Äijät soutumatkalla

Juha HURMENYLJETYT AJATUKSETTeos, Helsinki, 1914.487 sivua  Jälleen kerran, kuten niin monesti aiemmin, olin yllytyshullu ja lähdin vinkistä virran mukaan. Kun suosikkibloggarini Jukka Kemppinen kertoi, niin minä tietenkin otin asiasta vaarin. Riensin siis paikalliseen pikkukirkon kirjastoon, joka oli vielä auki, ja jossa olin netistä todennut Hurmeen kirjan olevan hyllyssä. Tuossahan sen kirjasto on ihan toisella puolen tietä. Ei ollut siis matka eikä mikään mennä sinne vikkelästi. En heti löytänyt kaipaamaani, mutta osasin puhumalla kysyä, ja se löytyi uutuuksien hyllystä – hyvä niin! Ehkä vaikutteita on teokseen saatu James Joycen Odysseuksesta? Tosin Odysseuksessa on kyse yhdestä päivästä ja tässä teoksessa on kyse kahdestakymmenestä päivästä. Bloom kulkee kävellen vain eri puolilla kotikaupunkiaan Dublinia ja nyt Juha Hurme ja kaverukset menevät noin 500 kilometriä Kustavista Hailuotoon ja veneellä soutaen. Aikaakin moiseen, taukoineen kaikkineen, kuluu 20 vuorokautta. Siinähän äijät soutavat.Tämä muhkea teos tarjoaa avajaisiksi todellista mielen ruokaa. Lähdetään liikkeelle Kustavista, ehkä juuri tarkoituksella ja parasta mahdollista lähtöpaikkaa kuvaten. Alastalon salissa ja siihen liittyvät pari pienehköä teosta eli Kirkkomaalla ja Pitäjän pienimpiä ovat esillä. Nämä Volter Kilvet saavat noston huikean korkealle suomenkielisen ja koko suomalisen kulttuurin huipulla, sinne minne on jo aiemmin kiivennyt kyläkraatarin poika Alexis Stenval Seitsemisine veljeksineen. Mielenkiintoisesti hurme kuitenkin onnistuu avaamaan uusia näkökulmia…