyden kuun aika edes nukahtamiseen tarkoitettujen kemiallisten tuotteiden avulla. Siinä välillä on sellainen yö, jolloin oikeastaan nukun melkein kuin tavallisesti, eli noin 5 – 6 tuntia. Kuitenkin näiden kahden lähes unettoman yön aika saatoin lukea loppuun professori H. K. Riikosen kirjoittaman kirjan Olavi Paavolaisesta (17. syyskuuta 1903 Kivennapa – 19. heinäkuuta 1964 Helsinki). Kirjaa on massiivinen, tiivis ja todella loistavasti tehty tietopaketti juuri nyt jostain kumman syystä ajankohtaiseksi tulleesta monitoimimiehestä Olavi Paavolaisesta. Riikosen kirjan lisäksi on viime vuoden aikana ilmestynyt Ville Laamasen väitöskirja ”Suuri levottomuus, Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1938 – 1939”, sekä Panu Rajalan ”Tulisoihtu pimeään, Olavi Paavolaisen elämä”. Oma suhteeni Olavi Paavolaiseen on jotenkin selittämättömästi syntynyt. Muistan lukeneeni Synkän yksinpuhelun joskus murrosiän vaiheessa ja se vaikutti suuresti omaan ajattelumaailmaani. Olin jo kotikasvatukseltani…

Pasifistin elämästä

Matti Salminen Yrjö Kallisen elämä & totuus Like kustannus Oy, 2011 kolmas painos 271 sivua Olen toki ollut tietoinen Yrjö Kallisen merkityksestä suomalaisen yhteiskunnan ylösrakentajana. Olen tiennyt hänen roolinsa ns. kävelevänä paradoksina, jolla tarkoitetaan sodanjälkeistä tilannetta, jolloin vuonna 1945 jollain vakaumuksellisesta pasifistista tehtiin tasavallan puolustusministeri. Kuitenkin voidaan hyvin todeta, kuten kirjoittaja Matti Salminekin tekee, että ei Yrjö Kallinen ollut paradoksi, vaan elämä ja yhteiskunta hänen ympärillään olivat paradokseja. Pitkän elämänsä (1886 – 1976) aikana Kallinen ehti kokemaan ja näkemään paljon ja erityisesti kehityksen niin meillä Suomessa kuin koko sitä ympäröivässä maailmassakin. Kuitenkin hän jo alta kaksikymppisenä nuorukaisena omaksui koko pitkän elämänsä perustaksi teosofian, sosialidemokratian ja osuustoiminnan aatteet. Niistä hän ei luopunut, vaikka elämä häntä kuljetti monenlaisissa tilanteissa. Näistä suurista ajatuksista voidaan ehkä tehdä yhteenveto, jonka Kallinenkin varmasti hyväksyisin. Kyse on tietenkin teemasta, että kaveria ei jätetä, ja me teemme yhdessä tästä yhteisöstä ihmiselle paremman yhteisön elää ihmisenä. Näin tästä vain kansakoulun käyneestä nuorukaisesta kehittyi eräs meidän 1900-lukumme johtavia intellektuelleja ja voimakkaasti aatteelleen omistautunut ihminen. Merkittäväksi kokemukseksi Kallisen elämässä muodostui vuoden 1918 tapahtumat. Hän yritti kaikkensa, jotta valkoisten ja punaisten yhteenotto olisi Oulussa vältetty. Pasifismi ei sisällissodan raakaan ilmapiirin sopinut ja niin Kallinen sai kuolemantuomion. Tämä osoittaa kaikessa järkyttävyydessään sen, että…