Ossin Blogi

Arvo (Poika) TuominenMyrskyn aikaaTammi, Helsinki 1970, 226 sivua Olen tavoilleni uskollisena vieraillut jälleen suosikkikirjakaupassa. Ei se ihan perinteinen kirjakauppa ole, mutta valikoima on mielenkiintoinen ja todella monisävyinen ja runsas. Kirjakauppani on siis ison kirkon kierrätyskeskus, jossa kaikki kirjat maksavat 50sentiä kappale ja joskus on alennusmyynti, kuten oikeassa kirjakaupassakin ja silloin hinta on 20 senttiä kirjalta. Menneen viikon lämpimillä suoritin taas valtinoja ja päädyin joukkoon kirjoja, niistä kaksi oli Arvo Poika Tuomisen kirjoittamia. Kyseessä olivat 1970 julkaistu Myrskyn aikaa ja samana vuonna julkaistu Myrskyn mentyä. Molemmissa on vielä tekijän omistuskirjoitukset, vaan ei valitettavasti minulle. Karkeasti arvioiden 150 sivun verran Tuominen käsittelee Stalinin Venäjää, jota Neuvostoliitoksi on kutsuttu, ja sen suhdetta Suomeen ja Venäjälle menneisiin suomalisiin ennen Talvisotaa ja jatkosodankin aikana. Tämän osuuden viimeinen kulu on nimeltään Mannerheimin ”maanpetos”. Loppu kirjasta käsittelee Stalinia Lenin perinnön vaalijana ja heidän merkittäviä erojaan. Kirjan lukeminen tulee oikeastaan todella hyvään rakoon, sillä ystäväni on juuri saanut valmiiksi kirjan, joka käsittelee Kuolan niemimaan suomalaisia ja heidän kohtaloon, eli ”Stalinin tappamat”. Tapahtumia Moskovassa seurannut ja sieltä onneksi ajoissa Tukholmaan pelastunut Tuominen arvelee kirjassaan Stalinin tappamien lukumääräksi 20 miljoonaa. Tässä valossa herra Hitler vaikuttaa kiltiltä kuoropojalta, joka ei onnistunut saamaan hengiltä kuin murto-osa tuosta Stalinin ennätyksestä. Ja voimme vain…

Teemu Keskisarja Tolvajärven jälkeen Suurtaistelun ihmisten tarina Siltala, Helsinki, 2014, 303 sivua ISBN 978-952-243-253-253-9 Minulla on varmasti oma ja melko suuri ongelma joidenkin kirjojen lukemisessa? En pystynyt lukemaan tätä kirjaa kuin muutaman kymmenen sivua. Sitten tuli stoppi, kun kirjassa ryhdyttiin kuvaamaan talvisosan taisteluja. Sen muutaman kymmenen sivua kestin, kun oli puhe ihan yleisellä tasolla. Kun en vaan pystynyt lukemaan etempää. Jotenkin olen pystynyt analysoimaan itseäni ja saanut näkemyksen mistä moinen henkilökohtainen ongelma on peräisin. Ymmärrän itsestään selvästi, että sotaa käsittelevässä kirjassa puhutaan taisteluista. Kun nyt on kyseessä kirja, jossa katsotaan ihmisten historiaa, eli mennään taistelussa syvälle yksilöiden kohtaloihin. Toisaalta pystyn lukeman jopa sisällissotaan käsitteleviä teoksia ja tietenkin vaikka satavuotisen sodan tapahtumia ja kaikkea niihin liittyvää, olen jopa kirjoittanutkin tieteellistä tekstiä juuri satavuotisesta sodasta. Mutta Suomen viimeisimmät sodat ovat minulle ylipääsemätön paikka. Ongelma lienee geeneissä, jota isäni kautta ovat osa minua. Kun isäni vähää enne 18 vuotispäiväänsä keväällä 1943 sai kutsun sotaan, niin tietenkin lähti. Tuo seitsemän vanhemman sisaren hemmottelema kakara joutui kokemaan Kannaksen tulimyrskyt ja kaiken helvetillisen. Kun sota karjalassa syksyllä 1944 päättyi, niin isäni sai siirron osallistumaan Lapin sotaan. No, soti hän senkin sodan ja keväällä 1945 piti tapahtua kotiuttamisen. Vai ei se niin mennyt, joku näet huomasi, että…

