Mikä reitti Suomesta Jäämerelle?
Lappi , Yhteiskunta / 26.3.2015

Esko-Juhani TENNILÄJäämeri kutsuuKoillisväylä, Murmansk ja Suomen mahdollisuudetInto, 2014, 332 sivua Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja ja intomielinen ns. taistolaisuuden kannattaja Esko-Juhani Tennilä on julkaissut monessa suhteessa mielenkiintoisen kirjan. Mielenkiintoisen tuotos on suhteessa Tennilän menneisyyteen ja nykyisyyteen sekä suomen ja erityisesti Lapin tulevaisuuteen. Kaikki me vähänkin vanhemmat muistamme palavakatseiset ja erityisen pro-sovieticus-henkiset Suomen kommunistisen puolueen vähemmistöön kuuluneet henkilöt, joita usein myös taistolaisiksi tai stalinisteiksi kutsutaan. Tähän intomieliseen ryhmään kuului myös vuoden 2011 vaaleissa edukkuudestaan luopunut Tennilä, vaikka hän melkein täydellä varmuudelle olisi tullut valituksi Lapin kansanedustajaksi.Monivaiheinen kansanedustajan ura urkeni vaaleissa vuonna 1975 ja hän toimi kansanedustajana 36 vuoden ajan, se on paljon se! Ennen eduskuntaa Tennilä toimi toimittajana ja siihen uraan hän on palanut takaisin eläkeläisen roolissakin. Tämä kirja onkin eräänlainen raportti ja pamfletti Lapin ja Muurmanskin alueen mahdollisuuksista, jos sellaisia yleensä edes on.Kirja perustuu paljolti laajoihin haastatteluihin ja se on ollut juuri mahdollista Tennilän poliittisen menneisyyden tähden. Venäjällä ovat osittain vielä saman henkilöt tai perheet vallassa kuin olivat Neuvostoaikanakin. Osa on vain kohonnut yhteiskunnallisissa asekelmissä korkeammalle. Mutta Venäjällä on pitkä muisti ja kovin vähän on muuttunut sitten Neuvostoliiton päivien. Se jos mikä tulee kirjassa hyvin esille. Kolmas kokonaisuus on siis tulevaisuus, juuri tätä tulevaisuutta käsittelevä osio, Oikeastaan Tennilän menneisyyttä käytetään juuri tämän…