Vilho Tahvanainen Erikoistehtävä Mannerheimin sellaisena asiamiehenä 1932 – 1945 Akateeminen kustannusliike Helsinki Hämeenlinna 1971, 332 sivua Joskus tulee elämässä eteen uskomattomia tekemisiä, niin oli nytkin. Hyvä, erittäin hyvä ystäväni, pyysi minua noutamaan antikvaarista teoksen, jonka hän oli sinne varannut. Tietenkin se teos piti myös lukea ja kirjoittaa ja sanoa mielipide hänelle koko hoidosta. Kirjasta on otettu uudempi painos vuonna 2008, eli yli 30 vuotta edellisen ja käyttämäni painoksen jälkeen. Riensin oitis isolle kirkolle tuota kirjaa hakemaan, vaan ei ollut kauppiaalla myymälässä, säilyttää suurta osaa kotonaan, varsinkin netissä myytäviä. Seuraavana päivänä tuli eteen reissuun uusinta, saatoin samalla pesettää autoni kroaattipoikien käsipesussa. Parempaa se on kuin hankaavat kylmät koneet, eikä maksa juurikaan sen enempää. Kiirehdin jo kirjan puliväliin luettuani soittamaan ystävälleni ja kertomaan ensivaikutelmat. Ilmeisesti hän halusi jonkun historioitsijan mielipiteen asiasta. En todellakaan ole toisen maailmansodan ja sen esileikkien erikoinen asiantuntiaja, Minun spesialiteettina on lähinnä satavuotinen sota keskiajan loppupuolella. Mutta varmoja mielipiteitä ja näkemyksiä minua ei kuitenkaan puutu, ei oikein mistään menneisyyden ja nykyisyyden asiasta. Vanamokirjaston sivulla teoksesta kirjoitetaan seuraavaa ja tässä melkoisen pitkä sitaati: ”Uusi Maailma nimisessä lehdessä talousneuvos Axel Hallberg kertoo saaneensa tehtäväksi ottaa Tahvanainen yhtiön palvelukseen jo 30-luvulla työtehtävään, josta hän tarpeen tullen voisi nopeasti olla poissa. Johtaessaan Joensuun…

Lasse LaaksonenEripuraa ja arvovaltaaMannerheimin ja kenraalien henkilösuhteet ja johtaminenAjatus Kirjat, Helsinki, 2004394 sivua Pääsääntöisesti sotien tapahtumahistoria ei minua kiinnosta. En osoita suuta kiinnostusta ja innostusta tutkimuksiin, jotka kertovat kuka ampui ketä, mitä joukot tekivät jotain jossain, tai vastaavaa. Olen sodasta kiinnostunut ilmiönä, joka kertoo esimerkiksi propagandasta, mielentiloista, sosiaalisista suhteista, yhteiskunnasta yleisesi ja sen erityisaloista eritoten. Olen joskus hankkinut tämän nyt käsittelemäni Lasse Laaksosen teoksen, en tosin muista mistä ja milloin. Otsikko ja varsinkin teoksen alaotsikko herättivät mielenkiintoni, ja siis hankin sen joskus luettavien kirojen joukkoon. Tutkimuksen keskeisessä roolissa on ylipäällikkö marsalkka Mannerheim, kuten jo teoksen alaotsikossakin todetaan. Mannerheim on muodostunut kansalliseksi myytiksi ja samalla kansalliseksi pyhimykseksi, jonka merkitystä ja toimintaa ei voi kyseenalaistaa syyllistymättä pyhäin häväistykseen. Nyt Laaksonen kirjassaan murtaa kuitenkin useita marsalkkaan liittyvä myyttejä, joita hän varmaan tietoisesti itsekin rakensi, mutta hänen ihailijansa ovat varmasti ylittäneet tässä suhteessa jopa Mannerheimin omat tavoitteet.Keskeisintä teoksen antia on marsalkan omalaatuinen tapansa johtaa kenraaleita, joiden tehtävän oli tietenkin johtaa sodan operaatiota. Marsalkalla johtamistapa perustui enemmän tai vähemmän suosikkeihin, jotka pistettiin tavallisesti kilpailemaan niin marsalkan suosiosta ja toistensa kadehtimisesta. Myös negatiivisten asioiden saaminen marsalkalle asti oli usein hyvin vaikeaa, jos ei ollut oikea henkilö ja jos ei ollut oikeata verkostoa käsissään.Kaikella kunnioituksella Mannerheimin henkilö…